Esineitä, esineitä ja rullaakin

Hiskin silmät oli aamulla paljon paremmat.
Esinetreeni
Hoffiporukalla oltiin Sääksjärvellä, ruutu 20x50 metriä. Tyyni. Ruudussa hyvä näkyvyys, harvakseltaan puita, vasemmalla sivulla "jyrkänne".
Hiski: 3 esinettä, kaikki valmiina, yksi edessä, yksi keskellä, yksi takana. Normiesineet.
Lähti kuin Nato-ohjus. Edessä ollut esine tuotiin nopsasti, luovutuskin kohtuullinen, vähän hätäinen tosin. Takaesine löytyi myös vauhdilla. Keskimmäinen tuottikin sitten vähän nenänvaivaa pojalle, His meinasi jo tuoda reunamerkinkin puusta, jostain syystä sitä veti hirveesti oikealle pienen nyppylän päälle, jossa se pyöri ja pyöri. Autoin vähän kävelemällä ruutuun ja lähettämällä suht läheltä suoraan esineelle. Hiskillä on vauhtia niin kauheesti, ei välttämättä ehdi jarrutella joka esineen kohdalla.
Heta: neljä pientä esinettä. Muuten ok, mutta viimeinen esine, vasemmassa takakulmassa, jyrkänteen alapuolella oli ongelmallinen, jouduin lähettämään monta kertaa.
Rullantuonti
Hiski: meni enemmän ja vähemmän pers...Näyttikin jo viimeksi liian hyvältä. Tällä kertaa Hiski päätti, ettei sitä rullaa mammalle kannata kuskata, kun kerta herkut on Lilillä, maalimiehellä. Toi rullaa vähän matkaa, kaarsi takaisin ja istui sitten Lilin edessä rulla suussa. Ja sama uudestaan, ja uudestaan...
Ei annettu periksi: ei näyttöä, ei palkkaa. Saatiinkin sitten lopulta onnistunut suoritus, mutta en usko, että tämä vielä meni ihan jakeluun. Heriltä homma sujui nyt ihan nappiin, eli Heri on kehittynyt, Hiski taantunut :(.

Onnellista uutta vuotta itsekullekin!

toivottavat Kaarina ja Hoot

Rakkuloita Hiskin silmissä

Eläinlääkärireissuhan siitä tuli.
Heti aamulla katsoin, että nyt ei hyvä heilu: oikeakin silmä oli ihan punainen ja rähmässä ja lisäksi silmät jotenkin pullottivat. Onneksi mulla on eläinlääkäri ihan kulman takana ja sinne mentiinkin sitten suoraan.
Diagnoosi: folliculitis molemmissa silmissä. Se on semmonen rakkula, joka siis pullisti niitä silmiä. On kuulemma tavallinen koiranpennuilla rodusta riippumatta, uusii helposti, mutta menee ohi kahteen ikävuoteen mennessä. Lääkkeeksi Terra Cortril-tipat (antibiootti+kortisoni), eka viikko kolme krt/pv, toka viikko kaksi kertaa/päivä ja kolmas vko kerran päivässä. Kivaa.
Vastaanotolla Hiski pääsi yllättämään vähemmän hauskasti: nosti tutkimushuoneessa koipea ihan muina koirina jotain telinettä vasten. Tämä supersisäsiisti hra Hiskonen!!! Toruin tietty julmetusti, mutta silti poitsu päätti uusia tempun odotushuoneessa - vastaanottotiskiä vasten!!! Voihan...En ollut yhtään varautunut moiseen käytökseen, nyt pitääkin olla tarkkana ja ennakoida noi tilanteet, eihän tommosta merkkailijaa voi viedä mihinkään :(
Muuten Hiski sai kovasti kehuja: ell-täti sanoi, etteivät pennut juurikaan anna tutkia silmiään niin kiltisti ja tyynesti kuin Hiski teki. Makasi myös nätisti lattialla käskyn alla ja oli muutenkin ihan rauhallinen.

Lenkin yhteydessä otimme pienet tottistelusessiot.
Aluksi Hiskille pelkkää seuraamista eripituisia pätkiä rätin kanssa, joka oli piilossa selän takana. Nuorukainen oli oikein sopivassa mielentilassa: töpinöissään, mutta tarkkana. Edisti kyllä, mutta ei kovin pahasti ja malttoi istua nätisti. Käännökset menivät hyvin sekä oikealle että vasemmalle. Kokeilin myös ensimmäisen kerran juoksemista, missä edisti aluksi tosi paljon, mutta sain kyllä palkattua oikeastakin paikasta. Hiipiminen sujui mallikkaasti.
Hetalle vedettiin sitten kaikki jäävät liikkeet luoksetuloineen. Oli hyvin skarppina ja innoissaan. Istui kyllä liian hitaasti niinkuin yleensäkin.
Kun paikalle ilmaantui sopivasti metelöivä kauhakuormaaja, otin vielä Hiskille luoksetulon. Nopea, täysin suora ja tarpeeksi lähelle! Jes! Siihen oli hyvä lopettaa.

Allät 10 kuukautta

L-pennut täyttää siis tänään jo 10 kuukautta. Onnea sisaruksille!

Hiskillä ei ole ihan paras päivänsä:kuten kuvasta näkyy, nuorukaisen vasempaan simmuun iski armoton silmätulehdus (se ei siis nikkaa silmää tuossa kuvassa, vaan valuttaa rähmää), joka on tehnyt siitä vähän vaisumman kuin tavallisesti (ei tosin ulkona...). Putsataan nyt silmää ja ellei se ala parantua, mennään lekurille.
Tautiosastolla molemmilla koirilla on ollut myös vähän ripulia. Hetan oli tavoilleen uskollisena päästävä viime yönä ulos juuri sillä siunaaman hetkellä, kun olin painanut pääni tyynyyn ja sammuttanut valot.

Eilen oli hakutreenit Sääksjärvellä. Otin Silmäpuoli-Hiskille yhden ainoan ukon, joka ohjeistettiin piiloon siten, ettei poitsulle jäänyt mitään mahdollisuutta jäljestämiseen. Hajunhakuna haettiin ja meni ihan nappiin. Käytöskin ihan jees.
Hetalle otettiin kaksi ukkoa ja treenattiin laatikkopistoja - Hetalla kun on taipumusta taaksepäin työskentelyyn aina välillä. Pistot menivät ihan suunnitelmien mukaan, Heta oli vaan niin kauheilla kierroksilla, että sitä oli aika vaikee pitää lapasessa. Ja ensimmäinen ilmaisu meinas mennä kurluttamiseksi silkasta kiihtymyksestä.
Lopuksi His pääsi vielä treenamaan viestiä Katrin kanssa. Tällä kertaa se pönttö ei meinnanut tulla mullekaan asti, vaan jäi sahaamaan siihen meidän väliin! No, saatiin me se tulemaan ihan oikeaoppisesti kummankin luo lopulta ja otettiin useampia toistojakin. Saa nähdä, muistaako ensi kerralla...
Lopuksi vielä ammuimme vuorotellen kolme kertaa Hiskille ja Roihulle. Ei mainittavaa reaktiota.
Tottis meiltä on jäänyt aika vähiin (yllättävää...). Jääviä liikkeitä on otettu lenkkien yhteydessä siellä sun täällä, samoin luoksetuloja läheltä. Kapulaa olen heittänyt varovasti sisällä ja saanut Hiskin jopa pysymään nätisti istumassa ja odottamaan "nouda"-käskyä. Eniten on kuitenkin harjoiteltu maahanmenoja siten, että seison esim. selin Hiskiiin, ylimalkaan yllätysmomentteina. Toisinaan se putoaa nopeasti maahan, toisinaan on, että "häh?" Mutta koko ajan paranee.

Tänään ostin vetovyön ja pitkän, osittain joustavan vetoköyden, jota voi vielä jatkaa omalla remmillä. Helpottaa lenkkeilyä, kun Hetaa voi pitää vapaana (siis lähimetsissä, ei kadulla). Hiski pääsee liikkumaan pitkällä säteellä vyötäröviritelmässä ja kädet jää vapaiksi. Se ei ole vielä riittävän kuulolla koko ajan vapaana pidettäväksi metsässäkään, jos tulee muita koiria vastaan, ja pelkään, että se hankkii itsensä hankaluuksiin, nyt kun sillä on kauhee "mää oon muuten kova karju"-uho päällä.

Hohhoijaa, mahat pullollaan

Tämmöstä tää on näin joulunpyhinä: mahat täynnä köllötellään reporankoina.
Tänään, tapaninpäivänä tehtiin kylläkin reipas lenkki Sääksjärvellä ja sen päälle poljin tauon jälkeen esineruudun, 20x50 metriä. Molemmille koiruuksille kolme esinettä, perinteiseen tyyliin yksi edessä, yksi takana ja yksi keskellä. Hetalle vähän vaikeammat paikat, muuten ihan sama ja samat esineetkin: kangaslompsa, kännykotelo ja vaateharja. Kummallakaan ei ongelmia missään suhteessa. Hjyva, hjyva.
Tarmonpuuskassa tempaisin päälle vielä pudotetun esineen, Hiskille oikeastaan ensimmäisen kerran. Hakumatkaa oli noin 30 metriä, mutta otin sekä sen, että "ennen pudotusta"-osuuden myös niin, että koitin pitää Hiskin sivulla (ei varsinaisesti seuraamista) parikymmentä metriä, mikä onnistui ihmeen hyvin. Hiskin silmien kiilunnasta näin, että pudotusesine - pehmeä lapsen hanska - oli sen verran himottava kapistus, että oli odotettavissa sen omiminen. Joten varmistin luopumisen heittämällä pallon jo hyvissä ajoin Hiskin kiitäessä lapasen kanssa kohti. Siitä seurasi tietysti ennenaikainen hanskan pudotus, mutta se ei haittaa tässä vaiheessa yhtään. Hienosti kuitenkin meni noin eka kerraksi!
Hetalla ei tietenkään ollut mitään vaikeuksia, ei sen tarttis tätä edes harjoitella, mutta kun se on niin törkeän kivaa!
Hiskille kokeilin myös heittää, siis ihan oikeasti heittää, kapulaa. Yleensähän vien sen niin, että Hiski odottaa. Se olikin aika mielenkiintoista: Hishis kiihtyi niin, että tärisi, oli pakko pitää kiinni. Hmmm. Ehkä käytän liinaa tässä seuraavassa vaiheessa...

Ja tuossa alla esiintyvä otus on Aapo pikkutiikerin hahmossaan, jonka sai joulumum- öh- -pukilta.

Makoisaa ja mukavaa joulua kaikille, toivotamme!

"Tossa on jotain ihmetonttuja, joihin ei kuulemma saa koskea."

"Mutta kyllä mää vähän maistan."


Äitin pikku Hishis-kukkahatulla on alkanut uroskoiravaihe: koipea nostellaan rehvakkaasti ynnä ollaan kovaa karjua tuolla ulkona. Siis tää on tätä julkisivua: kyllä se on edelleen pikku sylimussukka, kun muut ei näe.
"No mää kanssa sitten."

Treeniosasto: lauantaina tottista lähikentällä muutaman muun bc:n a kelpien kanssa. Aluksi kahden minuutin yhteispaikallaolo, joka meni ihan hyvin.
Seuraaminen: luvattoman paljon nyt liikenteen ja muiden koirien vilkuilua, siis nameilla seurautettuna, rätillä ei tätä ongelmaa taaskaan. Jäävät liikkeet alkaa olla aika kivassa vaiheessa, suht nopeitakin jo mun mielestäni.
Eteentuloja hinkkasin, en saanut millään nyt tarpeeksi suoraa ja tiivistä aikaan ennen kuin monen toiston jälkeen. Menin tekemään sen virheen, että näytin lelua: hiipiminen alkoi heti.
Lopuksi eteenmeno.
Otettiin Katrin kanssa vielä viestitreeni, jossa tapahtui jotain outoa: Hiski kaahasi mun luotani Katrille triljoonaa, veti liinat kiinni metrin ennen Katria, joka odotti namit kädessä – ja ryysi takaisin mun luokseni. Sama toistui kolme kertaa. Olin ihan monttu auki. Lopulta otettiin Katri ihan lähelle lelun kanssa. Lelun kyllä kävi nappaamassa ja taas sata lasissa takaisin. Tää liittyy taas nyt johonkin paimenkäyttäytymiseen.
Sunnuntaina sitten hakumetsällä Pinsiössä, uusi paikka, tasainen kangasmetsä, hyvä näkyvyys, lievä räntäsade. Hiskille neljä ukkoa, kaksi ekaa kulmissa hajunhakuna. Eka (Jonna) meni hienosti ihan suoraan, toiselle lähetin liian kaukaa ja Hiski koukkasi oikealle, josta laukkasi hirveää vauhtia rataa eteenpäin – kunnes törmäsi jälkeen ja jäljesti suoraan piilolle. Voihan räkä. Henkka oli kiertänyt ihan oikeaoppisesti ohjeen mukaan etukautta piilolle. Kolmannen lähellä keskilinjaa otin reaktiona: jouduin menemään melkein kiinni äijään, ennen kuin His sai hajun.
Neljännestä ukosta sai hajun hyvin, mutta taas jäljesti. Poika löysi jäljen, vaikka Henkka siirtyi piiloon kakkospiilosta takakautta. Hiski on ihan selkeästi maavainuinen, taas tuli todettua. Korostuisiko toi jälkeen turvautuminen oudossa paikassa; sitä mietin, koska vähään aikaan ei tätä jälkiongelmaa ole ollut.
Käytös maalimiehillä oli nyt mallikelpoista.

Joulunalusarkea

Joka-aamuinen rituaali heti ylösnousun jälkeen: Hiski remmiin ja ulos, illalla ladattu ruokakuppi kainaloon. Hiski pissii piiiitkän pissan, sitten mennään Muotialantien varteen kävelemään. Kun autoja lähestyy (aina parempi, jos rämisevä linja- tai kuorma-auto), Hiskille "istu"- tai "maahan"-komento. Vapautus ja kuppi eteen. Vaihtoehtoisesti kävelemme vain muina miehinä/naisina ja jos His vapaaehtoisesti ottaa kontaktin auton lähestyessä, se saa heti kupin ja kehut.
Olen nyt kyllä vakaasti sitä mieltä, että autojen "pelko" onkin paimentamista (tosin autojen ääni kyllä toisaalta hirvittää). Auton vaanimisen kiellän joka kerta vihaisesti ja poskista kiinni pitäen, mutta eipä sillä juuri ole vaikutusta ollut :(
Tiistaina ajelin Pirkkalan Veskaan jouluostoksille ja kävelytin koiria pitkin poikin parkkipaikoilla ja lähialueilla. Kauhee veto oudossa paikassa Hiskillä päällä koko ajan, varmaan kolmesataa pysähdystä ja odottelua, että hellittäisi vedon.
Otin myös pätkän seuraamista ja paikallamakuutta (BH!) Bauhausin parkkipaikalla (ei sillä kaikkein vilkkaimmalla paikalla). Taas huomasi, miten rätin aikaansaama korkea vire poistaa angstit: lipputangoissa paukkuivat liput ja His vilkuili niitä vähän väliä, kun seurautin sitä namilla. Rätti selän takana: paukkeellla ei mitään väliä.
Joka päivä on nyt otettu kertaalleen kaikki jäävät liikkeet sisällä kellarikäytävällä. Alkaa sujua, kiva!
Sulkavuoressa laitoin keskiviikkoaamuna molemmat koirat kiinni radan aitaan ihan vierekkäin, kävelin noin 20 metrin päähän ja ammuin kolme kertaa. Ekalla Hiski säpsähti hiukan, kahdella seuraavalla ei mitään reaktiota.
Heta on nyt Hiskin ikioma suojelumafioso ulkona, mikä ei ole pelkästään ratkiriemukasta: se alkaa irvistellä vieraille koirille jo kaukaa ja päästelee matalia varoitusääniä. Tämä tarkoittaa sitä, että me seisotaan ohitukset ojan pohjalla tai pöpelikössä - Heta irvistelee ja Hiski kiskoo hulluna häntä tötteröllä - ja ihmiset kattoo säälien: voi, voi, kun täti ei saa koiriaan kuriin.

Hyhmäistä tottista ja rullatreeniä

Alkaa tottisteluhalut olla hiukka hakusessa aina vaan kaameiden kelien takia. Lauantaiaamuna kuitenkin pakotin itseni (Hiskiä ei tarvinnut pakottaa) raahautumaan tuohon lähikentälle, johon saapuivat myös Pia ja Aksu (haa: muut bc:t on vielä laiskempia!). Hiski saa nyt treenin alussa vasta kontaktista rätin. Onnistuin ensimmäisen kerran saamaan aikaan kutakuinkin oikean paikan lelupalkalla, mistä jo olin tyytyväinen. Nameja ei edes käsineet kädessä tahdo saada syöteltyä...
Otin kaikki jäävät liikkeet: His alkaa pikkuhiljaa ymmärtää käskyt. Ei avuista kylläkään kokonaan eroon ole päästy, mutta edistystä on tapahtunut. Luoksetuloja eteen läheltä ja kaukaa. Hämäsin Hiskiä myös niin, että kun se luuli, että kyseessä on luoksetulo,palasinkin takaisin. Viimeinen luoksetulo läpijuoksuna. Paikallamakuuta Aksun kanssa, mutta vain noin minsa, kun en hennonut siinä loskassa makuuttaa. Aksua ja Piaa kierrettiin imuttamalla (hyvin meni). Ynnä lopuksi eteenmeno. Puoli tuntia hurahti ihan huomaamatta.

Sunnuntaina ajelimme vaihteeksi Sääksjärvelle hakuilemaan. Hetakin pääsi kahden kuukauden tauon jälkeen tositoimiin, joten oli sitten noin metrin irti maasta ja savu nousi karvakorvista. Molempia ukkoja pussaili, mutta en jaksanut kauheesti välittää, koiralla oli ainaskin kivaa.
Hiski sai ottaa elämänsä ekat metsä-rullatreenit. Neljä ukkoa, noin 10 metrissä, näkyvissä. Haki rullat, luovutti ja näytti hienosti. Näytöllä meni nätisti maahan, mutta rullaa hakiessaan ehti pussata jokaisen mm:n :(
Norskirullaa mä en tajua: olen yrittänyt säätää sitä vähän enemmän roikkuvaksi, että His ylettyisi ottamaan sen suuhunsa, mutta en ole onnistunut. Kauheeta tää välineurheilu. Onneksi tässä on aikaa hankkia asiantuntijaneuvoja tohon.

Hiskin hakustelua

Torstaina oli jälleen hakutreenit Sääksjärvellä. Meitä oli seitsemän koirakkoa, koirilla 4-6 maalimiestä ja paljon hajunhakuja, joten aikaa meni 3,5 tuntia, vaikka valmisteluja oli tehty etukäteen paljon eikä mitään turhia höpisty eikä säädelty. Oikein hyvät treenit kaikenkaikkiaan.
Tyytyväinen olin myös Hiskiin. Treenin tavoite oli varmistella nenänkäyttöä heti keskilinjalta alkaen ja fiilata samalla maalimieskäyttäytymistä, jossa edettiin seuraavaan vaiheeseen: Hiskille sanotaan "käy siihen" (saa mennä maahan tai istua, mutta neljä jalkaa pitää olla maassa), kun se tulee piilolle ja palkataan tosi tarkasti niin, ettei härki eikä pussaile. Semmoista on pikkasen esiintynyt...
Vähän treenattiin myös hallintaa, eli "yhdessä"-sana oli käytössä siirtymissä paikoitellen ja pikkupätkiä namilla kuljetusta sivulla. Seuraamista ei maastossa kuitenkaan vaadita vielä pitkään aikaan.
Ensimmäinen ukko kökki vasemmalla mäen päällä ja Hiski lähetettiin matkaan ääniavulla (viimeksi samasta paikasta oli hajunhaku). Ampui suoraan kiertelemättä piilolle.
Seuraavat neljä piiloa (maalimiehet hyvin piilossa) olivat keskilinjasta 10-20 metrin päässä, vuorotellen kummallakin puolella. Lähdin aina kulkemaan kunkin piilon suuntaan, Hiski remmissä ja päästin (ei lähetysasentoa, mutta lähetyssana), kun olin varma siitä, että oli saanut hajun. Nämä menivät piirustusten mukaisesti. Janne katsoi.
Maalimiehet toimivat mallikelpoisesti ohjeiden mukaan ja Hiski käyttäytyi nätisti.
Näitä jatketaan. Hiskillä ei ole edelleenkään minkäänlaista angstia metsässä, ei vieraitten ihmisten tai mörköjen kanssa. Jes!

Hakuvuorossa

Hakutreenit sunnuntaina: Hiskille neljä ukkoa, molemmat kulmat taas hajunhakuina, ylämäki vasemmalla oli tosi vaikea kaikille koirille, lähetin Hiskin aika läheltä varmuuden vuoksi. Kolmas ukko vasemmalla näyttäytyi viidessäkympissä ja siirtyi Hiskin näkemättä eteenpäin. Neljäs oli oikealla noin 20 metriä keskilinjasta. Tähän asti kaikki meni hyvin: viimeisestä äijästä Hiski kaahasi kaksi kertaa ohitse ihan vierestä - sinne viiteenkymppiin, jonne on opetettu menemään. Lähiukkoja nyt kuuriluontoisesti kehiin.
Ennen treeniä saatiin pieni koiratappelukin aikaiseksi. Hetan piti päästä vanhan kaverinsa, Contzan, kanssa mukaan tallaamaan, koska niitä ei ehditty treenata. Olin viemässä Hiskiä autoon ja Contza (50-kiloinen hoffiuros) tuli haistelemaan - ja melkein saman tien Hiskin päälle. His huusi kuin syötävä ja minä revin Contzaa sen kimpusta. Siinä samassa Heta syöksähti päällimmäiseksi kasaan ja alkoi tosissaan höykyttää Contzaa, puolusti "pikkuveljeä." Contza päästi vähän hämmästyneenä irti eikä Hiskille käynyt mitenkään.
Heta on lämmennyt hitaasti Hiskille, mutta on nyt siis ottanut Hörökorvan siipiensä suojaan.
Tottista vedettiin maaanantaina päivälenkin yhteydessä vähän sekä Hetalle että Hiskille, Hiskille lähinnä maahanmeno-toistoja pallolla. Illalla vielä Pirkkahallin kentällä seuraamista, henkilöryhmäkin+kaksi pyssynpamausta.

Sekalaista, mm. ns. viestiä...

Merkittävä uutinen: Hiski nosti tänään 5.12. ensimmäistä kertaa koipea!

Keskiviikkona käytin Hetan Katrilla hieronnassa. Se käyttäytyi suunnattoman ääliömäisesti, huusi jo autossa ja oli niin järkyttävän, hysteerisen, uuvuttavan onnellinen (=pidättyväinen hoffi) Katrin näkemisestä, ettei hieronnasta meinannut tulla yhtään mitään. Katrin mielestä neidolla ei kuitenkaan ole mitään jumeja, hyvä niin.
Hetan hierontasession jälkeen otimme "viestitreenin" Hiskin ja Roihun kanssa lätisevän märällä sänkipellolla. Hiski syöksähteli onnellisena rähmälleen rapaan. Hiskille saa matkaa pidentää seuraavaksi varmaan puoleen kilometriin, se juoksee kyllä vaikka naapurilääniin. Ei Roihunkaan motivaatiossa valittamista ollut. Saa nähdä, tuleeko viestistä meille tosiaan uusi laji, toivottavasti.
Juu, ja näkihän His lampaitakin - kaukaa aidan takaa. Kiinnostuneena - ja häntä alhaalla - se niitä katseli.
Torstaina sain Lilin ja Herin seurakseni pikku treeniin. Otimme ensin molemmille koirille rullatreenin. Hiskille tämä oli toinen kerta koko hoitoa: rullan haku ukolta+näyttö ja palkka. Kolme toistoa, Hiskille homma näyttäisi olevan kakunpala, kunhan minä saan kaikki rensselit säädettyä. Huhhhuh, kaipa rutiini alkaa auttaa.
Kävimme rullatreenin jälkeen vielä tottistelemassa Kuoppamäentien hiekkakentällä. Seuraamista, seisomista, muutama kapulanheitto, luoksetuloja, eteenmeno. Paikallamakuuta Herin vieressä peräti pari minuuttia. Paikallamakuussa Hiskin pää pyörii kuin pöllöllä (vire laskee=häiriöt vaikuttavat), nyt pitää olla tarkka palkkaamisessa: palkka vain oikea-asentoisesta makuusta. Aika pitkä tottissessio, siis meille.
Perjantaina kävin raunioradalla. Hyppyytin Hiskiä noin 60 senttisellä esteellä ja nyt H. Hilarius tajusi heti, mikä on homman nimi. Siisteimmät hypyt sain, kun jätin Hiskosen toiselle puolelle ja menin itse seisomaan toiselle puolelle motskun kanssa, tarpeeksi lähelle estettä, ja annoin käskyn sieltä.
Sitten otettiin vielä kunnon satsi seuraamista (namit nyt selän takana), joka meni oikein hyvin, mun mielestäni. Seisomista yritin niin, ettei palkka näkynyt, ei toimi vielä, mutta ei se mitään. Maahanmenoja muutama kerta, liikkeestä. Lelulla ei tahdo millään mennä maahan asti. Muutama liikkeestä istuminen, palkkaan vieläkin heti. Luoksetuloja eteen tein nyt niin, että lähdin heti käskyn jälkeen peruuttamaan taaksepäin niin kovaa kuin pystyin, se näyttää auttavan hidasteluun. Kokeillaan nyt tätäkin. Kun siis ongelma on se, että His osaa hienosti eteentulon loppuasennon läheltä. Kaukaa se tulee ilman eteentuloyritystä kovaa, mutta jos haluan saada sen tuleen kaukaa suoraan eteen, se tulee kyllä hyvään paikakan, mutta jarruttaa lopussa liikaa - palkkaa odottaen. Liike on siis palasina hyvä, mutta yhdistettynä ei toimi.
Ja ammuinkin pari kertaa Hiskin heiluessa lelujensa kanssa. Eipä tuo välittänyt.
Pitkähkö tottistelu tämäkin ja Hiski kovassa vietissä alusta loppuun, siinä ja siinä, ettei keitä yli.

Jälki. Joopa. Joulukuun toka päivä

Niinpä niin. Jälki tempaistiin monen viikon tauon jälkeen aamusella täysin vihreään metsään sammalmättäältä mättäälle. Pituutta 400-500 metriä, 6 kpl keppejä, neljä suoraa kulmaa. Ikää vajaa tunti. Pohja siis suht helppo.
Jäljen nosto sujui mallikkaasti, suoraan ja oikeaan suuntaan noin 20 metrin päästä. Ajoi hyvin, ainoa kauneusvirhe, että toiseksi viimeinen keppi jäi. Mielestäni ei edes reagoinut siihen yhtään, en tiedä miksi. Mää olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä keppi on AINA nostettava, jos koira on sen hokannut. Siinä saakin sitten olla älyn tarkkana, että näkee, onko koira merkannut kepin.
Muut kepit nosti kyllä innolla. Ja revitteli, huh...Saan kyllä kepin pois nameilla ja rauhoitan maahan menosuuntaan päin, mutta täytyy nyt katsoa, missä vaiheessa tuota keppien kanssa leikkimistä pitää ruveta hillitsemään. Vielä en viitsisi, kun juuri se leikkiminen tuntuu olevan parempi palkka kuin nami.
Mutta eipä tuossa isompaa valittamista ollut, oli se taas aika kiva jäljestys juuri yhdeksän kuukautta täyttäneeltä pennulta :)
Heta sai hakea pudotetun esineen, jotta sekin pääsi tekemään jotain. Vähän liian lyhyt matka vaan oli, en löytänyt oikein hyvää paikkaa. Mutta kyllä lähti...
Niin, ja oltiinhan me sissit maanantai-iltana Pirkkahallilla tottistelemassa, sateessa ja pimeässä. Ei kyllä ollut hääviä, siis se yleinen ankeus, eikä me kauaa viittittykään hommailla. Pätkä seuraamista, Janne katto, että His oli oikeassa paikassa, muutama liikkeestä seisominen Riitan neuvojen mukaan ja kapulan tuonti. Janne huomasi meidän leikkimisessä vähän korjattavaa - otan kuulemma rätin pois kesken vetämisen, otan pallon pois nopeammin kuin rätin ja makaan koiran päällä. Kiitos vinkeistä!

Pentutapaaminen Lahdessa ynnä vähän muuta

Sunnuntaina oli A- ja L-pentujen tapaaminen Renkomäen hallissa Lahdessa. Oikein kiva päivä! Mahtavia suorituksia taas pennnut ja ohjaajat taiteilivat, mulle meinasi iskeä rimakauhu ja halu jättää väliin Hiskin kanssa... Jotain me sitten kumminkin tehtiin ja olin jo siitä ikionnellinen, että Hra Hörökorva ylimalkaan toimi, kun me ei olla koskaan ennen oltu missään sisähallissa. Hyppytelinettä His ei kylläkään meinannut tajuta ollenkaan.
Tavattiin sisarukset (ynnä tietysti Riitta ja Pekka) omistajineen: Bestis, Ruut, Mervi ja ensimmäistä kertaa myös Siima, joka oli ihan valtavan iso ja aikuisen koiran näköinen (siis se pikkuinen Eino-rääpäle!), Hiskikin näytti sen rinnalla ihan nälkiintyneeltä kulkukoiralta.
Merkalla oli koristeena "kolmas silmä" ja Ruut ja Mervi olivat kovasti nättejä ja huipputaitavia tyttöjä kumpikin.
Ikävää, ettei Hui ollut mukana - ensi kerralla sitten. Terkkuja ja tsemppiä kovasti huomiselle reissulle magneettikuvauksiin yms!!!!

Maanantaiaamuna Lahdesjärvellä tapahtui mielenkiintoinen - tai oikeastaan aika pelottava tapaus. Olimme aivan korvessa, semmosen mökkitien varressa. Oletin, ettei siellä nyt sateisena joulukuun ekan päivän aamuna ketään ole. Molemmat koirat oli vapaana tiellä. Yhtäkkiä mäen takaa tulikin punainen farkku, hyvin hiljaa. Kutsuin koiria, Heta tulikin heti, mutta Hiski lähti juoksemaan auton perään! Siis tämä sama Hörökorva, joka pelkää autoja! Kovensin äänilajia ja lopulta jo karjuin kurkkuni käheäksi: ei mitään vaikutusta. Lopulta Heta ampaisi Hiskin perään, ja ärjäisi sille oikein kunnolla "eksää nulikka ny usko", jonka jälkeen His löntysteli laiskasti luokseni. Muistinpa siinä sitten, mitä Riitta oli sanonut autojen jahtaamisesta; eli kunnon rökitys heti ekasta kerrasta. Nyt koira oli siis jo palannut luokseni, miten toimia? Olin aika shokissa itse, enkä ole ollenkaan varma, toiminko loogisesti, mutta hoidin Hiskille oikein kunnon ripityksen ja laitoin kunnolla vihaisena sen autoon.
Nyt tässä onkin taas vähän pohtimista. Kun Hiski käyttäytyy (edelleen) autojen kanssa siten kuin käyttäytyy, olenko tulkinnut sen käyttäytymistä oikein/väärin? His pyrkii siis auton ohittaessa remmissä ollessaan peloissaan pakoon, mutta kun auto on mennyt ohi, sen käytös muuttuukin kyttääväksi (=paimentavaksi?). Eli sitä pitäisi rohkaista olemaan pelkäämättä ohittavia autoja, mutta melkein samanaikaisesti kieltää jyrkästi ajamasta niitä....Ainakaan Hiski ei enää koskaan ole vapaana minkäänlaisella tiellä. Mot.
Hiskin kökkiessä arestissa autossa, tallasin esineruudun, tutulla kaavalla 20x50, aika pahaan maastoon. Hetalle vein neljä pienehköä esinettä: yhden eteen, yhden keskelle ja kaksi taakse. Nyt yritän takoa sen päähän käskyjä "kaukana" ja "lähellä". Vaikka yritin laittaa esineet vaikeisiin paikkoihin, ei siinä kauaa nokka tuhissut, kun esineet oli mulle tuotu.
Hiskille vein samat esineet vähän kuin siksakkina siten, että yksi oli vasemmalla ihan edessä, toinen keskellä edessä (ei ihan yhtä edessä), kolmas taas ihan edessä oikeammalla ja neljäs vähän kauempana aivan oikeassa reunassa. Halusin välttää esineitten vaihtamiset. Eka lähetys ihan vasemmasta kulmasta. His lähti kovaa ja juoksi tietysti ekan esineen yli, toi toisen. Lähetin uudestaan samasta paikasta ja nyt jarrutti jo etuesineellä ja löysi. Kaksi seuraavaakin nousivat hienosti. Neljännelle jouduin tosin ottamaan kaksi lähetystä. Olen kyllä edelleen varsin tyytyväinen molempien koirien esinetyöskentelyyn.
Nyt alan myös pikkuhiljaa vaatia Hiskiltä, ettei esinettä räkäistä, vaan luovutetaan nätisti. Kaikista oli "vain" namipalkka, en muistanut ottaa Hiskille lelua. Eipä tuo tuntunut haittaavan.
Tuntuu, että Hiski on nyt oppimassa, että esineitä voi olla myös edessä ja että pitää olla tarkkana. Ehkä ensi kerralla jo yksi esine taaksekin.
Illalla on vielä tottistreenit Pirkkahallilla. Ajattelin ottaa ainakin seisomistreenit. Sain seisomisen opettamiseen Riitalta vinkin. Hiski on jo alkanut ennakoida, jos jätän lelun taakse. Se toimi vain muutaman kerran.