EK-koe. Pitkästä aikaa

Käväisimme Hiskin kanssa EK-kokeessa Keuruulla, Vilikin pääsi (joutui) mukaan.
Lopputulema oli tottis 94, maasto 191, eli 285 pistettä. Sinänsä ei yhtään hassumpi tulos, mutta parikin asiaa jäi jurppimaan pahasti.
Ensin oli jälki, taisi lähteä aivan tapista. Janan paikka oli hyvin helppo. His eteni luotisuoraan ja vauhdilla ja kääntyi varmasti vasemmalle. Nosti kaikki kepit kahdeksassa minuutissa, eli jäljeltä täydet.
Sitten pudotetettu, rata oli jännästi sänkipellolla ja kulki metsäsaarekkeen läpi. Kuljetus toisesta päästä pois pakettiautolla, eli homma eteni tosi nopsaan. Hiski lähti kuin nappi housuista, nappasi hanskan ja toi. Siinä se. Täydet pojot.
Sitten tottikseen. Kenttä oli PIENI, sain 40 askelta pitkään suoraan, ja sitten olinkin jo metsässä. Maahanmenon luoksetuloon sain sovitettua 20 askelta. Suoritimme ensin. Lähtö näytti hyvältä, His piti kontaktin hyvin, mutta sitten homma alkoi levitä: kontakti putoili. Olin ihan tatti otsassa, kun siirryttiin jääviin. Ja kas: kun käännyin istumisliikkeessä, Hiski SEISOI! Enpä muista koska tämmöistä olisi kokeessa tapahtunut. Ihan alkuaikoina ehkä muutaman kerran´. Siirtymät oli kauheita, en saanut Hiskiiin otetta, se vain laahusti vieressä matalana kyytsänä.
Loppu menikin sitten taas ihan nappiin. Seuraamisesta eh, mutta oikeasti se oli tyydyttävä. Istuminen puutteellinen ja kaikki muu erinomaista, mitä se olikin.
Seuraavaksi esineruutu, missä sitten tuli se toinen raivostuttava juttu. Ruutu oli hiljattain hakatussa metsässä ja täynnä hakattujen oksien kasoja. Kaksi esinettä nopsaan oikealta, läheltä. Sitten siirryin vasenta kulmaa kohti eikä His irronnut oikeastaan ollenkaan kunnolla, vaan jäi nutaamaan  sinne vasempaan kulmaan, haisteli ja haisteli samoja paikkoja yhä uudestaan ja uudestaan. Olin ihan varma, että esine on siinä jossain. Vaan ei ja sitten  loppui aika. Ruutu oli yksi Hiskin kaikkien aikojen huonoimmista.
Tarkkuus heti perään. Ruutu oli tehty hauskasti keskelle metsätieuraa. Tässäkin His hinkkasi samaa paikkaa niin, että alkoi jo nousta tuskanhiki. Jossain kahden minuutin kohdalla herra sitten päätti ottaa esineen.
Viimeisenä haku, josta täydet pisteet. His tekikin hyvää työtä, mutta viimeiselle piilolle mennessä oli pysähtyä haistelemaan jotain. Huh.
Oli tosin tehokkaasti järkätty koe ja kiva porukka. En ollut edes kauhean väsynyt. Silti. En nyt oikein tiedä, jäikö hyvä fiilis vai ei.

Vilpertin alkutohinat

Vili rrrlakastaa Aapoa(kin). Tässä noin kolmen kuukauden ikäisenä

On korkea aika päivitellä hiukan uuden perheenjäsenen tekemisiä.

Vili siis saapui ennen juhannusta 2015 vajaan kahdeksan viikon ikäisenä. Se on ollut ylivoimaisesti helpoin ja kiltein pentu, mitä minulla on koskaan ollut. Ja terve se on ollut kuin mikä: ei edes yhden yhtä ripulintynkää. Ainoa asia, joka hiertää on oudoille koirille räyhääminen/epävarmuus ja ylimalkaan äänellä reagointi kiihdyttävissä tilanteissa. Sitä työstetään, jotta ei tule äänikierrettä. Uskon, että nämä saadaan hanskattua.  Ihmisten kanssa Vili on yltiösosiaalinen.

Vilille on tavoitteena saada ennen talven tuloa koulutetuksi haun ja jäljen alkeita, samoin hiukan tottista.  Laumaviettiä yritän käyttää kaikessa tekemisessä mahdollisimman paljon.

Pääosassa on kuitenkin sosiaalistaminen ja yleinen totuttelu kaikenlaiseen elämään.

Maastossa liikkuminen aloitettiin heti. Oma iso piha tässä suhteessa mainio: metsäistä maastoa, kiviä ja korkeuseroja. Aika pian sukellettiin jo heti oikeaan metsään myös. Vili liikkuukin erittäin hyvin joka paikassa, se on myös alustavarma.

Haku

Pihassa muutaman kerran lasten etsimistä puskasta ”vahingossa”.

Heinäkuun 16. oli Vilin eka kerta alueen tallaajana kaatosateessa. Sitä ennen on jo ollut mukana sekä esine- että hakutreeneissä, joissa porukka on lähinnä vain pallukoinut pentua.

Ensimmäinen ”oikea” hakutreeni. 1.8. Ilona oli kolme kertaa piilossa namien kanssa. Vili reagoi hyvin hajuun.

Syyskuun loppuun mennessä Vilillä on ollut yhteensä noin 10 oikeaa hakutreeniä. Niissä on ollut tallatut kaistaleet ja valmiit ukot kaistaleiden päissä, yleensä neljä kappaletta. Aluksi tehtiin hajuvanat, sitten menty kiertämällä. Kerran ukot näytettiin haamuina – tai oikeastaan yritettiin näyttää, Vili ei edes tajunnut katsoa.

On mennyt melkein joka kerta kutakuinkin suoraan maalimiehelle. Osaa mennä nätisti maahan ja odottaa palkkaansa aika rauhassa.

Olen päättänyt, että Vili opetetaan yksinkertaisesti, lähes ärsykkeettömästi ilman kikkakolmosia ja niin, että koiran annetaan oivaltaa itse asioita mahdollisimman pitkälle. Vilillä näyttäisi olevan ainekset hyväksi hakukoiraksi .

Ilmaisu. Vilistä tulee haukkuva. Rullatouhusta olen saanut tarpeekseni. Vili oli jo pikkupentuna melko äänekäs ja se oli helppo opettaa käskystä haukkumaan. Päätin, että haukku otetaan mukaan jo aikaisessa vaiheessa ja sitä vahvistetaan lelupalkalla.

Opetin pennulle käskystä haukkumisen itse ja tasan viiden kk:n iässä se haukkui jo aika mukavasti.

Ensimmäiset treenit ilmaisuin 3.10. Ensin pari kertaa keskilinjan vieressä ja sitten maalimiehet suoraan viiteenkymppiin.  Maalimies kehotti haukkumaan, mutta viimeisellä ei tarvinnut enää sitäkään.

Hyppimisestä yms kevyt paheksunta-ääni.

10.10. samantapainen treeni, ei mitään apuja. Haukkuja tietysti vain yksi tai kaksi. Lelupalkka. Itse palkkasin nameilla. Hallinnan alkeita: kehuilla ja nameilla yhdessä pois maalimieheltä.Tämä oli hakutreeni nro 12.

Tässä välissä taisi olla muutama treeni. Yritän nyt laskea treenit, joten sovin itseni kanssa, että 18.10. treenit olivat Vilin 15. hakutreenit. Systeemi sama.

Jälkitreenit

Namijälkiä lähinnä nurmikolle on tehty myös noin 15 kappaletta 18.10. mennessä. Puksuttaa ihan kivasti, jos nameja on joka jäljellä. Muuten ei ole hommasta mitään hajua. Ei se mitään, ehtii tässä. Pisimmillään jäljet ovat olleet alle 50 askelta.

Tottis/toko

Hitaasti ollaan edetty  tälläkin saralla. Kentällä kävimme aluksi pelkästään leikkimässä. Vili osaa nyt seurata vähän mukavassa kontaktissa (tulee itse perusasentoon, joka on toki vielä hakusessa) ja tehdä käännöksiäkin, mennä maahan (ilman käsiapua) ja pysyä maassa noin 10 sekuntia, istua noin puoli minuuttia ja tulla käskystä eteen. Ja käskystä osaa kiertää myös. Seisomista opetellaan.

Seuraamisessa olen yrittänyt käyttää pelkkää kehumista, joskus onnistuu, joskus ei. Naksu käytössä. Namipalkka on pääasiassa, lopuksi leikitään.

Siinäpä se.

Pikku treeniä tehdään muutama minuutti kerrallaan, viisi minsaa taitaa olla maksimi. Omalla kentällä on käyty kerran viikossa, kerran Kyötikkälässä ja kerran Hämeenkyrössä.

Minkäänlaista noudon ajatustakaan en ole Vilille saanut menemään jakeluun, mutta ei sekään haittaa. Tuntuu siltä, että Vili kehittyy hitaammin kuin Hiski ja saa kehittyä omassa tahdissaan. Mahtava mumelo se joka tapauksessa on.

Talveksi on varattu hallivuoro kerran viikossa, lähinnä Viliä varten.
Ainiin: ampumiseen Viliä on siedätetty sekä pihassa että kentällä. Ei reagointia. Jatketaan kuitenkin.

Vilpertti hyppää noin neljän kk:n iässä

Viiden kk:n ikäinen komistus

NOM, Vallentuna: ei kerrottavaa jälkipolville

Alla video tottiksesta, joka ei ollut totaalisen kamalaa. Melkein kaikki muu oli. Olin niin kauhuissani haun maastoista (jyrkkiä kalliojyrkänteitä), että ainoa ajatus oli saada Hiski ehjänä kotiin.
Olin luovuttanut jo heti ensi silmäyksellä siellä merenrantakallioilla. Se on raaka totuus.

https://www.youtube.com/watch?v=7DViBAxZcz0

Hiskin kanssa lopetamme nyt haun lajina, etsintäkoe ja jälki edelleen ohjelmassa.
Eiköhän me olla haussa saavutettu enemmän kuin ikimaailmassa olisi pystynyt edes kuvittelemaan.