Vilillä on 29.11. koossa yhteensä tasan 20 hakutreeniä ja 25 jälkitreeniä.
Hakua
enimmäkseen kaistaleilla (2-4), mm aina valmiina suoraan edessä 50
metrissä, ei mitään apuja. Tässä Vili on edelleen varsinainen
luonnonlahjakkuus. Ja haukkuukin jo ihan kivasti.
Jäljet
joka askeleen namijälkiä nurmikolla, 50-60 askelta. Lyhyellä ruoholla
menee aika hyvin, vaikeammalla alustalla häröilee. Jäljen se osaa kyllä
nostaa ja nostaakin apinanraivolla.
18.11. jätin pois nameja sieltä täältä pidensin matkaa 70 askeleeseen (50 metriä)
Tottisosasto:
olen opettanut Vilille vähän temppuja kuten pyörimisen, pujottelun
jalkojen välistä ja kiertää se osaa jo aika kaukaakin. Kiihtyessään se
haukkuu vimmatusti.
Hakeutuu nyt oma-aloitteisesti sivulle
seuraamista varten, kun otan jäykän asennon ja seuraa kivasti pikku
pätkiä, käännöksissäkin on ideaa. Pystyy myös menemään maahan ja
istumaan, vaikka näkee lelun. Lelupalkalla myös osaa seurata. Pysyy
maissa sisällä ja pihalla kaksi minuuttia, vaikka kävelen ympärillä.
Pikkuhiljaa on aloiteltu maa-istu-kaukokäskyn alkeita.
Kiipeä-käskyjä otettu maastossa ja pihassa multakasan päälle kiivetessä.
Nouto.
Kapulanpitotreenit eivät sujuneet ollenkaan: Vili lysähti kasaan jo
kapulan näkemisestä, joten lopetin touhun ja muutin tyyliä. Tehtiin
paljon ihan vain eteentuloja. Sitten noutoja nahkapatukalla,
heittämällä - itse juoksin poispäin, sitten siirryttiin isoon
puukeppiin. Johan sujuu! Vili osaa jo istua ja odottaa noutokäskyä. Tuo
keppiä (joka on siis kapulan "esiaste") riemukkaasti, aika kivasti
pitääkin hetken ennen luovutusta, eteen istumista en ole vielä vaatinut.
Ekat hallitreenit
3.11., sen jälkeen kerta/vko. Lähinnä rauhoittumista ja keskitytymistä
treenataan uudessa ympäristössä, häiriöissä ja muiden koirien seurassa.
Vähän seuruuta, eteentuloja, kiertoja, pujotteluja ja leikkiä. Lyhyitä
paikallamakuita.
Satunnaisesti olen päässyt kotona palkkaamaan
esineen tuonnista. Vahvistetaan sitä nyt ihan ilman mitään käskyä. Olen
tyytyväinen Vilpertin edistymiseen.
Ihmisten ilmoilla käveleminen
on edelleen aika haasteellista, koska pöhinä alkaa aika pienestäkin.
Toiusille koirille on ihan pakko haukkua.
Haastetta on myös siinä,
että kentälle ja hakuradalle mennessä Vili huutaa kuin hyeena. Tässä
pyrin nollatoleranssiin: mitään ei tapahdu, ennen kuin kuono on ummessa.
Hivenen tuskaista...
Hiskille olen polkenut nyt kymmenkunta peltojälkeä, 500 - 1200 metriä: teräviä ja suoria kulmia ja paluuperiä. On se aika
huolimaton - joskin hyvin innokas - jäljestäjä, pellolla sen huomaa.
Vauhtia
piisaa, jokunen keppikin on jäänyt (hyvin pieniä). Kulmien kanssa on
ihmeellistä säätiöä: se löytää kyllä aina lopuksi oikean suunnan,
mutta varmistelee joka ilmansuunnan moneen kertaan,
pyörii ja pyörii, ennen kuin lähtee oikeaan suuntaan.
Yksi
metsäjälki, johon latasin kaikki mahdolliset jipot. Oli ihan eri
moodissa. Kyllä metsäjälki vaan on se meidän juttu, ei tuosta
peltojälkikoiraa saa.
Hiskille on tehty myös esineruutua.
Teemana (koko talven) siinä on nyt ohjattavuus. Tiedossa on melkoista
vääntöä, katsotaan, oppiiko vanha koira enää mitään. Muutaman kerran on
jo väännetty oikein kunnolla siitä, kumpi päättää, mihin mennään.
