HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Eräretkeilyä ja itikoita

Lauantaipäivänä ei paljon  perusasentoja oteltu, kun itikat oli syöneet Hiskiparan mahanalustan ja pallit ihan turvoksiin. Ei pystynyt poika kunnolla istumaan eikä makaamaan, joten annoin sen liota järvessä suurimman osan päivästä, mitä vastaan Hiskillä ei tietenkään ollut mitään. Illalla tilanne olikin jo paljon parempi.
Sunnuntaiaamuna piti mennä Hanna T.:n ja velipoika Huin kanssa Niihamaan tottistelemaan ynnä muuta, mutta Hanna joutui perumaan treenit. Koska kerran olin valmiiksi hereillä (klo 4.45), päätin lähteä silti.

Kun ei saatu seuraa ja häiriöitä, ajattelin sitten yrittää löytää edes iskemättömät treenipaikat.
Niinpä aluksi tottista Toijalassa, hienolla, isolla nurmipohjaisella jalkapallokentällä, jota olen katsellut sillä silmällä ohi ajaessani.
Oli viileää ja Hiski oli niin hyvässä vedossa! Otin monenmoista seuraamispätkää ja käännöksiä sekä jäävät. Vilkuilua oli hyvin vähän. Lisäksi vietiin lelu yhdessä Hiskosen kanssa kentän päähän, ja sen jälkeen tehtiin nuo jäävät ja palkkasin niistä pallolla taskusta. Sitten vielä paikallamakuukin ja vasta sitten eteenmeno lelulle. Tämä meni hienosti,  valmisteleva osuus oli  hyvä, otin vielä uuden perusasennon ennen lähetystä.
Joo ja noutokin tuli tempaistua, hieno ja vauhdikas :) Lähdin hakemaan ennen kaikkea hyvää mielentilaa ja se löytyi.

Sitten etsimään maastopaikkoja...Luulisi, että Suomessa olisi metsää pilvin pimein, mutta kukkua kanssa: ainakin täällä eteläisellä Pirkanmaalla "metsä" on yhtä kuin pusikkoja ja  ryteikköjä tai sitten raiskioita ja hakkuuaukeita. Ajelin pariakin pikkutietä, jotka kapenivat ja kapenivat ja päättyivät loppujen lopuksi pihoihin, joissa horsmien keskelle oli maastoutettu ne tavanomaiset Ladan- ja Escortinraadot.
Lopulta löytyi siedettävä paikka jostain Vesilahden takamailta. Tein ensin pari jäljenpätkää, oikeaan ja vasempaan ja sitten lähdin koirien kanssa tallomaan esineruutua. Ihmettelin kamalaa hajua, mutta en tajunnut, mistä se tulee. Kaikenmaailman lentäviä pirulaisia oli taas ilma sakeana: erikokoisia iljettäviä kärpäsiä, paarmoja, hyttysiä ja amppareita ja ties mitä moskiittoja. Suihkutin molempien koirien mahanalustat aloevera-karkotteella.
Esineruutu
Paikka oli mitä mainioin: ruudun takaosa nousi aika jyrkästi, etuosa tasaisehkoa. Tallasin niin, etten tehnyt eteen ollenkaan "vaakaraitoja", vaan kiemurtelin vähän siellä sun täällä. Pallo taas oikeaan kulmaan. Vasempaan takakulmaan vein vaateharjan ja ihan eteen vasemmalle pienen, mustan muovivempeleen.
Päätin jo etukäteen, etten painosta koiraa yhtään, meni miten meni. Kertaakaan en kutsunut pois enkä lähettänyt uudestaan, hyvä minä.
Aika mukavasti tuo sujui (His kyllä juoksenteli vähän liikaa): pallo löytyi, sitten etuesine, toista takaesinettä piti etsiä aika kauan, kun sinne nyppylän päälle ei voinut millään mennä suoraan.
Hyvä fiilis joka tapauksessa Hiskosella - ja minulla myös.
Pudotettu
Tehtiin poluntapaisella. Pientä temppuilia aina vaan siinä seuraamisen alussa (en viittinyt pahasti sanoa, kun halusin tässäkin pitää hyvän mielen), muuten ihan loistava.

Sitten piti ottaa ne jäljennysät..Huomasin tässä vaiheessa, että paikallinen metsästysseura oli levittänyt ilmeisesti osan - tai ehkä kokonaisen hirvenraadon justiinsa siihen, mistä olisi pitänyt Hiski lähettää jäljelle - siitä se hirmuinen döfa. Se jälki jäi sitten ajamatta. Harmi, kun ei ollut kameraa mukana.
Toinen jäljenpätkä nousi hienosti ja ne kaksi keppiä myös, jotka sinne jätin.

Yritin taas joka välissä juottaa Hiskiä: se juo ihan liian vähän. Kokeilen nyt erilaisia coctaileja veden seassa, jos joku edes maittaisi. Hiski ei myöskään suostu syömään autossa edes suurinta herkkuaan. Ei myöskään auton vieressä, eikä varsinkaan, jos siinä on joku toinen auto tai toinen koira...Koita tuossa nyt pitää huoli nesteytyksestä, hiilihydraattitankkauksesta yms :(

4 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Pahoittelut jos mun öinen viesti herätti sut!!

Hiippari kirjoitti...

Ei haitannut yhtään: tulipa kerrankin noustua ylös ja lähettyä treenaamaan ajoissa:))

Katri kirjoitti...

Mervi juo kyllä hyvin, mutta Emmin kanssa saa olla tarkkana. Sille toimii tosi hyvin Royal Caninin joku support-jauhe, jota lisätään veteen. Kyllä maistuu. Ilmeisesti se on jotakin potilasvelliä, joten luulisi, että siitä saa myös kunnolla energiaakin. Suosittelen!

Hiippari kirjoitti...

Kiitos vinkistä, Katri! Käyn kyselemässä tuota soossia.