Donitsitarinalla oli onnellinen loppu. Tai miten sen nyt ottaa. Mutta siis Vilin kannalta.
Tukkasomisteen nielemistä seuraavana yönä heräsi neljältä kakomisääniin. Laitoin valot ja lähdin tokkuraisena katsomaan, mistä oksennuskasa löytyisi. Etsin ja etsin, vaan en löytänyt. Päättelin, ettei kakominen tuottanut tulosta, koska vielä aamullakaan ei missään näkynyt mitään.
Seuraavana päivänä tapasin Katin tottistreenien merkeissä ja hän kertoi, miten tuttavansa sakemanni oli jouduttu leikkaamaan, kun se oli syönyt tukkadonitsin, joka ei sitten suostunut poistumaan.
Alkoi hirveästi hirvittää ja niinpä annostelin Vilille tuhdit tujaukset parafiiniöljyä, jotta esine tulisi toisesta päästä liukkaasti ulos.
Illalla tuli vieraita. Istuivat ruokahuoneen sohvalle pöydän ääreen ja yksi nousi samantien aika nopeasti - housuntakamukseensa oli litistynyt yrjöinen donitsi, jonka Vili oli köynyt yökkäämässä tyynyjen taakse.
Asiaan kuuluu, että Vilkin suolikin alkoi sitten toimia yömyöhällä melko vilkkaasti
lauantai 27. helmikuuta 2016
torstai 25. helmikuuta 2016
Esine-etsintää. Sitä odotellessa
Tänä aamuna tapahtui se, mitä olen hiukan jo ounastellutkin tulevaksi: Vili nielaisi kiihkoissaan esineruutuesineen.
Tein koirille tuonne takapihalle ruutusuikaleen (kun teloin polveni kaivaessani autoa lumihangesta ja lenkittely on vähän vaivalloista) ja vein Vilille valmiiksi kolme esinettä ihan sen perälle. Se ei meinannut pysyä nahoissaan, mutta sain lopulta hiljaisen lähetyksen (jee!) ja Vili tuli salamana esineen takaisin esineen - suuren, kankaisen tukkadonitsin - kanssa.
Mälväsi esinettä ihan sikana. Käskin pitää, mutta mälväys senkun jatkui ja siinä samassa koko komeus hävisikin jo kitusiin. Jäi vain hölmityneenä toljottava koira. Täh? Missä esine? Ja ennenkaikkea: missä mun palkka? Ilme oli liiankin tuttu Hetan ajoilta: hoffineidolla oli tapana klunksautella esineruutuesineitä kurkkuunsa silloin tällöin.
Ajattelin, että olisi parasta saada puklautettua hiussomiste samantien ulos (ei kyllä ole aikomus käyttää sitä). Kotona on aina 3-prosenttista vetyperoksidia näitten tilnateitten varalta. Annoin Vilille sitä reilusti ja sitten odoteltiin. Ja odoteltiin vähän lisää. Ei mitään. Puolen tunnin päästä annoin uuden tuhdin annoksen. Ei mitään. Eli eipä ole poikaa kovin helppo saada yrjöämään.
Sinne jäi ja nyt odotellaan nyt, milloin koriste putkahtaa toisesta päästä. Hetahan söi joskus kokonaiset sukkahousutkin ja kerran verkkokassin. Molemmat tulivat ulos ns luonnollista tietä. Kerran se oksensi ison kuusenkävyn kahden vuorokauden kuluttua sen nauttimisesta.
Ah, näitä ihania muistoja.
Ja nyt on näköjään Vililtä taas kynnestäkin pala poissa, veri vaan roiskuu. Se tekee pihassa noita hirvetä spurtteja ja jarrutuksia Hiskin peräss. Kynnet ei sitä kestä. Tämmönen päivä.
Tein koirille tuonne takapihalle ruutusuikaleen (kun teloin polveni kaivaessani autoa lumihangesta ja lenkittely on vähän vaivalloista) ja vein Vilille valmiiksi kolme esinettä ihan sen perälle. Se ei meinannut pysyä nahoissaan, mutta sain lopulta hiljaisen lähetyksen (jee!) ja Vili tuli salamana esineen takaisin esineen - suuren, kankaisen tukkadonitsin - kanssa.
Mälväsi esinettä ihan sikana. Käskin pitää, mutta mälväys senkun jatkui ja siinä samassa koko komeus hävisikin jo kitusiin. Jäi vain hölmityneenä toljottava koira. Täh? Missä esine? Ja ennenkaikkea: missä mun palkka? Ilme oli liiankin tuttu Hetan ajoilta: hoffineidolla oli tapana klunksautella esineruutuesineitä kurkkuunsa silloin tällöin.
Ajattelin, että olisi parasta saada puklautettua hiussomiste samantien ulos (ei kyllä ole aikomus käyttää sitä). Kotona on aina 3-prosenttista vetyperoksidia näitten tilnateitten varalta. Annoin Vilille sitä reilusti ja sitten odoteltiin. Ja odoteltiin vähän lisää. Ei mitään. Puolen tunnin päästä annoin uuden tuhdin annoksen. Ei mitään. Eli eipä ole poikaa kovin helppo saada yrjöämään.
Sinne jäi ja nyt odotellaan nyt, milloin koriste putkahtaa toisesta päästä. Hetahan söi joskus kokonaiset sukkahousutkin ja kerran verkkokassin. Molemmat tulivat ulos ns luonnollista tietä. Kerran se oksensi ison kuusenkävyn kahden vuorokauden kuluttua sen nauttimisesta.
Ah, näitä ihania muistoja.
Ja nyt on näköjään Vililtä taas kynnestäkin pala poissa, veri vaan roiskuu. Se tekee pihassa noita hirvetä spurtteja ja jarrutuksia Hiskin peräss. Kynnet ei sitä kestä. Tämmönen päivä.
tiistai 23. helmikuuta 2016
Äänittelyä, osa 4
Äänikokeilut jatkuvat ja ovat enimmäkseen onnistuneet.
Vuhuu-hallilla olikin häiriöitä enemmän kuin laki sallii: kaksi räkyttävää koiraa, pari säntäilevää pentua. Muun muassa.
Vili oli täpäkkä. Pari ihan vaatimatonta uikahdusta, muuten hieno. Kouluttajakin kehui, että oli tosi tasapainoisen näköistä seuraamista. Ja kaikki muukin meni tuubiin.
Ihan perusasennosta lähdettiin ja vähän lelulla leikkimistä alkuun. Siitä kaukoja (!!!) takapalkalla monen metrin päästä (!!!) . Sain kivoja vinkkejä tähän.
Liikkeestä pysähtymisiä, ja edestä sivulle siirtymiä (äänettä!!!).
Etukäteislenkillä kyllä pysähdeltiin ja käänneltiin selkää ahkerasti, kun maltamaton miäs vaati vinkumalla vauhtia masiinaan.
SDP:lläkin kivat treenit vieraassa ryhmässä, oli kouluttajakin. Annoin Vilin aluksi vähän rallatella, useita rauhoittumistaukoja myöhemmin. Takapalkka toimi täälläkin: jumittaa/hidastaa kyllä aikalailla, mutta siitä nyt viis. Kaukoja tehdään joka tapauksessa ainakin nyt näin.
Tiukkaa teki semmoinen treeni, jossa seurautettiin koirakot ympyrästä askel kerrallaan kohti keskustaa, eli toinen koira oli aina lähempänä ja lähempänä. Ihan pakko oli haistaa pikkasen sitä valkoista ihanaa tyyppiä... Uusinnoilla tämäkin alkoi sujua.
Ja piipahduksia oli tosi vähän! Tehtiin jopa kohtuupitkä seuraamispätkä, jossa oli aika monta käännöstä. Ja hyppy - ilman vingahdusta, namipalkka ensin eteen, lupa ottaa ja käsky. Jopa edestä sivulle siirtymiset teki hiljaa.
Ja nyt oli pikkasen liikkurihuuteluakin. Paikallamakuu häröilevän lajitoverin vieressä meni hyvin. Miten nämä häiriköt aina sattuvatkin Vilin viereen :) Eipähän tule sitten joskus kokeessa yllätyksenä, jos joku lähtee vierestä litomaan.
Wuffin halli näyttää jostain syystä olevan hankalin paikka mitä äänenkäyttöön tulee. En tiedä, olisiko Vili oppinut jo siellä jotenkin vähän väärän mielentilan. Tai minä... Nytkin ääntelyä oli alkuun- tosin ei niin pahasti kuin edelliskerralla. Piippaminen vähenee selvästi sen jälkeen, kun pääsee tekemään ja sen jälkeen purkamaan isteään. Myöhemmässä vaiheessa hommat onnstuvat enimmäkseen ihan hiljaa.
Sunnuntaina oli hakutreeni, jossa Vili teki taas piilonkiertoja, vain viimeisellä ilmaisu. Pätevä poika: ja mikä hauskinta, keskilinjalla alkaa olla jopa jonkinasteista hallintaa.
Vuhuu-hallilla olikin häiriöitä enemmän kuin laki sallii: kaksi räkyttävää koiraa, pari säntäilevää pentua. Muun muassa.
Vili oli täpäkkä. Pari ihan vaatimatonta uikahdusta, muuten hieno. Kouluttajakin kehui, että oli tosi tasapainoisen näköistä seuraamista. Ja kaikki muukin meni tuubiin.
Ihan perusasennosta lähdettiin ja vähän lelulla leikkimistä alkuun. Siitä kaukoja (!!!) takapalkalla monen metrin päästä (!!!) . Sain kivoja vinkkejä tähän.
Liikkeestä pysähtymisiä, ja edestä sivulle siirtymiä (äänettä!!!).
Etukäteislenkillä kyllä pysähdeltiin ja käänneltiin selkää ahkerasti, kun maltamaton miäs vaati vinkumalla vauhtia masiinaan.
SDP:lläkin kivat treenit vieraassa ryhmässä, oli kouluttajakin. Annoin Vilin aluksi vähän rallatella, useita rauhoittumistaukoja myöhemmin. Takapalkka toimi täälläkin: jumittaa/hidastaa kyllä aikalailla, mutta siitä nyt viis. Kaukoja tehdään joka tapauksessa ainakin nyt näin.
Tiukkaa teki semmoinen treeni, jossa seurautettiin koirakot ympyrästä askel kerrallaan kohti keskustaa, eli toinen koira oli aina lähempänä ja lähempänä. Ihan pakko oli haistaa pikkasen sitä valkoista ihanaa tyyppiä... Uusinnoilla tämäkin alkoi sujua.
Ja piipahduksia oli tosi vähän! Tehtiin jopa kohtuupitkä seuraamispätkä, jossa oli aika monta käännöstä. Ja hyppy - ilman vingahdusta, namipalkka ensin eteen, lupa ottaa ja käsky. Jopa edestä sivulle siirtymiset teki hiljaa.
Ja nyt oli pikkasen liikkurihuuteluakin. Paikallamakuu häröilevän lajitoverin vieressä meni hyvin. Miten nämä häiriköt aina sattuvatkin Vilin viereen :) Eipähän tule sitten joskus kokeessa yllätyksenä, jos joku lähtee vierestä litomaan.
Wuffin halli näyttää jostain syystä olevan hankalin paikka mitä äänenkäyttöön tulee. En tiedä, olisiko Vili oppinut jo siellä jotenkin vähän väärän mielentilan. Tai minä... Nytkin ääntelyä oli alkuun- tosin ei niin pahasti kuin edelliskerralla. Piippaminen vähenee selvästi sen jälkeen, kun pääsee tekemään ja sen jälkeen purkamaan isteään. Myöhemmässä vaiheessa hommat onnstuvat enimmäkseen ihan hiljaa.
Sunnuntaina oli hakutreeni, jossa Vili teki taas piilonkiertoja, vain viimeisellä ilmaisu. Pätevä poika: ja mikä hauskinta, keskilinjalla alkaa olla jopa jonkinasteista hallintaa.
perjantai 19. helmikuuta 2016
Äänittelyä, osa 3
Netistä taas nyysittyä. Jessica S.:llä on mm tällaisia ohjeita:
Piippaava koira, syynä liian korkea vire
1. Annetaan koiralle lelu ennen treenejä, saa rallatella kentällä lelun kanssa. Ei vetoleikkejä, ne nostavat virettä entisestään. Sopii myös ei-piippaavalle koiralle, joka on kovilla kierroksilla jo kentälle tultaessa.
2 Laitetaan nameja maahan koiran eteen, koira perusasentoon, kontaktista saa luvan syödä nameja. Kun on syönyt kaikki, käsky seuraa (tms.)>; rauhallisempi viretila.
3. Luoksetulossa: namit koiran jalkojen eteen, ohjaaja pois koiran luota -> saa ottaa, koira syö namit ->kutsu
Kohdasta 1: en ihan tiedä tuosta rallattelusta, mutta Hiski esim hyötyy siitä, että se saa purkaa itseään puremalla palloa tai patukkaa ennen hommia. Siitä lähdetään suoraan tiettyihin rutiineihin. Vilin kanssa olen nyt ottanut tuota "pakkorauhoittumista" alkuun, mutta se ei toimi kovin hyvin, vaan tuntuu pikemminkin lisäävän turhautumista ja sitä kautta piippaamista. Rauhoittumista on ehkä parempi tehdä vasta sitten, kun on ensin vähän päästelty höyryjä. Mutta tietyt rutiinit pitää nyt aina olla treeneihin tullessa kuten Hiskinkin kanssa.
Saimme to-iltana tunnin "lahjavuoron" hallille (Kiitos, Ilona!) ja nyt olikin oikein hyvänmielen treeni. Vililtä ei montaa piipahdusta päässyt. Kokeiltiin soveltaen noita Jessican vinkkejä.
Näin se meni.
Ensin teimme ulkona pienen lenkin ja jo´autolta lähtiessa alkoi tuttu piipitys. Joka kerta, kun ääntä tuli, käänsi selän ja pysähdyin. Kun piipaa loppui, kehuin ja liikuttiin eteenpäin (rasittavaa, juu). Näin tultiin takaisin halliin pihaan. Oven edessä istu-käsky, siitä sisään sivulla-käskyn+namien kanssa (ahdas käytävä, jolla muita koiria)>Ei ääntä.
Sitten kentälle istumaan, nami eteen, sai luvan ottaa ja siitä pätkä seuruuta. Pari toistoa>Ei ääntä.
Sitten istumaan, nami eteen, siirryin muutaman metrin päähän ja annoin luvan ottaa ja kutsuin luokse. Muutama toisto>ei ääntä. Lisäksi lennosta liikkellelähtöjä, ne teki hyvin.
Sitten otin patukan oikeaan käteen, sanoin "tottikseen", tuli perusasentoon oitusti, heitin motskun ja annoin rallatella hetken>Vain leikkiääntä.
Sen jälkeen maahan-käsky ja siinä pötköteltiin hetki, palkkailin.>ei ääntä.
Sitten tuli mieleen kokeilla kaukoja takapalkalla, mikä ei ole ennen onnistunut. Nytpähän onnistui ja pääsin jopa siirtymään muutaman metrin, ilman että Vili pompsahti eteenpäin. Hitaitahan nuo vaihdot olivat ja Vili oli vähän ihmeissään, mutta paranivat kerta kerralta. Ja Vili oli hiirenhiljaa!
Mistä sitten rohkaisutuinkin kokeilemaan myös seuraamista takapalkalla. Ja kas, sehän vörkki kivasti.
Ja äänettömästi. Jatkamme kokeilua.
Sitten testasin hiukan hyppyä (siis aivan matala). Tämä oli odotetusti paha: Vili ei voinut olla vingahtamatta, kun siirryin esteen toisella puolelle. Tein sitten tässäkin niin, että jätin namin Vilin eteen, annoin ottaa sen ja vasta sitten kutsuin. Muistaakseni tämä onnistui.
Edestä sivuille siirtymiset olivat niitä kohtia, joissa esiintyi edelleen piippausta, paitsi silloin, kun mulla oli lelupalkka näkyvissä.
Kotona osaa siirtyä äänettömästi, joten kyllä tämäkin on työstettävissä.
Mitään kovin vauhdikasta ei tehty, ei esim kiertoja ja vire pysyikin järjellisenä.
Kaikenkaikkiaan nyt jäi tosi kiva fiilis.
Olen tehnyt Vilin kanssa myös sitä, että jätän sen kaupan eteen (no, eteen ja eteen, sinne seinustalle kuitenkin) ja menen itse nurkan taakse.Ensimmäiselle kerralla tästä seurasi kamala ulina, on vähentynyt koko ajan. Käyn palkkaamassa, kun hiljenee.
Ja autosta poistuessakin on nyt Vilin kanssa nollatoleranssi: autosta hypätään alas, istutaan ja ollaan hetki hiljaa. Vasta sitten pääsee juoksemaan Hiskin kanssa
Ja onhan tämä nyt miljuuna kertaa parempi tilanne kuin se, että koira olisi matkalaukku, jota pitää virpoa ja miettiä pää punaisena, miten sen saisi vireeseen
keskiviikko 17. helmikuuta 2016
Äänittelyä osa 2
Ääniasiat edelleen keskiössä. Tiia G. antoi hyviä neuvoja, kiitos niistä!
Nyt testissä on selän kääntäminen heti, jos piipaata esiintyy. Hallilla homma ei oikein onnistunut, liikaa häiriöitä ja liikaa virettä. Kotona sen sijaan reagointi oli varsin hyvä. Tätä jatketaan jokas tapauksessa.
Tällaisen, kiinnostavn tekstin löysin netistä:
"Ilmeisesti nykyajan uusavuttomuudesta ja koiranlukutaidottomuudesta kielii se, että hermorakenne ja piippaus kytketään yhteen. Kuvitellaan, että hiljainen koira on hyvähermoinen, piippaava huonohermoinen.
Tosiasiat ovat kuitenkin varsin usein ihan muuta. Valitettavasti koiran vähäinen vietikkyys ja jopa passiivisuus eivät ole hyvähermoisuutta. Koiralla voi olla heikko hermorakenne, mutta jos sillä ei yksinkertaisesti ole viettiä ja temperamenttia, ongelma ei välttämättä tule normielämässä erityisesti esiin. Voisi sanoa, että vietit ja hermorakenne ovat tasapainossa.
Kun puhutaan viettitasoltaan voimakkaammista koirista (esim. käyttölinjaiset), puhutaan koirista, joita täytyy osata viedä eteenpäin oikein. Suoraan sanottuna hyvin harvinaisia ovat ne koirat, jotka ääntelevät siksi, että niiden hermorakenne ei kestä olla hiljaa.
Viettiominaisuuksiltaan voimakas koira on sen sijaan erittäin helppo opettaa purkamaan niin viettiä kuin viettipäämäärän estymisestä johtuvaa turhautumista ei-toivotulla tavalla. Moni osaamaton pystyy kyllä nostamaan koiran viettiä, sekä tietoisesti että tiedostamattaan, mutta sen hallinta ja koiran toiminta-alueella pitäminen on useille varsin haastavaa."
Siinä se pähinänkuoressa. Nyt siis testataan ohjaajan taidot. Huhhuh
Nyt testissä on selän kääntäminen heti, jos piipaata esiintyy. Hallilla homma ei oikein onnistunut, liikaa häiriöitä ja liikaa virettä. Kotona sen sijaan reagointi oli varsin hyvä. Tätä jatketaan jokas tapauksessa.
Tällaisen, kiinnostavn tekstin löysin netistä:
"Ilmeisesti nykyajan uusavuttomuudesta ja koiranlukutaidottomuudesta kielii se, että hermorakenne ja piippaus kytketään yhteen. Kuvitellaan, että hiljainen koira on hyvähermoinen, piippaava huonohermoinen.
Tosiasiat ovat kuitenkin varsin usein ihan muuta. Valitettavasti koiran vähäinen vietikkyys ja jopa passiivisuus eivät ole hyvähermoisuutta. Koiralla voi olla heikko hermorakenne, mutta jos sillä ei yksinkertaisesti ole viettiä ja temperamenttia, ongelma ei välttämättä tule normielämässä erityisesti esiin. Voisi sanoa, että vietit ja hermorakenne ovat tasapainossa.
Kun puhutaan viettitasoltaan voimakkaammista koirista (esim. käyttölinjaiset), puhutaan koirista, joita täytyy osata viedä eteenpäin oikein. Suoraan sanottuna hyvin harvinaisia ovat ne koirat, jotka ääntelevät siksi, että niiden hermorakenne ei kestä olla hiljaa.
Viettiominaisuuksiltaan voimakas koira on sen sijaan erittäin helppo opettaa purkamaan niin viettiä kuin viettipäämäärän estymisestä johtuvaa turhautumista ei-toivotulla tavalla. Moni osaamaton pystyy kyllä nostamaan koiran viettiä, sekä tietoisesti että tiedostamattaan, mutta sen hallinta ja koiran toiminta-alueella pitäminen on useille varsin haastavaa."
Siinä se pähinänkuoressa. Nyt siis testataan ohjaajan taidot. Huhhuh
maanantai 15. helmikuuta 2016
Äänittelyä
Vili käyttää ääntään paljon ja vivahteikkaasti. Se on lähes mykän Hiskin jälkeen outoa. Jotkut äänet ovat aivan ihania, esimerkiksi tyytyväinen mörinä, kun köllitään sohvalla vierekkäin. Jotkut äänet sen sijaan ovat kieltämättä ärsyttäviä, ennenkaikkea piippaaminen.
Olen vakaasti päättänyt, että Vilin ääntely on haaste, ei ongelma. Se tarkoittaa, että on tiedettävä, missä tilanteissa ja miksi ääntä lähtee. Ja sitten on osattava tehdä johtopäätökset so mietittävä, miten ääntelyyn suhtaudun.
Siksi alan nyt kirjata näitä tilanteita.
Kotona Vili ei oikeastaan piippaa koskaan. Alkuun se kyllä vinkui vaikka kuinka paljon. Se odottaa ruokakuppia hiirenhiljaa, samoin ulosmenoa yms. Harvoin se enää sisätiloissa ynisee, vaikka tehtäisiin jotain tottisliikkeitä. Tämä on sikäli rohkaisevaa, että piippaamiselle selvästikin pystyy tekemään jotain.
Yleisesti ottaen: ääntelyä esiintyy tilanteissa, joissa LÄHDETÄÄN tekemään jotain, esimerkiksi mennään tokohalliin, hakuradalle tai jäljelle. Eli ENNEN kuin on vielä tehty mitään. Yleensä ääntely loppuu, kun tekeminen alkaa. Mutta ei ihan aina.
Toinen tilanne, missä ääntely tulee esiin, on sellainen, jossa Vili on EPÄVARMA so ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä. Silloin ääntely ei enää ole piippaamista, vaan yltyy haukuksi. - Mitä hittoa sä akka oikein tarkoitat!?! Näissä tilanteissa superdominoiva Hiski yleensä alkaa näpsiä ja näytellä hampaitaan.
Esimerkiksi nouto oli alkuun yhtä haukkumista, kunnes Vili alkoi osata asian. Nyt se hakee kapulan äänettömästi. mutta luovutuksessa tulee helposti pieniä piipahduksia.
Kiertäminen sai myös aluksi aikaan hirvittävän räkytyksen, mutta se jäi pois, kun homma alkoi sujua. Tosin haukkumista esiintyy nytkin, jos kierrettävä kohde on liian kaukana. Epävarmuus siis iskee.
Edestä sivulle siirtyminen on myös liike, josa Vili herkästi kiljahtaa.
Miten suhtautua ääntelyyn niin, että se loppuisi? Perusperiaate on tetysti, ettei piippaamisella saa mitään eikä pääse mihinkään. Kotona tämä on useimmiten aika helppo toteuttaa, treeneissä ei välttämättä niinkään. Piipatusta liikkeestä ei tietenkään palkata. Autossa mellakoinnista olen kieltänyt ja hiljaisuudesta siellä kehunut välittömästi. En osaa vielä sanoa, tuottaako tämä tulosta. '
Olen myös yrittänyt opettaa "hiljaa"-käskyä. Eli ensin "hauku" ja sitten "hiljaa". Liian aikaista sanoa, miten toimii, tuskin kovin hyvin ainakaan joka tilanteessa.
Periaate on tietenkin, ettei piipaa-liikkeistä palkata. Usein se on aika hankalaa enkä lähde ollenkaan siihen, että esim. odotellaan hiljentymistä, ennenkuin pääsee tekemään, se ei auta. Jos ääni ei lopu esim. seuraamiseen lähdettäessä, tehdään jotain muuta, eli sellaista, jossa se loppuu. Useimmiten se on maahan-käsky. Toistoilla piippaamista ei juuri koskaan saa pois, liikkeen helpottamisella kyllä. Sivulle siirtymisessä saattaa käydä niin, että juuri kun saat hiljaisen siirtymän, perusasento onkin vino... Koita siinä sitten palkata ja selvittää koiralle, mistä halutaan. Tämä on hankala.
Jos esim. noudossa piippi tulee eteentulossa, yleensä auttaa, kun lyhentää matkaa. Tärkeää olisi joka tapauksessa päästä palkkaamaan oikeasta suorituksesta.
Olen myös yrittänyt tehdä tottista paljolti niin, ettei vire nousisi kovin korkealle so sosiaalisella palkalla ja ja nameilla.
En ole vielä ihan täysin ratkaissut sitäkään, miten lähtötilanne saataisiin rauhoitettua parhaiten, koska siinä vaiheessa vinkumista esiintyy paljon. Hakuradalle mennessä remmistä jarruttaminen, suunnanvaihdot yms vain pahentavat tilannetta. Seuraavaksi kokeilen kunnon haukuttamista ennen varsinaista treeniä.
Tottiskentällä/hallilla kokeillaan nyt sekä hiljentämistää tekemisen kautta (suoraan perusasentoon>palkka että rauhoittumista maassamakaamalla/häkissä. Eilen piti viedä Vili melkein heti kokonaan pois, kun siltä meni ihan kuppi nurin. Uudella kierroksella se oli aika hiljaa.
Esineruutu on meillä nyt äänenkäytön koelaboratoriona. Kun esine viedään Vilin kanssa yhdessä kaistaleen takarajalle, se ampaisee suoraan ja äänettömästi hakemaan sen. Jos vien sen yksin tai se on viety valmiiksi, Vili pyörii ja haukkuu. ja haukkuu. Ja käy hakemassa lähettämistä yhä uudestaan kauhealla metelillä. Eli on epävarma. Nyt tehdään niin, että ensin viedään esine yhdessä, Vili hakee sen. Sitten pidetään tauko ja hetken päästä vien esineen valmiiksi suunilleen samaan paikkaan niin, ettei Vili näe. Näin se on edelleen hipihiljaa. Yritän saada Vilin mielentilan ruudussa sellaiseksi, että se voi olla itsevarma. Toivon, että siitä tulee sille hyvä ja tasapainoinen moodi, joka kestää myöhemmin myös vaikeammat tilanteet.
Yleensä sanotaan, että "vuotavalla" koiralla on huono hermorakenne, kun se ei pysty korkeassa vietissä patoamaan ääntään. En usko, etä Vilin kohdalla on kyse siitä, vaan liian korkeasta vireestä ja siitä, jota se ei vielä osaa hallita (eikä ohjaaja)..Vili on joka tapauksessa mainio otus.
Olen vakaasti päättänyt, että Vilin ääntely on haaste, ei ongelma. Se tarkoittaa, että on tiedettävä, missä tilanteissa ja miksi ääntä lähtee. Ja sitten on osattava tehdä johtopäätökset so mietittävä, miten ääntelyyn suhtaudun.
Siksi alan nyt kirjata näitä tilanteita.
Kotona Vili ei oikeastaan piippaa koskaan. Alkuun se kyllä vinkui vaikka kuinka paljon. Se odottaa ruokakuppia hiirenhiljaa, samoin ulosmenoa yms. Harvoin se enää sisätiloissa ynisee, vaikka tehtäisiin jotain tottisliikkeitä. Tämä on sikäli rohkaisevaa, että piippaamiselle selvästikin pystyy tekemään jotain.
Yleisesti ottaen: ääntelyä esiintyy tilanteissa, joissa LÄHDETÄÄN tekemään jotain, esimerkiksi mennään tokohalliin, hakuradalle tai jäljelle. Eli ENNEN kuin on vielä tehty mitään. Yleensä ääntely loppuu, kun tekeminen alkaa. Mutta ei ihan aina.
Toinen tilanne, missä ääntely tulee esiin, on sellainen, jossa Vili on EPÄVARMA so ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä. Silloin ääntely ei enää ole piippaamista, vaan yltyy haukuksi. - Mitä hittoa sä akka oikein tarkoitat!?! Näissä tilanteissa superdominoiva Hiski yleensä alkaa näpsiä ja näytellä hampaitaan.
Esimerkiksi nouto oli alkuun yhtä haukkumista, kunnes Vili alkoi osata asian. Nyt se hakee kapulan äänettömästi. mutta luovutuksessa tulee helposti pieniä piipahduksia.
Kiertäminen sai myös aluksi aikaan hirvittävän räkytyksen, mutta se jäi pois, kun homma alkoi sujua. Tosin haukkumista esiintyy nytkin, jos kierrettävä kohde on liian kaukana. Epävarmuus siis iskee.
Edestä sivulle siirtyminen on myös liike, josa Vili herkästi kiljahtaa.
Miten suhtautua ääntelyyn niin, että se loppuisi? Perusperiaate on tetysti, ettei piippaamisella saa mitään eikä pääse mihinkään. Kotona tämä on useimmiten aika helppo toteuttaa, treeneissä ei välttämättä niinkään. Piipatusta liikkeestä ei tietenkään palkata. Autossa mellakoinnista olen kieltänyt ja hiljaisuudesta siellä kehunut välittömästi. En osaa vielä sanoa, tuottaako tämä tulosta. '
Olen myös yrittänyt opettaa "hiljaa"-käskyä. Eli ensin "hauku" ja sitten "hiljaa". Liian aikaista sanoa, miten toimii, tuskin kovin hyvin ainakaan joka tilanteessa.
Periaate on tietenkin, ettei piipaa-liikkeistä palkata. Usein se on aika hankalaa enkä lähde ollenkaan siihen, että esim. odotellaan hiljentymistä, ennenkuin pääsee tekemään, se ei auta. Jos ääni ei lopu esim. seuraamiseen lähdettäessä, tehdään jotain muuta, eli sellaista, jossa se loppuu. Useimmiten se on maahan-käsky. Toistoilla piippaamista ei juuri koskaan saa pois, liikkeen helpottamisella kyllä. Sivulle siirtymisessä saattaa käydä niin, että juuri kun saat hiljaisen siirtymän, perusasento onkin vino... Koita siinä sitten palkata ja selvittää koiralle, mistä halutaan. Tämä on hankala.
Jos esim. noudossa piippi tulee eteentulossa, yleensä auttaa, kun lyhentää matkaa. Tärkeää olisi joka tapauksessa päästä palkkaamaan oikeasta suorituksesta.
Olen myös yrittänyt tehdä tottista paljolti niin, ettei vire nousisi kovin korkealle so sosiaalisella palkalla ja ja nameilla.
En ole vielä ihan täysin ratkaissut sitäkään, miten lähtötilanne saataisiin rauhoitettua parhaiten, koska siinä vaiheessa vinkumista esiintyy paljon. Hakuradalle mennessä remmistä jarruttaminen, suunnanvaihdot yms vain pahentavat tilannetta. Seuraavaksi kokeilen kunnon haukuttamista ennen varsinaista treeniä.
Tottiskentällä/hallilla kokeillaan nyt sekä hiljentämistää tekemisen kautta (suoraan perusasentoon>palkka että rauhoittumista maassamakaamalla/häkissä. Eilen piti viedä Vili melkein heti kokonaan pois, kun siltä meni ihan kuppi nurin. Uudella kierroksella se oli aika hiljaa.
Esineruutu on meillä nyt äänenkäytön koelaboratoriona. Kun esine viedään Vilin kanssa yhdessä kaistaleen takarajalle, se ampaisee suoraan ja äänettömästi hakemaan sen. Jos vien sen yksin tai se on viety valmiiksi, Vili pyörii ja haukkuu. ja haukkuu. Ja käy hakemassa lähettämistä yhä uudestaan kauhealla metelillä. Eli on epävarma. Nyt tehdään niin, että ensin viedään esine yhdessä, Vili hakee sen. Sitten pidetään tauko ja hetken päästä vien esineen valmiiksi suunilleen samaan paikkaan niin, ettei Vili näe. Näin se on edelleen hipihiljaa. Yritän saada Vilin mielentilan ruudussa sellaiseksi, että se voi olla itsevarma. Toivon, että siitä tulee sille hyvä ja tasapainoinen moodi, joka kestää myöhemmin myös vaikeammat tilanteet.
Yleensä sanotaan, että "vuotavalla" koiralla on huono hermorakenne, kun se ei pysty korkeassa vietissä patoamaan ääntään. En usko, etä Vilin kohdalla on kyse siitä, vaan liian korkeasta vireestä ja siitä, jota se ei vielä osaa hallita (eikä ohjaaja)..Vili on joka tapauksessa mainio otus.
torstai 11. helmikuuta 2016
Summausta
Haku:
Piilonkiertoja on tehty nyt yhteensä 10 kpl. Idea ei ole vielä(kään) oikein auennut Vilille :) Hiskikin on juossut myös piilonkiertoja ihan terapiana.
Pari ilmaisutreeniä Vilille. Kyllä siitä ääntä lähtee ainakin
Muut maastot:
2 kpl pudotettuja (molemmille). Supereita molemmat poijaat
2 kpl esineruutuja (molemmille). Tästä tulee hyvä (=Vili). Hiski on jo :)
2 kpl keppitreeniä. Vili nostaa kepakot riemukkaasti, jes!
Tottista/tokoa SDP:llä, Wuffin hallissa ja Vuhuu-hallissa: pikku seuraamista, jääviä, luoksetuloja, hiukan hypyn alkeita (ihan matala). Nyt on treenattu erikseen paljon myös rauhoittumista.
Murkkuikä alkaa ilmeisesti tuntua sikäli, että Vili ottaa nyt helposti häiriöitä kesken tekemisen, joten nyt tehdään kaikkea helppoa ja kivaa eikä paineisteta. Äänenkäytön kanssa pitää edelleen olla tarkkana
Kotona seuraamista imuttamalla ja perusasentojumppaa. Edestä sivulle siirtymistä vähän on kokeiltu myös. Se on vielä aika hankalaa.
Hiskille olen tehnhyt yhden superkarseen (joskin lyhyen) jäljen. Jälki kulki pihassa mm sisälle rantasaunaan, terassille ja vesilätäkköjen läpi. Kyllä se sen vaan taisteli urhoollisesti loppuun, on se semmoinen sankari että. Näitä pitäisi yrittää tehdä lisää, kun ehtisi.
Hiski on "tottistellut" so edelleen lähinnä hömpötellyt Wuffin hallilla tiistaisin.
Piilonkiertoja on tehty nyt yhteensä 10 kpl. Idea ei ole vielä(kään) oikein auennut Vilille :) Hiskikin on juossut myös piilonkiertoja ihan terapiana.
Pari ilmaisutreeniä Vilille. Kyllä siitä ääntä lähtee ainakin
Muut maastot:
2 kpl pudotettuja (molemmille). Supereita molemmat poijaat
2 kpl esineruutuja (molemmille). Tästä tulee hyvä (=Vili). Hiski on jo :)
2 kpl keppitreeniä. Vili nostaa kepakot riemukkaasti, jes!
Tottista/tokoa SDP:llä, Wuffin hallissa ja Vuhuu-hallissa: pikku seuraamista, jääviä, luoksetuloja, hiukan hypyn alkeita (ihan matala). Nyt on treenattu erikseen paljon myös rauhoittumista.
Murkkuikä alkaa ilmeisesti tuntua sikäli, että Vili ottaa nyt helposti häiriöitä kesken tekemisen, joten nyt tehdään kaikkea helppoa ja kivaa eikä paineisteta. Äänenkäytön kanssa pitää edelleen olla tarkkana
Kotona seuraamista imuttamalla ja perusasentojumppaa. Edestä sivulle siirtymistä vähän on kokeiltu myös. Se on vielä aika hankalaa.
Hiskille olen tehnhyt yhden superkarseen (joskin lyhyen) jäljen. Jälki kulki pihassa mm sisälle rantasaunaan, terassille ja vesilätäkköjen läpi. Kyllä se sen vaan taisteli urhoollisesti loppuun, on se semmoinen sankari että. Näitä pitäisi yrittää tehdä lisää, kun ehtisi.
Hiski on "tottistellut" so edelleen lähinnä hömpötellyt Wuffin hallilla tiistaisin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)