Yhteenveto

Vuoden surullinen, mutta toisaalta kaunis tapahtuma oli Hetan lähtö. Hoffimuori nukkui syliini tutussa paikassa, keittiön lattialla kesäkuun 15. päivä. En päästänyt  sitä kovin huonoon kuntoon. Sillä alkoi kuitenkin olla tasapaino-ongelmia ja erilaisia pakko-oireita. En halunnut odottaa sen heikkenemistä ja tein vaikean päätöksen päästää se ajoissa pois. Ikävä iskee aina silloin tällöin, sille ei voi mitään.
Hetan hauta on Alli-koiran ja Musti-kissan vieressä tuolla mäellä, ison, vanhan koivun alla.

Heta ja rakas pupunsa, joka lähti muorin mukana krematorioon

Heta ja iso keppi - tuttu näky

Muori huilimassa

Hiski
Vuosi 2015 toi meille haun SM-kultamitalin, joten eipä tuloksilta oikein voi enempää vaatia. Onnellisin olen kuitenkin ollut siitä, ettei Hiskillä ollutkaan mitään reumaa ja se on ollut muutenkin terve, satunnaista ontumista lukuunottamatta, mikä johtuu melkoisen varmasti jostain vanhasta lihasvammasta.
Olisin toivonut, että Hiski olisi kelvannut jollekulle nartulle jalostukseen, mutta se ei ilmeisesti ole tarpeeksi hyvä harrastuskoira, eihän sillä ole kuin kolme SM-mitalia, kolminkertainen KVA-arvo ja TVA-titteli ;) Tai sitten se on liian ruma, reppana. Luonteessa, rakenteessa ja ominaisuuksissa ei ainakaan ole mitään vikaa. Eläinlääkäri (jonka mielestä His on monessakin mielessä aivan super) ei meinannut millään uskoa, ettei Hiskiä ole käytetty jalostukseen.
Vuosi huipentui siihen, että Hiski löysi neljä vuorokautta karkuteilla  olleen, superaran koiran. Siitä jäi kyllä niin hyvä mieli, ettei tosikaan.
Hakua ei Hiskin kanssa ole harrastettu enää ollenkaan kuten ässämmien jälkeen lupasin. Tottisteltukin on minimaalisen vähän. Jälkiä on tehty ja esineruutuja.
Yritin hakea pellolta Hiskille tarkkuutta jälkiin, mutta ei niistä treeneistä kyllä mitään apua ollut. Kulmien jälkeen jätetyt lihapullakasat jäivät syömättä. Samanlaista henkselienpaukutusta jäljestys on kuin ennenkin. Sain aikaiseksi polkea pätkien jälkeen kaksi pitkää jälkeä metsään - toinen taisi olla lähempänä kahta kilsaa - ja tein niistä myös sikavaikeita. Hankalia ne olivat Hiskinkin mielestä: erityisesti terävissä kulmissa oli paljon sähläämistä. Toiseen tein myös pitkän paluuperän (meno- ja tulojälki kulkivat metrin päässä toisistaan eikä sekään ihan kakunpala ollut. Mutta kivaa metsäjäljestys on. JJanat ja keppimotivaatio on olleet mainioita.
Esineruudussa olemme jatkaneet ohjattavuustreenejä, pientä kehitystä (ehkä) havaittavissa, esineethän sinänsä kyllä löytyvät eikä motivaatiossa ole moitteen sijaa.

Oltiinhan me Hiskin kanssa NOMeissakin Suomen maajoukkueessa Ruotsinmaalla

Ja siellä SM-mittelöissä

Vili tunnetaan laajalti suurista korvistaan :)

Kuva: Miikku Pietilä

Vili
Vili tuli taloon ja valloitti kaikki. Se on ihana syli-halihauva, joka vastaa hienosti sosiaaliseen palkkaankin. Leikkii ja taistelee hyvin ja on hirvittävän ahne. Olen ottanut sen kanssa rennosti ja rakentanut suhdetta kaikessa rauhassa. Se on aika pehmeä eikä sille tarvitse sanoa samasta asiasta kahta kertaa. Sille pitää antaa tilaa ja aikaa omaksua rauhassa eikä sitä ei saa yhtään painostaa. Epävarmana se sählää ja ääntelee.
Olen mennyt hiukan laskuissa sekaisin, mutta arvioidaan nyt, että sekä hakuja että jälkiä on Vilin kanssa vuonna 2015 tehty yhteensä noin 25 kappaletta.
Haussa viimeiset treenit ovat olleet lähihakuja/ilmaisua. Näkölähtö lisää odotetusti ääntelyä. Palkkaamista pitää myös miettiä, voi olla, että jätän lelun pois kokonaan vähäksi aikaa liian kiihdyttävänä. Ja Vili siis palkkautuu jo tuosta etsimisestä, se on minulle niin uutta, että täytyy funtsia, miten sitä hyödynnetään parhaiten.
Esineruuduissa tapahtuu edistystä. Olemme nyt vieneet Vilin kanssa yhdessä esineet ja se hakee ne apinanraivolla. Esineestä riippuen esiintyy tosin eriasteista, iloista riepottelua :) Ääntely vähenee näköjään koko ajan, kun kokemusta karttuu. Parissa treenissä joku muu on jo vienyt esineet eikä se aiheuttanut ongelmia.
Jäljet ovat olleet nyt metsässä, lyhyitä nysiä ja keppi lopussa. Ei nameja. Vauhtia on liikaa, mutta jarrutan. Jäljen nostot on olleet hämmästyttävän varmoja oikeaan suuntaan. Keppimotivaatio on vimmaisen innokas.
Vilin kanssa on tehty toisin kuin Hiskin: Hiskillehän poljettiin varhaisessa vaiheessa tosi vaikeita ja pitkiäkin jälkiä ja tuli aika paljon epäonnistumisiakin. Vilillä on pelkkiä onnistumisia, kun jäljet on olleet niin helppoja. Aika näyttää, miten tämä tyyli toimii.
Jälki jää nyt hautumaan hyvään jamaan talven ajaksi: homman idea ja kepit on ajettu sisään, muuta ei ´nyt tarvitsekaan.
Toko/tottis
Muutaman askeleen seuruuta ja perusasentoa hinkataan lähes päivittäin. Käännöksiä harjoitellaan
Nouto on kivassa vaiheessa: tuo eteen asti ja irrottaa vasta käskystä, mutta enimmäkseen palkka jo hyvästä tuontivauhdista. Pitotreeniä sivulla ihan varovasti, harvakseltaan
Luoksetulo menee kivasti ja eteen osataan tulla ihan oikeaan paikkaan enimmäkseen. Pitkiltä matkoilta läpijuoksuja. Edestä sivulle siirtymiset vielä namin kanssa
Paikallamakuuta harjoitellaan eri paikoissa.
Maahan-istu-maahan-liike onnistuu läheltä.
Temppuja ja leikkiä tehdään paljon
Arkitottelevaisuutta, ohitustreenejä

Poikien kanssa elämä sujuu nyt kivasti

Mamman mainiot monitoimipojat

Vilin haku nro 22 sisälsi kolme ukkoa kaistaleilla. Poika ei malta syödä namejakaan piilolla, kun sillä on niin kova kiire etsimään seuraavaa ukkoa...Ja lelun kanssa se syöksyy suoraan mun luokseni. Pitää vähän miettiä tätä, mutta ei varsinaisesti mitään ongelmaa. Muuten oli hyvät haukut ja hirmuinen draivi päällä. 
Ihka ensimmäinen oikea esineruutu Vilille on sitten tehty kolmella esineellä. Kaksi vietiin yhdessä, toinen eteen ja toinen puoliväliin ja yhden vein yksin, Vili istui ja katseli puussa kiinni. Hyvin etsi ja palautti 50 metrissä olleenkin. Noh, luovutuksessa olisi ehkä vähän toivomisen varaa ja vähän ääntäkin lähti, mutta ei pahasti. Aikast vinkeetä.
Pikku jälkikin ehdittiin tehdä: nosto oikeaan suuntaan ja kaksi keppiä löytyi. Hyvällä mallilla.
Sunnuntaina  kentällä kokeeksi yksi kapulannouto. Jumaleissön. suorituksesta olisi tullut täydet pisteet vaikka ässämmissä: salamannopea lähtö, ripeästi kapulaan kiinni, nopea, suora palautus, rauhallinen pito. Kaikki täysin äänettömästi. Mitä ohjekirjaa toi on lukenut salaa? En uskaltanut ottaa kuin yhden kerran, meni niin täydellisesti, nautin vaan.
Otettiin kiertoja kaukaakin, nyt sujuu jo aivan äänettömästi, jipii. Se ääntely kertoo näköjään ihan vaan epävarmuudesta.
Oli myös ohitustreenit, jotka meni kohtuumukavasti tällä kertaa. 
Hiski haki esineitä myös ja oli tällä kertaa superpro. Jälki oli myös vallan hyvä kaikkine jippoineen. Kepitkin piilotin hyvin. Setämies selvitti kaiken.
Aika mainiot poitsut. 

Kapulaa, esineitä, keppejä!

Vili noutaa ihan oikean kapulan, tuo eteen, pitää ja luovuttaa käskystä tällä päivämäärällä eli 7.12. ad 2015. Pureskelematta. Vähän ääntä vielä lähtee, mutta eiköhän sekin siitä. Kilon kapulalla onnistuu ihan yhtä hyvin.
Vähänkö olen riemuissani :D . Varsinkin kun muutama viikko sitten olin sitä mieltä, että tämän kanssa ollaan vielä kahden vuoden kuluttua lähtöruudussa. Mutta eipä: loppujen lopuksi oli helppoa kuin heinänteko sen jälkeen, kun lakkasin kokonaan säätämästä, painostamasta ja kikkailemasta yhtään mitään. Annoin vaan koiralle kunnolla tilaa itse oivaltaa ja tehdä, jos asian vähän hienommin muotoilisi. Olen oikeastaan nyt aika ylpeä itsestäni, että maltoin antaa asian muhia ja otin iisisti.
Vili nimittäin hakee nyt myös esineitä metsässä esineruudusta. Takana on tosin vasta yksi treeni ihan keskenämme tätä lajia, mutta olen aika varma, että tässäkin edistytään hurjaa vauhtia nyt, kun Vilpertti sai ideasta kiinni. Yhdessä vietiin esineitä ja sitten lähetin hakemaan parinkymmenen metrin päästä.Siitä se sitten lähti.
Ja nostelee myös jälkikeppejä - kyllästyin kertakaikkiaan namijälkien kanssa tahimiseen ja päätin siirtyä kertaheitolla metsään ja keppikantaan. Tein ihan lyhyen jäljen ja latasin sille kolme keppiä noin 10 metrin välein. Vili jopa nosti jäljen ihan ilman mitään kehotuksia tai virityksiä oikeaan suuntaan, nappasi jokaisen kepin ja kiidätti apinanraivolla mulle! 
Hulluinta näissä noutojutuissa on se, että tämä pieni korvaeläin ei odota mitään palkkaa - itse homma tuntuu sille olevan riittävä palkka ohjajan kehujen lisäksi ja se, että pääsee hakemaan lisää ja lisää :O Palkasta se pikemminkin hämmentyy.  Olen äimänä.
Haku. 21. hakutreeni: ei ollut kaistaleita tällä kertaa ja heti näkyi: Vili irtosi hyvin ja suoraan, mutta kääntyi (hyvien) kulmapistojen jälkeen seuraavilla lähetyksillä takaisin kulmaan, eli jo haettuun piiloon päin. Ja sen jälkeenjäljesti mm:lle. Etsii kyllä tosi hienosti ja pikkuhiljaa tarkentaminenkin alkaa sujua. Maalimiehet ovat aina erittäin hyvin piilossa.
Haukutkin ovat kivoja. Mutta Vili on todella ohjaajasidonnainen:  se haluaa heti lelun saatuaan tuoda sen mulle. Eipä ole tällaista hakukoiraa meikäläisellä ennen ollut. Edeltäjät on olleet mallia "mees ny sinne autolle vaan, sua ei tarvita täällä mihinkään." Nyt olen itse mahdollisimman passiivinen ja maalimiehet kivoja ja aktiivisia.
Vilin kanssa olimme myös ohitustreeneissä, jotka itse järkkäsin Levekille. Tässä kohtaa ei voi sanoa, että olisi mennyt kovin hyvin. Melkoinen kiljukaula. Jatketaan harjoituksia, kyllä tämä tästä.
Yhden jäljen olen tehnyt Hiskille ja se meni ihmeen huonosti. Se olisi hukannut jäljen kaksi kertaa, ellen olisi tiennyt, missä menee. Outoa. Kova sade oli siinä välissä oli, mutta silti. 
Esineruuduissa Hiskin kanssa jatketaan edelleen ohjattavuustreenejä. Tiukkaa tekee...
Molemmilla koirilla on nyt silmän sidekalvotulehdus, itse asiassa ainakin Vilillä rakkulainen sellainen, eli follikuliitti. Hiskillä oli sama vaiva 10 kk:n iässä. Pitkään joutuu tiputtelemaan.
Jatkuisivat vaan maastokelit vielä :)

Noutokin alkaa sujua

Vilillä on 29.11. koossa yhteensä tasan 20 hakutreeniä ja 25 jälkitreeniä.
Hakua enimmäkseen kaistaleilla (2-4), mm aina valmiina suoraan edessä 50 metrissä, ei mitään apuja. Tässä Vili on  edelleen varsinainen luonnonlahjakkuus. Ja haukkuukin jo ihan kivasti.
Jäljet  joka askeleen namijälkiä nurmikolla, 50-60 askelta. Lyhyellä ruoholla menee aika hyvin, vaikeammalla alustalla häröilee. Jäljen se osaa kyllä nostaa ja nostaakin apinanraivolla.
18.11. jätin pois nameja sieltä täältä pidensin matkaa 70 askeleeseen (50 metriä)
Tottisosasto: olen opettanut Vilille vähän temppuja kuten pyörimisen, pujottelun jalkojen välistä ja kiertää se osaa jo aika kaukaakin. Kiihtyessään se haukkuu vimmatusti.
Hakeutuu nyt oma-aloitteisesti sivulle seuraamista varten, kun otan jäykän asennon ja seuraa kivasti pikku pätkiä, käännöksissäkin on ideaa. Pystyy myös menemään maahan ja istumaan, vaikka näkee lelun. Lelupalkalla myös osaa seurata. Pysyy maissa sisällä ja pihalla kaksi minuuttia, vaikka kävelen ympärillä.
Pikkuhiljaa on aloiteltu maa-istu-kaukokäskyn alkeita.
Kiipeä-käskyjä otettu maastossa ja pihassa multakasan päälle kiivetessä.
Nouto. Kapulanpitotreenit eivät sujuneet ollenkaan: Vili lysähti kasaan jo kapulan näkemisestä, joten lopetin touhun ja muutin tyyliä. Tehtiin paljon ihan vain eteentuloja. Sitten noutoja nahkapatukalla, heittämällä  - itse juoksin poispäin, sitten siirryttiin isoon puukeppiin. Johan sujuu! Vili osaa jo istua ja odottaa noutokäskyä. Tuo keppiä (joka on siis kapulan "esiaste") riemukkaasti, aika kivasti pitääkin hetken ennen luovutusta, eteen istumista en ole vielä vaatinut.
Ekat hallitreenit 3.11., sen jälkeen kerta/vko. Lähinnä rauhoittumista ja keskitytymistä treenataan uudessa ympäristössä, häiriöissä ja muiden koirien seurassa. Vähän seuruuta, eteentuloja, kiertoja, pujotteluja ja leikkiä. Lyhyitä paikallamakuita.
Satunnaisesti olen päässyt kotona palkkaamaan esineen tuonnista. Vahvistetaan sitä nyt ihan ilman mitään käskyä. Olen tyytyväinen Vilpertin edistymiseen.
Ihmisten ilmoilla käveleminen on edelleen aika haasteellista, koska pöhinä alkaa aika pienestäkin. Toiusille koirille on ihan pakko haukkua.
Haastetta on myös siinä, että kentälle ja hakuradalle mennessä Vili huutaa kuin hyeena. Tässä pyrin nollatoleranssiin: mitään ei tapahdu, ennen kuin kuono on ummessa. Hivenen tuskaista...

Hiskille olen polkenut nyt kymmenkunta peltojälkeä, 500 - 1200 metriä: teräviä ja suoria kulmia ja paluuperiä. On se aika huolimaton - joskin hyvin innokas - jäljestäjä, pellolla sen huomaa.
Vauhtia piisaa, jokunen keppikin on jäänyt (hyvin pieniä). Kulmien kanssa on ihmeellistä säätiöä: se löytää kyllä aina lopuksi oikean suunnan, mutta varmistelee joka ilmansuunnan moneen kertaan, pyörii ja pyörii, ennen kuin lähtee oikeaan suuntaan.
Yksi metsäjälki, johon latasin kaikki mahdolliset jipot. Oli ihan eri moodissa. Kyllä metsäjälki vaan on se meidän juttu, ei tuosta peltojälkikoiraa saa. 
Hiskille on tehty myös esineruutua. Teemana (koko talven) siinä on nyt ohjattavuus. Tiedossa on melkoista vääntöä, katsotaan, oppiiko vanha koira enää mitään. Muutaman kerran on jo väännetty oikein kunnolla siitä, kumpi päättää, mihin mennään.

EK-koe. Pitkästä aikaa

Käväisimme Hiskin kanssa EK-kokeessa Keuruulla, Vilikin pääsi (joutui) mukaan.
Lopputulema oli tottis 94, maasto 191, eli 285 pistettä. Sinänsä ei yhtään hassumpi tulos, mutta parikin asiaa jäi jurppimaan pahasti.
Ensin oli jälki, taisi lähteä aivan tapista. Janan paikka oli hyvin helppo. His eteni luotisuoraan ja vauhdilla ja kääntyi varmasti vasemmalle. Nosti kaikki kepit kahdeksassa minuutissa, eli jäljeltä täydet.
Sitten pudotetettu, rata oli jännästi sänkipellolla ja kulki metsäsaarekkeen läpi. Kuljetus toisesta päästä pois pakettiautolla, eli homma eteni tosi nopsaan. Hiski lähti kuin nappi housuista, nappasi hanskan ja toi. Siinä se. Täydet pojot.
Sitten tottikseen. Kenttä oli PIENI, sain 40 askelta pitkään suoraan, ja sitten olinkin jo metsässä. Maahanmenon luoksetuloon sain sovitettua 20 askelta. Suoritimme ensin. Lähtö näytti hyvältä, His piti kontaktin hyvin, mutta sitten homma alkoi levitä: kontakti putoili. Olin ihan tatti otsassa, kun siirryttiin jääviin. Ja kas: kun käännyin istumisliikkeessä, Hiski SEISOI! Enpä muista koska tämmöistä olisi kokeessa tapahtunut. Ihan alkuaikoina ehkä muutaman kerran´. Siirtymät oli kauheita, en saanut Hiskiiin otetta, se vain laahusti vieressä matalana kyytsänä.
Loppu menikin sitten taas ihan nappiin. Seuraamisesta eh, mutta oikeasti se oli tyydyttävä. Istuminen puutteellinen ja kaikki muu erinomaista, mitä se olikin.
Seuraavaksi esineruutu, missä sitten tuli se toinen raivostuttava juttu. Ruutu oli hiljattain hakatussa metsässä ja täynnä hakattujen oksien kasoja. Kaksi esinettä nopsaan oikealta, läheltä. Sitten siirryin vasenta kulmaa kohti eikä His irronnut oikeastaan ollenkaan kunnolla, vaan jäi nutaamaan  sinne vasempaan kulmaan, haisteli ja haisteli samoja paikkoja yhä uudestaan ja uudestaan. Olin ihan varma, että esine on siinä jossain. Vaan ei ja sitten  loppui aika. Ruutu oli yksi Hiskin kaikkien aikojen huonoimmista.
Tarkkuus heti perään. Ruutu oli tehty hauskasti keskelle metsätieuraa. Tässäkin His hinkkasi samaa paikkaa niin, että alkoi jo nousta tuskanhiki. Jossain kahden minuutin kohdalla herra sitten päätti ottaa esineen.
Viimeisenä haku, josta täydet pisteet. His tekikin hyvää työtä, mutta viimeiselle piilolle mennessä oli pysähtyä haistelemaan jotain. Huh.
Oli tosin tehokkaasti järkätty koe ja kiva porukka. En ollut edes kauhean väsynyt. Silti. En nyt oikein tiedä, jäikö hyvä fiilis vai ei.

Vilpertin alkutohinat

Vili rrrlakastaa Aapoa(kin). Tässä noin kolmen kuukauden ikäisenä

On korkea aika päivitellä hiukan uuden perheenjäsenen tekemisiä.

Vili siis saapui ennen juhannusta 2015 vajaan kahdeksan viikon ikäisenä. Se on ollut ylivoimaisesti helpoin ja kiltein pentu, mitä minulla on koskaan ollut. Ja terve se on ollut kuin mikä: ei edes yhden yhtä ripulintynkää. Ainoa asia, joka hiertää on oudoille koirille räyhääminen/epävarmuus ja ylimalkaan äänellä reagointi kiihdyttävissä tilanteissa. Sitä työstetään, jotta ei tule äänikierrettä. Uskon, että nämä saadaan hanskattua.  Ihmisten kanssa Vili on yltiösosiaalinen.

Vilille on tavoitteena saada ennen talven tuloa koulutetuksi haun ja jäljen alkeita, samoin hiukan tottista.  Laumaviettiä yritän käyttää kaikessa tekemisessä mahdollisimman paljon.

Pääosassa on kuitenkin sosiaalistaminen ja yleinen totuttelu kaikenlaiseen elämään.

Maastossa liikkuminen aloitettiin heti. Oma iso piha tässä suhteessa mainio: metsäistä maastoa, kiviä ja korkeuseroja. Aika pian sukellettiin jo heti oikeaan metsään myös. Vili liikkuukin erittäin hyvin joka paikassa, se on myös alustavarma.

Haku

Pihassa muutaman kerran lasten etsimistä puskasta ”vahingossa”.

Heinäkuun 16. oli Vilin eka kerta alueen tallaajana kaatosateessa. Sitä ennen on jo ollut mukana sekä esine- että hakutreeneissä, joissa porukka on lähinnä vain pallukoinut pentua.

Ensimmäinen ”oikea” hakutreeni. 1.8. Ilona oli kolme kertaa piilossa namien kanssa. Vili reagoi hyvin hajuun.

Syyskuun loppuun mennessä Vilillä on ollut yhteensä noin 10 oikeaa hakutreeniä. Niissä on ollut tallatut kaistaleet ja valmiit ukot kaistaleiden päissä, yleensä neljä kappaletta. Aluksi tehtiin hajuvanat, sitten menty kiertämällä. Kerran ukot näytettiin haamuina – tai oikeastaan yritettiin näyttää, Vili ei edes tajunnut katsoa.

On mennyt melkein joka kerta kutakuinkin suoraan maalimiehelle. Osaa mennä nätisti maahan ja odottaa palkkaansa aika rauhassa.

Olen päättänyt, että Vili opetetaan yksinkertaisesti, lähes ärsykkeettömästi ilman kikkakolmosia ja niin, että koiran annetaan oivaltaa itse asioita mahdollisimman pitkälle. Vilillä näyttäisi olevan ainekset hyväksi hakukoiraksi .

Ilmaisu. Vilistä tulee haukkuva. Rullatouhusta olen saanut tarpeekseni. Vili oli jo pikkupentuna melko äänekäs ja se oli helppo opettaa käskystä haukkumaan. Päätin, että haukku otetaan mukaan jo aikaisessa vaiheessa ja sitä vahvistetaan lelupalkalla.

Opetin pennulle käskystä haukkumisen itse ja tasan viiden kk:n iässä se haukkui jo aika mukavasti.

Ensimmäiset treenit ilmaisuin 3.10. Ensin pari kertaa keskilinjan vieressä ja sitten maalimiehet suoraan viiteenkymppiin.  Maalimies kehotti haukkumaan, mutta viimeisellä ei tarvinnut enää sitäkään.

Hyppimisestä yms kevyt paheksunta-ääni.

10.10. samantapainen treeni, ei mitään apuja. Haukkuja tietysti vain yksi tai kaksi. Lelupalkka. Itse palkkasin nameilla. Hallinnan alkeita: kehuilla ja nameilla yhdessä pois maalimieheltä.Tämä oli hakutreeni nro 12.

Tässä välissä taisi olla muutama treeni. Yritän nyt laskea treenit, joten sovin itseni kanssa, että 18.10. treenit olivat Vilin 15. hakutreenit. Systeemi sama.

Jälkitreenit

Namijälkiä lähinnä nurmikolle on tehty myös noin 15 kappaletta 18.10. mennessä. Puksuttaa ihan kivasti, jos nameja on joka jäljellä. Muuten ei ole hommasta mitään hajua. Ei se mitään, ehtii tässä. Pisimmillään jäljet ovat olleet alle 50 askelta.

Tottis/toko

Hitaasti ollaan edetty  tälläkin saralla. Kentällä kävimme aluksi pelkästään leikkimässä. Vili osaa nyt seurata vähän mukavassa kontaktissa (tulee itse perusasentoon, joka on toki vielä hakusessa) ja tehdä käännöksiäkin, mennä maahan (ilman käsiapua) ja pysyä maassa noin 10 sekuntia, istua noin puoli minuuttia ja tulla käskystä eteen. Ja käskystä osaa kiertää myös. Seisomista opetellaan.

Seuraamisessa olen yrittänyt käyttää pelkkää kehumista, joskus onnistuu, joskus ei. Naksu käytössä. Namipalkka on pääasiassa, lopuksi leikitään.

Siinäpä se.

Pikku treeniä tehdään muutama minuutti kerrallaan, viisi minsaa taitaa olla maksimi. Omalla kentällä on käyty kerran viikossa, kerran Kyötikkälässä ja kerran Hämeenkyrössä.

Minkäänlaista noudon ajatustakaan en ole Vilille saanut menemään jakeluun, mutta ei sekään haittaa. Tuntuu siltä, että Vili kehittyy hitaammin kuin Hiski ja saa kehittyä omassa tahdissaan. Mahtava mumelo se joka tapauksessa on.

Talveksi on varattu hallivuoro kerran viikossa, lähinnä Viliä varten.
Ainiin: ampumiseen Viliä on siedätetty sekä pihassa että kentällä. Ei reagointia. Jatketaan kuitenkin.

Vilpertti hyppää noin neljän kk:n iässä

Viiden kk:n ikäinen komistus

NOM, Vallentuna: ei kerrottavaa jälkipolville

Alla video tottiksesta, joka ei ollut totaalisen kamalaa. Melkein kaikki muu oli. Olin niin kauhuissani haun maastoista (jyrkkiä kalliojyrkänteitä), että ainoa ajatus oli saada Hiski ehjänä kotiin.
Olin luovuttanut jo heti ensi silmäyksellä siellä merenrantakallioilla. Se on raaka totuus.

https://www.youtube.com/watch?v=7DViBAxZcz0

Hiskin kanssa lopetamme nyt haun lajina, etsintäkoe ja jälki edelleen ohjelmassa.
Eiköhän me olla haussa saavutettu enemmän kuin ikimaailmassa olisi pystynyt edes kuvittelemaan.

Hiski on Mestari

Leijuntaa. Maria ja Ben vasemmalla, Antti ja Eliot loikealla. Alakuvassa kultajoukkue: Katri +Mervi keskellä, Elina+Tupla oikealla

Metrisen esteen palautusta. Erinomaisesti Hiski senkin suoritti.

On se totta. Hiski nappasi kultaisen mitalin hausta Vantaalla järjestetyissä palveluskoirien SM-kisoissa.
Kun meillä on ennestään (peräkkäisiltä vuosilta) hopea ja pronssi, niin uskaltaa kai jo sanoa, että His on aika hyvä ja varma hakukoira.
Kenttään tutustumisessa perjantaina en ottanut mitään muuta kuin ilmoittautumisen Riitalle, siitä heti palkkaa ja leikkiä. Tämä ihan oman pääni takia. Katselin, kun moni tahkosi telineitä yms ja paniikki iski, kun tuli hamoja.
Majoituimme tällä kertaa hotellissa ja se oli varsin mukavaa. Tosin navigaattori pyöritti meitä avajaisten jälkeen varmaan 50 kilsaa ympäri Espoota ja ilmoitti keskellä moottoritietä, että "olet perillä." Syykin selvisi, kun järjettömän haahuilun jälkeen maltoin tarkistaa osoitteen: se oli -katu eikä -tie.
Mutta oli rentouttavaa, kun pystyi jättämään jotain kädestään ilman, että se hävisi nanosekunnissa jonnekin. Vili nimittäin vietiin hyvään hoitoon "lapsuudenkotiinsa" Somerolle, eli vietimme laatuaikaa ihan kaksin Hiskin kanssa. Se oli kyllä välillä sen näköinen, että "voitaisko jäädä kokonaan tänne."
Lauantaiaamuna olimme neljännessä parissa, paikallamakuu ensimmäisenä Olin totaalihermona: tottista on treenattu tosi vähän, hyppyä ei käytännössä ollenkaan ja eteenmenoa ei yhtään vuoden aikana.
Mutta kappas: saimme tottiksesta 89,5 pistettä, mikä oli huomattavasti paremmin kuin odotin. Pisteet lähtivät vinoista perusasennoista (!), levottomasta seuraamisesta (ylläri) ja seisomisessa oli kuulemma ollut jotain töpötystä. Ynnä siitä, että ohjaaja heitti kapulaa nelisen metriä.  Ja huom: olen treenannut kaksikiloisen heittämistä PALJON ja se on lentänyt vähintään 15 metriä joka kerta. Nyt kapula kertakaikkiaan tömähti maahan eikä kierinyt senttiäkään. Mutta hyppy oli  hieno, a-este samoin, puhumattakaan eteenmenosta, jossa His yllätti jopa olemalla keulimatta. Oho.
Iltapäivän arvonnassa nostin numeron viisi: eli ensimmäistä ässämmissä kertaa varhaisempaan ryhmään, jipii! Mieliala nousi jo tästä pari pykälää.
Melkein samantien kaahattiinkin sitten paahteiseen esineruutuun.
Ruutuun oli piiitkä matka autoilta, epäilin jo muutaman kerran eksyneeni. Heti ensi silmäyksellä ruutu vaikutti kutkuttavalta: maasto hyvin kallioista, epätasaista, mutta hyvä näkyvyys. Oikea reuna tasaisempi ja etualalla kasvoi aika korkeaa varvikkoa. Vasen kulma nouseva. Muuten männynkäkkärää yms. Tiesin heti, että tämä ei ole helppo nakki ja että nyt on oltava tarkkana. Mutta ihan "meidän näköinen" ruutu, tämmöisiä(kin) on treenattu. Hiski oli erittäin hyvässä mielentilassa, skarpin ja halukkaan oloinen.
Lähetin tapani mukaan heti oikeaan kulmaan, jonne His ei mennyt ihan suoraan, vaan kaarsi keskelle taakse ja sieltä sai jo hajun keskimmäisestä esineestä, jota kaivoikin esiin hyvän tovin.
Oikeata kaistaa ei vielä oltu etsittu kunnolla ja lähetin Hiskin uudestaan samasta paikasta kohti oikeaa takakulmaa. His sai saman tien hajun etuesineestä, joka oli siinä varvikossa.
Sitten siirryin keskemmälle ja siitä pikkuhiljaa kohti vasenta reunaa. Hiski työskenteli hyvin, kävi vasemmassa takakulmassa ja tuli sieltä tarkistamaan etualaa. Kehuin sitä ja se lähti uudestaan vasempaan takakulmaan. Sillä kertaa se sai esineestä hajun, tarkensi ja nappasi esineen ja toi. Mikä helpotus! Aiaa oli kulunut reilu neljä minuuttia.
Olin niiiin onnellinen: edellisenä vuonna epäonnistuminen Hiksin bravuurissa jurppi pahasti. Nyt His oli oma itsensä ja minäkin tein aika hyviä ratkaisuja. Oltiin mainio tiimi :D
Yksi piste lähti siitä, että koira kävi kaksi kertaa vasemmassa kulmassa, ei kyllä reagoinut mitenkään. :O

Lauantai-iltana käytiin vielä Kauklahdessa katsomassan vanhan kodin tienoita ja tehtiin pitkä, kiva lenkki Hiskin kanssa. Ajoissa nukkumaan, koska herätys oli neljältä.
Hakurata oli Kirkkonummen puolella, Veikkolassa. Meidän vuoro oli siinä puoli yhdeksän maissa aamulla, jolloin radalla oli jo lämmin. Radan alku oli aika hämmentävä: keskilinja nousi jännästi ylämäkeen. Oikea puoli oli aikamoista kivikkoa, vasemmalla alussa oli suopursualue, sitten alaspäin laskevaa kalliota. Keskilinja kulki kallion päällä ja oli varjotonta "paistinpannua". Noin 200 metrin kohdalla oli 90 asteen  kulma.
Tunsin, että ollaan hyvässä iskussa molemmat ja päätin, että nyt homma hoidetaan kotiin.
His ampaisi oikeaan kulmaan kuin Nato-ohjus  - ja hävisi. En nyt tiedä, miten kauan meni, mutta pitkältä tuntui aika. Sitten näin sen aika kaukana edessäpäin menossa keskilinjan yli. Ehdin huutaa sen pois ja heitti uparit. Huh. Sitten vasemmalle ja taas hyvä pisto. Eka ukko nousi suopursikon takaa noin 100 metrin kohdalta. Sitten vaan pistoteltiin  ja His risteili nätisti. Juotin koiran jossain välissä. Toinen äijä oli 200 metrissä, pahassa paikassa kallioseinämän takana. Näytölle meno oli melko ekstriimiä, onneksi His himmaili. Takaisin tullessa maalimies alkoi kirkua selkäni takana. Oli tultu käärmeen yli tai ohi tai jotain. Tämän jälkeen juotin Hiskin taas ja katsoin, että aikaa oli mennyt noin 14 minuuttia. Olin rauhallinen ja uskoin, että loppu menee hyvin.
Kuten menikin. His ei tainnut tämän jälkeen tehdä enää kuin 2-3 pistoa, kun viimeinen ukko nousi. Oli ihan radan lopussa vasemmalla puolelle.
Olin niin onnellinen! Ja varma siitä, että tulee hienot pisteet. Näytöille menotkin olivat sujuneet aika nappiin, varsinkin kun oikein kirjallisesti oli annettu ohjeet, että "voit mennä näytölle sellaista vauhtia kuin parhaaksi ja turvalliseksi katsot."
Kehuja tulikin. Sitten se Mutta. Näytöille oli kuulemma menty liian "voimattomasti" tai jotain ja lisäksi lähti pisteitä siitä, että olin käskenyt koiran maahan ennen kuin irrotin liinan. Olen käynyt Hiskin kanssa 25 kokeessa, joissa on ollut henkilöhaku ja aina tehnyt näin. Näissä kokeissa olen ollut pikaisesti laskien 15 tuomarin arvosteltavana eikä kukaan ole aikaisemmin asiasta huomauttanut. Aina sitä näköjään oppii uutta. Ilmaisuista tuli hyvä, tyydyttävä ja tyydyttävä, eli ilmaisuista lähti kahdeksan pistettä, työskentelystä kaksi. Yhteensä siis 160.
Päätin samantien, että Vilistä tehdään haukkuva vaikka väkisin.
Mutta johdossa oltiin. Sitten pitikin jännittää tuntitolkulla. Maria W. ja Ben olivat meistä vain puolen pisteen päässä. Jossain vaiheessa iltapäivää selvisi, ettei enää kukaan ei voi mennä ohi. Itkuhan siinä pääsi.
Alkoi myös valjeta se kummallinen asia, että 20 kisaajasta vain kolme, eli mitalistit, sai tuloksen. Rata oli toki vaikea, mutta en olisi uskonut ihan noin vaikeaksi.
Palkintojenjakoseremoniassa olin jotenkin ihan epätodellisissa fiiliksissä. Siis olllaanko ME tässä korkeimmalla pallilla? Kaikkein näiden vuosien ja metsissä rämpimisten jälkeen. En voi sanoa, etä tämä olisi ollut edes unelma, kun en ole oikeastaan osannut ajatellakaan mitään tällaista.
Aloin oikeastaan vasta kotimatkalla ja kotona tajuta koko homman. Taisi toinenkin kyynel tirahtaa onnitteluja lukiessa. Kiitos niistä!!!
Kaiken huipuksi tuli vielä joukkuekultakin: Elina, Katri ja minä oltiin kolmistaan T-Teamin joukkueessa ja kaikki saivat mitalin. Elina ja Tupla jäljeltä hienosti hopeaa ja Hiskin siskolikka Mervi Katrin kanssa jäljen pronssia. Eikä meitä ollut joukkueessa kuin kolme...
T-koirat olivat näissä karkeloissa aivan ylivoimaisia: Nina ja Ässä uusivat EK-mestaruutensa ja jäljeltä tuli kolmoisvoitto, kun Hanna N. + Kit nappasivat kultamitalin. Onnea ihan hirveästi kaikille!
Ja lämpimät onnittelut Marialle hopeasta, ensikertalaiselta aivan huikeaa! Onnea myös Antti A. pronssista! Oli kiva ja rehti kisa :)

KIITOS Riitta ja Pekka! KIITOS treenikaverit! KIITOS,KIITOS ja KIITOS!
Suurin kiitos kuuluu tietysti herra Hiskoselle, Hiipparilleni, tuolle työn sankarille, mahtavalle ja luotettavalle karvakamulle <3 comment-3--="">

Mestarismies otti hotellielämästä irti kaiken. Yleensä ei sänkyyn päästetä...

Ja sitten kohti Tukholmaa...

Kunnossa. Pentuja kattomassa

Hiski on ihan kunnossa. Ontumista tai keventämistä ei ole, joskus iltaisin olen ollut huomaavinani jäykkyyttä etupäässä. Mutta nyt mennään pikkuhiljaa aika normaalilla mallilla, paitsi että olen muistanut lämmitellä koran ennen treenejä ja puristella lihakset lämpimiksi treenien jälkeen. Ynnä kotikäytössä on myös piikkipallo.
Elinan käsittelyssä Hiski on käynyt useita kertoja ja huomenna mennään taas. Laseria muun veivaamisen lisäksi. Jumeja on, mutta ei mitään katastrofaalista.
Treeneistä: hakua 1-2 kertaa viikossa, pikkuhiljaa on rataa pidennetty jopa 200 metriin. Viimeksi oli kymmenkunta pistoa.
Olen vetänyt haun alkeiskurssia, joilla His on toiminut näytekappaleena ja tehnyt aina muutaman piston. Viimeksi näytti oikein viimeisen päälle taitonsa: kokematon maalimiesparka makasi mahallaan puun alla ja pallo oli jäänyt pilkistämään taskusta. Hiski repi pallon omatoimisesti ulos taskusta ja toi sen voitonriemuisena mulle kurssilaisten katsellessa silmät ymmyrkäisinä. Mestarismiäs.
Muuten haussa ei mitään uutta: pistot ovat edelleen mallia pari hehtaaria kerrallaan. Vauhtikaan ei ole hidastunut.
Esineruudut ovat olleet aika sairaan hyviä, siitä ei varmaan hyvää seuraa. Mutta minkäs teet.
Tottis. Ei paljon mitään sanottavaa, koska kentällä on käyty harvakseltaan ja silloinkin lähinnä humputtelemassa. Mitään oikeaksi treenaamiseksi kutsuttavaa ei oikeastaan olla tehty.
Hyppytreenit pitäisi aloittaa, mutta jnyt on ohjaajalla hirvittävän korkea henkinen kynnys.

Ja eilen kävin kattomassa pentuja. Aijai....

 

Ensi kertaa ulkona. Äiti-Taimi vähän huolissaan

Onnistui


Tänään 21.5. Elinan käsittelyssä: HISKI ON HYVÄSSÄ KUNNOSSA!

Elinan käsittelyssä

Tänään Hiski kävi Karhumäen Elinan käsittelyssä. Kyllä oli kipeitä paikkoja, aijai ja oijoi. Oikein häijyä teki katsellessakin ja meinasi tulla hiki kaikille kolmelle. Jumeja, lukkoja ja vaikka mitä. Oikea puoli oli oikein erityisen kipeä. Laseria vielä päälle.
Lihaksia Elinan mielestä kyllä löytyy aika kivasti, vaikka kortisonisekoilu ja liikunnan rajoittaminen niitä vähän verottikin.  Selkälihakset ovat kärsineet pahiten. Nyt aletaan panostaa lihaskuntoon ihan kunnolla.
His on täysin oma itsensä, mitään r-kirosanaan vivahtavaakaan oiretta ei ole näkynyt. Lääkityksiä ei ole ja ruoka on taas puoliksi nappulaa ja puoliksi raakaa.

Treenikautta on tässä pikkuhiljaa hissattu käynttiin. Kentän mökkikylätreenien lisäksi on päästy pari kertaa metsään, jossa His on huitaissut menemään muutaman reippaan suoran piston.
Lisäksi vähän tottiksen tapaista kentällä yhteistreeneissä.

Reumaton on

Espoon-keikka on sitten heitetty ja lopputulos oli odotettu: Hiskillä ei ole reumaa: mitään siihen viittaavaa ei löytynyt. En ollut edes yllättynyt, koska olin jo 99,9-prosenttisen varma, että diagnoosi oli iso virhe.
Hiskin ristiselästä löytyi painellessa aristava kohta, minkä takia päätettiin ottaa röntgenkuva. Siinä näkyi "L7/S1 välissä luusilloittuma ja kapea hermoaukko, mutta ei sairauteen viittaavaa."
Oikea tassu kuvattiin myös, siitä ei löytynyt mitään häikkää. 
Anne Muhle kysyi, haluanko, että otetaan vielä magneettikuva, jolla varmistettaisiin, mikä tilanne tuossa kohdassa tarkkaan ottaen on. Tottakai halusin, kun sellainen mahdollisuus oli. Magneetissa näkyi pieni välilevytyrä ja vähän kaventuneet hermojuurikanavat.
His ei ole oireillut selkäänsä mitenkään, joten ei ole tietoa, onko sillä kipuja. Muhle halusi, että kokeillaan kipulääkitystä pari viikkoa, jotta nähdään, muuttuukko koira mitenkään. Lääkkeet: Gabapentiini ja Dolagis. Lisäksi fysioterapiaa, osteopatiaa, akupunktiota, hierontaa.
Hyppäämistä ei kielletty eikä muutakaan normaalia liikkumista. Frisbeen heittelyä yms ei suositella.
Koko selkäjuttua ei olisi edes huomattu, ellei olisi tullut tätä reumasotkua. Jotain hyötyä ehkä siis siitäkin.
En nyt kuitenkaan ole kovin huolissani ja olen hyvin huojentunut, että reumaepisodi on ohi.
Kennelliiton sivuilta kopsattua: "Tämän jälkeen arvostelussa otetaan huomioon koiran ikä siten, että 5–7 vuotiaalla koiralla jätetään huomioimatta yksi silloittuma ja 8-vuotiaalla tai vanhemmalla koiralla jätetään huomioimatta kaksi silloittumaa." Eli kyse on aika normaalista ikämuutoksesta.

Läski-Hiski

On tää blogin päivittely mennyt melko laitostuneeksi: "Mitenkäs täällä voidaan ja onko suoli toiminut?"
No juu,  huomenna ajelemme siis Hiskin kanssa Espoon eläinsairaalaan. Alkaa olla vähän lenteleviä otuksia mahassa. Lähtö pihasta aamulla kello viisi.
Mutta siis Hiski voi mainiosti kortisonit on ajattu alas ja poika paahtaisi pää kolmantena jalkana: ei ontumista, ei aristuksia. Tänään poikkesimme tuossa lähitallilla ja Hiskin olisi niin kauheasti tehnyt mieli paimentaa heppoja. On se sääli, kun sillä ei ole paimennettavia :(
Mari H. kävi käsittelemässä Hiskin ja hänen mielestään His oli kivassa kunnossa. Vähän jäykkä selästään ja jumia oikealla puolella, mutta ei mitään ihmeellistä. Mikä parasta: lihakset eivät ole sulaneet yhtään.
Ruoka on taas melkein sataprosenttisesti raakaa. Muutaman nappulan joskus heitän sekaan.
Ja Hiski on lihonut! Se ei ole kortisonin syytä, vaan ihan ruokinnan, olen lisännyt ruokaan rutkasti 75-prosenttista hirvenrasvaa. Nyt pitää jo vähentää rasvaa, sillä nulikka alkaa jo näyttää suorastaan pulskalta. Mutta ensimmäistä kertaa sillä ei kylkiluut paista silmään, mikä on aika kivaa :)

Lisäsyyniä

His menee nyt sitten Espoon eläinsairaalaan 19.2. Klo 8.15 ensin ortopedi Jan Räihälle ja sitten Anne Muhlen syynättäväksi. Muitakin eläinlääkäreitä kuulemma konsultoidaan tarvittaessa ja valmius on myös magneettikuvauksiin. Muhle lupasi tarvittaessa jäädä vaikka ylitöihin. Tulee pitkä ja sikakallis päivä, mutta siitä viis. Jo puhelimessa vaikutti siltä, että haluavat todella selvittää, mistä on kyse
Muhle antoi ohjeet kortisonin alasajamiseen neljässä viikossa. Nyt mennään jo 10 mg:lla/päivä, ensi viikolla pudotetaan 5 milligrammaan.
Hiskin ruoka on edelleen täysin viljatonta ja toistaiseksi kypsennettyä. Kalaa, kalkkunaa, kalaa, vähän sisäelimiä, kuivattua mahaa ja poroa, kananmunia, öljyä, voita, Nutrolin Niveltä, maitohappobakteereita, vitamiineja, Inupektiä. Olen alkanut myös lisätä ruokaan varovaisesti vähän inkivääriä ja kurkumaa.
Antibioottikuuri loppuu huomenna.
Hiski voi erinomaisesti ja menisi pää kolmantena jalkana. En jarruttele kauheasti, mutta ei tehdä mitään kovin rankkaakaan.

Epäilyksiä

Nyt on aika sekava tilanne. Sain eilen fb-viestin (kiitos hänelle, jos lukee tämän!), jonka lähettäjä kertoi, että hänenkin koiransa on saanut hiljattain reumadiagnoosin. Kortisonista oli tullut ongelmia ja koira mennyt pikemmin huonommaksi, joten henkilö otti selvää moniveletulehduksen tutkimisesta. Kävi ilmi, että reumatekijän koholla olo ei välttämättä kerro siitä, että koira olisi sairastunut reumasairauteen. Taustalla voi olla vaikkapa tulehdus. Pitäisi tutkia paljon muutakin...
Kirjoittaja oli ottanut yhteyttä Espoon eläinsairaalaan ja on viemässä koiransa sinne ensi viikolla lisätutkimuksiin.
Minua on viime päivinä jo valmiiksi mietitityttänyt, että voiko reumasairauden tosiaan koiralla päätellä noin helposti , kun sen selvittäminen ihmisellä on melkoisen mutkikasta. Netistä löytyy "ihmisreumasta" mm tällaista reumalääkärin tekstiä:

"Reumatekijä voi satunnaisesti olla koholla hyvin monenlaisissa sairauksissa, ei siihen välttämättä tarvita mitään syytäkään. Nivelreumassa ovat sitruliinipeptidivasta-aineet yleensä koholla, jos reumatekijäkin on."

Ja: "Jos lähdetään tutkimaan reumatekijää potilaalta, jolla ei ole mitään selviä viitteitä niveltulehduksesta, voi positiivinen koetulos johtaa aivan harhaan. Usein reumatekijän tutkimisen sijasta/ohella on järkevämpää tutkia esimerkiksi muita vasta-aineita, mutta niiden laaja selvittely tulee kalliiksi. Lääkäri toimii väärin, jos hän joidenkin epäselvien reumaattisten oireiden perusteella määrää reumakokeita."
Koirien reumasta löytyy hyvin vähän tietoa ja sairauden pitäisi koirilla olla erittäin harvinainen. Tampereella on nyt kuitenkin samalla lääkäriasemalla löydetty lyhyen ajan sisällä tietojeni mukaan ainakin viisi koirien reumatapausta...
 Fb-kaverin yhteydenotto vahvisti näitä epäilyksiä. Nyt olen yhteydessä Espooseen ja katsotaan, miten edetään.
Tietysti virisi pieni toivonkipinäkin, mutta koitan olla innostumatta liikaa.
Hiski voi joka tapauksessa erinomaisesti. Ja näytti siltä, että nimenomaan antibioottikuuri sai aikaan varsinaisen irti maasta-herätyksen, vaikkei poika siihenkään saakka mitenkään vaisu ollut.Miksi siis juuri antibiootin vaikutus oli tämmöinen...?