HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




perjantai 15. toukokuuta 2009

Riistakiusaus + tottissoppa

Riistakiusaus ei nyt siis tarkoita ruokalajia, vaan vähän muuta...
Jälki
Tallasin Hiskille oikein viimeisen päälle GPS:n kanssa 825 metriä pitkän jäljen, viisi suoraa kulmaa, kaksi terävää. Pahasti risukkoisessa, tiheässä metsässä pääosa, loppu tien yli pellolle muutamankin ojan yli. Vanhensin kaksi tuntia. Keppejä seitsemän kpl.
Lähti ihan kivasti oikeaan suuntaan kuivaa, risukkoista alustaa pitkin - tosin jotenkin vähän "löyhästi" (ensi kerralla teen jäljen alun helpompaan paikkaan). Eka keppi hyvin, ensimmäinen kulma myös. Sitten teki kummallisen kaarroksen jäljeltä vasemmalle ja siihen jäi toinen keppi. Palasi jäljelle, ja seuraavakin kulma meni hienosti. Vauhtia oli aikalailla, mutta jatkoi ihan hyvin. Äkkiä vauhti tuplaantui, suu aukesi, His alkoi läähättää ja häntä heilua. Aavistelin jo, että kohta ollaan jonkun eläimen jäljillä. Menin kuitenkin perässä, kun Hörökorva paahtoi täysillä pois jäljeltä. Koska olin satavarma, että eläintä tässä jahdataan, annoin pojalle ns. negatiivista palautetta tuutin täydeltä. En tiedä, saako näin bortsulle tehdä, mutta tulipa aika spontaanisti hiillittyä, kun sain jolpin sataprosenttisella varmuudella rysän päältä kiinni. Aikoinaan pöllytin Hetan, kun se vei minut hirven makuuksille, eikä se ole sen jälkeen kertaakaan lähtenyt eläimen jälkeä ajamaan. Jos tuon jäljestys nyt meni pilalle, niin ei voi mitään...
His nosti kyllä uudestaan jäljen, mutta lähti ajamaan sitä taaksepäin! Siinä ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin ottaa valjaat pois ja lähteä autolle. Jälkeä oli tultu noin 300 metriä.
Pakkasin pojan autoon ja polkaisin Hiskille uuden jäljen: kaksi keppiä, yhden kulman, matkaa vain 150 metriä, enempää en ehtinyt. Otin Hetan töihin (se pääsee näköjään nykyään aina ajamaan toisten jämiä). Lähdettiin vain kuljeskelemaan "sinne päin" ja sieltähän tytsä sen loppujäljen nappasi ja ajoi nätisti tienylityksineen päivineen loppukepille asti.
Sitten Hiskin terapiajälki. Ei poika näyttänyt olevan moinaankaan toruista: reippaasti se nosti jäljen oikeaan suuntaan ja nosti iloisesti molemmat kepit.
Ihan hyvillä mielin lähdettiin melkein suoraan Niihamaan tottistreeneihin.

BH-tottiskurssi Niihamassa
Piia Karinen koulutteli. Otimme Hiskin kanssa ensin seuraamista ja käännöksiä.
Hiski on edelleen liian edessä Piian mukaan, sain asian korjaamiseen hyviä neuvoja. Täyskäännöksessä minä kuulemma "kierrän koiran", kotiläksyä tuli tähänkin. Oikealle käännös kaunis.
Myös hypähtelyyn kiinnitettiin huomiota, naksuttelua tassujen ollessa maassa.
Henkilöryhmässä ei huomauttamista.
Istumisliikkeessä meni maahan kolme kertaa peräkkäin, rähmä vieköön. Se on näköjään niin, että kun on uusi paikka, ei voi millään muistaa, mikä se käsky taas olikaan... Eli tätä pitää nyt vahvistaa kuurina.
Paikallamakuu: nappiin, 8 minuuttia, hyvä asento. Olin enimmäkseen selin. Häiriöt olivat suorastaan järkyttävät, koska samaan aikaan kentällä oli purutreenit. Siellä karjuttiin, haukuttiin, ammuttiin ja joka autossa möykkäsi vähintään kaksi malia tai sakua.
Olin oikein tyytyväinen saamiini neuvoihin!
Hetalle kerkisin hätäisesti ottaa muutaman kymmenen metrin seuraamispätkän ja eteenmenon pallolle, ennen kuin portit laitettiin kiinni.

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Kyllä noita spontaaneita hermoromahduksia vaan joskus tulee, ei voi mitään ;) Hienoa että terapiajälki sujui hyvin!

Hiippari kirjoitti...

Se terapiajälki olikin terapiaa lähinnä ohjaajalle, jolle iski heti morkkis omasta hikeentymisestään... Hiski kestää näköjään hyvin kovempaakin "pakotetta", en ainakaan olehuomannut sen koskaan ottavan itseensä mitenkään.