Halusin testata Hiskin hakutason "oikeassa" hakukokeessa, kun EK-kisojen haut ovat olleet vähän mitä sattuu.
Saimme paikan Kankaanpäästä. Viikolla oli melkoinen tuska saada vaihdettua nastat alle talven yllätettyä taas kerran autoilijat. Olivatkin todella tarpeen, sillä Kankaanpäässä vallitsi täysi talvi.
Hakurata oli tasaisella mäntykankaalla, ihana paikka! Helpohko alue, mutta pari risteävää tietä antoi lisähaastetta, samoin hämypiilot, joita oli siellä täällä rataa. Sain risteilytettyä Hiskin tosi hyvin: koiran näki melkein koko ajan ja se oli helppo kutsua pois hyvään aikaan. Paria lukuunottamatta Hiski teki loistavat, syvät laatikkopistot ja tuli pois joko itse tai pillin kutsumana.
Eka ukko oli noin sadassa metrissä vasemmalla, toinen kai jossain parinsadan metrin tienoilla ja viimeinen aivan äärimmäisessä takanurkassa maapiilossa. Kaikki olivat Hiskille kakunpaloja. Aikaa meni 12 minuuttia...
Ilmaisuista täydet pisteet, tuomari kehotti muitakin ottamaan niistä oppia, öhöm. Kaksi pistettä lähti työskentelystä: toinen niistä parista matalasta pistosta, toinen ohjaajan kiireestä, hehheh.
Mutta siis huippupisteet 168.
Voittajassa kaikki olivat rullakoiria (4 kpl) ja runsas hämypiilojen määrä tuotti vaikeuksia. Kaikki muut koirat tekivät valeilmaisuja, muutama useamman.
Esineruutu
Ei paha: kolme esinettä vajassa kahdessa minuutissa. 30 p.
Tottis
Jäljellä oli tässä vaiheessa enää yksi voi-pari, kaksi muuta oli keskeyttänyt. Kun aloitimme, alkoi sataa tiskirätin kokoisia lumihiutaleita. His ensin p-makuuseen. Sieltä sitten nostin ylös hiskinmallisen lumipaakun, kun oli meidän suoritusvuoro.
Tuomari aloitti meidän arvostelumme sellaisilla kehuilla, että olin pillahtaa itkuun. Miinuksia meni vajaista perusasennoista, muuta en oikein muista, kun olin niin liikuttunut. 97 pistettä.
Yhteispisteiksi kertyi siis hämmästyttävät 295 pojoa. Kaipa hakua sitten on pakko jatkaa... Hiski oli ainakin tänään aivan liekeissä hakuradalla. Ja kerrankin tehtiin hommia yhdessä.
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
tiistai 23. lokakuuta 2012
Se sujui :)
Tänään hakutreeneissä onnistui kaikki, myös tyhjät pistot: ne olivat tarpeeksi syviä ja suoria, His kääntyi hyvin takarajalla eteenpäin, ei takapistoja, ei matalia pistoja, ei vinouksia. Kolme maalimiestä. Olisi ollut semmoinen 170 pisteen keikka :) On meinaan treenattu (eli korjattu, korjattu ja korjattu...) pelkkää suoraanmenoa aikalailla viime aikoina - oliskohan nyt vihdoin jokin loksahtanut kohdilleen? Kun pitkän aikaa on tuntunut siltä, että homma junnaa täysin paikoillaan.
Tai sitten tää oli vaan sattumaa - pitäisköhän lopettaa tähän, niin jäisi hyvä fiilis...
Tai sitten tää oli vaan sattumaa - pitäisköhän lopettaa tähän, niin jäisi hyvä fiilis...
tiistai 2. lokakuuta 2012
Mutapainia Parkanossa
Tulipahan ryvettyä mudassa ja nähtyä sekin päivä, että Hiippari tulee pudotetun radalta takaisin ilman hanskaa...
Tarkemmin sanottuna pyrähdimme sunnuntaina EK-kokeessa Lilin ja Herin seurana Parkanossa, kun saimme peruutuspaikan. Parkanossa pitää kerran kaudessa käydä, kun sieltä jää aina hauskoja muistoja. Eikä tämäkään kerta pettänyt ;)
Jälki tietty ensin. Jana oli mielenkiintoinen pujottelurata tiuhaan kasvavien männynnysien välistä. Kyllä His sen kohtuusuoraan selvitti ja nosti (taas:))))) jäljen oikeaan suuntaan. Pientä pöljäilyä (nosti päänsä, palasi pätkän matkaan ja palasi taas takaisin) tosin harrasti, kun justiinsa takaa kaahasi auto, jossa räkytettiin täysillä. Pari pistettä lähti tuosta.
Jälkeä kuvaa parhaiten jäljenpolkijan kommentti (=Maisa T., SM-kisojen hopeamitalisti) "siinä oli ainakin 80 ojaa, jotka konttasin läpi"...Ei ehkä ihan kahdeksaakymmentä, mutta ei paljon puuttunutkaan. Oli käynyt niin, että jäljiltä oli käyty repimassä krepit ja osa jälkimaastoista oli kaadettu. Järjestäjät olivat joutuneet ottamaan käyttöön hätäsuunnitelman, joka meidän kohdalla oli ojitettu suo höystettynä hakkuuaukealla. Ensialkuun suohon putosi joka askeleella noin pohjetta myöten, on muuten tehokasta jalkajumppaa. Sitten oli niitä valtaojia. Kun viime aikoina on satanut hieman, lähes pystysuorat saviseinämät olivat liukasta löllöä, josta ei otetta saanut mitenkään. Niinpä putosin jokaisen ojan pohjalle vähintään kolme kertaa. Siitä olisi kyllä saanut näpsää kuvaa juutuupeen. Eihän Hiskillä mitään ongelmia ollut, se oli ihan liekeissä ja napsi kaikki kepit, tietty. Minähän en ole ikuna yhtäkään keppiä jäljiltä löytänyt.
Jäljeltä esineruutuun, jossa His nosti kaikki esineet>30 pistettä. Ihan tyytyväinen en silti ollut. koska Hiippari jumittui kiertämään vasenta puolta yhä uudestaan ja aikaakin meni neljä minuuttia, mikä on Hiskille paljon. Jälkikäteen tuli kyllä mieleen, että siellä vasemmalla oli juostu paljon enemmän esineitä viemässä, kun me oltiin neljänsinä eikä oikealla puolelle ollut yhtään esinettä...Tuskin kävivät enää alkutallauksen jälkeen oikealla. Eli annoin Hiskille synninpäästön.
Sitten pudotettuun. Vanha, tuttu rata, tämä nyt on se kuuluisa kakunpala, jos mikään. No just. Seuraaminen oli jo ihan outoa: His imppasi koko matkan maata. Lähti hakemaan kuin nappi housuista ja siinä melkein vihellellen odottelin, että muutaman sekunnin kuluttua kumpareen takaa ryysii rusakko punainen hanska hampaissaan. Vaan ei näy. Eikä näy. Eikä näy - sitten näkyy rusakko, vaan ei hanskaa.
Oli tapahtunut seuraavaa: kolmevärinen rusakko kiitää mahanalus jalkoja täynnä suoraan esineen yli, jatkaa ja jatkaa tien yli parkkipaikalle asti, ihmettelee hetken, kääntyy, haistelee ohimennen jotkut pissat matkalla, ei kiinnitä hanskaan mitään huomiota ja jatkaa matkaansa pokkana takaisin. Nollahan siitä napsahti. Vähän niinkuin moilasena olin.
Vasta kun palasin porukoitten luokse, joku huomautti, että "opiskelittekos te sitä viestiä hiljaittain?" Heureka! Levekin leirillä kaksi viikkoa sitten hinkattiin edestakaista juoksuttamista. mikä oli Hiskistä ihan sairaan hienoa. Tulikos sen jälkeen treenattua pudotettua - eipä tainnut tulla ;)
Otin siinä samassa paikassa vielä uusinnan ja kyllähän His sitten muisti kupletin juonen ja teki täydellisen suorituksen.
Haku. Voi hyvää päivää. Hanurista koko homma. Mitä enemmän treenataan, sitä huonommaksi menee. Aukea suopursikkorata, oikeastaan ei ollenkaan puita, vasemmalla vähän kallioita. Lähetin Hiskin ensin oikealle, kaarsi jossain kohtaa eteenpäin ja jatkoi sen verran päättäväisesti menoaan, etten viheltänyt takaisin. Olisi pitänyt. Hiippari juoksi koko alueen läpi, ja oli jo ylittämässä keskilinjaa radan lopussa (varmaan haistoi mm:n toisella puolella), jolloin vihelsin pois. Tuli sentään, lähetin vasemmalle ja taas His kaarsi eteenpäin, ei mennyt tähänkään kulmaan (montakohan kulmatreeniä on tehty...). En viheltänyt pois (koska sain siitä ajan loppumisesta SM-kisoissa jonkun trauman) ja niinpä Hiippari sitten kaahasi taas sinne sataseen ja tuli rullan kanssa. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tuomari ei pysynyt meidän perässä, seistiin varmaan minuutti siellä piilolla. Keskilinjalle palatessa His sikaili oikein huolella: ei seurannut ja kusaisikin kerran. Lähetin uudestaan oikeaan kulmaa, jonne herra nyt suvaitsi ampaista suoraan ja nosti maassa makaavan ukon.
Me ei siis liikuttu keskilinjan alusta metriäkään...Eihän semmoisesta työskentelypisteitä irtoa. En ollut tyytyväinen itseeni enkä Hiskiin enkä varsinkaan meidän yhteistyöhön. Ilmaisut sentään olivat ok.
Tuomariharjoittelijaa (ei mikään poikanen, vaan kokenut hakutuomari...) homma nauratti. Sanoi, jotta "pitää kyllä ihailla ohjaajan kylmäverisyyttä ja rauhallisuutta." No, onhan tuokin jotain. 63/70 p.
Seuraavana oli tarkkuusruutu, johon mennessä aloin Hiskille jo aika tiukkana. Esine nousikin ripeästi ja nikottelematta. 20/20 p.
Tottis
Meitä oli enää kolme kuudesta jäljellä, me oltiin Lilin ja Herin parina. Hiski oli ollut koko päivän lievästi sanoen vallaton/kuriton, joten vähän hirvitti, mitä hommasta ylimalkaan tulee. Päädyin käyttämään "ravisteltava ennen käyttöä"-tekniikkaa. Otin tiukan seuraamissession ennen kentälle menoa ja lisäksi puhuttelin Hiskin ynnä otin kiukkuisen asennon ja asenteen heti kättelyssä. Se tepsi!
Hiski oli ihan, että "ahaa, sori mamma, kyllä mä teen parhaani." Ja teki kanssa. Paikallamakuu oli ensin.
Saimme jopa seuraamisesta erinomaisen, taisi muuten olla urallamme peräti ensimmäinen kerta. Ei se kyllä erinomainen ollut, erittäin hyvä ehkä.
Kaikki muu meni kutakuinkin nappiin, A-esteelle possu kyllä nyt varasti. Maahanmeno olisi saanut olla nopeampi ja stoppi muistaakseni myös. Mutta pisteitä joka tapauksessa 96, jihuu! Kauden parhaat pojot, koko ajan on parantuneet.
Tottispisteet on menneet näin: 83, 89, 94, 92, 96. Ei kovin paha. EK:ssa on kuitenkin jo pitkä päivä takana ennen tottista, eli turnauskestävyyttä löytyy.
Heri ja Lili ottivat tuosta vaan EK3-koularin, jihaaaaaa! Upeeta, mahtavaa, onnea! Hienot maastopisteet, tottiksessa Heriä alkoi jo vähän kyrsiä, mutta pisteet ylittivät komeesti koularirajan. Lopputuloksena vahva kakkostulos 261 :)))
Nyt kun me ei enää treenata tokoa, käytän tokon hinkkaamiseen kuluneen ajan muuhun käytöstreeniin yms kurinpitoon lenkeillä, on meinaan vähän lipsuttu.
Hiskin vahvin osaamisalue on kyllä jälki, vaikka sitä on treenattu vähiten. Haun kohtaloa harkitsen nyt ihan tosissani. Annan meille vuoden aikaa: jos silloin junnataan samassa pisteessä kuin nyt, laji saa jäädä. Jos ei viiden vuoden aktiivisella treenillä saa koiraa tekemään kisoissa kunnollisia tyhjiä laatikkopistoja, niin tuskin siinä seuraavat viisi vuottakaan auttaa.
Tarkemmin sanottuna pyrähdimme sunnuntaina EK-kokeessa Lilin ja Herin seurana Parkanossa, kun saimme peruutuspaikan. Parkanossa pitää kerran kaudessa käydä, kun sieltä jää aina hauskoja muistoja. Eikä tämäkään kerta pettänyt ;)
Jälki tietty ensin. Jana oli mielenkiintoinen pujottelurata tiuhaan kasvavien männynnysien välistä. Kyllä His sen kohtuusuoraan selvitti ja nosti (taas:))))) jäljen oikeaan suuntaan. Pientä pöljäilyä (nosti päänsä, palasi pätkän matkaan ja palasi taas takaisin) tosin harrasti, kun justiinsa takaa kaahasi auto, jossa räkytettiin täysillä. Pari pistettä lähti tuosta.
Jälkeä kuvaa parhaiten jäljenpolkijan kommentti (=Maisa T., SM-kisojen hopeamitalisti) "siinä oli ainakin 80 ojaa, jotka konttasin läpi"...Ei ehkä ihan kahdeksaakymmentä, mutta ei paljon puuttunutkaan. Oli käynyt niin, että jäljiltä oli käyty repimassä krepit ja osa jälkimaastoista oli kaadettu. Järjestäjät olivat joutuneet ottamaan käyttöön hätäsuunnitelman, joka meidän kohdalla oli ojitettu suo höystettynä hakkuuaukealla. Ensialkuun suohon putosi joka askeleella noin pohjetta myöten, on muuten tehokasta jalkajumppaa. Sitten oli niitä valtaojia. Kun viime aikoina on satanut hieman, lähes pystysuorat saviseinämät olivat liukasta löllöä, josta ei otetta saanut mitenkään. Niinpä putosin jokaisen ojan pohjalle vähintään kolme kertaa. Siitä olisi kyllä saanut näpsää kuvaa juutuupeen. Eihän Hiskillä mitään ongelmia ollut, se oli ihan liekeissä ja napsi kaikki kepit, tietty. Minähän en ole ikuna yhtäkään keppiä jäljiltä löytänyt.
Jäljeltä esineruutuun, jossa His nosti kaikki esineet>30 pistettä. Ihan tyytyväinen en silti ollut. koska Hiippari jumittui kiertämään vasenta puolta yhä uudestaan ja aikaakin meni neljä minuuttia, mikä on Hiskille paljon. Jälkikäteen tuli kyllä mieleen, että siellä vasemmalla oli juostu paljon enemmän esineitä viemässä, kun me oltiin neljänsinä eikä oikealla puolelle ollut yhtään esinettä...Tuskin kävivät enää alkutallauksen jälkeen oikealla. Eli annoin Hiskille synninpäästön.
Sitten pudotettuun. Vanha, tuttu rata, tämä nyt on se kuuluisa kakunpala, jos mikään. No just. Seuraaminen oli jo ihan outoa: His imppasi koko matkan maata. Lähti hakemaan kuin nappi housuista ja siinä melkein vihellellen odottelin, että muutaman sekunnin kuluttua kumpareen takaa ryysii rusakko punainen hanska hampaissaan. Vaan ei näy. Eikä näy. Eikä näy - sitten näkyy rusakko, vaan ei hanskaa.
Oli tapahtunut seuraavaa: kolmevärinen rusakko kiitää mahanalus jalkoja täynnä suoraan esineen yli, jatkaa ja jatkaa tien yli parkkipaikalle asti, ihmettelee hetken, kääntyy, haistelee ohimennen jotkut pissat matkalla, ei kiinnitä hanskaan mitään huomiota ja jatkaa matkaansa pokkana takaisin. Nollahan siitä napsahti. Vähän niinkuin moilasena olin.
Vasta kun palasin porukoitten luokse, joku huomautti, että "opiskelittekos te sitä viestiä hiljaittain?" Heureka! Levekin leirillä kaksi viikkoa sitten hinkattiin edestakaista juoksuttamista. mikä oli Hiskistä ihan sairaan hienoa. Tulikos sen jälkeen treenattua pudotettua - eipä tainnut tulla ;)
Otin siinä samassa paikassa vielä uusinnan ja kyllähän His sitten muisti kupletin juonen ja teki täydellisen suorituksen.
Haku. Voi hyvää päivää. Hanurista koko homma. Mitä enemmän treenataan, sitä huonommaksi menee. Aukea suopursikkorata, oikeastaan ei ollenkaan puita, vasemmalla vähän kallioita. Lähetin Hiskin ensin oikealle, kaarsi jossain kohtaa eteenpäin ja jatkoi sen verran päättäväisesti menoaan, etten viheltänyt takaisin. Olisi pitänyt. Hiippari juoksi koko alueen läpi, ja oli jo ylittämässä keskilinjaa radan lopussa (varmaan haistoi mm:n toisella puolella), jolloin vihelsin pois. Tuli sentään, lähetin vasemmalle ja taas His kaarsi eteenpäin, ei mennyt tähänkään kulmaan (montakohan kulmatreeniä on tehty...). En viheltänyt pois (koska sain siitä ajan loppumisesta SM-kisoissa jonkun trauman) ja niinpä Hiippari sitten kaahasi taas sinne sataseen ja tuli rullan kanssa. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tuomari ei pysynyt meidän perässä, seistiin varmaan minuutti siellä piilolla. Keskilinjalle palatessa His sikaili oikein huolella: ei seurannut ja kusaisikin kerran. Lähetin uudestaan oikeaan kulmaa, jonne herra nyt suvaitsi ampaista suoraan ja nosti maassa makaavan ukon.
Me ei siis liikuttu keskilinjan alusta metriäkään...Eihän semmoisesta työskentelypisteitä irtoa. En ollut tyytyväinen itseeni enkä Hiskiin enkä varsinkaan meidän yhteistyöhön. Ilmaisut sentään olivat ok.
Tuomariharjoittelijaa (ei mikään poikanen, vaan kokenut hakutuomari...) homma nauratti. Sanoi, jotta "pitää kyllä ihailla ohjaajan kylmäverisyyttä ja rauhallisuutta." No, onhan tuokin jotain. 63/70 p.
Seuraavana oli tarkkuusruutu, johon mennessä aloin Hiskille jo aika tiukkana. Esine nousikin ripeästi ja nikottelematta. 20/20 p.
Tottis
Meitä oli enää kolme kuudesta jäljellä, me oltiin Lilin ja Herin parina. Hiski oli ollut koko päivän lievästi sanoen vallaton/kuriton, joten vähän hirvitti, mitä hommasta ylimalkaan tulee. Päädyin käyttämään "ravisteltava ennen käyttöä"-tekniikkaa. Otin tiukan seuraamissession ennen kentälle menoa ja lisäksi puhuttelin Hiskin ynnä otin kiukkuisen asennon ja asenteen heti kättelyssä. Se tepsi!
Hiski oli ihan, että "ahaa, sori mamma, kyllä mä teen parhaani." Ja teki kanssa. Paikallamakuu oli ensin.
Saimme jopa seuraamisesta erinomaisen, taisi muuten olla urallamme peräti ensimmäinen kerta. Ei se kyllä erinomainen ollut, erittäin hyvä ehkä.
Kaikki muu meni kutakuinkin nappiin, A-esteelle possu kyllä nyt varasti. Maahanmeno olisi saanut olla nopeampi ja stoppi muistaakseni myös. Mutta pisteitä joka tapauksessa 96, jihuu! Kauden parhaat pojot, koko ajan on parantuneet.
Tottispisteet on menneet näin: 83, 89, 94, 92, 96. Ei kovin paha. EK:ssa on kuitenkin jo pitkä päivä takana ennen tottista, eli turnauskestävyyttä löytyy.
Heri ja Lili ottivat tuosta vaan EK3-koularin, jihaaaaaa! Upeeta, mahtavaa, onnea! Hienot maastopisteet, tottiksessa Heriä alkoi jo vähän kyrsiä, mutta pisteet ylittivät komeesti koularirajan. Lopputuloksena vahva kakkostulos 261 :)))
Nyt kun me ei enää treenata tokoa, käytän tokon hinkkaamiseen kuluneen ajan muuhun käytöstreeniin yms kurinpitoon lenkeillä, on meinaan vähän lipsuttu.
Hiskin vahvin osaamisalue on kyllä jälki, vaikka sitä on treenattu vähiten. Haun kohtaloa harkitsen nyt ihan tosissani. Annan meille vuoden aikaa: jos silloin junnataan samassa pisteessä kuin nyt, laji saa jäädä. Jos ei viiden vuoden aktiivisella treenillä saa koiraa tekemään kisoissa kunnollisia tyhjiä laatikkopistoja, niin tuskin siinä seuraavat viisi vuottakaan auttaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)