Sunnuntain ja maanantain välinen yö ja maanantaipäivä meni oksentaessa. Luulin jo, etten jää henkiin, mutta jäinpä kuitenkin. Koirat (ja kaikki muukin) oli ihan hunningolla, onneksi on piha, jonne vaan päästin rekut riehumaan tasaisin väliaijoin. Jäi väliin Pirkkahallin yhteistottikset ja paljon muuta, mm yksi työkeikka.
Illalla Hiski kantoi mielenosoituksellisesti kaikki kenkäni sohvalle viereeni, jonka jälkeen raahauduin ulos ja otettiin vähän tottista.
Hiski tarjosi heti seuraamista niin hirveellä innolla, ettei tosikaan. Niinpä käveltiin hienossa kontaktiseurannassa ympäri tonttia, "melkein" päin puita, tehtiin käännöksiä, pysähdeltiin, juostiin ja vaikka mitä. Varmaan 100 metriä ainakin. Ei minkäänlaista vilkuilua. Leikittin kahdella pallolla ja sen jälkeen otin 2-3 kertaa "lennosta" seuraamiseen ilman perusasentoa niin, että palkkasin heti hyvästä pätkästä. Hienosti!
Vielä pari luoksetuloa eteen, josta suoraan palkka. Kummatkin heti hyvin, jeejee.
Iltaruualla vielä kaukot - ruokakuppi takana. Hyvin. Täst mie tykkään :) Sitten kaaduinkin taas petiin.
Tiistaiaamuna heräsin uutena ihmisenä hyvin nukutun yön jälkeen ja otin heti Hiskin kanssa pihassa samantyyppisen seuraamisjutun: ylipitkä seuraaminen ja kaikenmaailman koukeroita. Hiskillä into piukassa taas. Kahden pallon leikki päälle.
Ja aamuruokakupilla ne kaukot. Hyvin :) Tarttis kyllä päästä kentällekin...
Joo, ja olihan koirat oikeissa töissäkin sunnuntaipäivänä ennen hakutreenejä. Nina K. oli pudottanut edellisenä iltana kännykkänsä lammaslaitumelle ja pyysi esinekoirien apua. Lähdettiin yrittämään Hetan ja Hiskin kanssa. Heta ensin. Oli aluksi aika kuutamolla. Kyllä se sitten ihan tosissaan etsi mielestäni, mutta eipä löytänyt.
Sitten tehtiin sama Hiskin kanssa, jonka pidin varmuuden vuoksi liinassa, kun lambit olivat siinä laitumella...Se olikin kovasti toimessaan, jäljesti kylläkin koko ajan, selvä ero Hetaan, joka etsi ilmavainulla. Lampaat kiinnostivat, mutta aika hyvin poika uskoi, kun kielsin tuijottamasta ja käskin jatkaa hommia. Eipä Hiskikään mitään löytänyt. Lopulta kävi niin, että Nina koitti vielä soittaa puhelimeen (puheluiden piti mennä vastaajaan) ja kappas, hetken kuluttua kuului vieno ääni - jostain maan alta, ihan aidan vierestä. Känny oli pudonnut ilmeisesti lampaiden sorkkien tekemään kuoppaan ja sitten karvakasat olivat viimeistelleet homman teputtamalla sen päältä niin, että rakkine oli hautautunut oikein kunnolla mullan alle. Näyttö oli rikki ja puhelin oli muutenkin aika surkeassa kunnossa, mutta Nina sai korttinsa takaisin. Koirilla ei olisi ollut mitään mahiksia löytää kännyä sieltä multakasasta. Mielenkiintoinen kokemus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti