HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Treenit finito

Hiskillä on veriripuli, joten treenaaminen loppui nyt tähän toistaiseksi.
Yöllä päästin pojan kaksi kertaa ulos (herätti oikein kunnon haukulla), mutta en tajunnut, että ripuli oli niin paha. Niinpä tein aamulla ennen kuutta vielä jäljet ja vasta niiden ajamisen jälkeen huomasin, että ripuli on silkkaa vettä ja veristä kaiken lisäksi.
Aika äkkiä SM-valmistautumiset menettivät merkityksensä tärkeysjärjestyksessä. Paasto+ruokavaliomuutos kestää vähintään viisi vuorokautta. Seurailen ja hoidan nyt kotona ja pidän täyslevossa, on sen verran pirteä, ettei tunnu aiheelliselta (ainakaan vielä) ell-käynti. Hetalta veriripuli oli viedä hengen ja se oli suolistotulehduksen takia viisi viikkoa antibioottikuurilla.Onneksi ei olla menossa Tending-leirille, joka alkaa huomenna.
Eipähän tartte miettiä, mitä taas tänään treenaisi - illan hakutreenitkin jää väliin ilman muuta. Hiukan huono omatuntokin iski: ollaanko treenattu liikaa? Joka viikko on kyllä pidetty kaksi täyttä lepopäivää ja kisojen jälkeen enemmänkin, mieluiten antaisin koiran silloin huilia koko seuraavan viikon. Kyllä työ- ja virkakoiratkin tarvitsee elpymistaukonsa sekä henkisesti että fyysisesti, varsinkin, kun on kyse nuoresta koirasta.
Ongelmana on edelleen, etten saa Hiskiä juomaan tarpeeksi ja nythän ei veteen oikein voi edes sekottaa mitään. Pakkojuottaminen ei kauheesti huvita.

Jälki
Aikaisin aamulla tallasin siis kolme erillistä jäljenpätkää.
1. Pellolle, muistaakseni viisi suoraa kulmaa, noin 30-50 metrin välein, jokaisen jälkeen aika pian keppi. Jana noin 15 metriä. Olipa ihanaa talsia kasteisella aamupellolla ja viileässä (17 astetta) ! Hiski oli aivan intona ja virkeä (ripulista huolimatta) ja nosti joka ikisen kepin (5 kpl) suht korkeasta heinikosta! Jana hyvin.
2. Metsään, kulmia kai neljä, peräperää, kolme keppiä. Sama juttu: His oli reipas ja nosti kaikki hienosti, vaikka yhden laitoin kiven päälle, yhden ihan näkymättömiin varvikkoon ja yhden saniaispuskaan. Jana noin 25 metriä, tarkisti aika pitkälle takajälkeä, huomautin.
3. Metsään myös, ihan lyhyt, yksi kulma ja keppi päässä piilotettuna. En antanut edes mitään käskyä, vaan lähdin kävelemään sivusta jäljelle ja päästin irti liinasta. His jäljesti taas nätisti loppuun asti, nosti kepin ja toi mulle. Aivan mahtavaa!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi pientä Hiskosta :( toivottavasti poika tulisi pian kuntoon!

Meillähän ei enää juurikaan treenailla...muuta kuin kaikkea pientä kivaa, käy sääliksi välillä Roihuakin, mutta hyvin tuo tuntuu pärjäävän kun kuitenkin päivittäin käydään uimassa ja lenkille kuitenkin pääsee :) liian kuumaa vaan ollut minulle nyt treenailun suhteen. Ehkäpä taas syksyllä...


Miikku & sakki

Anonyymi kirjoitti...

No, johan ripulin lykkäs! His ressu! Toivottavasti paraneen nopeasti ja pääsette taas "radalle"!
Meiltä taas taitaa jäädä se holskujen koulutusviikonloppu väliin Nerin juoksun takia!
T. Saija

Susan Miiro kirjoitti...

No voi kurja =( Toivotaan, että menisi varsin nopeaa pois ja Hiski olisi taas kunnossa. Täällä ollaan hengessä mukana =)

Hanna kirjoitti...

Toipumista Hiskoselle!!

Anonyymi kirjoitti...

no voihan räkä :(. Taitaa tämä helle vetää veronsa. Toipumisia Hiskille!! t.PiaP

Laura kirjoitti...

Höh, tylsä homma :-((. Pikaista paranemista, toivottavasti johtuisi vain helteestä, eikä mistään vakavammasta!