loikkii, hiipii

Torstai-iltana hakutreenit Sääksjärvellä. Koska meitä oli vain neljä ja uusi paikka, tallasimme kaksi 20x50-metristä kaistaletta ja otin Hiskille taas kaksi pistoa perinteisenä haamuiluna: maalimies näyttäytyi 50 metrissä ja painui piiloon. Ruokapalkka. Ihan mallikkaasti Hiski loikiskeli. Leikin itse rätillä sen kanssa vielä lopuksi.
Perjantaiaamuna (vesisateessa) Hiskin kanssa Sulkavuoren parkkipaikalla pieni tottistelusessio. Johtopäätös: Hiskillä ei ole hajuakaan, mitä sana ”liki” tarkoittaa (=seuraa), ellei siihen liity käsiapua, namia tai rättiä vasemmassa kädessä. Tarjoaa pelkästä sanasta eteentuloa, maahanmenoa ja vaikka mitä. Montakohan toistoa vielä tarvitaan, huoh. Rätin kanssa on edelleen vaan liian edessä. Otin pisimmän pätkän seuraamista kuin koskaan ennen ja paikka alkoi loppupuolella löytyä vähän paremmin. Kaksi hyppyä, jotka ok.
Maahanmenokaan ei meinannut onnistua, koska rätti on aivan liian kiihdyttävä. Käskysana ei merkkaa siinäkään yksinään mitään. Luoksetuloa koitin neljä kertaa eteen, rätti täysin piilossa. Alkoi hiipiä joka kerta monta metriä ennen, jäi seisomaan ja tuijottamaan metrin päähän. Huoh ja huoh. En palkannut kertaakaan, niin huonosti meni. Huomasin, että aloin jo hermostua, joten vein kiireesti Hiskin autoon ja laskin sataan.
Uusi yritys. En edes yrittänyt eteentuloa, vaan otin rätin valmiiksi alas eteen ja vedin Hiskin sillä jalkojen välistä. Nyt oli vauhtia. Toistin kolme kertaa.
Kapula: tein ensin normijutun, vein kapulan 10 metrin päähän, palasin ja lähetin. Vauhtia piisaa kapulalle, mutta ei palautukseen, jarruttaa ja tulee vinoon. Seuraavat heitin (pakko pitää kiinni) ja lähetin hakemaan. Tuodessa peruutin ja juostiin yhdessä kapulan kanssa, lopuksi otin sen lennosta pois. Tämä toistettiin taas kolme kertaa. Parempi näin, nyt ei yhtään näitä eteentulohimmailuja pitkään aikaan.

Hetalle otin vähän seuraamista ja palkaksi se sai Hiskin juuttipatukan, jollaisesta se ei ole aikaisemmin välittänyt pätkääkään. Nyt se oli huikean ihana. Kateus on ihmeellinen voima…

minijälkitreeni

Aamulla joka-aamuiset esineentuonnit: aina vaan pienempiä ja pienempiä Hiskikin osaa etsiä ja luovuttaa hienosti. Laitan nyt esineet erikseen kummallekin koiralle, kilpailu teki jo tehtävänsä...
Joku armoton väsymys vaivasi ja selkäkin on vähän kipee, kauheesti töitä ja kaikki pihatyöt tekemättä mökillä, en millään olisi jaksanut polkea Hiskille jälkeä. Pakottauduin kuitenkin ja ajattelin vaihteeksi tehdä sen pellolle+tielle. Pellolla Lempäälässä oli niin hirveen pitkä heinä, että sinne poljin lopulta vain aivan lyhyen pätkän+kulman ja jatkoin tien sivuun. Tallasin hiekkatien kahta puolta osittain pudonneitten lehtien päälle jäljen, jossa oli yksi kulma, tien poikki. Laitoin nyt myös aikalailla nameja (jätin Hiskin aamulla kokonaan ruokkimatta). Jäljellä ei ollut pituutta kuin noin 150 metriä.
Vanhensin 1,5 tuntia. Hiski lähti ensimmäistä kertaa takajäljelle, joka onneksi päättyi heti tielle, kääntyi sieltä takaisin ja onneksi oli noita namejakin siinä aika pian, eli sai palkan heti oikeasta suunnasta. Ekaa keppiä ei merkannut ollenkaan (ei ole tottunut siihen, että pellollakin on keppejä). Tiensivut tuottivat hiukan vaikeuksia, mutta menivät selvästi paremmin kuin eilen. Kaksi seuraavaa keppiä hoksasi.
Lopussa oli oma ruokapurkki. Ihan ookoo minijälkitreeni. Nyt kolmen päivän tauko taas.
Pihassa pistin vielä Hiskin hyppäämään kaksi kertaa 70-senttisen esteen yli rätin perässä. Jäi varmaan puoli metriä ilmaa...
Rätin kanssa vielä pikkuisen leikkiä, seurautusta, pari massulle menoa ja luoksetulo jalkojen välistä. Hiski on nyt päässyt kauhusta mennä välistä, eli ei ole ihan hirveän pehmeä kuitenkaan. Enempää en ehtinyt enkä jaksanut. Huomenna onkin pitkästä aikaa hakutreenit.
Ja vitsit: meinasin ihan unohtaa, että Hra Hörökorvanen täyttää tänään kahdeksan kuukautta. ja sisarukset tietty kanssa. Pitääkin tarjoilla iltapalaksi siankorva.

tien ylitykset eivät suju

Ja vaihteeksi ohjelmassa jäljestystä.
Hiskille 420 metriä pitkä jälki tavallisessa sammalpeitteisessä metsässä. Kolme mökkitien ylitystä, kaksi kulmaa, paljon mutkittelua. Neljä keppiä, ei yhtään purkkia. Jäljen nosto tieltä, tien suuntaisesti. Nameja vähän siellä täällä, lähinnä kulmien ja teiden ylitysten jälkeen.

Hetalle noin 800 metriä pitkä jälki hyvin vaihtelevassa maastossa. Kaksi keppiä.

Jälkien vanhentuessa kävin ABC:n vieressä leikkimässä Hiskin kanssa. Erittäin meluisat tiet menevät vähän matkan päästä kahta puolta. Tällaisesta taustametelistä Hiski ei olllut moinaankaan, mutta joka kerta, kun ihan ohi ajoi – ihan hiljaakin – jokin auto, se jähmettyi kesken rätin repimisen ja jäi seuraamaan. Sinnikkäästi kuitenkin leikittiin melkein puoli tuntia. Muutama seuraamispätkä rätin kanssa myös ja käännöksiä. Lisäksi luoksetuloja läheltä jalkojen välistä. Nämäkin keskeytyivät joka kerta, kun auto ajoi ohi tai lähti parkista. Pakko varmaan käydä tuolla joka päivä. Jos BH-koe olisi nyt, se tyssäisi kaupunkiosuuteen…

Sitten jäljet, noin kaksi tuntia vanhat. Hiski oli kummissaan, kun jälki nostettiin keskeltä tietä eikä se oikeastaan siitä sitä nostanutkaan, vaan vasta metsästä. Ajoi kuitenkin ihan näpsästi, yksi hukka oli tulla. Hyvää: kaikki kepit otettiin suuhun oma-aloitteisesti. Teen nyt niin, että kepillä leikitään ensin vähän, sitten mennään maahan oikeaan suuntaan ja namit laitetaan etutassujen väliin. Lähtö vasta luvalla. Huonoa: tien ylitykset. Viimeinen niistä oli tosi vaikea. Hiski ei haistele tietä ollenkaan, vaan ottaa hajun vastakkaiselta puolelta tietä kasvustosta.

Heta ajoi kuin viimeistä päivää, olin turvallani pari kertaa ja jouduin karjumaan sitä pysähtymään monta kertaa. Kaahasi liian pitkälle yhdestä kulmasta ja joutui taas pitkään taistelemaan löytääkseen jäljen uudelleen. Loppu ok.

Kokeellinen osuus: Tein hiekkatien viereen kummallekin osittain pudonneiden lehtien päälle noin 50 askeleen mittaiset namijäljet, lopussa kissanruokapurkki. Natural menua aika tiuhaan. Varttitunnin vanhennus. Hiski oli ihan kuutamolla: se ei tajunnut yhtään mitä sen olisi pitänyt tehdä, rynni vaan eteenpäin. Kun jarrutin, se istua tollotti. Yhtään namia se ei syönyt, vaikka osoitin niitä oikein kädellä. Ei tietoakaan jäljestyksestä.
Heta sen sijaan söi huolellisesti joka ikisen napin ja nuuski välitkin tosi tarkkaan. Kaiken lisäksi viereemme pysähtyi autolla kaksi englantia puhuvaa turistia tietä kysymään. Heta ei välittänyt mouisesta, vaan jatkoi. Taidan ruveta tekeen sen kanssa FH-jälkeä…
Eli tässä tiekaksintaistelussa Hetalle 10, Hiskille 0 pistettä.
Hiski ei toisin sanoen osaa kovan maan jäljestystä ollenkaan. Taidan tehdä sille ”asfalttijälkiä”. So käsienpesuvettä pullon, suihkutetaan jäljille ja laitetaan koira jäljestämään.
Kun tultiin kotiin, molemmat koirat tuijottelivat minua sen näköisinä, että "ruvettaisko tekeen jotain." Oltiin oltu taas metsässä neljä tuntia! Hiski sitten aikansa kuluksi repi sohvasta kulman. Niin, ja se ehti aamulla purra poikki jälkiliinan, joka oli ollut sisällä kuivumassa ja jonka olin jättänyt minuutiksi eteisen lattialle.

maastossa jänniä kokemuksia

Maanantaina maastosta nousi jännittäviä kokemuksia...
Hetalle poljin noin 300-metrisen terapiajäljen, jonka loppuun jätin kepin, ei välikeppejä. Hiski oli mukana tallaamassa ja höselsi omiaan jossain päin. Kun olin saanut homman tehtyä, lähdin autolle ja huusin Hiskiä, joka tulikin viivana - se Hetalle jättämäni keppi suussaan! En huomannut pennun olleen siellä päinkään. Keppi oli semmonen ihan pieni nysä kaiken lisäksi. His oli vaan haistanut sen jostain. Minähän olin ihan onnesta sykkyrässä ja palkaksi Hiski sai kunnon lihapullapläjäykset. Sitten mun piti viedä se keppi takaisin - onneksi muistin paikan.
Tarjoilin Hetalle hiukan "ikiomaa" aikaa, se on jäänyt vähän Hiskin varjoon viime aikoina. Tein sille tarkkuusruudun, jossa vaikea esine (pieni metallirinkula) peitettynä lehtien alle. Harjoitellaan nyt näitä "peitoksia", koska kisoissa on ruvettu harrastamaan esineitten peittämistä kaarnanpaloilla, lehdillä, sammaleilla jne. Hyvin esine nousi, Hetaliini oli ikionnellinen, kun sai pitkästä aikaa kissanruokaa ja leikittiin vielä kepilläkin.
Jäljen ajossa kokeilin ihan uutta omatekemää menetelmää. Heta ajoi nimittäin jäljen kokonaan ilman minua. Selitys: olen painostanut sitä jäljellä ihan liikaa ja uskon, että sen vaikeudet (häslääminen, hermostuminen) johtuvat meikäläisestä. Niinpä päätin antaa koiralle täydellisen jäljestysrauhan. Laitoin kyllä liinaan ja annoin nostaa jäljen. Het, kun oli jäljellä, päästin irti liinasta ja jäin seuraamaan tilannetta. Jälki kulki semmoisessa paikassa (U-käännös), että pystyin näkemään Hetan melkein koko ajan. Sitä ei häirinnyt pätkääkään, etten roikkunut liinassa. Se ajoi loppuun asti hienosti ja tarpeeksi tarkasti, pari kulmaa mukaanluettuna. Keppi löytyi niinkuin pitikin ja Heta sai taas kissanruokaa ja pallon palkaksi. Aah, onnea!
Olin äärimmäisen tyytyväinen, että tulin kokeilleeksi tätä. Sain vahvistuksen sille, mitä olin epäillytkin: vika on liinan toisessa päässä, ei siis siinä koiran puoleisessa.

Hiskille tallasin 470 metriä pitkän jäljen. Kolmasosa kulki hakkuuaukiolla, alku kohtuullisen mukavassa sammalmetsässä, loppu sen tuhannen kaameassa ryteiköissä. Kaksi peitettyä purkkia, joiden päällä oli keppi, loppupurkin päällä myös, lisäksi yksi pelkkä keppi. Neljä kulmaa, joista yksi terävä, runsaasti mutkaa. Vanhentui noin tunnin.
Jäljen nosto 20 metristä onnistui oikeaan suuntaan heti ja varmasti: tuuli kävi takaa. Keppi ja kippo aika pian alussa, noteerattiin. Vauhtia oli kyllä enemmän kuin tarpeeksi. Noin puoliväliin kaikki sujui mallikelpoisesti. Sitten oli - tai olisi pitänyt olla - polun ylitys. Hiskipä lähtikin polkua pitkin. En pysähtynyt, ajattelin, että se korjaa itse. Eipäs korjannutkaan, vaan ajautui jo varsin kauas jäljeltä ja menin perässä. Koko ajan kyllä jäljesti tarmokkaasti. En tiedä, oliko siinä sitten jonkun muun ihmisen jälki, hirvi tms, mutta otin mitään puhumatta valjaat pois ja vein koiran autoon.
Pidettiin noin varttitunnin tuumaustauko, puin valjaat uudelleen ja laitoin Hiskin nostamaan jäljen aivan uudesta paikasta (muistin mistä olin mennyt hakuuaukean yli). Purkkikin oli siinä aika pian palkkana. Nyt jäljestys oli mielestäni paljon tarkempaa kuin alussa. Purkiton keppi nostettiikn hyvin, loppukeppi samoin. Kissanruokaa ja leikkiä kepillä lopuksi.
Nyt alkaa liika vauhti tehdä tepposet, arvelen. Luulenpa, että alan laittaa taas alkuun nameja, josko ne jarruttaisivat. Tai sitten pitää aloittaa vaikeammalla alustalla. Tätä pitää taas vähän miettiä. On tää kiinnostavaa...
Hyvin opettavaiset jälkitreenit molemmille koirille!

Iltapäivällä ennen pimeäntuloa tapasimme vielä Tuulan kanssa Pirkkahallin kentällä. Siellä oli niin vetistä, että katsoimme parhaaksi siirtyä viereiselle parkkipaikalle.
Hiskille oli tarkoitus ottaa heti kärkeen kontaktiharjoituksia. Kontaktit jäivät haaveeksi, kun pojan piti koko ajan kytätä kentän laidalla maata tonkivaa koiraa...Kun ei homma kiinnostanut pätkääkään, vein Hiskin vähin äänin autoon ilman palkkaa.
Rilla treenasi välissä ja sitten taas Hiski kehiin. Nyt pentu pelitti (ei ollut enää sitä koiraa horisontissa). Piti myös kokeilla uuden treeniliivin mahdollisuuksia, eli sitä, että motskun saa roikkumaan olkapäälle. Kävi kuten pelkäsinkin: se on ihan liian edessä, joten Hiskikin on liian edessä. On tää vaikeeta. Piti taas siirtää rätti sinne melkein selän taakse. Yritin saada palkattua aina just oikeella kohdalla, pätkät jää aina muutamaan metriin, kun aina vaan tuppaa edistämään. Muutama käännös saatiin jotenkuten tehtyä. Otimme myös yhden maahan menon ja parit luoksetulot ihan läheltä jalkojen välistä sekä edestä sivulle siirtymisiä, jotka alkavat mennä jo hyvin.
Taas Rilla välillä kentälle, jonka jälkeen jälleen Hiski. Perusasentojumppaa namilla pieni pätkä, liikkeestä istuminen ja parit kapulan noudot. Tuula huomasi, että makaan koiran päällä, kun otan siltä kapulan ja Hiski väistää mua. Miten sen voi välttää, kun koira on pieni?!?
Eteenmeno: Tuula vei pallon, jota Hiski alkoi välittömästi vaania. Vaadin perusasennon ja päästin vasta sitten. Leikittiin lopuksi.
Heta pääsi myös tottistelemaan: tiivistä seuraamista, hyvät jäävät liikkeet. Vedin rennolla otteella koko setin (hulluttelin ja heiluin) ja Hetalla oli koko ajan sata lasissa. Lopuksi kissanruokaa. Siihen ei Heta-tytteli kyllästy koskaan. Sai lopuksi myös eteenmenosta potkupallon.
Pitää vielä kertoa meidän sisäesinetreeneistä. Aamuna muutamana vein taas viisi esinettä lukaalin eri paikkoihin lattialle (tyyliin pikkulusikka, korkki, avaimenperä). Molemmat koirat asemissa istumassa ja käsky "etsimään." Hiski-tornado ehti tuoda neljä esinettä siinä ajassa, kun Heta-ressu kuskasi yhden...Mun kävi sitä oikein sääliksi. Eli osat on jo vaihtuneet tässä esinekisassa. Nyt laitan kummallekin omat esineet erikseen.

tottispäivä, sateessa ja tuulessa

Perjantai ja lauantai olivat koirille treenivapaita päiviä: vain metsälenkkejä ja leikkiä. Lauantaina ammuin mökin pihassa neljä kertaa, kun Hiski touhusi omiaan. Ensimmäisellä reagointi: kiiti katsomaan, mikä pamahti. Sitten ei enää reaktioita.

Sunnuntaina oli hirveä keli: satoi kaatamalla ja tuuli puhalsi. Ei annettu haitata, aamulenkin jälkeen suunnistimme Niihamaan pentutottikseen. Pentuja olikin paikalla, kas kummaa, kolmasosa edellisen sunnuntain satsista. Kenttä oli täynnä valtavia lätäköitä, mutta eivät ne Hiskiä haitanneet, ei myöskään taivaalta valuva sade. Alkuun tietty leikkiä. Sitten hampaitten tarkistus, ookoo, ei hypännyt. Ja pujotteluharjoitus, namit vasemmassa kädessä. Muutaman kerran Hiskin kiinnostus karkasi lajitovereihin. Kouluttajan mielestä pennulla oli kuitenkin "erinomainen kontakti", minun mielestäni olisi kyllä voinut olla paljon parempikin. Hän oli sitä mieltä, että namit saisi jo siirtää toiseen käteen. Joo, mutta pujottelua ei olekaan koskaan aikaisemmin treenattu, selitin. Sitäpaitsi juttu on niin, että toisessa kädessä olevat namit eivät Hiskin kiinnostusta kovin montaa metriä ylläpidä, rätti ja pallo kyllä.
Luoksetulo "kujan" läpi, muut koirat olivat kahta puolta. Ajattelin jättää pojan maahan, mutta peräänhän se hiipi... joten kouluttaja piti kiinni. Otettiin ensin eteentulo. Ihan vino ja loppu hidas. Pitää palata takaisin jalkojen välistä tuloon, ongelma on vain siinä, että Hiski ei ole suostunut törmäyskerran jälkeen enää tulemaan jalkojen välistä kertaakaan. Ei nytkään. Otettiin sitten ihan lyhyeltä matkalta, mikä onnistui. Ja rättileikkikä joka välissä+lopussa.
Sitten piipahdimme vielä Niihaman ratsastustallin maneesissa, jossa oli agilitykisat. Kontaktista palkkauksia, pikkusen namiseuraamista. Hiski oli kuin kotonaan suiellä metelissä.
Illansuussa piti olla vielä hakutreenit, mutta porukan sokeriset nuoret olivat peruneet sateen takia tulonsa, eikä viitsitty Marja-Leenan kanssa kaksin treenata. Joten menimme Hiskin kanssa (Heta pääsi kotiin kuivaan ja lämpimään) vielä PPK:N tottismestaruuskisoja katsomaan. Siellä taas kontaktiharjoitettelua. Ammuttiin ysimillisellä: kahteen ekaan paukkuun Hiski ei regoinut mitenkään, seuraavii n kyllä. Hmmmm.

hra Hörökorva ajaa vierasta jälkeä

Eilen tehtiin Hiskille ensimmäinen vieras jälki. Ja se meni komeesti, jipiiii!
Aloitettiin varovasti: Tuula tallasi noin 300 metrisen jäljen, jossa oli ainoastaan kaksi kulmaa. Alusta oli normaalihkoa metsämaata: sammalta, kohtuupaljon risukkoa, paljon kiviä. Kaksi välipurkkia hyvin peiteltyinä, kepit päällä. Lopussa purkki+keppi. Tuula merkkasi kulmat, purkit keppeineen olivat kummankin kulman jälkeen. Jäljelle piti laittaa myös Natural menuja sinne tänne, mutta unohdin antaa ne Tuulalle, joten jälki oli täysin namiton. Minä poljin suunnilleen samanlaisen jäljen Rillalle, mutta sillä oli myös kinkunkappaleita, kolme keppiä.
Jälkien vanhentuessa otimme pienen esineruutusession, ruutu 15x50, kivikkoista maastoa. Esineet: lapsen kenkä, kankainen pikkulelu (2x3), kumiankka 5x2, kaikki esineet siis suht pieniä. Esineet olivat valmiiksi mälvättyjä jasuunnattoman kuolaisia Qonzan jäljiltä. Yksi takana, yksi keskellä ja yksi ihan edessä. Tuula kävi heittelemässä ensin edessä olevaa, sitten keskimmäistä ja viimeksi takana olevaa.
Hiski oli ihan intopinkona, lähti kuin tykin suusta, haistoi lennosta ekan esineen, löi ilmassa jarrut kiinni, nappasi ja toi. Jes! Seuraavalla lähetyksellä kiidätti takana olevan esineen suoraan käteen. Keskimmäinen tuotti vähän enemmän pään- (tai siis nenänvaivaa). Haki kuitenkin hienosti ja tosissaan, pysyi hyvin tallatulla alueella, mutta takaosassa. Kävelin vähän keskemmäs ruutua, kutsuin Hiskin, joka tuli nätisti ja lähetin suoraan esineelle, joka nousi heti. Kaikista esineistä lihapullapalkka, viimeisestä myös rätinrevitystä. Työmoraali on Hiskillä kyllä kohdallaan jo.
Sitten jälki. Lähetin ehkä noin 15 metristä: kääntyi oikeaan suuntaan ilman pienintäkään epäröintiä. Vauhti oli kovempi kuin koskaan aikaisemmin heti alusta asti, kävelyvauhdilla sentään pysyi perässä. Eka kulma meni mallikkaasti ja keppi noteerattiin. Purkissa oli maksalaatikkoa, joka maistui niin hyvin, ettei His olisi malttanut jatkaa, kun piti tonkia ne sammalet varmuuden vuoksi moneen kertaan, yhtään ei hoputettu. Mutta kun liikkeelle lähdettiin, niin sitten mentiin taas kovaa. Kerran erehdyin sanomaan Hiskin nimen, jolloin se kääntyi salamannopeasti ja jäi katselemaan, että ”no, mitäs ny pitäis tehdä.” Pitää varoa tuota, Hetalle kun saa huudella ihan mitä vaan ja se viis veisaa jäljestäessään. Yhdessä kohdassa oli pientä hapuilua, mutta muuten porhalsi kuin juna. Myös toinen kulma ja keppi/purkki selvitettiin kunnialla. Loppukeppi/purkki samoin. Viimeisellä kepillä taas vähän leikittiin.
Helpotus! Hra H. Hörökorva ajaa vierastakin jälkeä, jopa innokkaammin kuin omaa. Seuraava uskalletaan tehdä jo vähän pitemmäksi. Nyt pidetään kuitenkin muutaman päivän hauduttelutauko.

ainakin tarpeeksi häiriöitä

Keskiviikkona suunnitelman mukaisesti jälkitreeniä, pellolle. Päätin olla höveli ja polkaista Hetallekin ikioman, noin kuukauden tauon jälkeen.
Lempäälässä siis golfkentälle valmistelin Hiskille kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti 395 metriä pitkä jäljen kuudella kulmalla varustettuna, runsasta mutkaa myös. Kaksi välipurkkia+kepit. Kova tuuli. Hetalle samaa pituusluokkaa, neljä keppiä.
Vajaan kahden tunnin kuluttua palasin rikospaikalle ja, kas, siellä tätönen käyskenteli flättinsä kanssa samoissa maisemissa. Flätti näytti syövän ahneesti Hiskille asennettuja naturalmenuja. Väkinäisesti hymyillen menin puhuttamaan ja yritin kysellä vähän, missä päin olivat kulkeneet. Siellä sun täällä. Kun kävi ilmi, että kyseessä oli pellon omistajan vaimo, en viittiny kauheen hapanta naamaa näyttää…
Olin vähän kahden vaiheilla, ajanko jälkiä ollenkaan, mutta sitten muistin, että siellähän on kolme purkkia, jotka on joka tapauksessa haettava pois. Joten eikun Hiskille valjaat päälle. En vienyt sitä ihan alkuun, koska täti näytti kulkenee justiin sielläpäin. Koiransa oli varmasti juossut joka puolella, mutta siitä nyt viis. Jostain vajaan 100 metrin kohdalta käveltiin jäljelle päin ja aluksi Hiski oli kyllä vähän, että ”haloo, mikäs juttu tää on”. Pysyin pienessä liikkeessä ja annoin sen pähkäillä ja pyöriä aikansa, kunnes äkkäsi jäljen ja siinä olikin sitten aika pian eka keppi ja purkki, joista Hishis tuntui saavan kivasti uskonvahvistusta ja lähti menemään päättäväisesti eteenpäin. Selvästi sillä oli välillä vaikeuksia koiran jälkien takia (kova tuulikin oli varmasti haihduttanut hajuja paljon). Viimeiset sata metriä meni ihan kunnialla, toista keppiä ei tosin meinannut hoksata. Ihan lopussa jälki meni vielä multakasojen yli, siellä ei mitään ongelmia. Loppukepin nosti ihan hienosti ja sai leikkiä sillä.
Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus: alkusählingin jälkeen Hiski piti pintansa. Gepsiltä näkyi, että se oli loppujen lopuksi ollut hämmästyttävän hyvin jäljellä pyörimisestä huolimatta. Kaksi kulmaa se tosin oli oikaissut: siinäkin voi tuulella olla paljon osuutta.
Oli tosi hyvä, että ehdin nähdä ihmisen ja koiran kulkevan siellä, muuten olisin varmaan ihmetellyt Hiskin käytöstä. Nyt sosasin seurata silmä kovana sen reaktioita. Opettavaista molemmille.

Sitten Heta. Voi, voi. Alku meni oikein hyvin, ensimmäinen kulma samoin, joskin piti käydä moneen kertaan varmistamassa joka suunnasta liinanmitan verran, ettei se vaan sittenkin mennyt tuonne, tai tuonne, tai tuonne tai ehkä sittenkin tonne… Ekalle kepille asti sujui ihan mukavasti, mutta sen jälkeen tuli totaalinen hukka. En osaa sanoa, oliko sillä kohtaa sitten tädin tai koiran jälkiä, mutta niin vain kävi kuin Hetalle voi käydä, kun se hukkaa jäljen: nokka nousee korkealle, alkaa kauhea läähätys ja määrätön höseltäminen sinne sun tänne.
Tässä on ihan selvä ero Hiskiin: kun Hiski hukkaa jäljen, se etsii sitä MAASTA, kun Heta hukkaa, se hakee apua taivaalta. Lopetin ajon siihen ja vein koiran autoon. Heta-raukalle tarttis nyt tehdä yksi pomminvarma, helppo jälki, että sen itseluottamus vähän palautuisi.
Lempäälässä, takapihalla, otin vielä Hiskin kanssa namitottista. Ei siis yhtään lelustelua,eikä leikkimistä, ei alussa , välissä eikä lopussa. Vain lihapullia nassuun. Olipa mukavan rauhallista: seuraamispaikkakin mainio. Vähän imutusta myös. Liikkeestä istuminen sujui, samoin maahanmeno, seisominen ei vielä onnistu ilman apua. Luoksetulokin eteen namilla, parempi kuin lelulla. Ei otettu kapulaakaan, ei siis tehty mitään kiihdyttävää.

nappijälki

Maanantai-iltana oltiin Pirkkahallin kentällä. Olin leikellyt Hiskille vanhasta nahkahameestani hukkaamieni lelujen tilalle hienot, uudet motskut. Niitten kanssa leikittiin aluksi ja His tykkäsi kovasti. Sen kanssa pitää kohta vissiin ruveta harrastamaan suojelua, sen verran täysillä se hyökkää kiinni ja puree J… seuraamista siitä suoraan. Tiia ampui, kun ,leikittiin, ei mmitään reaktiota. Mulle tuli taas tuskanhiki paikan hakemisessa, Hiskin vire meni näillä hameenkappaleilla ihan överiksi. Aina liikaa edessä tai poikittain. Oikealle käännöksissä saatiin sentään muutamasta oikeasta paikasta palkkaus. Vain yksi liikkeestä istuminen – hyvä – ja yksi massulle meno – hyvä. Luoksetulo siitä eteen, motsku piilossa liivien alla. Ei ihan niin hidas kuin viimeksi, pitää lisäksi pakittaa aikalailla, että tulee oikeaan kohtaan eteen. Vinossa aina aluksi. Muutama hyppy lelun kanssa, kolautteli takajalkojaan joka kerta, tarvii katsoa, mitä tuolle tehdään. Lopuksi eteenmeno pallolle, joka käytiin viemässä yhdessä. Piti hienosti kontaktin sen muutaman askelen, jonka seurautin, vaikka teki hirveesti mielí livistää pallolle. Tuo pallon(kin) heiteltäväksi jo, jippii!
Nyt en meinannut saada poikaa kentältä pois millään… ehkä hyvä niin.

Maanantaina kesken työpäivän pakkasin koirat autoon ja ajeltiin Lahdesjärvelle. Polkaisin Hiskille gepsin mukaan 490 metriä pitkän jäljen kaameeseen maastoon – mistä mä aina löydänkin ne L Neljä suoraa kulmaa, monta loivempaa, kolme ojan ylitystä, yksi hiekkatien ylitys. Puolet peltoa, jossa seisoi vesi, loppu järkyttävää risukkoa ja sepelitienreunaa. Kaksi välipurkkia, peitettyinä, niiden päällä keppi. Eka noin sadassa metrissä, toka 300:ssa. Lopussa peitetty purkki, keppi päällä. Merkkasin kulmat ja purkkien paikat. Nameja hiukan siellä täällä.
Koko ajan satoi lähes kaatamalla. Koirat riehuivat tunnin verran metsässä ja sitten vein Hiskin jäljelle. Olin ihan varautunut siihen, että joudutaan keskeyttämään ja haen sitten Hetan ajamaan jäljen loppuun.
Mutta ei sinne päinkään! Hiski nosti (noin 10-15 metristä) jäljen määrätietoisesti oikeaan suuntaan ja jäljesteli hienosti, jopa hirveitten lätäköitten läpi. Muutaman kerran joutui vähän etsiskelemään, mutta aina nosti hyvin uudelleen. Tien ylitys tuotti vaikeuksia, mikä ei ollut kovin ihme, kun koko tien pinta oli yhtä suurta, lillivää vesilammikkoa.
Ylitti kuitenkin tien ja jatkoi tien sivua, jota jälki kulki ja poikkesi taas metsään ihan oikeassa kohtaa. Ekan kepin merkkasi hyvin huomaamattomasti, mutta kehuin siitäkin kovasti. Laitettiin kepillä maate ja jatkettiin hyvin. Toisen kepin otti jo kunnolla suuhun ja tarjosi sitä mulle. Kovat kehut, massulle ja purkista namit. Lopussa sama juttu. Viimeisellä kepillä jo leikittiin yhdessä. Huippua!
Tämä jälki meni nappiin. Lisäksi pellolla ihan vieressä oli kaivinkone työssä ja kaksi kertaa yli lensi suihkari. Ei häirinnyt. En vieläkään tiedä, mikä sen yhden jäljen viime viikolla pilasi, mutta epäilen vahvasti hirviä.
Nyt tehdään jälkeä kuuriluontoisesti lumentuloon asti: kolme jälkeä, kolme vapaapäivää. Tuula lupasi polkea torstaina ekan vieraan jäljen. Jännää.

tottistelun tapaista, ynnä hakustelua

Lauantaina otettiin käytin Siljaa avustajana ja otettiin sisällä rullatreeniä. Hyvin hakee rullan ja vie "näytölle", sutii vaan tassut laminaatilla turhan paljon. Siirretään homma ulos, ei siis yhdistetä etsintään vielä aikoihin.
Päivällä teimme jälleen pitkän yhteislenkin Niihamassa, molemmat koirat vapaana. Heta sai taas loppupuolella törkeän häijyyskohtauksen eikä olisi antanut Hiskin tehdä oikein mitään: ei ottaa keppiä, ei äännellä, ei kulkea vieressä, takana eikä edessä. Kauhee ärhentely ja mylvintä päällä koko ajan. Lopulta laitoin sen remmiin ja Hiski sai mellastaa vapaana.
Polkaistiin siitä suoraan Niihaman isolle kentälle, jossa ensi vietin vähän laatuaikaa Hetan kanssa, kun olin rähjännyt sille metsässä. Se pääsi ihan ekaksi eteenmenoon potkupallolle, jota potkittiin yhdessä. Sitten pallon perässä a-esteen ja hyppyesteen yli. Annoin vielä varastaakin molemmille. Niin rentouttavaa Hetan mielestä.
Sitten Hiski. Ensin tietysti leikittiin. Namiseuraamista kohtuupitkiä pätkiä (5-10 askelta on meillä pitkä pätkä), mikä meni hyvin. Ei edistänyt ihan hirveesti, mutta edisti silti. Käännöksiä vasempaan ja oikeaan. Kapulan nouto - tällä kertaa heitin - kaksi kertaa. Palautus näissä nyt liian hidas, mutta pitää ja luovuttaa hyvin. Liikkeestä istumista: oikeasta kädestä heti nami, kun istuu. Jää jo hyvin paikoilleen, kun jatkan matkaa. Myös liikkeestä maahanmenoja pari kertaa, pitää vielä antaa voimakas vartaloapu. Luoksetulo maassolosta. Pallo oli liivin alla piilossa. Tuli lopun matkaa tosi hitaasti. Toistin. Sama juttu. Ei hyvä. Loppuun perusasennosta eteenmeno motskulle, ei valittamista, paitsi että meinaa ennakoida.
Olen nyt sitten hukannut Hiskin kolme lempilelua. Kiva.

Sunnuntailenkin jälkeen lähdimme ekaa kertaa yhteistreeneihin Niihamaan. Paaaljon koiria, ihmisiä ja autoja.
Hampaat Hiski antoi katsoa oikein nätisti.
Mutta, mutta: koirien kanssa otettiin seuraamista (tosi pitkästi) toisten koirien seassa siten, että koiran piti itse tarjota kontaktia ja vasta sitten hyvä+palkka (joka ei siis näkyvissä). Oltiin molemmat aika kuutamolla: Hiski haahuili aj häröili, missä sattui. En tykännyt siitä, että nyt tuli palkattua koira kontaktista ihan väärässä paikassa, eli yleensä puoli metriä edessä. Emmä tiedä, kannattaako näin treenata....:( Ainakin jäi semmonen fiilis, ettei me osata yhtään mitään...
Yritin muiden koirien vuorolla ottaa Hiskin kanssa seuraamista siten kuin me ollaan tehty, eli käsky ja palkka vasta oikeassa paikassa. Namilla ja lelulla vuorotellen. Naksuttelin myös. Se meni ihan hyvin.
Luoksetulo: nykyään Hiski ei enää suostu tulemaan jalkojen välistä. Se johtuu varmaan siitä, että se törmäsi kerran täysillä mun oikeaan jalkaani. Nyt kiertää heti valmiiksi pitkälle oikealle. Tääkin piti mennä sössimään :(
Ensi kerran treeneissä pitää olla vähän tarkempi siinä, mitä tekee. Muuten kyllä pitää jatkaa käymistä tuolla.

Sunnuntai-iltana vielä hakutreenit.
Tallattiin kolme kaistaletta sikinsokin, ei kisatallausta, (15x50). Hiskille ukko jokaiseen kaistaleeseen puolipakona. Hienosti meni jokainen, vaikka oli jo ihka hämärää. Uudenlainen treeni vain kasvatti Hiskin intoa. Hajunhakuja on tehty nyt neljä kuukautta, alkoi jo itseäkin tympiä. Hiskistä on tulossa ihan oikea hakukoira: irtoaa hyvin, ei näe mörköjä, on äärettömän sosiaalinen ja innokas, eui kysele minulta.
Hetalle pilkkopimeessä kaksi tyhjää, kakasi ukkoa. Oikein hyvä.

parempi päivä, onneksi

Perjantaiaamuna Hiskille jälki: aluksi peltoa, sitten muuta heinikkoa, puolukkatyypin metsää, multa-alustaa, ison tien ja kahden ojan ylitys. Pituutta noin 400 metriä, viisi kulmaa. Nameja enemmän kuin keskiviikkona.
En siis vielä lähtenytkään helpottamaan treenejä, ajattelin katsoa vielä, miten menee.
Jäljen vanhentuessa (lenkkikin tehtiin), tallasin15x50 esineruudun. Hiskille kolme aika pientä esinettä, pienin 2x5 suuruinen tukkadonitsi+pieni kumilelu+pieni muovilelu. Kaikki vein niin, että Hiski näki. Puoliväliin, eteen ja taakse. Toi keskimmäisen (sen donitsin) ensin. Hyvin luovutuskin. Sitten edessä ollut, ihan ookoo. Viimeistä etsikin kauemmin ja kävi välillä ruudun ulkopuolella, mutta en puuttunut asiaan mitenkään. Lopulta toi oikein hyvin. Namipalkat, lopuksi narupallo. Esineet nyt hyvällä mallilla.
Välillä kävin äänestämässä. Sitten esineet Hetalle: sairaan vaikeet esineet aj sairaan vaikeet paikat (avain, filmirullapurkin kansi ja pieni pyyhekumi). Avain ihan eteen, ison kiven "kääntöpuolelle" noin 20 sm korkealle maasta, korkki pienen kannon päälle pikkukuusien väliin, pyyhekumi ihan taakse risukasan alle, melkein näkymättömiin. Kumi tuli ensin, sitten meni muutama minuutti ja korkki tuotiin. Avainta Heta joutui etsimään oikein tosissaan. Autoin vähän sanomalla pari kertaa "edessä." Nousihan sekin, mutta aikaa meni jotain 7 minuuttia yhteensä.
Hiskin jälki oli tällä välin vanhentunut noin 1,5 tuntia. Nyt meni paljon paremmin kuin keskiviikkona. Paikka oli junaradan ja tien välissä. Kaksi junaa meni ihan vierestä, mutta H ei ollut moinaankaan. Sen sijaan auto (tavallinen henkilöauto) sai sen keskeyttämään nanosekunnissa jäljestyksen. Tää olikin ainoa huono juttu nyt. Erityisen mielissäni olin siitä, että tien ylitys meni hienosti ja keskittyneesti nokka maassa. Lopussa oli kissanruokapurkki peitettynä, päällä keppi. Merkkasi kepin, annoin syödä herkut ja sitten leikittiin kepillä.
Pari "käytäväseuraamispätkää" vielä kotona, ne menivät tosi hienosti namilla. Ei edistämistä yhtään.

karsee jälki

Hanna T.:n blogitekstistä valaistuneena polkaisin Hiskille keskiviikkona Lahdesjärven metsään GPS:N mukaan tasan 530 metriä pitkän, merkitsemättömän jäljen, jossa oli noin varmaan kymmenen eriasteista kulmaa, kaksi tienylitystä ynnä muuta. Nameja vain kulmien jälkeen ja alussa vähän. Lopussa kepin alla kissanruokapurkki. Siis sikavaikee.
Jäljen vanhenemista odotellessa tehtiin pitkähkö lenkki - lisäksi leikin, siis vain leikin, metsässä Hiskin kanssa narupallolla - ja Hiskille esinetreeni. Tallasin 15x50 metrisen ruudun, johon vein kolme esinettä (mytätty hanska, pieni pesusieni ja lapsenkenkä). Hiski näki viemisen. Yksi ihan taakse, yksi keskelle ja yksi eteen). Lähetin, ekan (lähimmän) haki hienosti, luovutuskin jo melko ookoo. Namipalkka. Uusi lähetys, Hiski katseli vähän taakseen kysyvästi, astuin muutaman askeleen menosuuntaan ja näytin, että mene vaan. Toinenkin esine haettiin ja tuotiin hyvin. Kolmas lähetys: sama juttu, Hiski vilkuili taakseen ja pysähteli muutaman kerran, kävelin eteenpäin antamaan vähän tukea ja sinnehän se katosi ison kiven taakse ja kohta tuli kenkä suussa kovaa kyytiä! Nami+narupallo palkaksi. Hyvä Hörökorva!
Sitten pieni tauko ja jälki, lähes kaksi tuntia vanha. Jouduin lähettämän kolme kertaa, kun oikea suunta ei onnistunut. Sitten lähti menemään mukavasti, kunnes noin 50 metrin kohdalla poikkesi ihan selkeästi pois jäljeltä, ja pitkälle. En aavistustakaan miksi. Turhautui sitten selvästi, koska alkoi jo leikkiä kepillä, minkä kielsin jyrkästi. Jälki kuitenkin löytyi uudestaan ja sujui ihan kohtuullisesti, tien ylitys meni nokka korkealla. Tien jälkeenkin pysyi jäljellä, kunnes taas yllättäen tuli täydellinen hukka. Oltiin noin puolivälissä. Sama juttu kuin alussa: turhautui ja alkoi leikkiä jollain risulla. Kielsin taas - aika vihaisesti varmaan - mentiin tien yli ja laitoin Hiskin nostamaan jäljen uudestaan. Siellä alkoi kuulostella jonkun kaukaa kuuluvan työmaan meteliä. Loppu sujui jo ihan siedettävästi, mun mielestäni Hiski oli kyllä välillä aika kaukana jäljeltä ja vauhtiakin oli välillä kuin Hetalla, eli mennä häröili vähän miten sattui. Loppupurkille kyllä päästiin.
Eli ei mennyt kovin hyvin. GPS:n mukaan Hiski oli oikonut kulmia aika monessa kohtaa ja ollut tosiaan metrien päässä jäljeltä kuten arvelinkin. Nyt on kolme metsäjälkeä mennyt enemmän ja vähemmän vituralleen, eli ilmeisesti palaamme pellolle ja namijälkiin... En tiedä, missä meni pieleen.

Torstaina ei tehty paljon mitään, ellei tekemiseksi lasketa sitä, että liikenteen vieressä tarvotaan kolme lenkkiä joka päivä. Mitään edistystä ei ole tapahtunut: Hiski on edelleen hyvin pelokas ja pyrkii autoja pakoon niin pitkälle kuin remmissä pääsee. Ei voi mitään, tämän asian kanssa on vain elettävä. Saa nyt nähdä, vaikuttaako tämä meidän tulevaan kisaamiseen tms.

tiukka treenipäivä(kin)

Maanantaina rynnittiin koko päivä matalalentoa paiaksta toiseen koko sakki. Kahdelta oli hakutreenit Sääksjärvellä. Hiskille taas neljä ukkoa viidessäkympissä, hajunhaulla. Kolme ekaa meni hienosti: sukkana piiloille. Neljännen kohdalla mammaan iski vauhtisokeus. Mielestäni Hiski sai jo keskilinjalle hajun ukosta, kun tuulikin kävi sieltä päin. Niinpä päätin lähettää sen suoraan ilman hajumielikuvaa. Lähtihän se. Eka tallattu poikittaisjälki: nokka maahan ja jäljentarkistus. Eteni kuitenkin taas. Seuraava tallausjälki: sama juttu. Meni kuitenkin maalimiehelle asti, mutta ei suoraan nenä pystyssä, vaan kummallista mutkittelua maahajua hakien. Ei hyvä. Tuon jäljen kanssa saa olla tosi tarkkana: ensi kerralla ehkä tallaamattomalle alueelle ilman hajunhakua tai kaistaleet, jotka on tallattu sikinsokin.
Heta sai odottaa autossa ja pääsi vain hätäisesti lenkille.
Kolmen tunnin hakutreeneistä (7 koiraa) suoraan tottikseen Pirkkahallille puoli kuudeksi (olin syönyt aamulla yhdeksän maissa viimeksi). Tuula toi Hiskille hienon lukkoketjupannan.
Leikkiä alkuun. Otimme muutaman hypyn - Hiski ei muistanut enää miten homma meni, vaan pyrki ensin kiertämään. saatiin pari onnistunutta kuitenkin. Parit kapulannoudot, suht ok. Vähän leluseuraamista: Hiski ei ollut oikein vireessä ja kyttäsi lähellä kulkevaa tietä yms sekä sai melkoisen hepulin kello kuuden hälysireenistä. Siihen jäi motskut ja kaikki. Tiian ampumaan aukaukseenkin reagoi - ei pahasti kuitenkaan. Yritin liikkeestä maahanmenoja, joista ei tullut yhtään mitään. Niinpä lopetin treenin eteenmenoon pallolle. Oltiin molemmat vissiin ihan liian väsyneitä.

Tiistaiaamuna lähdettiin taas Sulkavuoreen - jäi vähän vaivaamaan Hiskin edellispäivän "poissaolevuus". Keskityin leikkiin ja liikkeestä istumisiin. Istumiset suht hyvin: vähän pitää hidastaa itsekin, että poika istuu, mutta jää paikoilleen hyvin ja kestää paluun vierelle. Naksu käytössä. Lelun paikka on ongelma nyt: Hiskin paikka seuraamisessa on ihan siitä kiinni. Selän takaa sain muutaman kerran siirrettyä oikeaan käteen näkymättömiin. Viimeisen istumisen otin niin, että palkkasin heti, kun istui nopeasti.
Kokeilin myös luoksetuloa niin, että Hiski tuli eteen. Siinä käytin ensin narupalloa, joka oli näkyvissä leuan alla, vetoketjussa. Tämä aiheutti megalomaanisen hiipimisreaktion: Hiski alkoi vaania jo puolivälissä matkaa palloa. Ei käy. Kolmannen otin niin, ettei palloa näkynyt. Hiipiminen väheni, mutta oli kuitenkin selvästi havaittavissa. Nyt pitää miettiä, otetaanko välillä namipalkka käyttöön luoksetulossakin.
Kokeilin hiukan seuraamista narupallon kanssa. Sillä se sitten on ihan edessä ja poikittaa pahasti, eli toi on ihan liian kiihdyttävä.
Könysin vielä maalimiehenä radalla Teemun Elvoodille. Teemusta (ja pelastuskoiratoiminnasta) tehtiin haastettalua Yhteishyvään.
Päälle vielä pitkä lenkki vapaana (molemmat koirat nätisti! Ihanaa!) Lahdesjärven metsässä.

esineitä, esineitä

Sunnuntain hakutreenit olivat tällä kertaa esinetreenit.
"Oikean" kokoinen esineruutu suht haasteeellisessa maastossa. Heta haki kolmen esineen satsinsa ripeästi omalla tyylillään, eipä siinä sen kummempaa.
Hiskille ei ole paljon vieraitten esineitä ollut. Päätin käyttää koko aluetta, aikaisemmin on aina ollut kaistaleita. Virittelysanat ja lähetyspaikalle. Marja-Leena vei ensimmäisen, mytätyn pipon, jonnekin 30-40 metriin oikeean reunaan ja heitteli sitä niin, että Hiski näki homman. Katseli tosi tarkkaan ja keskittyneesti, ampaisi matkaan, nosti pipon ja kiikutti mulle. Pudotus vähän liian hätäisesti, mutta en vielä vaadikaan täydellistä loppuasentoa.
M-L kävi pudottamassa toisen esineen, sandaalin, suunnilleen samalle etäisyydelle, mutta keskemmälle ruutua ja samalla kävi viemässä myös kolmannen (pieni olkatoppaus) vasempaan reunaan. Hiski seurasi silmä kovana ja kun annoin luvan ampaisi suoraan hakemaan kolmatta (ei siis ollut nähnyt sen pudottamista eikä esineen paikkaa, mutta jäi ilmeisen vahva mielikuva siitä, minne esine vietiin). Toppaus kiikutettiin minulle pikavauhtia. Namipalkka ja uusi lähetys sille keskimmäiselle. Hiskipä kurvasi taas vasemmalle. Ei siis tehnyt pistoa sinne, minne lähetin, mikä oli huono asia, mutta hyvä asia oli se, että teki töitä ruudussa - ja nimenomaan ruudussa - mahtavasti, etsi ihan tosissaan ja täysillä koko ajan. Menin vähän lähemmäksi esinettä ruutuun, kutsuin Hiskin kehuen pois ja palkkasin luoksetulosta. Uusi lähetys ja bingo! Sandaali tuli käteeni hienosti. Lopuksi Hiski sai riehua oikein kunnolla juttinarumotskun kanssa.
Tehtiin vielä pitkät lenkit kummankin koiran kanssa erikseen. Lopuksi vielä pätkät imutusseuraamista ja pari liikkeestä istumista.
Kotona Siljan avustuksella rullannoutoa olkkarissa. Hyvin menee, seuraavaksi näyttö.

rotikkahyökkäys, hirvestysmotti yms

Perjantaiaamuna taas Sulkavuoren kentällä aamutottiksella. Oli juuri alettu leikkiä Hiskin kanssa kahdella lelulla, kun jostakin selkäni takaa ryysi hirvittävän iso urosrotikka kintereillään maastopukuinen "tänne, tänne" karjuva pikkumies... Sydämeni jätti parit lyönnit väliin, mutta Hiski otti lunkisti ja pian kävi selväksi, että rotikka oli ihan kiltti. Eihän se ukkeli aikoihin sitä koiraansa kiinni saanut, mutta me Hiskin kanssa jatkettiin treeniä. Jäivät hengailemaan siihen kentän laidelle. Motskulla seurautusta otettiin edellispäivän malliin, koitin palkata aina, kun sain pysymään hiukan taaempana. Pari kapulannoutoa, luovutus nätisti asentoon, peruuttamalla. Kyllä se siitä. Ei enää räkäise. Liikkeestä istuminen onnistui nopeasti, kerrasta, enkä ottanut enempää. Luoksetulo oli katastrofi, joka ei ollut Hiskin vika, vaan ympäristötekijöiden. Ensinnäkin otin lelun esiin liian myöhään, tarkoituksena siis heittää se jalkojen välistä, mutta kun olin liian hidas, Hiski törmäsi täysillä oikeaan jalkaani ja minä kaaduin. En tiedä, kumpaan sattui enemmän. Tässä vaiheessa rotikka karkasi taas Vääpeli Nappulalta ja se rynnisti kasan päälle.
Siinä sitten rotikka väisteli karjuvaa isäntäänsä ja minä kokoilin itseni ja Hiskin. Ihan tyynesti me vedettiin siihen komea eteenmeno pallolle vielä päälle.
Sitten pieni esinetreeni, johon Hetakin pääsi osallistumaan. Tallasin 15x50 metrisen kaistaleen HYVIN kivikkoiseen mäkeen, risuja yms ei myöskään puuttunut.
Hetalle neljä esinettä, kaikki pieniä. Yhden vein ison kiven reunalle, yhden melko syvään kivenkoloon, yhden peitin kokonaan lehdillä ja yksi oli "tavallisesti". Kaikki tuotiin minulle asianmukaisesti ja nopeasti, Heta on esinekoira.
Sitten Hiskander. Tällä kertaa vietiin esine yhdessä (pieni kukkaro) takarajalle, palattiin ja lähetys. Hiski kiisi taakse, mutta palasi ilman kukkaroa. Mentiin yhdessä vähän lähemmäksi ja nyt onnistui hienosti.
Seuraavan heitin niin, että Hiski näki esineen lentävän. Palautti nopeasti ja nätisti.
Kolmas taas vähän kauemmas: Hiski odotti eturajalla, kun vein. Haki ja toi hyvin. Namipalkat ja lopuksi leikki omalla lelulla.

Lauantaiaamuna lähdimme oikein kunnolla maastoon: kävin tutkimassa sopivia paikkoja tulevaan pelastushakukokeeseen, jossa pitäisi olla ratamestarina. Sataa tihuutti. Ihan ensimmäiseksi tallasin Hiskille 400-500 metriä pitkän jäljen. Kulmia oli muistaakseni neljä. Sammalta, jäkälää, risukkoa. Nameja siellä täällä. Lopussa purkki.
Sitten tutkimusretkille. Molemmat koirat saivat juosta ja rämpiä tarpeekseen. Huomasin jossain vaiheessa, että olimme punatakkisten ja -pipoisten miesten ympäröimiä, torventyyttäykset tuli aina lähemmäksi ja lähemmäksi. Eli keskellä hirvenajoa. Vähän hyytävää... Jälki kuitenkin ajettiin noin kahden tunnin vanhana ja täytyy sanoa, että olin melkein liikuttunut. Jäljestys ei ehkä ollut ihan täydellistä, sillä Hiski hukkasi jäljen parikin kertaa. Mutta se tapa, jolla se etsii jäljen uudelleen, on minusta suorastaan lyyrinen. Se ei sählää, läähätä eikä pyöri hysteerisesti kuten Heta, vaan pikku ruipeloinen tekee hommia järjestelmällisesti ja rauhallisesti. Taisin jo aikaisemmin jossain mainitakin, että Hiskin kanssa jäljestäessä hermo lepää: olen tottunut Hetan kanssa siihen, että metsässä kaahataan verenmaku suussa ja kämmennahat savuten, puihin törmäillen ja rillit sinkoillen. Toivottavasti Hiskin rauhallisempi tyyli kantaa eikä merkitse vähäisempää motivaatiota. Ainakin sillä pysyy hyvin nokka maassa näinkin pitkän matkan.
Todennäköisesti hirvestäjät olivat menneet juuri sen paikan yli, missä Hiskin jälki oli, siitä hukat.
Nyt mulla on pieni ongelma siinä, alanko opettaa Hiskille jo keppejä ja/vai rullantuontia... Nouto sillä alkaa olla aika kivasti hanskassa, tai siis käpälässä.

Nyt kun aloin kehua retostaa Hiskiä , niin jatketaan hetki samaa rataa. Riitta sanoi joskus, että "bc sitten tykkää pehmeistä leluista." Joo, tykkää se ainakin niitten välittömästä suolistamisesta. Eikä se raatelu pehmeisiin leluihin jää. Hiskillä ei ole kestänyt mikään lelu, se on saanut päreiksi ja pureskellut kaikki kalliit superlelutkin. Sen ohessa on mennyt mm. kolme mattoa (vain yksi jouduttiin heittämään pois) ja kahden huoneen tapetit, kirjaston kirja (muita kirjoja ei kannata mainita), kaksi nahkalaukkua, keinutuolin jalat (Heta oli jo aloittanut), lukemattomia pehmoleluja. Tässä vain muutamia esimerkkejä. Puruluut yms se selvittää paaaaljon nopeammin kuin Heta ja vahtii niitä myös kiihkeästi. Eli purenta ja ruokahalu ovat erinomaiset :)
Ja se on myös väsymätön: me oltiin siis tänään tuntikausia metsässä ja Hiski ajoi siellä muun riehumisen lisäksi puolen kilometrin lenkin. Se ei silti edelleenkään (klo 17) osoita mitään väsymisen merkkejä, vaan jaksaa touhuta tauotta täällä työhuoneella ja käy vähän väliä raapimassa ovea sen merkiksi, että pitäisi jo lähteä jonnekin. Se on siis myös tavattoman työteliäs :)

raunioita ja vähän muutakin

Suht aikaisin aamulla kärräsin koirat Sulkavuoreen. Hetan kanssa aluksi pitkähkö lenkki ja sitten Hiski pääsi juoksentelemaan raunioilla. Hyvin se liikkuu ja kiipeilee, liukkaat alustat, muovi- ja metalliputket ovat vaikeita. En yrittänytkään painostaa niille, mutta sen verran laitettiin nameja putkien sulle, että pojan etujalat saatiin sisään...
Sitten otimme Hiskin kanssa tottista: ensin kunnon revitystä ja heittelyä ja aina suoraan lennosta seurautukseen. Ei yhtään poikitusta nyt, mutta edelleen 5-10 senttiä liian edessä. Laitoin lelun välillä jo piiloonkin, ja oikeaan käteen ja onnistui niinkin. Tarkkana saa olla, että saa palkattua oikealla hetkellä. Lyhyitä pätkiä edelleen. Namilla seurautusta en ottanut nyt ollenkaan.
Liikkeestä istuminen onnistui vasta kolmannella kerralla nopeasti. Lopetin siihen.
Noutoa: jätin Hiskin istumaan ja vein kapulan (en siis heittänyt) noin 10 metrin päähän. Ensimmäisellä kerralla meinasi varastaa, toisen odotti nätisti ja annoin käskyn vasta kontaktin jälkeen. Kapulaa pitää siihen asti, kunnes annan irrotusluvan, mutta istuu eteen ihan vinoon. "Peruuttamisen" kestää, eli ei pudota, vaikka pakitan niin kauan, kunnes on suorassa.
Lopuksi vielä vein pallon 40 metrin päähä, Hiski odotti istumassa. Lähetys kontaktin jälkeen perusasennosta suoraan pallolle ja "vapaa." Palloleikki ja rauhoitus ja autoon.
Sitten sain vielä päähäni ajaa Hiskillä jäljen, jonka olin kulkenut Hetan kanssa lenkillä. Olihan se aika pihalla välillä, mutta haahuili ainakin jossain sielläpäin :) Ei näitä ehkä kannata kauheasti harrastaa.
Lopuksi päästin vielä Hetan ja Hiskin yhdessä vapaaksi: siellä Sulkavuoressa menee aita aika lähellä isoja teitä, joilla huristaa kova liikenne, aidan vierustaa käveltiin. Molemmat kulkivat ihan nätisti, Hiskikin vissiin metelistä sen verran peloissaan, ettei tehnyt mieli hyökkiä Hetan kimppuun.
Kotipuistossa tavattiin vielä viiden kuukauden ikäinen Siru-pentu, jota Hiski juoksutti sen verran pahasti, että Sirulta pääsi yrjöt...

jälkeä ynnä esine

Keskiviikkoaamuna jälleen esine-etsintää asunnossa. Nyt lienee siirryttävä erillisesine-etsintään, koska ensimmäisen kerran esineistä meinasi tulla kunnon tappelu tyyliin "mää näin sen ensin."
Aamupäivällä tein työhuoneella merkittävän innovaation. Työhuoneeni on kellarissa pitkän käytävän varrella. Hoksasin, että voi (työpaikkaliikuntaa!) aina välillä käydä vetäisemässä Hiskin kanssa käytävällä pätkän leluseuruuta. Ei muuten poikita siinä kapealla käytävällä. Hiski tuppaa häiriköimään melkoisesti, kun yritän tehdä töitä...
Iltapäivällä meillä oli tapaaminen Lilin ja Tuulan kanssa Lempäälässä, golfkentällä. Poljin Rillalle jäljen ja sitten Hiskille. Suoria kulmia kaksi kappaletta, yksi terävä kulma ja RUNSAASTI serpentiiniä. Suht runsaasti nyt myös nameja (Natural menu), lopussa kissanruokapurkki. Aika tyyni keli. Pituutta 300 metriä, noin.
Hiskillä oli ekaa kertaa päällään tynnyrivaljaat, joihin se suhtautui ihan rakentavasti :) Jälki meni hyvin: terävästä kulmasta vetäisi yli, mutta korjasi itsensä hyvin takaisin jäljelle.
Lili teki itse jäljet Herille ja Qiralle. Erikoisjälkikokeen jälje nteko ON puuduttavaa, ajaminen samoin, ei sovi mun hermorakenteelleni.
Kun Rillaneiti oli kaahannut jälkensä läpi (sinne ne nakit jäi), siirryimme esinemaastoon. Tallattiin 50x20 kaistale. Heta sai hakea avaimenperän: vähänkö oli vauhtia ja laajahkoja liikeratoja, mutta sieltähän se esine suussa tuli.
Hiskille otin ensimmäistä kertaa esine-etsinnän hajunhakuna. Takarajalle vietiin kännykkäkotelo, joka käytiin imppaamassa Hiskin sieraimiin, takaisin etulinjalle ja lähetys. Bingo! Hiski ampaisi suoraan esineelle (paljon puustoa yms välissä) ja viivana esine tuotiin minulle. Pudotti vähän liian aikaisin, mutta mitä väliä, sen ehtii hoitaa kuntoon! Huippusuoritus joka tapauksessa taas. Namipalkka, jonka jälkeen potkupallopalkka.

hyppyjä ja jäniksiä

Maanantai-iltana pyörähdettiin Pirkkahallin kentällä.
Ensin leikittiin kunnolla. Hiski tuo hyvin lelun ja vaihtaa lennosta toiseen, kunhan saa välillä hiukan juoksennella ja elvistellä. Miia S. ampui pari kertaa seuraamisen aikana eikä Hiski reagoinut yhtään. Loistavaa.
Leluseuraamisessa myös Hiski poikittaa melkoisesti (huom. Hanna T.!) ja on edelleen liian edessä, mutta en ole siitä kovin huolissani, uskon, että asia kyllä korjautuu ajan kanssa. Koitan ottaa vasemmalle kääntymistä paljon, siinä ei ei ole niin pahasti poikittain. Namiseuraaamista myös, perusasentojumppana.
Otimme myös hyppyjä (olisko ollut 80 sm). Miia oli namin kanssa telineen takana palkkaamassa, mutta se ei jostain syystä vörkkinyt: Hiski joko ponnisti telineestä tai kalautti takajalkansa, eli hyppäsi liian "laakana". Sitten heitin motskun kaaressa yli ja vot: korkelata yli. Jätettiin tähän onnistumiseen.
Pari kertaa otettiin liikkeestä istuminen (ihan pari askelta vain). Maassa makuusta luoksetulo, eteentuloa en ottanut ollenkaan, vaan heitin lelun jalkojen välistä.
Ja yksi kapulan tuonti perusasennosta: "nouda"-käskystä nopea kapulalle meno, luovutus onnistui ihan eteen pienen peruuttelupassauksen jälkeen eikä pudottanut kapulaa! Ensimmäinen kerta, kun liike onnistui alusta loppuun niin, ettei huidellut kapulan kanssa tai räkäissyt sitä jalkoihini. Ei toistoja, megaleikki loppuun. Loistoheppu!

Tiistaiaamuna lähdimme yhteiselle remmilenkille läheiselle pellolle Iidesjärven rantaan. Rannan lähellä päästin Hetan irti eikä mennyt kuin nanosekunti, kun se oli jo pupujahdissa. Lähellä menee erittäin vilkasliikenteinen Nekalantie. Heta heittää onneksi heti uparit, kun sitä kutsuu, niin nytkin.
Kun oltiin vähän kauempana tiestä, päästin Hiskin vuorostaan vapaaksi ja olin juuri kaivamassa narupalloa taskustani, kun Se bongasi jäniksen. Ei puhettakaan, että olisi tullut kutsusta takaisin. Aloin rukoilla, että pupu päättäisi loikiskella järveä eikä tietä kohti. Onneksi pitkäkorva tekikin niin ja sai ilmeisesti aika nopeasti eksytettyä hra Hiskosen, joka palasi luokseni ihan muina koirina, kuraisena ja hengästyneenä. Hiukan takakireästi kiittelin sitä paluusta. Eipä pääse Hörökorva enää vapaaksi tällä pellolla. Leikin ensin (kostoksi) Hetan kanssa pallolla ja Hiski sai kadehtia puuhun kiinnitettynä. Sitten Hiskin kanssa pieni namiseurautus (remmissä) ja palloleikki päälle.
Illalla kotona vielä vähän seisomisen opettelua namilla ja ruokakipolla. Tätä Hiski ei ihan helposti opikaan: tarjoaa aina maahanmenoa. Mutta kyllä se siitä :)

Autohuollossa ja Lauran kanssa

Taas pitää tehdä yhteenveto.
Autohuollossa
Torstaiaamuna otin Hiskin mukaan Pösön jarruhuoltoon , jonka kerrottiin kestävän kaksi tuntia.
Ensin teimme lenkin Hatanpään valtatien varrella - autoja pyyhki ohi joka suunnasta. Hiskin mielestä superkamalaa. Edes pissata ei voinut sellaisessa härdellissä. Sitten siirryimme puistoon, jossa Hiski pääsi purkamaan pahimman stressinsä narupalon kanssa. Aluksi vain leikittiin, sen jälkeen seuraamista pikku pätkiä ja muutama luoksetulo paikalla makuusta. Kerran hiipi perässä ja vasta kolmannella onnistui tulemaan jalkojen välistä. Lopuksi taas leikkiä ja paluu liikenteen sekaan, häntä koipien välissä. Huoh.
Hiskiä ei voi panna istumaan ennen kadun ylitystä, koska se ei pysy paikallaan, jos tulee auto. En voi pakottaakaan.
Automaassa sitten leiriydyttiin pöydän ääreen, otin tietokoneen ja rupesin töihin. Hiskille siankorva ja leluja, ihmiset kävivät silittelemässä. Ihan nätisti poika käyttäytyi, vaikkakaan ei malttanutkaan käydä huilimaan.

Aamuisin olen nyt ottanut koirille seuraavanlaisen session: Molemmat jätetään istumaan keittiön lattialle, itse käyn levittelemässä lattioille joukon esineitä, kaikki vähän vaikeempia tapauksia, metallia, harjaksia yms. Ei mitään leluja, hanskoja tms pehmeitä kivoja tavaroita.
Sitten takaisin keittiöön ja käsky ”etsimään”. Kahdeksan jalkaa sutii vimmatusti laminaatilla, kun molemmat säntäävät tavaroita hakemaan. Sitä mukaa, kun löytävät, kantavat mulle ja annan palkaksi juustoa tms. Hiskiltä tuppaa hosuessa vielä välillä putoamaan esine liian nopeasti tai liian kauas, jolloin Heta nappaa sen ja antaa mulle ”oikeaoppisesti”. Saapas nähdä, oppiiko Hiski tästä, ettei kannata pudottaa esinettä, vaan antaa se nätisti mamman käteen. Olen kyllä vaatinut jo nostamaan pudotetun tavaran ja antamaan sen uudelleen. Pitää jo paremmin.
Joka tapauksessa tämä kilpaili lisää jo nyt aika kivasti vauhtia ja motivaatiota esineille…

Sunnuntaina mekin tapasimme ”keinoemon” , Lauran Kalevassa ja saatiin hyviä neuvoja myös. Hui on kuulemma ”totisempi” poika kuin Hiski, joka on aikamoinen vilistäjä…
Otettiin leluseuraamista, jossa Hiski on aika vinossa (pyrkii poikittamaan), muitta joka muuten pitää paljon paremmin mielenkiinnon yllä kuin nami. Namiseuraamisessa häiriöt katkaisevat helposti homman, niin nytkin. Saatiin kuitenkin onnistuneitakin pätkiä. Luoksetulo ja eteenmeno lopuksi, niihinkin hyviä vinkkejä. Vauhdikkaitahan nämä Hiskillä aina ovat. Eteentuloa ei des yritetty. Jääviä liikkeitä me vasta aloittelemme. Liikkeestä istuminen lelun kanssa meni ihan näpsästi.
Kiitos Laura kovasti: oli tosi hauskaa ja hyödyllistä!

Sunnuntaina iltapäivällä ajelimme vielä Sääksjärvelle hakutreeneihin. Oli mainio tuulinen keli. Hiskipojalle otimmekin peräti neljä maalimiestä, molemmin puolin kaksi, kaikki noin 50 metrissä, piilossa. Kaikki hajunhakuina. Treeni meni loistavasti: Hiski eteni luotisuoraan ja VAUHDILLA keskilinjalta asti jokaiselle maalimiehelle. Namipalkat kaikilla, vain lopuksi iso pallo, joka olikin niin kallisarvoinen, ettei siitä voinut luopua hetkeksikään.
Ekalla maalimiehellä sattui (taas) pieni hauska moka (joka ei kylläkään haitannut). Maalimiehenä oli Jenni-niminen nuori tyttö, joka on aika uusi ryhmässä. Kun menin piilolle, Jenni ja Hiski tuijottivat siellä toisiaan ja Jenni kysyi arasti: "Eikö tää haukukaan..." Hiski oli jäänyt nätisti istumaan ja odottamaan palkkaa, jota ei heti herunutkaan. Tästä taas nähtiin, että ohjeet eivät koskaan voi olla tarpeeksi tarkat.
Mutta siis erinomainen treeni, Hiski on tajunnut homman. Sillä menee kyllä nokka helposti maahan, mutta kyllä se ilmastakin hajun hakee. Pitää vaan olla tarkkana, ettei vahvista tota jäljestämistä hakumetsässä.
Laura totesi hyvin tuosta ruokapalkasta, että Hiskille voi olla hyväksi käyttää vielä toistaiseksi rauhoittavaa ruokaa, koska se on aika hektinen tapaus.

lenkkiä, lenkkiä

Tiistia 30.9.
Tehtiin tähän mennessä pisin yhteinen remmilenkki koiruuksien kanssa. Remmilenkit sujuvat näin: Hiski vetää hulluna poispäin autoista, ihan mihin tahansa, Heta taas on ruvennut vetämään uudestaan - muuten vaan, ilmeisesti ollakseen varmasti Hiskin edellä aina. Se on myös taas alkanut uhoilla vastaantuleville koirille. Hiski pörhistelee niille myös. Eli korkeintaan yksi yhteislenkki per päivä, kiitos. Heti, kun ollaan poissa "asutuilta seuduilta", päästän Heta vapaaksi. Se on helpommin pyydystettävissä- juniorin kiinnisaannista en ole ihan satavarma taannoisen metsäirtioton jälkeen.'
Aika paljon lenkkisessioita kertyy päivän mittaan: yhteislenkin lisäksi Hiskin kanssa kolme lenkkia, Hetan kanssa kaksi. Yhteensä kuusi... Odotan totisesti aikaa, kun saan päästää molemmat koirat vapaasti juoksemaan yhdessä.
Lenkin yhteydessä otin Hiskille narupallon kanssa (on ruvennut tykkäämään siitä) hieman seuraamista - oli taas kovin töpinöissään, mutta malttoi sentään istua, kun liike pysähtyi. Lisäksi paikallamakuuta ja ja paikallaistumista niin, että palasin koiran luo palkkaamaan. Oikein hyvin meni: pysyi ja pysyi.
Heta saa nyt pitää lomaa. Sille jää helposti kisastressi päälle ja se paranee havaintojeni mukaan vain, kun sen kanssa ei treenata vähään aikaan ollenkaan.

Keskiviikko 1.10.
Ajettiin Sääksjärvelle ja poljin Hiskille metsäjäljen: sammalta pääasiassa, risukkoa, kaatuneitten puiden ylityksiä ja yksi ojan ylitys. Kolme kulmaa. Pituutta noin 400 metriä. Nameja siellä sun täällä. Hiski lenkille ja sitten autoon odottamaan.
Jäljen vanhetessa rämmin Hetan kanssa maastossa tutkien paikkoja marraskuun pelastushakukoetta varten. Tuli tehtyä kunnon lenkki aikamoisessa maastossa ja vesisateessa.
Hiskin jälki oli runsaat 1,5 tuntia vanha, kun lähdettiin ajamaan. Pari reilua poikkeamaa ja yksi reilu kulman yli ajo. Silti homma sujui mielestäni erinomaisesti: jo jäljen nosto (sivusta, noin 10 metristä) kävi nätisti ja Hiski nosti jäljen joka kerta keskittyneesti uudelleen ja sähläämättä, jos harhautui sivuun. Hiskin kanssa jäljellä olo on paljon miellyttävämpää kuin Hetan kanssa. Heta on "hysteerinen" jäljenajaja, sillä on hirvee vauhti ja jos se hukkaa jäljen, se hermostuu ja pyörii ihan hulluna, mikä aina stressaa ohjaajaakin. Ainakin toistaiseksi Hiskin vauhti on pysynyt kohtuudessa ja sitä on helppo seurata: ei tarvitse roikkua kaksin käsin liinassa niinkuin Hetan kanssa. Lisäksi sillä pysyy nokka maassa, se ei hae apua ilmasta kuten Heta.
Jäljellä oli yksi keppi, jota Hiski ei noteerannut enkä puuttunut asiaan mitenkään. Ehtiihän tuon. Lopussa purkki, jonka merkkasi ja asettui nätisti maahan.
Mukana olleen GPS:n mukaan jälki olikin vain 300 metriä pitkä...
Olen nyt laittanut Hiskille aamuin illoin ketrjupannan kaulaan ennen ruokakipon antamista ja jättänyt sen kaulaan joksikin aikaa. Angsti alkaa hiukan helpottaa, luojan kiitos.