HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Metrinen yli, koskettamatta, jipii

Tottis, maanantai 20.4., Pirkkahalli, PPK:n treeni-ilta
Paikallamakuu heti alkuun Sallan ja Kengun (haukkui) treenatessa. Oli taas tiukkaa, jouduin aika sanomaan kovasti. En kääntynyt selin ollenkaan ja vahvistelin.
Seuraamista, istuminen, maahanmeno. Ei jäänyt istumaan, vaan lähti mukaan.
Seisominen: lelu lensi.
Nouto Kengun kapulalla. Ihan ok.
Este, matala: pari kertaa.
A-este, matalampi: sai kiivetä muutaman kerraan, motsku ihan A-esteen juurella.
Hiskipä ei halunnut, yllätys, yllätys, enää lopuksi leikkiä. Muutenkin siltä oli hiukan veto poissa (ehkä itseltänikin), joten lopetettiin aika lyhyeen.

Tottis, tiistai 21.4. Pirkkahallin parkkis
Pienryhmän tehotreeni, kouluttajana Reima Nuutinen.
Hiskille aluksi pätkä seuraamista, myös rytminvaihdoksia. Nuutisen mukaan oikein hyvää. Hypähtelyä hiukan, mutta ei pahasti.
Istumisia: otin nyt ihan kunnon avulla ja tulin takaisin peruuttamalla. Kyttääminen kuulemma väheni heti.
Seisominen: lelua heittämällä edelleen.
Paikallamakuu: Herin treenin ajan, muitakin häiriöitä oli ihan kiitettävästi joka puolella. Hiski sidottiin liinasta tolppaan (ei se tajunnut olevansa kiinni, kun irrotin sen oman remmin) ja minä olin selin. Tiia kainalosauvoineen vahti sitä, itsekin vähän vilkuilin. Makuuaika reilusti yli viisi minuuttia, en vahvistanut kertaakaan. Ja se pysyi!!! Kertaakaan ei kuulemma edes takapuoli nytkähtänyt, korvat ja pää kyllä liikkuivat. Asentokin säilyi. En palkkaillut kauheasti edes lopussa, sanoin vain "hyvä" ja annoin namin. Tätä lajia nyt lisää.
Nouto: haki ja palautti vauhdilla, mutta hiukan vinoon, mutta en palkkasin silti. "Erittäin hyvä", sanoi Reese.
Este: Nuutisilla oli mukanaan hieno este. Siinä oli metalliputkissa kiinni muovi, jota voi nostaa vähitellen. Aloitettiin jostain 70 sentistä. His oli taas ihan p-jäykkänä, ei istunut millään (ei pysty) käskyllä, jouduin painamaan sen takapuolesta väkisin maihin. Reese käski aina välillä ottaa sen kanssa "rauhoituskierroksen" seuraamista. Reese itse oli esteen toisella puolella, namikäsi ylhäällä ja kun His hyppäsi, "pyöräytti" koiran ympäri ja minä taas kutsuin toiselta puolelta. Tällä tavalla vähitellen nostettiin korkeutta metriin asti. Hiski hyppäsi metristä parikin kertaa, osumatta esteeseen!!!
Lopuksi vielä rauhoituskierros esteen ympärillä ja vähän leikkiä.
Kylläpä olinkin iloinen, kun His saatiin hyppäämään ponnistamatta. Isoin asia on nyt saada toi kuumakalle pysymään nahoissaan: nytkin se ehti hyppiä omia aikojaan monta kertaa välissä, kun en saanut sitä tarpeeksi nopeasti istumaan. Se ei kuitenkaan kertaakaan purrut mua, näpsi kyllä vähän.
Kyllä se tästä. Tommonen este vaan tarttis saada pihaan...Reeesen mielestä matalia esteitä ei kannattaisi hyppyyttää nyt ollenkaan.
Olipa tosihyvät treenit: His taisi ihan oikeasti oppiakin jotain :)

2 kommenttia:

Laura kirjoitti...

Hienoa, että este onnistui! Glendallahan on edelleen, ja nuorempana oli aika pahana tuota samaa kyttäysongelmaa ja siihen oli supervaikeaa saada kontaktia ennen kivoja liikkeitä (ruutua, noutoja, esteitä). Oon tehnyt tosi paljon just noita tuollaisia rauhoituskierroksia, palkkaamista paikallaanpysymisestä (vaikka aluksi Glenda teki niin, että jäi vaan istumaan ja tuijottamaan, vaikka mä yritin riehua lelulla, mutta pikkuhiljaa oppi, että paras tulla leikkimään kun ei mitään muutakaan tapahdu ennen). Ja jossain vaiheessa tein myös paljon sellaisia, että käytiin tekemässä virittelyt ja lähtöasento ja sitten ei saanutkaan tehdä sitä kivaa asiaa, jotta vähän rentoutui. Näiden lisäksi vielä "valekäskyjä", eli esim. ruutuun lähetyksessä (käskynä "neliö") huutelin kaikenmaailman neilikoita sun muita, että oppi kuuntelemaan ja varmistamaan koska saa lähteä.

No joo, pitkä tarina ja varmaan paljon tuttua asiaa, mutta taas näitä kokemuksia, kun mieleen pälkähti :)

Hiippari kirjoitti...

Eikun oikein hyvä, että kerroit tuon Glendan käytöksen. Mä olen ollut ihan moilasena tuosta (siis juuri se, että mitään kontaktia ei saa ennen kivaa liikettä). Nyt tuntuu, että alan hiukan päästä jyvälle siitä, miten tuossa pitää toimia :)