HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 5. elokuuta 2018

Välitilitystä

Kesä on hurahtanut kuumissa merkeissä ja treenailut on pakostakin jääneet normaalia vähemmälle.
Itse kävin PK SM-kisoissa polkaisemassa ensin EK-kokeessa yhden jäljen ja olin sen jälkeen keppien vastaanottajana. Seuraavana päivänä talsin jälkikokeessa kaksi jälkeä ja otin taas keppejä vastaan. Kivat kisat ja hyvä tunnelma! Vili pääsi lauantaina vähän fiilistelemään.

Jotain sentään on tehty. Vilin tottiksessa edelleen pääpaino mielialatreeneissä, eli äänettömyyden tavoittelussa. Nollatoleranssia haetaan. Joskus onnistuu, aina ei. Ehkä keskimäärin kuitenkin on edistytty. Ideana edelleen, että toiminta lakkaa heti ja palkan mahdollisuus poistuu, kun pienikin vingahdus kuuluu. Seuraamisessa se ei edelleenkään ole riittävän rento, yhteistreeneissä siis. Kun ollaan yksin tai kaksin, se ei ole läheskään yhtä jännittynyt. On tehty suht paljon ilmoittautumistreeniä toisen koiran kanssa.
Noutoja ei ole oikeastaan treenattu lainkaan, vain kapulatelineen lähestymistä. Metrisellä hämytreenejä so Vili istumaan toiselle puolelle ja minä huutelen toiselta puolelta erilaisia sanoja kuten "tomaatti", "sukkahousut" ja "siideri". Jossain kohtaa sitten "hyppy". Joskus palaan toiselle puolelle palkkaamaan hyvästä keskittymisestä eikä hyppyä tule ollenkaan. Treenikaveri kuuntelee toisella puolella, tuleeko piippausta. Ei ole vinkunut tuossa enää aikoihin. Hyvä treeni.
Uimaan Vili pääsee nykyään vain kunnollisen (ja hiljaisen!) ja keskittyneen seuraamisen kautta. Itse uiminenhan on sitten kamalaa kauhomista.

Jälki pojalta sujuu kuin tanssi: ei takajälkiä, hienot kulmat, kepit tarkasti ja harhajälkiäkin on testattu. Ei mene halpaan. Nyt koitan vähän piilotella keppejä.

Esineruudussa ei erikoista: välillä Vili sortuu tosin hiukan esineen tappamiseen. Ihan pakko...

Haun edistymiseen olen nyt hyvin, hyvin tyytyväinen. Keksin lopultakin ilmaisuun sopivan riittävän selkeät systeemit (ja hyvät maalimiehet!) ja ilmaisut alkavat olla niin kohillaan, että mietin jo vakavasti kokeeseen menoa.

Tarkkuus. Aika täydellistä nyt

Pudotettu. Tehty kakkosen rataa. Nyt kulkee hyvin, kun hokasin keinon kitkeä pois hanskan ravistelu löytöpaikalla ennen tuontia so vaihto vielä ihanampaan palkkahansakaan. Eilen tosin vauhtia oli niin paljon, että Vili kiisi hanskan yli lähtöpisteeseen asti. Hyvin palasi vaihdista hakemaan uudestaan, tulipahan tuokin kokeiltua.

Hirveesti tekisi mieli kokeeseen, mutta kun jälki- ja EK-kokeita ei kertakaikkiaan ole! Yksi oma EK-koe on elokuun lopulla ja siinä olen itse ratamestarina... Ja tottis on kyllä edelleen melkoinen mysteeri. Maastoissa Vili olisi valmis kolmosluokan kokeeseen kaikissa kolmessa lajissa.



keskiviikko 20. kesäkuuta 2018

Lajin vaihto: EK1


Vilin kanssa kävimme EK-kokeessa. Tuli vähän äkkilähtö, kun kolmiseuraotteluun piti saada Lvekin joukkueeseen kolmas osallistuja. Ei nyt sitten löytynyt muita. Vasta syksyllä oli tarkoitus startata Vilpertsan kanssa EK:ssa, mutta aattelin, että mikä jottei. Kokeillaan. Enkä kadu.

Ensin esineruutu Niihaman tottiskentän lähellä. Ruutu oli karsea: pusikkoa, matalaa kuusta ja ties mitä rytöä. Koiraa ei lähetyksen jälkeen juuri nähnyt, eli ei paljon pystynyt ohjailemaan. Vili kuskasi kuitenkin mulle kaksi esinettä 1,5 minuutissa ja sai täydet 30 pistettä ainoana koirana kahdeksasta. Itse olisin vähentänyt pisteen siitä, ettei meinannut irrottaa ekasta esineestä.

Sitten ajettiin 40 minuutin matka muihin maastoihin jonnekin hevonkuuseen Ylöjärven perukoille. Siellä aloitettiin jäljellä. Jana oli täydellinen, mutta eka keppi jäi matkalle. Tällainen vain 40 minuuttia vanhentunut jälki on Vilille vaikea, osasin varuatua, että noin voi käydä. Jäljen ajossa meni kuusi minuuttia (käytettävissä olisi ollut 20...), eli olisi hyvin ehditty hakea se eka keppi, mutta minä pöljä en löytänyt enää janalle Eihän sitä nyt noin lyhyellä matkalla mitään sport trackereita tarvita Siinä meni 10 pojoa. Eli pisteitä 50/60


Etukäteen jännittävin osio, eli haku, sujuikin sitten yli odotusten. Kehuttiin yhteistyötä, ohjausta ja hallintaa. Vili teki sairaan hienot pistot ja nosti molemmat ukot. Työskentelyyn meni aikaa kolmisen minuuttia (aikaa olisi ollut 8). Ilmaisuista meni odotetusti kaksi pistettä kummastakin. Oli mahtavaa nähdä homma koetasolla. Pisteitä 66/70. Kyllä pojasta vielä hakukoirakin leivotaan.
Pudotetun esineen radalla kämmäsin, kun valmistellut koiraa kunnolla ja se kokemattomana luuli ensin olevansa esineruudussa, eli sivulla kulkemisen sijasta rynnisti eteenpäin. Muuten kaikki bueno. Pisteitä 19/20.
Viimeisenä tarkkuusruutu. Vili oli keskittynyt ja pysyi ruudussa hyvin. Puolen minuutin nuuskuttelun jälkeen se suorastaan heittäytyi maahan ja kahden euronkolikko oli suoraan sen nenän edessä ja helppo poimia. Pisteitä 20/20.
Kaikki osiot tehtiin melkein putkeen, kun osallistujia oli vain kolme.
Maastosta pisteitä 185


Sitten kaahattiin taas takaisin kentälle, jossa kutakuinkin suoraan autosta suoritukseen. Tottiksessa oli kolmen rinki, jota inhoan, mutta arvoin m eille numeron yksi, eli ´pääsimme ekana suorittamaan. Vili tuli hyvässä mielentilassa kentälle ja oli ihan hiljaa ilmoittautumiseen asti. Ekan perusasennon jälkeen se sitten kiljui taas koko pitkän suoran käännökseen asti, sen jälkeen oli hiljaa. Loppu oli mallikelpoista seuraamista. Kaikki valmistelvat osuudet taas vonkui.
Ei yhtään liikevirhettä ja paljon vähemmän pikkuvirheitä kuin jälkikokeessa. Jäävistä arvosana hyvä, johtuen huonosta seuraamisesta ja sivulletulojen ennakoinneista.
Kaikki noudot erinomaisia, tasamaanouto suorastaan loistava, hyppy ilmava, Irrotukset hyvin. Eteenmeno erittäin hyvä (huono seuruu), paikallaolo erinomainen.
Tottiksesta pisteitä 89. Hiukan syö naista nuo seuruiden volinat, kun tuomari sanoi, ettei voi antaa kokonaisarvosanaksi erittäin hyvää ääntelyn takia. Mutta kyllä me ne vielä selätetään. nih.
Kokonaispisteet 274. Olen tyytyväinen, että uskallettiin kokeeseen.


Ja  muutama päivä Vilin EK-kokeen jälkeen Hiskillä todettiin melko paha sydänvika. Vähän veti apeaksi. Hiski syö nyt lääkkeitä lopun ikäänsä ja toivon, että se saisi niiden avulla vielä elää monta hyvää ja puuhakasta vuotta.

sunnuntai 27. toukokuuta 2018

Jälkimatka jatkuu: JK3








Uskaltauduin Vilin kanssa oman yhdistyksen JK3-kokeeseen. Maastoista olin aika vakuuttunut, koska Vilin jäljestys on ollut koko kevään valioluokkaa eivätkä esineruudutkaan huonosti ole menneet, joskin siellä voi Vilin temperamentilla sattua ja tapahtua yhtä sun toista.
Tottis on edelleen meidän murheenkryyni, ja siinä Vilin kulloinenkin mielentila. Kun olemme kaksin tai muutaman treenikamun kanssa kentällä, Vili tekee kaiken hienosti ja pakka pysyy aikalailla kasassa. Mutta heti kun väkeä on enemmän,  ongelmia alkaa tulla. Olemme yrittäneet järjestää mahdollisimman kisamaisia tilanteita ja Vili on klaarannut ne vaihtelevasti.

Tottista on treenattu ahkerasti on koko talvi. Erityisesti täsmätreeniä on tehty paikkamakuussa, jossa opetin Vilille talven mittaan leuka-maassa-paikkamakuun. Ja lisäksi on treenattu paljon "lähtöjä" eli pelkkää perusasentoa ja tehty kuuntelutreeniä sekä kotona, hallissa että kentällä, koska Vili kiihtyneenä ei välttämättä keskity eikä kuuntele käskyjä yhtään, vaan arpoo liikkeeksi mitä sattuu.
Halusin nyt testata "turvallisella" omalla kentällä, missä oikeasti mennään.

Itse koepäivä oli lämmin, ei onneksi ihan niin kuuma kuin edellinen, mutta maasto oli pölisevän rutikuiva. Tunnin odottelun jälkeen pääsimme jäljelle, Vilillä nupit kaakossa.. Janalla Vili teki jonkun oudon tarkistuksen heti janan alussa, liekö jonkun eläimen jäljet siinä häirinneet, mutta jatkoi sitten hyvin. Jälki lähti melkein 50 metristä, Vili tsekkasi jäljen oikein hyvin ja lähti oikeaan suuntaan.
Sitten puksuteltiin, Vilillä oli kiivas tahti kuten tavallista, mutta teki silti tarkkaa työtä. Mentiin melkein 500 metriä eikä yhtään keppiä noussut... Alkoi epäusko jo kalvaa. Ajattelin, että kuivuus taisi sittenkin tehdä tepposet eikä Vili haista pölyt nenässä keppejä. Sitten Vili bongasi häntä heiluen ekan kepin ja alkoihan niitä nousta tasaiseen tahtiin loppua kohti. Kutoskepille päästessä aikaa oli mennyt 20 minuuttia, eli vasta puolet sallitusta ajasta.
Jäljenpolkija oli unohtanut jättää ekan kepin ja lisännyt sen sitten loppupäähän :) Oli ohjaajalle oikein opettavainen kokemus. Ja Viulihän on ajanut paljonkin jälkilä, joissa on vain yksi keppi lopussa.
Jäljellä oli kaavion mukaan seitsemän suoraa kulmaa ja kaksi terävää. Kaikki kulmat Vili veti tosi hienosti. Yhtäkään keppiä en löytänyt itse. Olin Vilin  työskentelyyn mahdottoman tyytyväinen, se ylitti odotukseni. Meidän treenityyli on osunut nappiin: koira luottaa itseensä, sillä on suunnaton motivaatio sekä jäljestämiseen että keppien löytämiseen ja minä luotan koiraan. Edelleenkään Vili ei halua kepeistä palkkaa, sille riittää, että keppi löytyy ja minä kehun. Juomaankaan Vili ei ehtinyt, valelin vain vedellä sen kuonoa. Lopussa se ei ollut yhtään väsynyt.
Pisteitä jäljeltä 166. Neljä pistettä lähti janalta.

Esineruudussa ei kauaa nokka tuhissut: Neljä esinettä kiidätettiin, suorastaan ampaistiin minulle ajassa kaksi minuuttia ja muutama sekunti päälle. Pisteitä 29: yksi pojo lähti (ihan ansaitusti) ekalla esineellä kikkailusta, sitä piti pikkusen riepotella ennen tuontia.
Tuomarilla (Virve Köppä) oli melkein ns monttu auki: "Enpä ole aikoihin nähnyt mitään yhtä hassua". Nyt ei sentään tuotu kahta esinettä kerralla. Vili oli neljän esineen jälkeen sen näköinen, että "ei voi olla totta, joko tää ny loppu".
Maastosta huikeat 195 pistettä.

Sitten tottikseen. Tällä kertaa ensin suorittamaan. Olin tässä vaiheessa toiveikas enkä pahemmin edes jännittänyt. Leikitin Vilperttiä ennen kentälle menoa patukan kanssa, mikä taisi olla virhe. Se lähti heti tuomaria lähestyttäessä hipsimään kohti kapuloita, mitä se ei treeneissä enää koskaan tee. Odotti kyllä sitten nätisti ja hiljaa perusasennossa, kun pari vei koiraansa paikkamakuuseen.
Sittenhän se riemu repesi. Heti ekasta askeleesta alkoi rääkyminen: muuta sanaa ei oikein voi käyttää. Vili taisi jopa pari kertaa haukahtaa. Piti koko ajan silti hyvin kontaktia ja painoi niin, että oli välillä vaikea kävellä. Käännöksen jälkeen lopetti huutamisen ja henkilöryhmään tullessa oli jo ihan hiljaa.
Olin etukäteen päättänyt, että keskeytän, jos tämmöstä sattuu, jos maasto on mennyt huonosti. Mutta 195 maastosta, ei pystynyt...
Seuraamisesta arvosana hyvä. Kiljuminen pudotti ainakin yhden pykälän. 
Kaikissa jäävissä sama juttu: jäätävä vinkuminen seuruussa. Kaikki jäävät silti oikein ja kuulemma nopeitakin. Istumiseen annoin tarkoituksella vartaloavun, koska siinä se on  treeneissä jäänyt muutaman kerran seisomaan.
Jäävistä hyvää ja tyydyttävää, valmistelevan osuuden osuuden ääntelyistä rokotettiin tosi paljon.
Sitten kapuloille. Annoin Vilin mennä aika vapaasti, en edes yrittänyt pitää käskyn alla, koska olen huomannut sen pahentavan asiaa tässä vaiheessa.
Tasamaanoudossa heitin kaksikiloista vammakädelläni huonosti, mutta meno kapulalle oli silti melkoisen näyttävä, palautus samoin. Napakka ja kuuluva "anna"-käsky, muttä Vilipä ei irrottanut, eli oli pakko uusia käsky. Sitten hyvin vastahakoinen irrotus.
Tästä taisi tulla tyydyttävä, mikä on harmillista, kun itse liike on niin hieno.
Metrinen oli nyt vanerieste, koska pressueste ei pysynyt tuulessa pystyssä. Vili kolautti mennessä aika pahasti jalkansa, mutta paluuhyppy oli hyvä. Irrotus oli taas vähän vaikea, mutta irrotti sentään ekalla käskyllä.
Tästä hyvä.
A-este oli ihan mallikelpoinen, mutta tästäkin tuli muistaakseni tyydyttävä, koska Vili siirtyi omatoimisesti sivulle ja vielä hypähtelikin siinä.
Eteenmenon seuruussa Vili keuli matalana, piti kyllä paikkansa, itse maahanmeno oli mallikas. Tästäkin silti vain hyvä.
Mielenkiintoista, että Vili oli jo sitten paikallemakuuseen viedessä oikein hyvässä tilassa, seurasi nätisti eiköä vinkunut. Samoin makuusta poistuessa oikein mallikasta seuraamista. Ja näitähän ei arvostella :D
Paikallamakuusta olin kaikkein iloisin: leukamakuu on tuottanut tulosta, Vili pysyi asennossa koko ajan hievahtamatta. Tästä koko kokeen ainoa erinomainen. On me jotain osattu korjata :D Se on sikäli lohjdullista, että ehkä kokonaisuus saadaan vielä kasaan askel/liike kerrallaan

Haettiin korjaussarjaa ja se saatiin. Mieliala/liian kovat kierrokset on se, joka tuottaa kaikki virheet: ääntelyn,. painamisen, irrotusongelmat, vinot perusasennot jne. 

Mutta siis Vili on nyt saanut kaikista kolmesta jälkikokeesta ykköstuloksen ja ensimmäinen ykköstulos käyttövalion arvoon on saavutettu. Kyllä tästä vaan on kiva jatkaa.Nyt välillä EK:_n kimppuun vaihtelun vuoksi

 







 

maanantai 9. lokakuuta 2017

Vili JK2 . Ei mitään keskinkertaista

Vilillä on nyt siis JK2-titteli.
Saimme peruutuspaikan Säkylään ja vaikka kakkosluokan koe tuli hiukan liian äkkiä ykkösen jälkeen, päätin lähteä käymään tuolla. Oman yhdistyksen jälkikokeet olivat samana päivänä ja niissä olin ratamestarina ja rämmin etukäteen testailemassa ja merkkailemassa jälkiä kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja. Koirat saivat paljon liikuntaa ja Vili muutaman kunnon jäljenkin. Hommat hoituivat kuitenkin hienosti koepäivänä ilman minuakin :) Säkylässä seurasin kyllä koko ajan tilannetta: jäljen yksi polkija lähti, kakkosen palasi, metsään jäi yksi kreppi, muuten kaikki hyvin jne.
Kuudesta kisaajasta viisi sai tuloksen, eli hyvin meni kotijoukoilla.
Säkylässä oli sotilaallinen meininki alusta asti: jäljelle lähtijät pantiin kirjaimellisesti riviin, tai oikeastaan kolmeen. Maastot olivat aivan mahtavat: Virttaan varalaskupaikan lähellä silmänkantamattomiin tasaista kangasmaastoa.
Saimme jäljen numero kaksi ja melkein samantien tuli lähtö. Vili ruopaisi tapansa mukaan menemään niin, että sammaleet pöllysivät ja kääntyi hyvin määrätietoisesti vasemmalle. Olin varma, että suunta oli oikea. Vaan ei, "takaisin janalle" kuului takaa. Jostain syystä Vili on nyt viime aikoina alkanyt kammeta vasemmalle. Takajälki siis. Sen jälkeen ei mitään muuta kuin puksutettiin menemään ja Vili nosteli tasaisin  väliajoin keppejä, kaikki kuusi kappaletta. Mulla oli sports tracker päällä ja se näytti jäljen pituudeksi 1,1 kilsaa. Aikaa meni 16 minuuttia, käytettävissä olisi ollut puoli tuntia. Vili vauhti oli suurimmaksi osaksi siedettävää, vain kepeiltä piti ryysiä jatkamaan.
Jäljeltä pisteitä 166, kun takajäljestä rokotettiin neljä pojoa. Tuomari oli kirjannut papereihinsa: "hieno lähtö!"
Esineruutuun menoa jouduttiin jonkin verran odottelemaan. Tässä Vili keräsi aika kovat kierrokset. Ruutu oli jännästi niin, että oikea kulma oli mäen päällä, puita hyvin harvassa. Oikealta aloitettiin kuten aina. Ja niinhän Vili taas sinkosi tantereelle kuin nappi housuista, ensin oikeaan kulmaan ja sitten takarajaa pitkin vasemmalle. Tiesin heti maaston nähtyäni, että tässä on semmonen ruutu, jossa kaasutellaan eikä etsintä mene ihan oppikirjamaisesti kaistaleittan, vaikka sellaista on paljon hinkattu. Aika nopsasti Vili nosti vasemmalta takaa esineen ja sitten heti perään keskeltä edestä toisen. Esineet olivat aika pieniä, toinen jokin väritön letkunpätkä. Aikaa meni 1,5 minuuttia.
Tuomari oli tyytymätön "liian kovaan vauhtiin" ja nappasi siitä kaksi pistettä. Itse olin tyytyväinen Viliin: se toi esineet suoraan mulle, luovutti hienosti eikä mälvännyt kumpaakaan.
Maastosta yhteispisteet 194, eli ei huono.
Sitten tottiskentälle. Se oli pieni peltopläntti  maatilan takapihalla... Tiesin joutuvani (taas) numerolla neljä ensin paikkamakuuseen. Pariksi oli tulossa sakemanninarttu, jonka ohjaaja kävi kysymässä, häiritseekö mun koiraani hänen rekkunsa haukkuminen. Totta mooses häiritsee. Yritin kuitenkin olla huolestumatta.
Kun aikaa oli, otin Vilin autosta hyvissä ajoin tutustumaan ympäristöön, käytiin pikku kävelyllä ja hengailtiin kentän laidallakin. Sitten tehtiin rentoutumistreeniä ja pikkuisen seuraamista palkaten ja kaikki jäävät pariin kertaan, hienosti. Vili oli kivassa moodissa. Saatiin jopa pikku paikkamakuutreenikin, kun Johanna H. heitteli Jakelle kapulaa. Sain palkattua Vilin tässäkin hyvistä paikoista.
Sitten kentän laidalle ilmoittautumaan parin kanssa, jonka koira huusi suoraa huutoa jo tässä vaiheessa. En pitänyt kiirettä, vaan otin Vilin ihan samalla tavalla mukaan kuin teen treeneissä: istumisesta ja rauhallisesti kehuen. Ilmoittautumisessa parin koira haukkui taukoamatta, tuomarin puheesta en kuullut mitään.
Kun vein Viliä paikkamakuuseen, kehuin sitä hiljaa kontaktista, huomasin, että sillä alkoi jo pokka pettää. Merkin viereen päästyämme se putosi heti maihin ennen käskyä, mutta tuomari ei tätä noteerannut.
Sakemanni huusi ja kiljui ja haukkui sitten koko suorituksensa läpi: ehkä oli muutaman sekunnin hiljaa silloin, kun oli kapula suussa, muuten ei hetkeäkään. Olin ihan varma, että tuomari keskeyttää. Itse yritin hengittää syvään ja olla hermoilematta, mutta kiristelin kyllä hampaitani ja kiroilin itsekseni. Vili oli onneksi hiljaa myös heittojen ajan. Tuntui muuten ihan hemmetin pitkältä aika...
Vili oli kääntynyt taas hiukan kentälle päin. Kun nostin sen ylös, tiesin heti, ettei hyvä heilu. Eikä heilunut. Perusasennossa Vili kesti vielä (vinkui tosin), mutta kun lähdettiin liikkeelle, se lysähti taas paimennusasentoon: nenä maata kohti (ei kuitenkaan haistellut), kroppa matalana. Pitkä suora oli karsea, vähän hätkähti paukkujakin. Käännöksen jälkeen sain vähän ryhtiä hommaan, varsinkin vauhdinmuutokset auttoivat. Henkilöryhmä meni vähän sinnepäin.
Jäävissä seuruu oli yhtä kamalaa. Vili ei selvästi keskittynyt yhtään, niinpä istuminen meni maahanmenoksi ja seisomisesssa meni maihin, mikä ei todellakaan ole normaalia. Ja luoksetulossa hyppäsi suoraan sivulle, mitä ei myöskään ole tapahtunut pitkiin aikoihin.
Sitten noutoihin. Tasamaanouto sinänsä hieno, mutta hitsasi kiinni kapulaan, mikä kertoo paineistumisesta.
Metrinen hyppy oli oikein hyvä, tässä irrotti kapulasta heti, mutta yritti ottaa sen multa uudestaan, kun nostin... 
A-esteellä irrotuskin jo onnistui sataprosenttisesti, sai vissiin jo purra tarpeekseen. Missään noudoissa ei mälvännyt kapulaa, mistä olen iloinen.
Eteenmeno oli joka suhteessa täydellinen, muistaakseni jopa seuraaminen oli tässä jo siedettävää.  Sitä ei ole oikeastaan vierailla kentillä treenattu ollenkaan. Vain kotipihassa ja metsäteillä tyhjään lähetyksiä.
Lopputulos: Puutteelliset seuraamisesta, istumisesta ja seisomisesta, erittäin hyvät tasamaanoudosta ja metrisestä hypystä, erinomaiset paikkamakuusta, a-esteetä ja eteenmenosta. Vili-boy on äärimmäisyyksien mies, ei mitään tyhmiä tyydyttäviä tai hyviä.
Loppupisteiksi tuli 85, muutaman pisteen saimme kyllä varmaan lahjaksi parin haukkumisen takia.
Itselleni jäi valitettavasti aika paska fiilis: oli uskomattoman huono tuuri, että pariksi sattui tuollainen möykkääjä. En muista koskaan ennen kokeessa tällaista sattuneen aikaisempien koirieni kanssa. En usko, että Hiskikään olisi kovin hyvin kestänyt noin rajua häiriötä. Pari sai pisteikseen 70, eli koulari tuli. En jännittänyt mitenkään kovasti ja ohjasin mielestäni hyvin rauhallisesti ja normaalisti koiraa. Nyt pidetään tauko ja mietitään, miten jatketaan. Vaikea nyt sanoa, mikä osuus Vilin käytöksestä on tuolla parin mölinällä ja mikä sillä "muulla".

Ja koko ajan sivumennen sanoen satoi. Olin märkä ja palelin. Jäljellä saattoi olla pieni tauko, tottiksessa satoi aika kovaakin.
Hiski oli mukana ja autossa melkein koko päivän, ressukka. Koitin sitä kyllä joka välissä vähän jaloitteluttaa.

----------------------------
Koetta muuten edelsi kolmen viikon hyvin intensiivinen tottiksen treenaaminen (kaksi kertaa päivässä). Tai itse asiassa siis treenasimme paljon, paljon perusasentoa ja lähtöjä ja lyhyitä seuraamispätkiä. Ja jääviä... Noutoja ja esteitä ei paljonkaan.
Teimme myös paljon "pentutreeniä", imuttamista ja paikalla käännöksiä.
Kentällä treenasimme paljon paikallamakuuseen menoja, toisen koiran kapulanhakuja sen aikana ja sen jälkeen seuraamista lyhyistä pätkistä palkaten.
Odottamista treenasimme joka ikinen päivä eri paikoissa.
Kolme "kisamaista" treeniä vierailla kentillä vieraitten koirien kanssa mahtui myös tähän jaksoon.




 




sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Huhhuh, mitä kaikkea onkaan tapahtunut


Vili, noutopoika JK1

His seuraa Paimion SM-kisoissa

Nyt on niin paljon päivityksiä tekemättä, että kirjaan vain päällimmäiset.

Hiskin viimeiset SM-kisat
Ura alkoi Paimiosta ja päättyi Paimioon, kahdeksan SM-kisaa peräkkäin kaikenväriset mitalit ja monta joukkuemitalia, ihan huikeaa ja haikeaa.
Kolme kertaa haussa, kolme EK:ssa ja kaksi jäljellä.
Viimeisessä kisassaankin jäljellä His venyi hienosti: tottis ei tosin ollut ihan parasta Hiskiä ja se kiersi metrisen, mutta 84 pisteella pääsimme kuitenkin maastoon.
Siellä Hiski teki kaiken vimpan päälle: hyvä jana, kaikki kepit ja kolme esinettä ruudusta. Pisteet eivät vain enää mitaleille riittäneet, mutta seitsemäs sija maan parhaiden jälkikoirien porukassa ei ole todellakaan huono saavutus. Loppupisteet 280,5.
Hienoja muistoja jäi SM-kokeista paljon, uskomattomia onnistumisia ja vain muutama pettymys.

Hiskin pejä-tulos
Ihan ex tempore saimme päähämme käydä pelastusjälkikokeessa, joka oli Tampereella Teiskossa ja jossa oli tilaa. Ikinä ei ole moista Hiskin kanssa treenattu eikä myöskään peko-tottista, jossa on mm moottorisaha ja koira henkilöryhmässä.
Kyllähän Hiski tuonkin selvitti, tietenkin. Eli pejä-a on nyt myös Hiskin ansioluettelossa.

Vilin BH
Viliboy rykäisi bh-kokeen läpi varsin mallikkaasti 25.8. Mitään ei jäänyt oikeastaan hampaankoloon, seuraaminenkin oli niin mallikasta, että oksat pois.Minä vaan jännitin enemmän kuin SM-kisoissa. Suutakin kuivasi niin, etetei meinannut saada ääntä.

Vilin JK1
Eikä siinä sitten kauaa BH-kokeen jälkeen viivytelty, kun jo löysimme itsemme oman yhdistyksen jälkikokeesta. Kovin paljon ei ehditty esimerkiksi telineitä treenata ja eteenmenoa tuskin lainkaan, kun olimme keskittyneet pitkään BH-kokeen liikkeisiin.
Jälki: Koko aamun satoi saavista kaataen, mutta sade alkoi hellittää maastoon lähdon aikoihin. Saimme arvonnassa jäljen nro neljä ja odottelua oli vajaa puolisen tuntia, jonka Vili jaksoi vinkua jokseenkin koko ajan. Janalle Vili yritti karata jo pariinkin kertaan, kaarsi vähän vasemmalle, mutta suoraan ja nosti hyvin jäljen oikeaan suuntaan. Janalta päivän parhaat pisteet, eli 39/40.
Vili jäljesti hyvin, mutta hiukan jotenkin"laajasti" - epäilen, että sitä häiritsivät jäljen kreppaajien vanhat jäljet tuoreiden alla. Tai sitten vaan sade oli levittänyt hajua. Yksi välikeppi jäi: maasto oli hyvin risukkoista ja erittäin, erittäin märkää. Välikepistä lähti -20 eli jäljeltä yhteispisteet 149/170.
Esineruutu oli kakunpala: Vili lähti hyvin ja toi heti oikealta takaa esineen, ei edes mälvännyt. Pisteitä 30/30.
Tottikseen sain Vilin ihan kivaan moodiin: kävimme kunnon kävelyllä, jossa seurautelin ja palkkailin sitä rentoudesta ja ihan ennen kentälle menoa vielä sain sen seuraamaan keskittyneesti. Tässä vaiheessa näytti hyvältä. P-makuu oli ensin. Vili vingahteli hiukan, kun jätin sen paikalleen. Se oli kuitenkin ihan hiljaa siihen asti, kunnes suorittavalle  koiralle heitettiin tasamanoudon kapula. Silloin takaani kuului vertahyytävä uuuu-kiljunta ja hikeä alkoi pukata pintaan. "Ampaiseeko se kapulan perään?" Sama toistui joka kerta, kun kapula lensi ja koira nouti. Kun pääsin hakemaan Viliä, se oli kääntynyt poikittain kenttää kohti. Nostin ja seurautin ja näin heti, että nyt ei hyvä heilu. Eikä tosiaan sitten muuten heilunut. Ei häntäkään. 
Voi sanoa, että Vilin seuraaminen romahti aivan täysin - ei jälkeäkään siitä iloisesta ja innokkaasta kaverista, joka mulla oli mukana bh-kokeessa. Vili piti kyllä paikkansa, mutta laahusti matalana eikä ottanut kontaktia yhtään ainoaa kertaa ennen henkilöryhmää! Aivan kamalaa, olin ihan järkyttynyt, yritin tuomarin kuulumattomissa antaa sille pari kertaa lisäkäskynkin, mutta ei mitään vaikutusta.
Tästä tuli kuitenkin hyvä, mikä oli liikaa.
Jäävissä Vilin seuraaminen oli jo hivenen parempaa ja liikkeet se teki oikein hyvin, samoin luoksetulon.Näistä erittäin hyvät.
Noudot olivat jokseenkin loisteliaita, muutama pikkuvirhe, mutta voimaa ja viettiä ja intoa piisasi. Ei mitään pikkusievää todellakaan. Ei mälvännyt ja irrotti hyvin. Vinkumista kyllä siellä täällä.Näistä kaikista erinomaiset.
Eteenmenon valmistelavan osuuden seuraaminen olikin sitten ainoa seuraaminen, jonka Vili teki kunnolla, ällistyttävää kyllä. Päätin, että karjaisen käskyn niin, ettei jää arvottavaa. Vili   ponkaisi vauhdilla eteen ja putosi yhdellä käskyllä maahan.
Tottiksesta tuli seuraamisen kamaluudesta huolimatta 93 pistettä, mistä ei voi olla muuta kuin tyytyväinen.
Mutta tuo paikallamakuun saaliskooma on saatava kuntoon. Siihen on nyt tehty tarkka suunnitelma.
Saldona koulutustunnus JK1, ykköstulos 272, ei ollenkaan huono alku "uralle".

Olimme Vilin kanssa myös Levekin maastoleirillä Loimaalla, Hiski jäi porukoiden kanssa kotiin. Leirillä treenasimme jälkeä. esineruutua, tarkkuusruutua ja pudotettua esinettä. Kivaa oli.

Niin ja Hiski kokeili peltojälkeä, joka näytti oikein hyvältä. Eiköhän me ruveta paapan kanssa treenaamaan FH-jäljelle, ihan vain siksi, että silläkin olisi jotain tekemistä.

Vilin haku on toistaiseksi tauolla, keskitytään nyt jälkeen.






  

perjantai 18. elokuuta 2017

Taas vörkkii

Huh: Vilin viikon takainen sekoilu vaikuttaa tilapäiseltä mielenhäiriöltä. Tuli mieleen semmoinen, että paikalla (myös kentällä) oli juoksuinen narttu, joka saattoi sekottaa nuorukaisen pään.
Joka tapauksessa nyt näyttää hyvältä, Vilin tottis siis. En lähtenyt lisäpalkkaukseen enkä helpottamaan, vaan tein täysin päinvastoin: vaikeutin ja vähensin palkkaa ja se on toiminut. Olen nyt kylmän rauhallisesti ottanut Vilille kaikki bh-kokeen liikkeet putkeen ilman palkkaa, pelkällä laumalla. Vasta lopuksi kunnon palloleikki. Vain kehuja ja niitäkin harvakseltaan. Kehut olen myös pitänyt aika hillittyinä.
Lisäksi olen ottanut Vilin suoraan autosta hommiin. Pikku lenkki toki ensin alle. Mutta ei mitään leikkiä eikä kikkailuja. Kyllähän se siinä portilla vähän vinkuu ja muutama ihan pieni vingahdus saattaa käskyjen jälkeen kuulua. Mutta tuskin niitä kukaan muu edes kuulee. Ja liikkeiden aikana ei kuulu yhtään mitään. Painaa se jonkin verran, mutta ei pahasti. Onpahan tiivistä.
Jäljet ovat menneet oikein hyvin, kaksi vierastakin jälkeä on saatu. Toinen avoimen luokan jälki. Kaikki hienosti. 

torstai 10. elokuuta 2017

Huikeeta ja vähemmän huikeeta

Vilpertistä edelleen: Ässämmien jälkeen on tehty kaksi jälkeä, Sara polki 500-metrisen ja itse askelsin 1,2 kilsaa pitkän jäljen kaameeseen maasto: triljoona kulmaa ja kaikenmaailman pyöritystä, mäkiä ja risukkoa ja ojien yli kahlaamisia. Molemmat olivat superhyperhienoja. Kepit nousi ja poika puksutti kuin veturi. Ja yhtä kovaakin. Jäljenpolkemisessa mulla meni 35 minuuttia, ajamisessa 20... Välillä melkein silmissä musteni, sillä oli kauhean painostava keli ja maasto oli järkyttävän rankkakulkuista. Vili ei ollut edes väsynyt, olisi jaksanut leikkiä vielä päälle vaikka kuinka.

Sitten se vähemmän huikee, eli BH-kurssin tottis. Heti kättelyssä, eli parkkiksella näkyi, että Vili otti hirmuiset pultit oudoista koirista, se oli tosi stressaantuneen oloinen, vinkui ja sähläsi. Ja mikä kummallisinta, pallokaan ei oikein kelvannut :(.
Seuraaminen oli silkkaa yliyrittämistä, Vili painoi niin, etten meinannut pystyä kävelemään. Ja valitettavasti myös vinkui, jopa haukahteli. Eli mieliala oli aivan hanurista ja tunsin itseni ihan kädettömäksi, kun en saanut poikaa rennoksi tavallisilla konsteilla.
Paikallamakuu sujui kyllä hienosti, mutta kaikki muu oli aika takkuista, kontaktikin putoili ja välillä jopa nenä painui välillä maata kohti. Itse olin mielestäni ihan rela enkä hermostunut yhtään.
Mä en nyt oikein tiedä, mikä tää juttu on, kun olemme käyneet paljon  kentällä yksin tai kaksin jonkun kanssa ja kimppatreeneissä säännöllisesti  ja pääsääntöisesti kaikki on sujunut mukavasti, joskus jopa tosi hienosti. Ja aksakoiria pyörii normisti parkkiksella tuttujen koirien lisäksi. Oli oma kenttä ja pääasiassa tuttuja ihmisiä, rutiinit tehtiin kuten yleensäkin, erilaista oli vain muutama uusi koira parkkiksella ja ilmoittautuessa. Pitää toivoa, että tämä oli vain jokin tilapäinen mielenhäiriö ja takaisku, joka ei toistu...
Mutta kieltämättä on vähän höhlä fiilis. En oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä:viikon päästä kurssilla pitäisi saada homma pelaamaan kyllä paljon, paljon paremmin.
Mutta tämmöstähän tää koiraharrastus on: ei aina mene kaikki tuubiin :)