HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




maanantai 12. heinäkuuta 2010

Tottista Toijalassa

Tulipa otettua kaksi fiiliksiltään melko erilaista tottistreeniä Toijalan kentällä.
Tottis 1
Sunnuntain tottiskoulutuksen aiheena oli "vietit tottiksessa" tai jotain sinnepäin. Paikalla hikoilemassa 10 koirakkoa. Tää treeni ei mennyt oikein putkeen - missään suhteessa. Oikeastaan meninkin paikalle lähinnä häiriöiden takia, ja niitä sitten piisasi, huhhhuh. Oli pakko siirtää auto, kun ihan vieressä räyhäsi kaksi malinoisia, ihan taukoamatta, hampaat irvessä, takaluukku oli tietysti auki. His otti hirveet pultit niistä.
Kerroin ongelmaksi seuraamisen ja kontaktin tippumisen siinä. Tuomio: Hiski on "vietitön" enkä minä osaa leikkiä sen kanssa. Siirtymissä ei kontakti saa tippua nanosekunniksikaan. Lisäksi olisi ehdottomasti otettava käyttöön remmipakote yms yms. Olin melkein joka asiasta eri mieltä. Hiski kyllä seurasi huonosti, mutta kouluttaja tulkitsi mielestäni tilanteen väärin/kaavamaisesti.
Lähdettiinkin sitten kesken pois, onneksi oli pakkokin lähteä vieraitten takia. Aika kökkö fiilis jäi tästä, ei mitään hyötyä.
Tottis 2
Riitan, Pekan, Hannojen O ja R + Eila U:n kanssa maanantaina samalla kentällä. Nyt oli ihan eri tunnelma :) Otin Hiskillä (Veetin parina) kaikki muut liikkeet paitsi eteenmenon. Oli ampumiset, ilmoittautumiset ja hlöryhmä.
Seuraaminen ei ollut riittävän hyvää (vähän vilkuilua), mutta ihan kohtuullista, yleisönkin mielestä (toivottavasti oikeasti eivätkä vaan halunneet lohduttaa mua).
Muut liikkeet menivät yllättävänkin hyvin, pieni kosketus hyppynoudon takaisintulossa. Noudossa heitin kapulan liian lähelle, mistä seurasi hivenen hidas palautus. Jäävien valmistelevissa kontakti putosi lähdöissä, mutta lähdin liikkeelle vasta, kun palasi. Sivulletulot (yhtä lukuunottamatta) heti laakista suoria.
Eteenmenon otin vain valmistelevan osuuden perusasentoon saakka ja siinä palkkasin ruhtinaallisesti hyvästä kontaktista.
Tästä treenistä jäi todella hyvä mieli. Sain Riitalta yhden kokeilemisen arvoisen vinkin kontaktin palauttamiseen lähdöissä, joissa se tuppaa tippumaan. Riitta oli sitä mieltä, ettei siirtymiin nyt kannata ihan kauheasti panostaa, ehkä siitten ensi kesäksi. Riittää, kun His tulee mukana. Ei Pekan Nerokaan seuraa siirtymissä eikä Veeti.
Suurkiitokset kaikille!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kerro nyt se Riitan vinkki muillekin, kun tuolta Neriltäkin tuppaa putoamaan kontakti liikkeellelähdöissä.
Mä kokeilin niin, että pudotin kainalostani narupallon sen nenän eteen heti, kun oltiin lähdetty liikkeelle, ja jos Neri ei ollut tarkkana, se ei saanut sitä lelua, vaan nappasin sen itselleni takaisin. Se sai Nerin olemaan tarkempana!
Nyt lauantaina kontakti oli kyllä tipotiessään koko seuraamisen ajan! :D
-Saija

Hiippari kirjoitti...

Mähän olen tehnyt nyt paljon sellaista treeniä, että palkkaan Hiskin heti perusasennon kontaktista tai ihan askeleesta parista. Jostain syystä toi ei vain ole tuonut toivottua tulosta.
Riitta kehotti kokeilemaan sellaista, että kun koira on sivulla (ei anneta mitään käskyä) ja siltä katoaa kontakti, ohjaaja lähtee hulluna hillumaan sivullepäin lelun kanssa ja jättää koiran ihmettelemään. Tai miksei voi juosta poispäin nameja nakellen. Tarkoitus on saada koira olemaan alusta asti tarkkana, koska "kohta voi tapahtua jotain outoa." Ruåttalaiset kuulemme tekee tämmöstä. Kokeilin jo ja Hiskiin se näytti tepsivän ainakin. Totahan voi tehdä missä vaan.
Mä en halua pitää mitään lelua esillä , esim kainalossa, koska sitä Hiski kyllä seuraa vaikka maailman tappiin. Haluan, että se seuraa mua, ei palloa. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, mikä konsti mihinkin koiraan tepsii.
Tsemppiä treeneihin!

Anonyymi kirjoitti...

Niin joo! Neri kun ei ole niin kauhean innostunut leluista, kuin Hiski! :D
Tuota poispäin juoksemista ja hillumistakin olen Nerin kanssa kokeillut. Se tulee mun perässä, mutta katse on jossain muualla, esim siinä toisessa koirassa kentän toisella laidalla! :( Tää kuumuus (ja/tai juoksun lähestyminen) on hävittänyt sen melko hyvän kontaktin, joka oltiin viimein saavutettu.
Ei muuta, kuin jatketaan harjoituksia ja kokeiluja! :)
-Saija