Tiistia 30.9.
Tehtiin tähän mennessä pisin yhteinen remmilenkki koiruuksien kanssa. Remmilenkit sujuvat näin: Hiski vetää hulluna poispäin autoista, ihan mihin tahansa, Heta taas on ruvennut vetämään uudestaan - muuten vaan, ilmeisesti ollakseen varmasti Hiskin edellä aina. Se on myös taas alkanut uhoilla vastaantuleville koirille. Hiski pörhistelee niille myös. Eli korkeintaan yksi yhteislenkki per päivä, kiitos. Heti, kun ollaan poissa "asutuilta seuduilta", päästän Heta vapaaksi. Se on helpommin pyydystettävissä- juniorin kiinnisaannista en ole ihan satavarma taannoisen metsäirtioton jälkeen.'
Aika paljon lenkkisessioita kertyy päivän mittaan: yhteislenkin lisäksi Hiskin kanssa kolme lenkkia, Hetan kanssa kaksi. Yhteensä kuusi... Odotan totisesti aikaa, kun saan päästää molemmat koirat vapaasti juoksemaan yhdessä.
Lenkin yhteydessä otin Hiskille narupallon kanssa (on ruvennut tykkäämään siitä) hieman seuraamista - oli taas kovin töpinöissään, mutta malttoi sentään istua, kun liike pysähtyi. Lisäksi paikallamakuuta ja ja paikallaistumista niin, että palasin koiran luo palkkaamaan. Oikein hyvin meni: pysyi ja pysyi.
Heta saa nyt pitää lomaa. Sille jää helposti kisastressi päälle ja se paranee havaintojeni mukaan vain, kun sen kanssa ei treenata vähään aikaan ollenkaan.
Keskiviikko 1.10.
Ajettiin Sääksjärvelle ja poljin Hiskille metsäjäljen: sammalta pääasiassa, risukkoa, kaatuneitten puiden ylityksiä ja yksi ojan ylitys. Kolme kulmaa. Pituutta noin 400 metriä. Nameja siellä sun täällä. Hiski lenkille ja sitten autoon odottamaan.
Jäljen vanhetessa rämmin Hetan kanssa maastossa tutkien paikkoja marraskuun pelastushakukoetta varten. Tuli tehtyä kunnon lenkki aikamoisessa maastossa ja vesisateessa.
Hiskin jälki oli runsaat 1,5 tuntia vanha, kun lähdettiin ajamaan. Pari reilua poikkeamaa ja yksi reilu kulman yli ajo. Silti homma sujui mielestäni erinomaisesti: jo jäljen nosto (sivusta, noin 10 metristä) kävi nätisti ja Hiski nosti jäljen joka kerta keskittyneesti uudelleen ja sähläämättä, jos harhautui sivuun. Hiskin kanssa jäljellä olo on paljon miellyttävämpää kuin Hetan kanssa. Heta on "hysteerinen" jäljenajaja, sillä on hirvee vauhti ja jos se hukkaa jäljen, se hermostuu ja pyörii ihan hulluna, mikä aina stressaa ohjaajaakin. Ainakin toistaiseksi Hiskin vauhti on pysynyt kohtuudessa ja sitä on helppo seurata: ei tarvitse roikkua kaksin käsin liinassa niinkuin Hetan kanssa. Lisäksi sillä pysyy nokka maassa, se ei hae apua ilmasta kuten Heta.
Jäljellä oli yksi keppi, jota Hiski ei noteerannut enkä puuttunut asiaan mitenkään. Ehtiihän tuon. Lopussa purkki, jonka merkkasi ja asettui nätisti maahan.
Mukana olleen GPS:n mukaan jälki olikin vain 300 metriä pitkä...
Olen nyt laittanut Hiskille aamuin illoin ketrjupannan kaulaan ennen ruokakipon antamista ja jättänyt sen kaulaan joksikin aikaa. Angsti alkaa hiukan helpottaa, luojan kiitos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti