HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 12. lokakuuta 2008

esineitä, esineitä

Sunnuntain hakutreenit olivat tällä kertaa esinetreenit.
"Oikean" kokoinen esineruutu suht haasteeellisessa maastossa. Heta haki kolmen esineen satsinsa ripeästi omalla tyylillään, eipä siinä sen kummempaa.
Hiskille ei ole paljon vieraitten esineitä ollut. Päätin käyttää koko aluetta, aikaisemmin on aina ollut kaistaleita. Virittelysanat ja lähetyspaikalle. Marja-Leena vei ensimmäisen, mytätyn pipon, jonnekin 30-40 metriin oikeean reunaan ja heitteli sitä niin, että Hiski näki homman. Katseli tosi tarkkaan ja keskittyneesti, ampaisi matkaan, nosti pipon ja kiikutti mulle. Pudotus vähän liian hätäisesti, mutta en vielä vaadikaan täydellistä loppuasentoa.
M-L kävi pudottamassa toisen esineen, sandaalin, suunnilleen samalle etäisyydelle, mutta keskemmälle ruutua ja samalla kävi viemässä myös kolmannen (pieni olkatoppaus) vasempaan reunaan. Hiski seurasi silmä kovana ja kun annoin luvan ampaisi suoraan hakemaan kolmatta (ei siis ollut nähnyt sen pudottamista eikä esineen paikkaa, mutta jäi ilmeisen vahva mielikuva siitä, minne esine vietiin). Toppaus kiikutettiin minulle pikavauhtia. Namipalkka ja uusi lähetys sille keskimmäiselle. Hiskipä kurvasi taas vasemmalle. Ei siis tehnyt pistoa sinne, minne lähetin, mikä oli huono asia, mutta hyvä asia oli se, että teki töitä ruudussa - ja nimenomaan ruudussa - mahtavasti, etsi ihan tosissaan ja täysillä koko ajan. Menin vähän lähemmäksi esinettä ruutuun, kutsuin Hiskin kehuen pois ja palkkasin luoksetulosta. Uusi lähetys ja bingo! Sandaali tuli käteeni hienosti. Lopuksi Hiski sai riehua oikein kunnolla juttinarumotskun kanssa.
Tehtiin vielä pitkät lenkit kummankin koiran kanssa erikseen. Lopuksi vielä pätkät imutusseuraamista ja pari liikkeestä istumista.
Kotona Siljan avustuksella rullannoutoa olkkarissa. Hyvin menee, seuraavaksi näyttö.

Ei kommentteja: