Yhteenveto

Vuoden surullinen, mutta toisaalta kaunis tapahtuma oli Hetan lähtö. Hoffimuori nukkui syliini tutussa paikassa, keittiön lattialla kesäkuun 15. päivä. En päästänyt  sitä kovin huonoon kuntoon. Sillä alkoi kuitenkin olla tasapaino-ongelmia ja erilaisia pakko-oireita. En halunnut odottaa sen heikkenemistä ja tein vaikean päätöksen päästää se ajoissa pois. Ikävä iskee aina silloin tällöin, sille ei voi mitään.
Hetan hauta on Alli-koiran ja Musti-kissan vieressä tuolla mäellä, ison, vanhan koivun alla.

Heta ja rakas pupunsa, joka lähti muorin mukana krematorioon

Heta ja iso keppi - tuttu näky

Muori huilimassa

Hiski
Vuosi 2015 toi meille haun SM-kultamitalin, joten eipä tuloksilta oikein voi enempää vaatia. Onnellisin olen kuitenkin ollut siitä, ettei Hiskillä ollutkaan mitään reumaa ja se on ollut muutenkin terve, satunnaista ontumista lukuunottamatta, mikä johtuu melkoisen varmasti jostain vanhasta lihasvammasta.
Olisin toivonut, että Hiski olisi kelvannut jollekulle nartulle jalostukseen, mutta se ei ilmeisesti ole tarpeeksi hyvä harrastuskoira, eihän sillä ole kuin kolme SM-mitalia, kolminkertainen KVA-arvo ja TVA-titteli ;) Tai sitten se on liian ruma, reppana. Luonteessa, rakenteessa ja ominaisuuksissa ei ainakaan ole mitään vikaa. Eläinlääkäri (jonka mielestä His on monessakin mielessä aivan super) ei meinannut millään uskoa, ettei Hiskiä ole käytetty jalostukseen.
Vuosi huipentui siihen, että Hiski löysi neljä vuorokautta karkuteilla  olleen, superaran koiran. Siitä jäi kyllä niin hyvä mieli, ettei tosikaan.
Hakua ei Hiskin kanssa ole harrastettu enää ollenkaan kuten ässämmien jälkeen lupasin. Tottisteltukin on minimaalisen vähän. Jälkiä on tehty ja esineruutuja.
Yritin hakea pellolta Hiskille tarkkuutta jälkiin, mutta ei niistä treeneistä kyllä mitään apua ollut. Kulmien jälkeen jätetyt lihapullakasat jäivät syömättä. Samanlaista henkselienpaukutusta jäljestys on kuin ennenkin. Sain aikaiseksi polkea pätkien jälkeen kaksi pitkää jälkeä metsään - toinen taisi olla lähempänä kahta kilsaa - ja tein niistä myös sikavaikeita. Hankalia ne olivat Hiskinkin mielestä: erityisesti terävissä kulmissa oli paljon sähläämistä. Toiseen tein myös pitkän paluuperän (meno- ja tulojälki kulkivat metrin päässä toisistaan eikä sekään ihan kakunpala ollut. Mutta kivaa metsäjäljestys on. JJanat ja keppimotivaatio on olleet mainioita.
Esineruudussa olemme jatkaneet ohjattavuustreenejä, pientä kehitystä (ehkä) havaittavissa, esineethän sinänsä kyllä löytyvät eikä motivaatiossa ole moitteen sijaa.

Oltiinhan me Hiskin kanssa NOMeissakin Suomen maajoukkueessa Ruotsinmaalla

Ja siellä SM-mittelöissä

Vili tunnetaan laajalti suurista korvistaan :)

Kuva: Miikku Pietilä

Vili
Vili tuli taloon ja valloitti kaikki. Se on ihana syli-halihauva, joka vastaa hienosti sosiaaliseen palkkaankin. Leikkii ja taistelee hyvin ja on hirvittävän ahne. Olen ottanut sen kanssa rennosti ja rakentanut suhdetta kaikessa rauhassa. Se on aika pehmeä eikä sille tarvitse sanoa samasta asiasta kahta kertaa. Sille pitää antaa tilaa ja aikaa omaksua rauhassa eikä sitä ei saa yhtään painostaa. Epävarmana se sählää ja ääntelee.
Olen mennyt hiukan laskuissa sekaisin, mutta arvioidaan nyt, että sekä hakuja että jälkiä on Vilin kanssa vuonna 2015 tehty yhteensä noin 25 kappaletta.
Haussa viimeiset treenit ovat olleet lähihakuja/ilmaisua. Näkölähtö lisää odotetusti ääntelyä. Palkkaamista pitää myös miettiä, voi olla, että jätän lelun pois kokonaan vähäksi aikaa liian kiihdyttävänä. Ja Vili siis palkkautuu jo tuosta etsimisestä, se on minulle niin uutta, että täytyy funtsia, miten sitä hyödynnetään parhaiten.
Esineruuduissa tapahtuu edistystä. Olemme nyt vieneet Vilin kanssa yhdessä esineet ja se hakee ne apinanraivolla. Esineestä riippuen esiintyy tosin eriasteista, iloista riepottelua :) Ääntely vähenee näköjään koko ajan, kun kokemusta karttuu. Parissa treenissä joku muu on jo vienyt esineet eikä se aiheuttanut ongelmia.
Jäljet ovat olleet nyt metsässä, lyhyitä nysiä ja keppi lopussa. Ei nameja. Vauhtia on liikaa, mutta jarrutan. Jäljen nostot on olleet hämmästyttävän varmoja oikeaan suuntaan. Keppimotivaatio on vimmaisen innokas.
Vilin kanssa on tehty toisin kuin Hiskin: Hiskillehän poljettiin varhaisessa vaiheessa tosi vaikeita ja pitkiäkin jälkiä ja tuli aika paljon epäonnistumisiakin. Vilillä on pelkkiä onnistumisia, kun jäljet on olleet niin helppoja. Aika näyttää, miten tämä tyyli toimii.
Jälki jää nyt hautumaan hyvään jamaan talven ajaksi: homman idea ja kepit on ajettu sisään, muuta ei ´nyt tarvitsekaan.
Toko/tottis
Muutaman askeleen seuruuta ja perusasentoa hinkataan lähes päivittäin. Käännöksiä harjoitellaan
Nouto on kivassa vaiheessa: tuo eteen asti ja irrottaa vasta käskystä, mutta enimmäkseen palkka jo hyvästä tuontivauhdista. Pitotreeniä sivulla ihan varovasti, harvakseltaan
Luoksetulo menee kivasti ja eteen osataan tulla ihan oikeaan paikkaan enimmäkseen. Pitkiltä matkoilta läpijuoksuja. Edestä sivulle siirtymiset vielä namin kanssa
Paikallamakuuta harjoitellaan eri paikoissa.
Maahan-istu-maahan-liike onnistuu läheltä.
Temppuja ja leikkiä tehdään paljon
Arkitottelevaisuutta, ohitustreenejä

Poikien kanssa elämä sujuu nyt kivasti

Mamman mainiot monitoimipojat

Vilin haku nro 22 sisälsi kolme ukkoa kaistaleilla. Poika ei malta syödä namejakaan piilolla, kun sillä on niin kova kiire etsimään seuraavaa ukkoa...Ja lelun kanssa se syöksyy suoraan mun luokseni. Pitää vähän miettiä tätä, mutta ei varsinaisesti mitään ongelmaa. Muuten oli hyvät haukut ja hirmuinen draivi päällä. 
Ihka ensimmäinen oikea esineruutu Vilille on sitten tehty kolmella esineellä. Kaksi vietiin yhdessä, toinen eteen ja toinen puoliväliin ja yhden vein yksin, Vili istui ja katseli puussa kiinni. Hyvin etsi ja palautti 50 metrissä olleenkin. Noh, luovutuksessa olisi ehkä vähän toivomisen varaa ja vähän ääntäkin lähti, mutta ei pahasti. Aikast vinkeetä.
Pikku jälkikin ehdittiin tehdä: nosto oikeaan suuntaan ja kaksi keppiä löytyi. Hyvällä mallilla.
Sunnuntaina  kentällä kokeeksi yksi kapulannouto. Jumaleissön. suorituksesta olisi tullut täydet pisteet vaikka ässämmissä: salamannopea lähtö, ripeästi kapulaan kiinni, nopea, suora palautus, rauhallinen pito. Kaikki täysin äänettömästi. Mitä ohjekirjaa toi on lukenut salaa? En uskaltanut ottaa kuin yhden kerran, meni niin täydellisesti, nautin vaan.
Otettiin kiertoja kaukaakin, nyt sujuu jo aivan äänettömästi, jipii. Se ääntely kertoo näköjään ihan vaan epävarmuudesta.
Oli myös ohitustreenit, jotka meni kohtuumukavasti tällä kertaa. 
Hiski haki esineitä myös ja oli tällä kertaa superpro. Jälki oli myös vallan hyvä kaikkine jippoineen. Kepitkin piilotin hyvin. Setämies selvitti kaiken.
Aika mainiot poitsut. 

Kapulaa, esineitä, keppejä!

Vili noutaa ihan oikean kapulan, tuo eteen, pitää ja luovuttaa käskystä tällä päivämäärällä eli 7.12. ad 2015. Pureskelematta. Vähän ääntä vielä lähtee, mutta eiköhän sekin siitä. Kilon kapulalla onnistuu ihan yhtä hyvin.
Vähänkö olen riemuissani :D . Varsinkin kun muutama viikko sitten olin sitä mieltä, että tämän kanssa ollaan vielä kahden vuoden kuluttua lähtöruudussa. Mutta eipä: loppujen lopuksi oli helppoa kuin heinänteko sen jälkeen, kun lakkasin kokonaan säätämästä, painostamasta ja kikkailemasta yhtään mitään. Annoin vaan koiralle kunnolla tilaa itse oivaltaa ja tehdä, jos asian vähän hienommin muotoilisi. Olen oikeastaan nyt aika ylpeä itsestäni, että maltoin antaa asian muhia ja otin iisisti.
Vili nimittäin hakee nyt myös esineitä metsässä esineruudusta. Takana on tosin vasta yksi treeni ihan keskenämme tätä lajia, mutta olen aika varma, että tässäkin edistytään hurjaa vauhtia nyt, kun Vilpertti sai ideasta kiinni. Yhdessä vietiin esineitä ja sitten lähetin hakemaan parinkymmenen metrin päästä.Siitä se sitten lähti.
Ja nostelee myös jälkikeppejä - kyllästyin kertakaikkiaan namijälkien kanssa tahimiseen ja päätin siirtyä kertaheitolla metsään ja keppikantaan. Tein ihan lyhyen jäljen ja latasin sille kolme keppiä noin 10 metrin välein. Vili jopa nosti jäljen ihan ilman mitään kehotuksia tai virityksiä oikeaan suuntaan, nappasi jokaisen kepin ja kiidätti apinanraivolla mulle! 
Hulluinta näissä noutojutuissa on se, että tämä pieni korvaeläin ei odota mitään palkkaa - itse homma tuntuu sille olevan riittävä palkka ohjajan kehujen lisäksi ja se, että pääsee hakemaan lisää ja lisää :O Palkasta se pikemminkin hämmentyy.  Olen äimänä.
Haku. 21. hakutreeni: ei ollut kaistaleita tällä kertaa ja heti näkyi: Vili irtosi hyvin ja suoraan, mutta kääntyi (hyvien) kulmapistojen jälkeen seuraavilla lähetyksillä takaisin kulmaan, eli jo haettuun piiloon päin. Ja sen jälkeenjäljesti mm:lle. Etsii kyllä tosi hienosti ja pikkuhiljaa tarkentaminenkin alkaa sujua. Maalimiehet ovat aina erittäin hyvin piilossa.
Haukutkin ovat kivoja. Mutta Vili on todella ohjaajasidonnainen:  se haluaa heti lelun saatuaan tuoda sen mulle. Eipä ole tällaista hakukoiraa meikäläisellä ennen ollut. Edeltäjät on olleet mallia "mees ny sinne autolle vaan, sua ei tarvita täällä mihinkään." Nyt olen itse mahdollisimman passiivinen ja maalimiehet kivoja ja aktiivisia.
Vilin kanssa olimme myös ohitustreeneissä, jotka itse järkkäsin Levekille. Tässä kohtaa ei voi sanoa, että olisi mennyt kovin hyvin. Melkoinen kiljukaula. Jatketaan harjoituksia, kyllä tämä tästä.
Yhden jäljen olen tehnyt Hiskille ja se meni ihmeen huonosti. Se olisi hukannut jäljen kaksi kertaa, ellen olisi tiennyt, missä menee. Outoa. Kova sade oli siinä välissä oli, mutta silti. 
Esineruuduissa Hiskin kanssa jatketaan edelleen ohjattavuustreenejä. Tiukkaa tekee...
Molemmilla koirilla on nyt silmän sidekalvotulehdus, itse asiassa ainakin Vilillä rakkulainen sellainen, eli follikuliitti. Hiskillä oli sama vaiva 10 kk:n iässä. Pitkään joutuu tiputtelemaan.
Jatkuisivat vaan maastokelit vielä :)