HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Viikonlopun viritykset


Vihdoinkin kesä!

Lauantai-sunnuntai
Esineitä
Olin höpisemässä Päkäpaimenen pentupäivässä jotakin pelastuskoira-ja palveluskoiratouhuista. Näytteeksi otimme pienen esineruututreenin Hetan ja Hiskin kanssa.
Heta onnistui tällä kertaa alisuoriutumaan pahemman kerran. Kolme esinettä, joista kahta se ei meinannut löytää millään ja oli vähän haluttoman oloinenkin. Erityisen kummallista oli, ettei se tahtonut irrota taakse - erittäin epätyypillistä. Pitänee ottaa nostattava mielikuvatreeni ensi tilassa.
Hiski sen sijaan onnistuii vallan mainiosti: Katri vei ensin esineet eteen, sitten keskelle ja lopuksi ihan taakse. Irtosi suoraan ja jäljestämättä ja palautti hienosti ja vauhdikkaasti.

Hakua
100 metrin rata. Hiskille kulmat ja yksi, joka otettiin "puolihajunhakuna". Vasemmalla oli hämypiilo. Varsin mallikkaasti nämä. Ekaa maalimiestä oli vähän pussaillut, hyi Hiskosta.
Hetalla oli kaksi valmista, molemmat vasemmalla puolella valmiina, ei palkkaa.
Ensin tyhjä oikealla: ihan huippupisto, syvä ja kaunis loota. Siitä suoraan yliheitto, eteni suoraan kulmaan, kääntyi siitä komeesti eteenpäin ja bongasi mm:n umpipiilosta noin 30 metrin päästä, takarajalta.
Taas pisto oikealle. Tämä jäi vähän liian matalaksi, joten lähetin uudestaan, nyt oli hyvä. Sai jo tullessaan hajun toiselta puolelta mm:stä, mutta kutsuin ensin käymään vierellä ja lähetin yli.
Nappisuoritus paitsi maalimieskäytöksen osalta: Katria oli oikein kaivellut maastopressun alta :( Palkka tulee nyt minulta, ehkä se vähän vähentää sikailua. Tai sitten ei.

Tottis
Pikaisesti Hanna T:n ja Huin kanssa Pirkkahallilla. Hui oli ensin paikallamamkuussa, Hiskin kanssa otin pientä seuraamispätkää, täyskäännöksiä ja istumisen ja maahanmenon ynnä luoksetulon. Jäävissä käytin ensin kunnolla apuja, sitten ilman apua. Nämä sujuivat hyvin. Eteentulo oli taas hieno!
Sitten Hanna ja velipoika suorittivat ja His makoili.
Kiitos Hanna ja Hui!

Ei kommentteja: