Maasto pyörii yhä

Maastotreenit jatkuvat, koska keli sallii. Se on mahtavaa.
On tullut ajettua ainakin tusinan verran jälkiä, jopa pari puolentoista kilsan peltojälkeä. Kyllä vaan tuntuu kivalta, jäljentely on niin ihanan yksinkertaista ja aivotonta puuhaa.
Pari kertaa His on erehtynyt (ihan ekoissa jäljissä) oikein kunnolla harhalle ja jälki on jäänyt kesken. Ei  oltu moinaankaan. Harhoja on sitten oikein hakemalla haettu ja se on tuottanut heti tulosta, ilmeisesti poika oli vaan vähän ruosteessa. Myös piikkejä on treenattu paljon, koska ne näyttivät alkuun vähän vaikeilta.
On ollut vieraitakin jälkiä : tänään Susanna tallasi Saran polkeman jäljen päälle samanikäiset harhat ja pari kutsumatonta ukkoa käppäili onnistuneesti jälkialueella myös: katsoivat monttu auki, kun syöksähdin puskasta koiran vetämänä vahvassa etukenossa tien yli, huutelin heipat ja sinkosin´melkein latana ojanpohja myöten toiselle puolelle tietä. Ei langennut Hiski tänäänkään harhoihin. Itse olen tehnyt pojalle muutaman oikein kunnon killerijäljen: kuljin mm Savonn sivua pitkän pätkän, senkin His selvitti.
Hirveä into ja palo Hiskillä jälkeen(kin) on. Kyllä tekisi kauheesti mieli käydä jälkikokeessa vaihteeksi - ehkä keväällä sitten yritetään
Janoista: tusinan jäljen joukossa ei ole ollut yhtään ainoaa takajälkeä. Olen lakannut kokonaan paineistamasta Hiskiä janalle, se saa edetä ilman käskyä vähän niinkuin vahingossa, toimii loistavasti, Hiski luottaa näin itseensä. Janat on olleet toistaiseksi aika lyhyitä enkä ole puuttunut mitenkään myöskään vinoihin etenemisiin tms.
FH voisi vähän kiinnostaa, mutta en tiedä, saanko Hiskiä tarpeeksi kuosiin esimerkiksi kulmissa ja esineilmaisuissa.
Haussa saatiin viime sunnuntaina tempaistuksi kunnon 300 metrin rata, kun huhuilin kokoon yhteisporukan fb:ssä. His paahtoi juuri sopivanlevyiset pistot hyvässä hallinnassa, vaikka oli kolme valmista maalimiestä. Olin tosi tyytyväinen ukkeliin. Tämän jälkeen voidaan jättää vaikka haku tauolle.
Esineruuduissa olemme taas palanneet 7-9 esineen kaistaletreeneihin tehostetun ohjauksen kera. Ei mitään valittamista, kelpo työskentelyä.
Tottis on ollut (kerran viikossa) lähinnä tokomaista humputtelua ja kuuntelutreeniä.
Viestiä koitetaan ottaa tässä vielä ennen talven tuloa jokunen kerta, ihan vaan harrastuksen vuoksi.

Normaalia Oudommat Mittelöt

Iloisella marssilla kohti suurta NOM-seikkailua. Miska edustaa hakukoiria

Perjantai, 19.9. Jämijärvi. Palveluskoirien pohjoismaisten mestaruuskisojen (NOM) avajaiset

Oli hieno hetki, kun sai pukea päälleen Suomen maajoukkueen edustusasun. Housut kiristivät ja takkiin olisi mahtunut toinen täti-Kaarina, mutta ihan sama: upeaa yhtäkaikki!

Marssilla liput hulmusivat komeasti, kun oli juuri sopivan tuulista. 

Avajaisten jälkeen AL:n toimittaja otti kuvia meistä pirkanmaalaisista ja haastatteli  Hanna T.:tä.

Kävimme tekemässä kenttään tutustumisen ja katselimme nollakoiran suorituksen. Siinä vaiheessa vasta selvisi, että käskyt tottiksessa annetaan englanniksi. Ei hajuakaan, mitä ne olisivat.

Rykäisimme Minnan ja Tanjan kanssa pienen hakusession, jossa muun muassa juutuin tynnyriin. Mutta semmoistahan nyt haussa sattuu kaiken aikaa.

Illalla arvottiin sitten maiden järjestys kolmessa ryhmässä, joissa oli mukana aina yksi joka maasta. Suomen vuoro oli ensimmäisenä joka ryhmässä ja me Hiskin kanssa saimme tietää olevamme ensimmäisiä ensimmäisessä ryhmässä seuraavana päivänä.

Sitten syötiin ja ruoka oli maittavaa. Kokoonnuimme vielä illalla (melkein) koko joukkueen voimin Kuninkaanlähteen torpalle. Vai oliko se nyt sittenkin tupa? 

Loppusilaus tynnyrissä.

Lauantai

Esineruutuun pääsimme lauantaiaamuna ihka ensimmäisinä, mistä olin ylen tyytyväinen. Ruutu oli jännä: etuosa tiheää pikku mäntyä, kanervaa ja hiekkaa, takaosa nousi aika jyrkästi ja siellä oli vähän puita.

Hiski ampaisi suoraan ruudun takaosaan ja siitä reippaasti ulos ylämäkeen, muutenkin aika reikäpäistä juoksentelua - heippahei kuusi vuotta säännöllisesti treenattu esineiden kaistalehaku. Muutaman kerran huutelin sitä takaisin ruutuun. Kolme esinettä kuitenkin nousi aika nopsasti. Neljäs jäi - etuesine, kuinkas muuten. Osittain otan kyllä tuon omaan piikkiini, koska siirryin vasta liian myöhään vasempaan nurkkaan, jossa esine oli ja hätäisesti taas pois siitä. Ohjasin siis huolimattomasti. Tuuli kävi juuri tuolloin lisäksi siten, että koira olisi pitänyt lähettää tarkasti ja mieluimmin viitisen metriä ruudun ulkopuolelta. Tai sitten olisi pitänyt olla hiukan tuuria…

Paikalla pitempään olleet kertoivat, että tuuli kääntyili päivän mittaan ja joku koira saattoi saada paremmin hajun tästä esineestä. Mene ja tiedä.

Pisteitä 6,5 ja 7. Maksimi kolmella esineellä olisi ollut 8. Luulin, että juoksentelusta olisi mennyt pisteitä, mutta ei se ollutkaan se juttu, vaan koira otti kuulemma esineet liian hitaasti! Siinä vähän leuka putosi, enpä ole moista juuri ennen havainnut.  Enkä kyllä nytkään sen puoleen.Suomalainen ja tanskalainen tuomari.

Hyvillä fiiliksillä lähdettiin hakuun, sielläkin päästiin ensimmäisinä hommiin. En edes jännittänyt hirveästi. Heti alusta asti oli mahtava flow päällä. Hiski teki hienot, tosin tapansa mukaan laajanpuoleiset pistot, ei yhtäkään takapistoa. Yksi jäi matalaksi ja sen uusin. Ukot nousivat ja poitsu pysyi kuosissa piiloilla ja kuljetuksissa upeasti. Kehuin ja kannustin juuri kuten olin suunnitellut.

Ruotsalaistuomari antoi ysin ja norjalainen kasin. Norjalainen selitti, että olisi muuten antanut yhdeksän, mutta kun ”pysäytit koiran pistoilla etkä heittänyt yli”. Meille juuri edellisenä päivänä oli erikseen kerrottu, että yliheitot ja pysäytykset ovat samanarvoisia...

Myöhemmin asia oli tarkistettu ja toinenkin numero nousi yhdeksään. Piste meni kai siitä yhdestä oikaistusta pistosta.

Haun jälkeen teimme Hiskin kanssa pitkän lenkin. Olin niin onnellinen, että itketti. Jälkikäteen on kerrottu, että olin radalla ”kaikkein iloisin ohjaaja.” Parhaat koskaan saamani kehut :D

Sitten olikin koko pitkä päivä aikaa ihan vaan hengailla ja taisin ottaa pienet tirsatkin. Illalla oli ”gaalaillalliset”. Ruoka oli hyvää ja pidettiin lisäksi paljon puheita ynnä jaettiin käsittämätön määrä erilaisia viirejä ja mitaleita. Kaikkien tarkoitus ei ihan selvinnyt, mutta varmaan menivät oikeisiin osoitteisiin.

Illan päätteeksi istuksittiin vielä yhdessä siellä torpassa tai tuvassa vai mikä se nyt oli ja hirnuttiin kaikenmaailman koirakommelluksille.

Ekan päivän jälkeen olimme Hiskin kanssa hyvissä asemissa, kuudensina. Oli siis vielä mahdollisuudet vaikka mihin...

Rakas taisteluparini. Kuva: Elina Noppari

"Äijä!"

Onnennumeropari juoksee näytölle tanskalaistuomari vanavedessään. Kuva: Elina Noppari

 

Tuomiolla. Kuva: Elina Noppari

 

Leikki sitten homman päälle, kiitos. Olisi se nyt voinut edes vähän väsyä. Kuva: Elina Noppari

Sunnuntai

Päivä, joka muutti kaiken. Olimme nyt toisen ryhmän ensimmäisiä, mukavasti aamuyhdeksän pintaan maastoon.

Jostain syystä olin paljon jännittyneempi kuin edellisenä päivänä. Liikaa pelissä… ? Hirmuinen liuta ihmisiä tuijottamassa vakavina veti heti jotenkin kipsiin. Edellisenä päivänä en tainnut edes huomata muita.

Rata alkoi kuitenkin ihan mukavasti, kulmiin His teki hyvät pistot. Sen jälkeiset muistikuvat eivät ole ihan tarkkoja, mutta pistot olivat joka tapauksessa hehtaariluokkaa ja lisäksi vastatuuleen vasemmalle Hiski päätti olla tekemättä kunnon pistoja ollenkaan. Yritin muistaakseni uusia muutamaa huonolla menestyksellä ja pian Hiski sitten jo nostikin ensimmäisen ukon sieltä tuulen puolelta kai jostain 250 metristä - kaukaa tietenkin. Sitten alkoi oma hermo ja järkikin prakata, mietin kuumeisesti, miten tiuhaan yritän pistottaa sitä väliin jäänyttä aluetta. Yritin, kai, mutta eihän His mielellään kertaalleen etsittyä aluetta tutki.

 Ei mennyt kuin hetki ja His nosti toisenkin ukon maapiilosta sieltä samalta puolelta, mm oli kaiketi jossain 350 metrissä. Piilolla ilmeni jumpittelua, His ei tahtonut oikein lähteä mukaan, vaan jäi tuijottamaan sitä ulos kömpivää maalimiestä ja siinä taisi tulla annettua muutamakin käsky liikaa.

Ja sitten alkoikin päässä raksuttaa radan loppuminen. Rupesin varomaan askeleitani ja pommitin Hiskiä molemmin puolin. Se teki kaksi järkyttävän laajaa takapistoa oikealle! Mitä, miksi? Ja sitten tapahtui se pahin, mikä aina kertoo siitä, että yhteistyö ei suju:  Hiski ei tahtonut tulla sivulle lähetettäväksi, vaan jouduin antamaan useamman käskyn siihen, voihan räkä.

Kysyin kelloa - ajanottokello roikkui kaulassani, mutta senkin olin unohtanut jännityskoomassa laittaa käyntiin. Aikaa oli kuulemma kulunut 18 minuuttia, eli poikkeuksellisen paljon. Vielä yksi lähetys oikealle ja His tuli rullan kanssa. Piilo oli hyvin kätkettynä tiheiden mäntyjen keskellä aika lähellä keskilinjaa (joku taisi kertoa, että 380 metrissä) olimme ohittaneet sen. Matkaa takarajaan oli kuulemma enää 10 metriä…Jokin vaisto kertoi, että raja on aika lähellä.

Suomalaistuomari antoi viisi pistettä ja tanskalainen 5,5, Siihenpä oli sitten tyytyminen ja se tarkoitti sitä, että siinä olivat meidän mahdollisuutemme päästä kärjen tuntumaan. Suurimmat viat olivat koiran liiallinen itsenäisyys ja liian monet käskyt.

Keskipäivällä oli vielä tottiksen vuoro. Siitä ei nyt kauheasti ole kerrottavaa. Englanninkieliset käskytkin olivat ihan ok. Pisteitä 74,5/80. Liikkuri tuli kysymään, oliko Hiski lähdössä eteenmenoon. Ai, oliko? Ehkä vähän...

Tietenkin olen pohtinut paljon, miksi meidän suorituksemme oli toisena päivänä niin paljon huonompi kuin ensimmäisenä.

Syitä on varmaan paljon. Ennen kaikkea oma käytökseni: en ollut niin itsevarma ja iloinen kuin ensimmäisenä päivänä. Miksi, sitä en osaa sanoa. Tunnelma radalla oli vain muka jotenkin ”kylmempi” kuin edellisenä päivänä, mikä voi olla ihan höpöhöpöä. (Liiankin) tutun suomalaisen tuomarin näkeminen laukaisi jonkin koomarefleksin. Olen valitettavan herkkä tämmöisille asioille. Huono homma, haku on niin herkkä laji. Ohjasin huonosti/epävarmasti.

Hiskin kohdalla vaikutti varmasti se, että pitkiä ratoja on päästy ylimalkaan tekemään aivan liian vähän, peräkkäisinä päivinä ei kertaakaan. Se on todellinen ongelma. En pitänyt siitä, että päätös NOMiin pääsystä tehtiin vasta tämän vuoden SM:ssä. Jos pääsy olisi ollut tiedossa jo viimeistään keväällä., olisin ainakin itse räätälöinyt treenit pitkäjänteisemmin ja pyrkinyt järjestämään jotain yhteistyökuvioita.

Ei oltu päästy treenaamaan riittävästi vieraissa ryhmissä ja vierailla radoilla. Hoffiporukka sentään järjesti kisamaisen 400 metrin radan, kiitos vielä siitä!!!

Hiskin liian laajoja pistoja en saanut siis lopultakaan aisoihin, vaikka niin jo jossain vaiheessa kuvittelin. Toisena päivänä Hiski päästeli urku auki ja maasto oli juuri sellaista tooosi avonaista, joka on aina meille se kaikkein haasteellisin. Lisäksi vielä se tuuli sieltä kahden piilon puolelta... Semmoisessa paikassa on todella vaikea saada Hiskiä tekemään niitä 20-30 metrin tottispistoja. Tekee, niinkuin on koulutettu, eihän siinä muuta. Sama ilmiö muuten toistui heti ensimmäisissä hakutreeneissä NOMmien jälkeen

Omien suoritusteni arvosteluista en sano sen enempää, varmaan olivat ihan ok. Yleisesti ottaen arvosteluissa oli paljon ja suomalaisesta poikkeavaa, osa postiivisessa mielessä, osa ei.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että kertakokemus NOM-haussa riitti. Suomalaiselle, sääntöjä pilkulleen noudattamaan tottuneelle, kotiinpäin vetämistä kauhistuvalle jörrikälle pohjoismainen arvostelutyyli ei oikein istu. Haussa arvostetaan enemmän tottistyylistä risteilyttämistä kuin maalimiesten löytymistä. Ilmaisuja ei arvosteltu ollenkaan: olimme panostaneet aikalailla mm niihin. Valeilmaisusta ei  rokotettu. Jne.

Ja tietenkin yhdeksäs sija oli pettymys, pitäähän sen ollakin, koska mitaliahan tuollaisiin kisoihin lähdetään hakemaan, itse en ainakaan turistiksi sinne halunnut.

Mutta kokonaisuutena NOMmit olivat mahtava kokemus. Järjestelyissä ei ollut moitteen sijaa missään suhteessa. Olen kiitollinen, että pääsin mukaan.  Ja anteeksi, että emme pärjänneet...

Kiitos kaikille mukana olleille ja lämpimät onnittelut menestyneille!

Urakka on ohi ja vielä hymyilyttää. Tanjaa ja Lakua myös. Minna ja Miska eivät ikävä kyllä ehtineet kuvaan. Takki on ainakin riittävän suuri, kuten näkyy.

 ----------------------------------------------------------------------------------------------------
Ja loppukanteetiksi tähän sopivat kuin nyrkki silmään Aholan Päivin viisaudet tuolla fb:n hakuharrastajien palstalla. Tämä oikeastaan kertoo kaiken tuosta toisen päivän räpellyksestämme. Täten totean nöyrästi, että minulla on vielä ihan hitokseen oppimista. Näin Päivi sanailee:
"Kun ongelmatilanteissa ohjaajan paine ja koiran paine kumuloituvat ja siihen tulee päälle ohjaus, joka tukee koiran arjessa oppimia viestejä ohjaajan tunnetilan järkkymisestä, tapahtuu koiran vahva väärän viestin vastaanotto ja tulos on yllättävä.
Kun opettelemme täysin neutraalit turvaa ja ohjaajan tasapainoa viestittävät merkit, niin emme paineen/jännityksen alla viestitä koiralle ohjauksessa muuta kuin neutraalia ohjaamista. Siihen ei sekaan sotkeudu arjen tunnetilojen merkkejä.
Tunteitamme emme saa kuriin, mutta tapamme liikkua ja elehtiä voimme opetella samaan kaavaan.
Huipulla olevat ohjaajat on treenattu "roboteiksi" jotka suorittavat aina kuin koneet, vaikka kusi korvien välissä kohisisi." (muokattu)
MOT. Näin se on. Tätä ei voi liikaa korostaa.

Huolto(kin)

Kansikuvapoika

Eilen, keskiviikkona, Hiski kävi Elinalla käsittelyssä ja kyllähän sieltä jumejakin nyt löytyi. Ei mitään kovin pahoja onneksi. Laseriakin poika sai. Nautti, mutta välillä kyllä otti selvästi kipeää. Ja Elina kaivoi yhden hirvarin pojan turkista. Nyt pidetään kaksi täyttä huilipäivää. Eilen jopa pesin Hiskin, harvinaista. Se kyllä haisi jo aika pahalta.

Ja siellä ne nyt ovat, NOM-aikataulut:
 http://www.nom2014.com/10
Ja heti alkoi mahassa kiertää. 
Mutta nyt on tehty kutakuinkin kaikki, mitä tehtävissä on. Hakua on tullut urakoitua melkoisesti.
 Reilu viikko sitten torstaina ihanat hoffi-ihmiset (kiitos, Lili ja muut taas!) järjestivät täysin kisamaisen hakutreenin: minulle vieras maasto, 400 metrin rata, vieraat maalimiehet, tuomari jne.
Olikin muuten hyvä treeni: ihan tosi vaikea maasto ja pahat (ja hienosti suunnitellut!) piilojen paikat. Hiski teki silti hienon radan ja selvitti urakan 16 minuutissa. Mutta oli aivan rättipoikki lopussa, oikeasti jo vähän pelästyin, kun se suorastaan kaatui makuulleen. Pidettiin kyllä vain yksi juomatauko, jolloin His ei olisi millään malttanut huilata. Pitää muistaa kisoissa pakkolepuuttaa poikaa, voimien säästely ei kuulu Hiskiboyn vahvuuksiin.
Tiiistaina vedettiin Hiskin kanssa vielä kahdestaan semmonen 450 metriä tyhjää rataa, jonka lopussa juoksin itse piiloon ja palkkasin. On se oikeastaan aika mahtavaa, kun on saanut koiran koulutettua siihen malliin, että se tekee yli 20 täydellistä, tyhjää laatikkopistoa molemmin puolin, ilman palkkaa. Tai no, yhden kerran palkkasin välissä pallolla keskilinjalla. ja juotin kaksi kertaa+pidin maassa huilimassa kahteen otteeseen. Silti ei saatu menemään 14 minuuttia enempää. Oltiin molemmat aika onnellisia.
Ihan oikeatkin treenit ovat sujuneet oikein hienosti. Menivätpä NOM-kisat miten tahansa, minulla on huipputason hakukoira, ei epäilystäkään.
Esineruutuja on otettu pari kertaa/vko ja aina porukassa niin, että His on ollut viimeisenä, jolloin ruudussa on voinut olla esineitten hajuja jo eri puolilla ruutua. Painopiste on nyt ollut etu-/keskiesineissä, varsinkin keskilohkolla: jos ongelmia tulee, niin sitten niissä.
Tottista ei ole juuri hinkattu, ei edes pihassa. Kentällä olemme käyneet muutaman kerran ja silloin on keskitytty pelkkään fiilistelyyn ja hauskanpitoon. Valkeakoskella piipahdimme "kisamaisissa" tottistreeneissä, mutta maltoin sielläkin jättää kisamaisuuden kokonaan pois. Hyvä minä! Nuo NOM-tottisliikkeet on jotenkin niin naurettavia, ettei niitä osaa oikein tosissaan treenatakaan.

Vielä on ennen ISOJA KISOJA yksi esineruutu, kaksi pientä fiilishakua, ja fiilistottis. Ensi viikko vain lenkkeillään ja hoidetaan rästiin jääneitä muita projekteja.

No nyt, mussukka

Jospa kerran tämmöinenkin kirjaus: Hiskillä on ollut edellisen päivityksen jälkeen kaksi hakutreeniä, joissa se on ollut ihan sairrrraan hyvä!
Teemana molemmissa treeneissä oli mm tosivaikeat piilot mm: yksi kapeassa kallion railossa parin metrin syvyydessä, yksi kallionkielekkeellä, yksi syvässä, umpinaisessa maapiilossa, yksi röllipukuinen maalimies ylisyvällä, tiheässä pusikossa. Kaikki löytyivät ilman minkäänlaisia vaikeuksia.
Pistot ovat nyt olleet suoria, yksi ainoa on uusittu, edelleen laajahkoja rykäyksiä, mutta viis siitä.
Molemmat treenit täysin vieraissa maastoissa, vieraita maalimiehiä suurin osa.
Viidet hakutreenit lusittu viikon sisällä, ei hiipumisen häivääkään. Hiskissä siis. Emäntä sen sijaan alkaa olla aika kypsä. Nyt aletaan ottaa rauhallisemmin, huomenna huilipäivä.

23 päivää...

Tuon verran aikaa NOMeihin ja tuntuu jotenkin vähän siltä, että kaikki menee pikkuhiljaa huonompaan suuntaan.
Hakutreenejä on ollut aika paljon, olen jo mennyt laskuissa sekaisin. Kaksi 400 metrin rataakin peräti on päästy tekemään, molemmat tosin samalla tutulla radalla, eri suunnista vain, joten kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä niistä ei voi tehdä. Yhden päälle ajettiin tekemään esineruutu vieraassa porukassa, oudossa paikassa.
Vain yksi treeni on päästy tekemään vieraalla radalla - tai oikeastaan sielläkin olemme käyneet joskus aikaisemmin... 
Hyvin His pitkät radat jaksaa, toisessa treenissä palkkakin tuli vasta kolmannelta, mutta ei sillä mitään vaikutusta ollut. Treenikaverit on laskeneet pistot eikä niitä varmaankaan ole tarpeeksi, mutta ei maha mittään. Ukot kyllä nousee.
Yritän nyt muistaa, että alku otettaisiin suht rauhallisesti ja lopussa voisi sitten mahdollisesti käyttää yliheittoja nostattamiseen. 
Systeemivirheitä löytyy edelleen: taas yksi keskilinjan ylitys ja pari yritystä siihen suuntaan, mrrr. Lisäksi kulmiin meno oli yhdessä treenissä aivan surkeaa, eli ei vaan voinut juosta sinne, kun ei ketään ollut.
Keskilinjan hallinta on edelleen välillä ikävän näköistä, eli ei voi millään päätyä joka kerta sivulle asti lähetettäväksi, vaikka tulee tyhjältä hyvin pois itsenäisestikin.
Eilen His kehitti aivan uuden aivopierun. Ampaisi vasempaan kulmaan, jossa ukko ja tuli rulla suussa edeten eteenpäin ihan oikeaoppisesti. Matkalla bongasi maassa maanneen maalimiehen, noin 15 metriä keskilinjasta, meni epävarman näköiseksi, toi rullan minulle - ja vei sille naama turpeessa maannelle, ei kulmaan! Onneksi oli puhelin ja saatiin  varmistettua kulmassa olleelta, että oli ottanut rullan siellä. Lähetin uudestaan kulmaan ja nyt His pinkoi oikeaan paikkaan - tosin vähän vilkuili sen toisen suuntaan.
Tämän jälkeen suunnitelmassa oli tyhjä toiselle puolelle ja sen His teki hyvin, tosin ei nyt sitten oilisi halunnut tulla viereen lähetettäväksi, kun kiikarissa oli se maassa makaava. Jouduin käskyttämään jo aika kovasti.
Oli  mainio treeni, kun pääsin korjaamaan tilanteessa, jota ei ole ennen sattunut ja jota en ole osannut edes kuvitella. Mutta taas hyvä osoitus siitä, että haussa voi tulla aina vaan uusia tilanteita eteen, vaikka olisi vuosia treenannut.
Ja harvoin tulee treeneissä tehtyä tällaisia "loukkuja": maalimiehet näin lähekkäin ja valmiina.

Esineruuduissa His on pääsääntöisesti ollut pätevä, mutta on sielläkin muutama vaivalloinen tapaus ollut. Selvästi eníten tuskaa tuottavat nyt keskellä, suht edessä - ei kuitenkaan aivan edessä - olevat esineet. Niitä pitää nyt ottaa tehokuuri. His pyrkii edelleen työskentelemään liikaa takaosassa ja tuskinpa sinne esineitä jää.
Kaikissa ruuduisssa His on aina ollut viimeisenä, eli yleensä ennen sitä ruudussa on ollut vähintään viisi koiraa ja esineitä on ollut eri paikoissa siellä täällä. Sekin tietysti voi vaikeuttaa.

Tottista ihan muutama kerta, Lili on käskyttänyt. Olemme keskittyneet pelkästään mielentilaan, mitään teknisiä korjauksia ei nyt tee.

Kontaten korokkeelle

PK SM-kisojen menestyksekkäät L-sisarukset ohjaajineen: Hanna ja Hui vasemmalla, Katri ja Mervi keskellä ja meikäläinen plus Hiski

SM-pronssia napsahti hausta, tasapistein hopeamitalistin kanssa. Paremmat maastopisteet ratkaisivat, jo toisen kerran Nyt ei vaan riipaissut ollenkaan niin paljon kuin putoaminen pronssipallilta neljännelle sijalle Lahdessa. Itse asiassa ei harmittanut karvan vertaa.
Ja mudi voitti, vau ja vau!!!
Olimme Hiskin kanssa siis jo toisen kerran peräkkäin haun palkintokorokkeella. Kaikenkaikkiaan tämä oli meidän viides SM-kisa, joista siis on kertynyt yksi hopea, yksi pronssi (tasapistein hopealistin kanssa), yksi neljäs (tasapistein kolmannen kanssa) ja yksi viides sija.
Näin raivattiin kuin raivattiinkin paikkamme uudestaan NOM-kisoihin. 

Itse kisoihin. Nehän oli rykäisty kasaan aika lyhyellä varoitusajalla ja hiukan semmonen välivuoden tunnelma kieltämättä paikoitellen vallitsi.
Hiski ei ole ollut kovin pätevä kenttään tutustumisessa. Johtuneeko siitä, että en ole saanut edes itseäni saati koiraa oikein hyvään tottismoodiin koko kesänä ja vierailla kentillä häiriötilanteissa on käyty hävettävän vähän, eli ei juuri ollenkaan. His imppasi maata joka käänteessä ja lepattavat kehänauhat kiinnostivat aivan liikaa. Lähinnä vain leikittiin.
Kansallisten lajien tottikset tehtiin postimerkin kokoisilla kentillä, neljä kenttää pyöri yhtaikaa vierekkäin.
Me olimme la-aamuna heti toisessa parissa klo 6.30, mikä sopi mainiosti. Hiskillä oli sama ei niin hyvä paimennnusmoodi kuin perjantainakin. Ja minä vasta huono olinkin:  laahustin kuulemma!
Telineet olivat melkein kiinni toisissaan, mutta meille telineillä ei tapahtunut mitään ihmeellistä. Uusin A-este-heiton kyllä. His teki pikkuvirheitä. Seisominen taisi mennä tyydyttäväksi, kun oli ottanut perään pari askelta. Sitähän on oikein erityisesti nyt treenattu...
Seuraamisesta taisi tulla hyvä, muuten erittäin hyvää ja pari erinomaista. P-makuussa oli haistellut maata, mistä rokotettiin, tietty. Arvostelu oli nyt ankarampaa kuin  viime vuonna, mutta tämmöstähän tämä on.
Pisteitä 88, eli meidän huonoimmat SM-pisteemme.

Arvonnassa vedin numeron 16, eli viimeisten joukkoon taas tipahdettiin, ei sentään vihoviimeiseksi kuten viime vuonna.
Esineruutuun pääsyä odottelimme yli kolme tuntia. Paikka oli onneksi varjossa ja maastossa, jossa koiraa oli helppo välillä kävelyttää. Pikkuhiljaa valkeni, että ruutu ei olisi helppo: sieltä nousi yhtä, kahta tai ei yhtään esinettä.Olin kuitenkin toiveikas ja luotin täysin siihen, että Hiski tuo kolme esinettä. Esineruutu on meidän bravuuri, jota on  treenattu paljon. Viime vuonna viimeinen suorituspaikkakaan ei haitannut.
Ruutuun pääsimme illalla seitsemän maissa. Auton mittari näytti 32 astetta.
Koko matkan ruutuun His imppasi taas maata ja ilmoittautumisessa se ryömi maata haistellen, hittovie.
Toi kuitenkin kaksi esinettä 1,5 minuutissa ja olin jo että "jee, hyvin menee!" Liian aikaisin, sillä sitten Hiski löysi ruudusta jotain, jota oli ihan pakko haistella hyyyvin hartaasti (hyvin moni koira oli kuulemme kuseksinut ruutuun). Aika kului ja juuri, kun Hiski alkoi tarkentaa viimeistä esinettä, kuului takaa "aika." En ole pitkään aikaan ollut niin pettynyt Hiskiin kuin sillä hetkellä. Ruutu ei ollut maastoltaan mitenkään vaikea eivätkä esineetkään olleet pahoja. Hiski vain sekosi siihen hajumaailmaansa.
Olen yrittänyt saada yhteisiä esineruutuja, semmosia, joissa olisi paljon hajuja ja pissauksia. Ei vaan tahdo saada ihmisiä innostumaan.En yhtään kiellä, että risoi, kun ei oltu alkupäässä, jossa hajuja ruudussa olisi ollut paljon vähemmän. Pisteitä vain 20.
Yksikään hakukoira ei tuonut ruudusta kolmea esinettä.
Ruudun jälkeen kävin uittamassa ja leikittämässä Hiskin sorakuopalla, jonka ratamestari neuvoi, nollasin pääni ja vietettiin Hiskin kanssa rauhallinen koti-ilta majapaikassa ja käytiin aikaisin nukkumaan. Nukuin kuin tukki, kiitos Zopinoxin.

Aamulla ajoimme uudestaan samalle sorakuopalle ja uimme molemmat pitkään. Sitten suunta kuumalle aseman parkkikselle, jossa jouduimme odottamaan hyvän tovin.
Autot ajatettiin melkein kiinni toisiinsa (taskuparkkeeraus pitää ottaa koe-ohjeisiin) täysin varjottomalle pienelle niitynpläntille. Viressä oli pieni, risuinen ja vaikeakulkuinen metsikkö, jossa koiraa ei oikeastaan pahemmin voinut lenkittää.
Siinä sitten vietimme lähes neljä tuntia vuoroamme odottaen, meidän jälkeemme olevat ressukat vielä kauemmin. Suurin osa ajasta meni siihen, että yritettiin välttää koiran lämpöhalvaantumista.
Seura oli kyllä ensiluokkaista. Naurettiin maha kipeänä: kiitos Miia Käär ja muut turkulaiset!

Henkilöetsintä. Radan nähdessäni kalpenin: vasen puoli oli alusta loppuun jyrkästi nousevaa rinnetta, oikea aika tiuhaa ja risukkoista.Varjossa paikka kyllä oli enimmäkseen, luojan kiitos. Kuuma oli silti.
His aloitti oikein hyvin (ei tosin mennyt ihan suoraan oikeaan kulmaan, mutta en uusinut, lämmön takia). Otin alkuun useamman piston yliheitoin: upeat suorat laatikkopistot molemmin puolin. His toi sitten rullan vasemmalta jostain sadan metrin kieppeiltä. Ukko oli jyrkän mäen päällä ja sinne His minut hinasi, kirjaimellisesti. Konttasin koko loppumatkan eikä His oikein tykännyt jatkuvasta pysähtelystä.
Sitten lähetin Hiskin oikealle ja seuraavaksi taas sinne mäkeen. Teki sinne taas hyvän, syvän piston. Ja katosi. Vihelsin pilliin ja huutelin. Arvasin, että ukolla ollaan. Olikin: mutta väärällä, eli oikealla puolella keskilinjaa, josta tuli rullan kanssa. Sinne siis, hyvä veto tasaisella, mutta silmälasit vaarassa tiheikössä koko ajan.
Maalimies lienee ollut jossain lähempänä 200 metriä.
Sen jälkeen en tarkkaan muista, montako kertaa pistotin, 3-4 kertaa kai. Enkä tietenkään muistanut siinä hötäkässä laskea askeliani sen 200 metrin jälkeen.
Viimeinen ukko nousi taas korkean mäen päältä vasemmalta. Sinne taas jouduin lopun menemään nelivedolla ja His oli aivan turhautunut.
Tuomari moitti liian harvaa pistotusta loppupäässä, pistoja tuli kaikenkaikkiaan 10-12, viimeisen His nosti aika kaukaa - työskentelystä vain tyydyttävä - ja ilmaisuista lähti pisteitä roppakaupalla, kiitos sen rinteessä ryömimisen. Ensimmäisestä ilmaisusta tuli tyydyttävä, viimeisestä vain puutteellinen. Keskimmäisestä - "normaalista" näytölle menosta erinomainen. Nuo kertovat paljon.
Pisteitä 155.
Ei olisi kannattanut aloittaa yliheitoin, koska se luultavasti veti Vauhtikallo-Hiskin ylittämään keskilinjan. Harvaa pistotusta sen sijaan en kadu yhtään, vaikka siitä pisteitä ropisikin. Jätän mieluummin näytöspistot väliin kuin läkähdytän koiran turhanpäiväisellä sirkustelulla. Luotin 100-prosenttisesti siihen, että His löytää ukot. Siitä on näyttöä: Hiskillä on nyt 21 hakua sisältänyttä koetta takana (EK-kokeet mukaan lukien) eikä siltä ole niissä vielä koskaan jäänyt yksikään maalimies nostamatta. 
Ilmaisupisteille en voinut mitään, koska piiloille konttaamista en ole älynnyt treenata
Sellaisessa helteessä, siinä maastossa, sillä maalimiesten sijoittelulla, sillä arvontapaikkalla ja sen kuumassa autossa odottelun jälkeen rullakoira ei olisi voinut tehdä paljon enempää kuin Hiski teki.

Haun jälkeen en hetkeäkään uskonut mitaliin. Ei menty kuumalle kisapaikalle, vaan taas kerran ajoin hiekkakuopalle ja uitin Hiskin kunnolla. Sen jälkeen teimme pitkän, rauhallisen metsälenkin.
Vasta vähän ennen loppujuhlallisuuksia ajoin Jokelaan ja uskalsin katsoa tuloksia.
Silloin valkeni, että olimme pronssilla. Ja selvisi myös, että Sisko Mervi oli voittanut jäljeltä kultaa. Ihan mahtavaa!!! Ja kaiken huipuksi velipoika Hui + Hanna T. ottivat jäljen pronssia! Onnea vielä jälkikäteen molemmille upeasta suorituksesta!!! Eli kolme Tendingin L-kasvattia oli yhtaikaa palkintopallilla. Ja kaikki lähtevät myös pohjoismaisiin mestaruuskisoihin Jämille syyskuun 19.-21.

Pari pientä hakutreeniä on jo kisojen jälkeen otettu. Molemmissa olen treenannut lähinnä piiloille konttaamista. Se sujuu jo aika mukavasti.

Se on menoa sitten

Ensimmäisen kerran tänä aamuna alkoi jännittää ihan jäätävästi, mahanpohjaa ja sydänalaa myöten. Ei pitäisi lukea noita fb-päivityksiä, joiden mukaan joku käy joka ikinen päivä (!) tottiskentällä ja maastotreeneissä ja aina kaikki menee superisti.
Tässä on ollut kaikenlaista muuta härdelliä - yksi oikeinkin kurja juttu, ei koiriin liittyvä - sen verran, ettei ole kauheasti ehtinyt stressata SM-kisoja. Tänä iltana tiedossa ilmeisesti ensimmäinen rauhallinen ilta herran aikoihin. Saapihan pakattua.
Varmaan olisi yhtä ja toista voinut tehdä enemmän ja toisin, mutta kun tämä ei nyt kuitenkaan koko elämä ole, niin saa riittää. Hiski on terve, yritteliäs ja iloinen poika, enempää ei voi toivoa. Tottiksessa se on ollut vähän liiankin innokas, mikä on näkynyt mm siinä, ettei pysty istumaan melkein ollenkaan, p-ajäykkänä nääs :O Tai ainakin toinen etutassu on pakko jättää ylös...Eteenmenoihin siedätys epäonnistui täydellisesti, joten olen jättänyt ne kentällä kokonaan pois. Herran haltuun.
Muistaisipa itse nyt kaiken, mitä pitää, kun ei ole vuoden aikana kisattu kertaakaan.
Haku ja esineruudut ovat menneet hyvin, mutta mistäs sitä koskaan tietää, kun on vieras maasto ja jännityskoomassa töppäilevä ohjaaja, joka voi mokata kaiken. Kaksi viimeistä hakutreeniä pelkkää motivointia.Koiraan luotan täysin.
Suurin jännitysmomentti on sää. Esineruutuun lauatai-iltapäivänä joutuvat kaikki yhtä kuumassa, mutta sunnuntain haussa arvonta ratkaisee paljon. On aivan eri asia päästä maastoon aamuviileässä seitsemältä kuin kauheassa paahteessa kahdentoista jälkeen. Silläkin tosin on merkitystä, onko maasto avoimehkossa (=kuumassa) mäntymetsässä vai varjoisassa kuusikossa. Hiskin kuumankestävyys on kyllä ollut treeneissä parasta a-ryhmää. Mutta autojakaan tuskin saa varjoon metsässä - kauhea funtsiminen viilennyshommista jo etukäteen.
Mutta sunnuntai-iltana sitten tiedetään enemmän. Yritän nyt psyykata itseni rentoutumaan ja nauttimaan :D

Jäbä kreasi

Suuri ajattelija itse

Nyt alkaa olla haun treenaaminen paketissa. Kolme treeniä on vielä kalendeerumissa ennen ässämmiä ja nekin otetaan rennosti.
Takana on nyt kaksi kisamaista treeniä - viimeinen tältä aamulta - ja aika monta 300 metrin rataa. Yksikään maalimies ei ole jäänyt nostamatta, yhtään valeilmaisua ei ole ollut ja pistot ovat olleet 90-prosenttisesti hyviä. Puhtia riittää radan loppuun ja ylikin, Hiski on nyt huippukunnossa.
Kiintorullan kanssa on ollut kylläkin teknisiä ongelmia, eli kaksi kertaa rulla on irronnut kiinnityksistään, ensimmäisellä kerralla ompeleet ja toisella koko kiinnityskuminauha.
Tämän aamun kisamaisissa treeneissä - ihanaiset Jani, Miikku, Anne ja Suski järjestivät semmoisen ilman, että minun tarvitsi tehdä mitään - kävi niin, että rulla oli tippunut liitoksistaan toiselle maalimiehelle mennessä. Ihmettelin, kun koira viipyy ja viipyy. Huutelinkin siinä. Lopulta His tuli - pieni keppi suussaan. Maalimies oli tiukassa umpparissa, mutta oli huomannut, että koira oikein istahti miettimään, hyvä, ettei raapinut päätään. Lopulta sillä sytytti: keppi! Siitä se mamma tietää, että olen löytänyt ukon. Ja keppi mulle tuotiin. Olin aivan äimänä ja liikuttunut tästä päättelyä vaatineesta luovasta ratkaisusta. Hiski tosiaan ajattelee!
Viime sunnuntaina rata päättyi järvelle ja His pääsi loppupalkaksi suoraan uimaan. Olihan poitsu onnessaan.
Esineruutuja on tehty harvakseltaan. Viimeinen Kyröskoskella oli sikavaikea, Hiskillekin. Muutama varmaan vielä tallaillaan.
Tottista, hmmm, edelleen harvakseltaan. Kisamainen tottis oli Kyröskoskella kahdella kentällä yhtaikaa. His oli aika hyvässä mielentilassa ja painoikin seuraamisessa melkoisesti, mutta siitä siitä viis. Olen koittanut saada paikkaa taaksepäin, mutta eihän se onnistu, ei millään. Istuminen oli liian hidas. Mun on myös pakko yrittää saada kaksikiloinen lentämään kauemmas, nyt olen pyytänyt porukoita arvioimaan heittotekniikkaani, joka on kuulemma kutakuinkin syvältä. Minkä kyllä tiesinkin.
Mutta nyt ei seuraavien kolmen viikon aikana kauheesti enää treenata eikä stressata, on paljon ihan muuta ohjelmaa, onneksi. Pääpaino on hyvän fiiliksen säilyttämisessä. Kivointa on, että ollaan molemmat - ainakin toistaiseksi terveitä ja hyvässä kunnossa. Koputtaa päätään.

Suhteellisen monta hakua

Tästä hypystä tykkään. Miikun kuva

Heta vahtii

Otsikon mukaisesti olemme EK-kokeen järjestelyjen jälkeen hakuilleet kohtuullisen paljon, kenties jopa kaksi kertaa viikossa. Aikauhee.
Joka tapauksessa 300 metrin ratoja on päästy tekemään peräti kolme kappaletta. Kaikki eri paikoissa ja kaikki ovat menneet hyvin, ellei oteta huomioon kahdessa treenissä tapahtunutta mm:n nostoa 150 metrin päästä. Ja näissä oli siis hyvin huolellisesti pohdittu maalimiehen sijoittamista niin, että haju kulkeutuisi piilosta mahdollisimman huonosti. Olen aika voimaton tämän ilmiön edessä, joten olkoon herrassa.
Näytöille menoissa Hius saisi vetää enemmän: se kyllä lähtee kuin Nato-ohjus, mutta kun huomaa minun raahautuvan perässä, alkaa himmailla. Jos päästän irti liinasta, vauhti kasvaa huimaaviin sfääreihin. Epäilen edelleen, että valjaat painavat ikävästi jotakin kohtaa. Juuri ostin taas uudet, kohta olen sijoittanut noihin omaisuuden. Ja pannasta vetämisestä ei tule yhtään mitään. Vähän ahistaa nyt tämä.
Eilen oli Koivumäessä Tavesin huudeilla kivat treenit. Annoin luvan suunnitellan piilot vapaasti 300 metrin radalla. Olivat sitten päätyneet ratkaisuun, jossa ekat maalimiehet oli noin 150 metrin kohdalla - peräkkäin ja kolmas ihan tapissa samalla puolella. Oikealla ei siis ollut ketään. Hieno treeni!!! Hiski oli niiiin hyvä :D Enkä itsekään tyrinyt ;)
Kauneusvirheet: His oli ylittää keskilinjan, kun haistoi toiselta puolelta ihan keskilinjan vieressä maanneen mm:n, mutta ehdin karjaista EIn. Ja näytöille olisi saanut vetää paremmin.
Treenikaverit olivat olleet hiukan eri linjoilla treeniä suunnitellessaan: Sara oli ollut sitä mieltä, ettei tehdä noin hankalaa treeniä. Kiitos, Sarakiltti lempeydestä! Mutta minä olin kyllä oikein tyytyväinen, kun päästiin Hiskin kanssa koettelemaan vähän  rajojamme. Kiitos siis muillekin kovasti! Voitte suunnitella pian uudestaan ;)

Esineruudut. Niitä on tehty pari ja pari kpl kaistaleita, yksi kisamainenkin. On ollut pikkasen ongelmia, ehkä ruudutkin/esineiden paikat vähän ylivaikeita. Nyt pitää hetkeksi helpoittaa, ettei mene ihan puurtamiseksi.

Tottis. Jaa-a. Perusasentoja ja hyppyrataa pihassa, myös eteenmenon siedätystä. Levekin kentällä yhteistreenejä kerran viikossa. Ei tää taida ihan riittää - mutku ei edelleenkin se motivaatio hakusessa.

Leiri ja EK-kokeen järjestelyt

Harvinainen kuva: Hiski maastossa, esineruudun paras palkka, vimeinen ehjä frisbee

Hetkeä ennen H-hetkeä. Ihme nutaamista. Lähetä ny jo!

Huh. Onpa ollut vähän haipakkaa. Edellinen viikonloppu meni T-leirillä Jämillä, seuraavan viikon joka ikinen vapaa hetki EK-koejärjestelyjen kimpussa ja eilinen päivä (25.5.) itse kokeessa ratamestarina ja yleismiesjantusena.

Leirillä Hiskillä oli 2xhakua, 2xPK-tottista ja 2xesineruutua, erittäin sopiva annostus lämpimininä päivinä.
Haku: toisena päivänä 200 metriä, toisena lähes 300 metriä. Tärkein huomio: etukulmat on huonot, grrrr. Tutulla radallahan se tekee ne selkäytimellä, mutta tuolla kaarsi tosi pahasti eteenpäin joka ikinen kerta, vaikka ukot oli kulmissa.
Muuten ei mitään kovin ihmeellistä, hyvin jaksoi, taisi yrittää paria takapistoa (tyhjät, haisevat piilot jäi taakse, luultavasti lähti tarkistamaan), mutta hyvin jaksoi 300-metrisenkin.
Ekassa esineruudussa oli kuusi esinettä, kaistaleina. Oli tosi paljon hajuja ruudussa ja häiriöitä rutkasti. Hiski oli vähän epävarman ja paineistuneen oloinen, mutta hyvin se haki.
Seuraavana päivänä otinkin sitten kolmen esineen helpon hömpöttelytreenin.
Tottiksessa tehtiin tasontarkistus, kun oli valvovia silmiäkin paikalla.
Paljonhan sitä korjattavaa löytyi, minkä tiesinkin. Esimerkiksi: seuraaminen>kamalaa. Maahanmeno>hirveen hidas. Eteentulokosketus ja teputtaa esteen takana taas. Eteenmeno
Varmaan näitä tarttis ruveta hinkkaamaan.
Hyvä leiri hyvässä seurassa!

EK-koe
Sitä ei äkkinäisempi tajua, miten hirveä homma tuon järjestämisessä on. Ainakin silloin, kun koetta järjestää ensimmäistä kertaa ja maastot on suht oudot. Kaikki pitää alottaa nollasta.
Päätin heti, että kaiken pitää olla mahdollisimman tiiviisti saman reitin varrella: poikkeamissa ja siirtymissä menee tuhottomasti aikaa.  Eri osioiden lähellä piti olla myös tarpeeksi parkkitilaa, mikä sulki heti pois esimerkiksi muutamn  muuten hyvän hakuradan paikan.
Varsinkin jälkien kanssa meni aikaa. Maastojen metsästyksen aloitin jo viime syksynä ja tovi jos toinenkin vierähti omistajia selvitellessä, maastoja talsiessa ja lupia kysellessä.
Loppujen lopuksi sitten  kuitenkin UPM:ltä saatiin aika passelit ja varsinkin riittävän isot maa-alueet.
Tein hienot jälkikaaviot ja katsoin alustavasti janojen paikat. Yksikään kaavio ei sopinut siihen paikkaan, mihin piti...Jokaisen kävin talsimassa joko yksin tai koiran kanssa - jotkut moneenkin kertaan - ja varmistin, että kaavion mukainen jälki on mahdollista tehdä. Voittajan kolmesta jäljestä sitten lopulta jokaisessa oli erilainen kaavio.
Jäljenpolkijoiden kanssa käytiin hyvissä ajoin katsomassa paikat ja testattiin homman toimivuus vielä kerran.
Janat merkkasin noin viikkoa ennen ja jännitin, pysyvätkö merkit paikoillaan. Pysyiväthän ne. Janojen paikat koitin katsoa niin samanarvoisiksi ja hyviksi kuin ikinä pystyin.
Esineruudun paikka löytyi aika helposti, samoin hakurata, mutta pudotetun esineen rata aiheutti päänsärkyä. Metsäalueelle sitä ei saanut millään ja aluksi kaavailemani hiekkakuopan pohja istutettiin männyntaimille muutamaa viikkoa ennen kisaa. Sitten sattui silmään sopiva heinäpelto ihan reitilläkin ja pienen penkomisen jälkeen löytyi omistajaperikunta, jonka edustaja antoi hövelisti luvan sen käyttämiseen.
Sitten ei enää tarvinnutkaan kuin  hommata neljä kpl sopivankorkuisia seipäitä ja niihin huomiomerkit ja naulata niihin Lilin tekemät laminoidit laput: "pudota", "alo", "avo", "voi". Ja viedä ne sinne helteiselle pellolle edellisenä päivänä.
Tarkkuusruudun kepit (12 kpl) sahasin aurauskepeistä. Ne vietiin edellisenä iltana maastoon. Mitattiin siinä kelamitan kanssa konttaillen kolme kappaletta ruutuja.
Jossain välissä kävin myös hakuradalla mittailemassa kelamitan kanssa. Maria H.:n kanssa käytiin vielä katsomassa piilojen paikat ja vietiin yksi piilo valmiiksi paikoilleen ynnä merkattiin hakurata. Merkattiin myös ohitusreitti ja laitettiin "odota tässä laput".
Kanttiinitarvikkeet ja keittiö tsekattiin Jaanan kanssa viikolla. Koetoimitsijan kanssa neuvoteltiin siitä sun tästä.
Lauantai-iltana bodattiin kolmeen naiseen A-este ojan pohjalta paikoilleen (oli muuten hitonmoinen homma)  ja katsottiin, että kentällä oli kaikki reilassa ja valmiina kokeeseen: koottiin suojelupiilo yms. Kenttä oli hienossa kunnossa ja nurtsi vastra-ajettu.
Itse koepäivänä lähinnä ajelutin tuomaria, tarkkailin aikatauluja ja hätistelin kisaajia paikasta toiseen. Ihan  pieni jännitysmomentti tuli siitä, että jouduttiin ottamaan käyttöön varajälki: onneksi olin sellaisillekin katsonut paikat ja merkannut janat valmiiksi :)
Muuten kaikki sujui niin hienosti! Aikataulut pitivät enemmän kuin hyvin: päivästä ei tullut läheskään niin pitkä kuin  pelkäsin. En ainakaan vielä osaa sanoa, olisko jotain pitänyt/voinut tehdä toisin. Ukkonenkin yritti päälle, mutta ei kovin pahasti.
Talkooporukka oli mahtava ja jokainen hoiti tonttinsa viimeisern päälle hyvin.
Tuloksiakin tuli, onnea niistä! Jäljet vaan oli kummallisen vaikeita, ja niihin tyssäsi muutamien hyvien koirakoiden tie, kun yhtäkään keppiä ei noussut. Se surettaa mua kovasti, kun jäljet kokonaisuudessaan yritettiin tehdä tosi tosi huolellisesti.
Mutta fiilis oli koko päivän mahtava :) Katsotaan, josko jaksetaan uusia homma ensi vuonna. Tulijoita olisi ainakin nyt ollut tulossa kolminkertainen määrä. Tai jos järkätäänkin 10 koiran hakukoe. Katsotaan...

Raatokuria

Hakua on  nyt treenattu kaksi kertaa viikossa, tosin 300 metrin ratoja on viime vuoden SM-kisojen jälkeen otettu tasan yksi...
Mutta ylimalkaan sujuu melkein pelottavan hyvin. Eilinen 200 metrin rata oli kutakuinkin täydellinen joka suhteessa. Ainoa, mistä olisi pisteen voinut menettää, oli toisella palkattomalla piilolla pieni vallattomuus.
Ensimmäisen kerran ikinä laitoimme maalimiehen melko korkean kiven päälle. Keskilinjalle näkyi, miten huolellisesti His varmisti, että mm on tosiaan siellä ylhäällä, ennen kuin otti rullan.
Jotain on taas ehkä tehty oikein, kun His ei ole aikoihin ylittänyt keskilinjaa, tekee säällisen laajuiset pistot ja - mikä hienointa - tulee kivasti sivulle uutta lähetystä varten. En ole ottanut yhtäkään yliheittoa, ne eivät kertakaikkiaan Hiskille sovi, niistä menee kuppi nurin.
Taaksepäin työskentelyäkään ei ole juuri enää näkynyt:  olen päässyt pari kertaa huomauttamaan keskilinjalta, kun olen nähnyt, että on aikeissa kääntyä taaksepäin. On tajunnut heti ja korjannut oikeaan suuntaan. Tästä olen myös päässyt kehumaan, mikä on tehnyt selvästi gutaa. Olisipa ollut heti "uran" alussa kunnon treenimaastot!
Nyt pitäisi saada vieraita maastoja.Toivon hartaasti, että T-leirillä parin viikon päästä päästäisiin tekemään pitkää rataa. 
Voipi olla, että silläkin on ollut jotain vaikutusta, että Hiskillä on ollut kotona viime aikoina varsinainen raatokuri. Ylimääräiset lepertelyt pois ja häädän kylmästi, jos itse tunkee kainaloon. Oli nimittäin havaittavissa lievää kiipimistä ja pomottelua...Nyt on selvästi nöyrempi ja paremmin kuulolla. Hiski ei ole mikään pehmonalle, vaikka yrittää välillä semmoistakin teeskennellä.
Tottista on treenattu kentällä tasan yhden kerran, pihassa muutama pa-treeni. Mulla on tässä suhteessa motivaatio hukassa. Kapulaa tarttis kuivaheitellä, mutta kun kaaduin näytöllä käteni päälle (kiitos kysymästä, kiskoo nyt liinassa kiitettävästi), en pysty pitään kapulasta kiinni.
Esineitä ei ole treenattu sitten yhtään. 
Viestiä otettu muistaakseni pari kertaa. Ei siinä sen kummempaa.

Ei se ny juossu

Olipa tässä oikein kisamaiset viestitreenit, neljä koirakkoa peräti.
Kävin etukäteen talsimassa semmosen kilsan radan Savontien maastoihin voimalinjan suuntaisesti.
Ihan reteesti sitten päätin, että koitetaanpas juoksuttaa Hiskiäkin koko 1000+300 metriä. Joo, ei se juossut. Oli ihan odotettavissakin. Pikkasen liikaa muuttuneita tekijöitä yhdessä treenissä: eka yhteistreeni, eka pitkä matka, eka pitkä odotteluaika. Ei ehkä ollut paras mahdollinen plääni. En ollut yhtään  pettynyt enkä edes hämmästynyt. Jos ei siitä tule viestikoiraa, ei sekään haittaa yhtään.
Oli ihan mielenkiintoinen aamurupeama aurinkoisessa metsässä kummiskin pupsien ja lapsukaisten ynnä muun oheismateriaalin kera. Itse vain löhöilin a-pisteellä, Susanna sai kävelyttää Hiskiä metsässä edestakaisin :O
Hakua on harrastettu silloin tällöin (issias vähän rajoitti aikansa), mutta mää olen ihan unohtanut, miten treenit on menneet. No, ei kai´se nyt niin tärkeetä ole. Piiloja on ainakin värkätty: huvila, huussi, rivari, iglu, pubi ja torni muun muassa. Kuvia voisin joskus koittaa tännekin niistä laittaa. Rakennelmat ovat aika vaikuttavia mielestäni. Lili, Susanna ja Eeva toimivat suunnittelijoina ja rakentajina meikäläisen kanssa.
Nyt olisi tarkoitus alkaa ottaa säännöllisesti pitkiäkin ratoja. Eihän se nyt ole laitaa, että jatkuvasti sahataan sitä 100 metriä...
Muutama esineruutukin, esineitä on noissa ollut kosolti, yhdeksää ainakin pari kertaa. 
Tottis on edelleen jotenkin  aivan topissa, en tiiä, miksen saa itteeni minkäänlaista ryhtiä.
Ja olinhan mä "tuomaroimassa" yhden möllihakukokeen. Oli varsin mielenkiintonen ja kiva päivä sekin.

Hiskiä muistettiin

Onko tarpeeksi voimakasta? Sitän ne tuomarit aina kysyy

Hiski on Pohjois-Hämeen kennelpiirin paras palveluskoira vuonna 2013. Ei yhtään pöllömpää. En osannut edes tämmöistä odottaa, eli oli varsin iloinen yllätys.

Treenejä on jatkettu lähinnä haun merkeissä. Uutta rataa olen käynyt merkkaamassa ja värkännyt yhden risuviritelmäluonnonpiilon. Rataa riittää nyt vaikka 400 metriin asti ja hyviä piilojen paikkoja on vaikka kuinka paljon. Aika ihanaa maastoa! Jos ei lasketa sitä mielenkiintoista kivikkoa vasemmalla puolella...
Mutta nyt on Levekillä aika huikeat maastot, kiitos UPM!. Ja kun yhdistyksellä on kolme hienoa kenttää ja palveluskoiratouhuun suopeasti suhtautuva hallitus, niin pk-harrastajan asiat ovat nyt loistavalla tolalla :D
Hiskin haut ovat sujuneet hyvin. Aina jotain viilaamista tietenkin on, mutta nyt olen päättänyt, että yritän tästä eteenpäin järjestää treenit niin, ettei kovin paljon tarvitsisi vääntää, vaan päällimmäisenä olisi aina hyvä fiilis molemmille.
Yksi kuuden esineen ruutu kaistaleittain on tehty. Ja tottista yhteensä ehkä semmonen vartti...
Viestiä jatketaan taas tällä viikolla. Tilasin oikein viestikaulaimen. Uups, täähän alkaa olla vakavaa.
Ja tänään BH-kurssia vetämään. Oikeastaan ihan mukavaa.

Rölli odottaa uhria. Kädestä ehkä tunnistaa ihmiseksi. Tai sitten ei

Pahalla päällä, mutta His on rautaa

Sunnuntaiaamuna lätkäistiin märkä rätti vastaan pläsiä. Minähän olen koko ajan kuvitellut olevani menossa Jämille pohjoismaitten mestaruuskisoihin, eli NOMeihin syyskuun puolivälissä ja treenaaminenkin on tapahtunut aikalailla toi tähtäimessä. Mutta en olekaan.
SPKL:n hallitus on suuressa viisaudessaan päättänyt, että tänä vuonna NOM-edustus valitaan tämän vuoden SM-kisojen perusteella, kun viime vuosina menijät on valittu edellisvuoden tulosten perusteella.  Olen pettynyt ja hyvin, hyvin vihainen. Ei siinä mitään, jos systeemiä muutetaan, mutta olisivat kertoneet jo syksyllä.
En nyt viitsi tänne kirjata, mitä kaikkea päässä on pyörinyt, mutta  mitään säällisiä perusteluja en ole saanut., vaikka olen kysynyt Niitä pitää vain arvailla. Lehdessä kuulemma sitten. Mahtavaa.
Eilisiltana jo kyllä oli semmon en fiilis, että "prkl, me viä näytetään niille."
Ja lisään vielä, että pari hallituksen jäsentä oli koittanut vastustaa äkkinäistä päätöstä, mutta olivat hävinneet. Hatunnosto heille. 

Mutta onneksi on kaikkea kivaakin.
Esimerkiksi viesti. Siihen taidan nyt panostaa ilman paineita. Sitä on harrastettu Susannan suosiolllisella avustuksella semmoset 4-5 kertaa ja mieli tekisi kiihdyttää treenitahtia.Hiski on ihan retkussa Susannaan, joka pidetään nyt pelkästään viestitätinä, ei saa olla edes maalimiehenä haussa.
Susanna on ollut joka kerta metsäpäässä ja niin varmaan jatketaan. Suski leikkii kunnolla ja minä palkkaan maltillisesti. Matkaa on pidennetty hitaasti, koitan nyt välttää hosumista. Viimeksi unohdin ottaa pallotkin  mukaan, mutta eipä hätää: Susanna leikitti Hiskiä kahdella kepillä...
Ans kattoo nyt. Jossain vaiheessa tarvittais sitten yhteistreenejä. Toistaiseksi kaikki on sujunut just eikä melkein. Sain jo itseni kiinni kattelemasta kokeita. Aika paha.

Piilonkiertoja on jatkettu harvakseltaan ja matkaa pidennetty, maalimiehitystäkin on ollut. Ei se nyt ihan putkeen aina ole mennyt. En tiedä, onko tästä mitään hyötyä - olisi ehkä ollut, jos olisi aloitettu ihan nuorena.

Haussa Hiski näytti taas eilen, mistä kukko pissii. Silloin, kun se tekee tolleen, sitä ei kyllä pese kukaan: mahtavat suorat, sopivankokoiset laatikkopistot ja upeat näytöt. Hallinta ok. Rataa tosin vain 200 metriä, kolme maalimiestä, kaikki samalla puolella. Ainoa hiukan mietityttävä asia on vauhti: kovalla helteellä se voi olla pieni ongelma.
Hiski on kestänyt kaikki korjaamiset ja höykytykset, uudelleenlähettelyt, ohjajan torveilut, karmeat superärsyketreenit yms yms kurmootukset ilman minkäänlaista motivaation menetystä. Pari kertaa sille on  nyt tehty "hajuärsykkeestä luopumistreeni" so saa hajun  maalimiehestä kauempaa radalta, mutta on mentävä suoraan sinne, minne näytän. Ja menee. Kova jätkä, sanon vaan. Onnellinen Ykkönen. Ylivoimaisesti Paras.

Pari esineruutukaistaletta ja yksi kokomittainen ruutu kaistalehakuina, viisi esinettä. Näissä sama juttu: aivan suvereeni.

Kevättä pukkaa ja treeniä myös

Kun on ihan sula maa, pääsee tekemään kaikkea kivaa.
Piilonkierrot
Pihassa lyhyttä matkaa.
Kentällä lisäsin ti-ke-to kaksi piiloa, etäisyydet keskilinjalta noin 25 metriä, välillä lähempääkin. Onnistumisprosentti aluksi noin 70. Välillä kierrätin tyhjiä piiloja.
Torstaina sujui neljällä piilolla jo 25 metrin päästä aika täydellisesti. Jaana oli yhdessä piilossa, eli eka kerta maalimieskin.
Treenataan samalla myös lähetyksiä ja sivulletuloja tyhjiltä ankarasti, tekniikkaa siis. Kummallisen vaikeaa, kun ottaa huomioon, että koira on harrastanut hakua 5,5 vuotta. Ehkä on päässyt vähän lipsumaan - tämäkin.
Toistoja nyt noin 150 kpl

Metsähaut
Lauantaina kaksi superhienoa tyhjää, tai oikeastaan kolmaskin, kun Paula jäi ensin nostamatta muuten hyvän näköisellä pistolla. Toisella P. nousi. Kolme ukkoa, joista keskimmäiselle näytölle sille ekalla pistolla jääneeelle - ylämäkeen - vei huonosti. En yhtään tiedä, miksi.
Ennen ensimmäistä kulmatyhjää toiselle puolelle ääni- ja näköhäiriö, ei mitään vaikutusta.

Sunnuntaina His ylitti sitten jälleen kerrran keskilinjan ja nosti ukon toiselta puolelta tyhjän jälkeen. Meitä oli kolme henkeä vahtimassa keskilinjalla, ettei näin kävisi... Upposi syvälle ja eteni niin kauas (pillistä huolimatta), että pääsi livahtamaan mäennyppylän takana toiselle puolelle.  Tuli rullan kanssa ja olin niin hirveä, etten hyväksynyt löytöä, vaan lähetin uudestaan tyhjälle, joka oli oikeaoppinen. Sitten uusi lähetys ukolle, löytö ja näyttö. His ei ollut moksiskaan.
Ainiin: kaksi maalimiestä oli peräkkäin piilossa. Sillä kohtaa joudun lähettämään uudestaan pistolle.
Toisaalta aika hyväkin treeni. Ei ainakaan mennyt liian hyvin. Ja onhan se nyt yhtä hittoa, ettei tota keskilinjan ylittelyä saada kuriin, vaikka kuinka yritetään. Liian hyvä nenä ja liian hyvä mm-motivaatio...

Tottis
SDP:llä otin pitkästä aikaa koko tottissetin lukuunottamatta eteenmenoa, seuraamiskaaviot ja kaikki ja siirtymät. En osaa sanoa oikein mitään noista.
Kentällä vähän seuruuta, luoksetulo ja eteenmenoja ruokakupille. Ruokakupin kentän päässä piti rauhoittaa näitä eteenmenoja, mutta ei siinä kyllä mitään eroa palloon ole - ihan sama, mitä siellä on vai onko mitään, kunhan pääsee kaahaamaan. Ja perusasennot on jälleen kerran aivan levällään.

Tosi häiriöhakua

La 15.2. vaihteeksi "tavallista" hakua. Paitsi, ettei ollut ihan tavallista.
Hiskin edellä maastossa oli touhunnut Maisa, jolla oli ns. tärppipäivät. Joskus ennenkin on juoksuisia narttuja treenannut ennen Hiskiä eikä mitään erityistä ole ollut havaittavissa. Vaan nytpä oli.
Etukulmissa ukot ja ennen ekaa lähetystä Paula kävi kävelemässä ja huutelemassa keskilinjan kahta puolta ja tuli sitten pois.Aika paha häiriö tämäkin ja jouduin lähettämään uudestaan. Ensimmäiseltä ei palkkaa.
Ukot yksi ja kaksi nousivat kuitenkin vielä ihan hyvin. Sen jälkeen His bongasi ensimmäisen nartunjäljen ja katosi täysin omiin huuruihinsa: imppasi lunta, silmät kääntyivät nurinpäin päässä, korvat kutakuinkin tukossa.
Suunnitelmassa oli kaksi tyhjä, jotka menivät enemmän ja vähemmän persiilleen, koska His seurasi lähinnä ihanaisen Maisan käyttämiä reittejä ja ylitti kerran keskilinjankin...Erinäisten lähetysten ja karjahtelujen jälkeen tyhjät saatiin hikisesti tehtyä ja His nosti lopuksi Paulan läheltä keskilinjaa.
Ei jäänyt hirveen hyvä fiilikset- en olisi uskonut, että Hiski menee noin sekaisin :( Mutta tulihan nähtyä tuokin. Ja ilmeisesti oli aika julma eäinkoe - lupaan, etten tee tuota ikinä enää.

Sunnuntaille 16.2. oli onneksi sovittu toiset treenit, joten päästiin nollaamaan edellispäivän torveilut.
Otin Hiskille vain kulmat  näytöin - ja runsaasti leikkiä.