HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




tiistai 21. syyskuuta 2010

Tottisylläri ja yhden ukon haku

Tottis
Pirkkahallilla PPK:n porukalla ja vähän muuallakin.
Seuraaminen on ollut ihmeen hyvää, mutta eihän meidän kisoja edeltävä treeniseuruu ennenkään ole mitään kisaseuraamisesta kertonut...
Nouto. Sekin on vallan mainio, tullut suoraan eteen sopivalle etäisyydelle ja siirtynyt hyvin sivulle.
Luoksetulot. Suoria, jeejee.
Mutta sitten jäävät (ainahan pitää olla jokin uusi ongelma): ei nyt sitten osaa mennä maahan liikkeestä!!! Otin ainaskin kaksikymmentä toistoa eilen ja samanverran tänään, juoksusta, kävelystä ja lopulta ihan vaan vierestä. Istui joka kerta kuin tatti. Ainoastaan erittäin voimakkaalla käsi- ja vartaloavulla meni maihin...
Tähän on nyt kaksi mahdollista selitystä. 1. vaihtoehto: minä ääliö päätin vahvistaa jääviä heti lelulla eikä nyt sitten keskity mihinkään muuhun kuin siihen leluun. Yleensähän olen ottanut kaikki jäävät putkeen ja vasta sitten palkannut lelulla tai sitten palkannut yksittäistä osista namilla.
Selitysvaihtoehto 2.: olen ottanut ruokakupilla kaukoja, siis käsky+käsimerkki. Nyt on jotenkin takertunut siihen käsimerkkiin. Täytyy vaan toivoa, että tämä on jokin tilapäinen mielenhäiriö.
Esineruudut
Kaksi kappaletta: ekassa viisi esinettä, joista panin tuomaan kolme. Kolme oli ihan edessä, että tulisi niitäkin treenattua. Kaksi nostettiin vielä yhdessä hengailemalla. Ripeä, iloinen suoritus.
Toiseen  ruutuun vietiin kolme esinettä keskelle, suunnilleen samalla "viivalle". Tämä olikin hankalaa. His työskentelee mieluiten takana (opetettu...) ja etuesineet yleensä myös kyllä löytyvät, keskiosa on se vaikea. Ensimmäinen esine löytyi aika nopsasti, seuraavaa joutui etsimään kauan. Palkkasin siitä ja lopetin, haluan nyt säilyttää ruudussa hyvän fiiliksen vaikka tekniikan kustannuksella.Mutta tällä tavallakin esineet voisivat ihan hyvin kisoissa olla.
Haku
Miia M. oli ainokaisena maalimiehenä noin 100 metrissä vasemmalla, rinteen alla, pöheikön takana tiiviissä umpparissa 50 metrin syvyydessä. Hiskille tuli viisi tyhjää pistoa peräkkäin ennen löytöä, kaikki hienoja. Kolmannella vasuripistolla nosti Miian, aivan mahtavan hieno pisto ja mahtava Superhiski! Suorapalkka. Tästä jäi kyllä sopivan hyvä mieli ensi sunnuntaita varten.

Ei kommentteja: