HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Möllitokoa ja vähän muutakin

Tuorein tapaus ensin, eli Vilin tämänpäiväinen aloluokan möllitoko, joka kuuluu valkkuryhmän ohjelmistoon. "Tuomarina" Krista Karhu.
Voihan vinku. Vili vinkui poikkeuksellisen paljon jo heti halliin tullessa ja vuoroa odotellessa.  Ulkona oli riehuttu ihan kunnolla ja hartaasti, ei vaikutusta. Tässä vaiheessa jo tiesin, mitä on tulossa.
Liikkeet onnistuivat ihan sillälailla kuin Vili ne osaakin, mutta lukuunottamatta paikallamakuuta ja kapulanpitoa ääntä tuli tasaisesti vähän väliä.
Eli: paikallamakuu 10. Asento ei kylläkään ollut oikein hyvä, mutta Vili oli rauhallinen ja tarkkaavainen.
Seuraaminen 7,5. Painoi ja taisi vähän vilkuillakin. Vingahdus jokaisen käskyn kohdalla. Pisteet lähtivät ääntelystä ja painamisesta. Painamiselle en sivumennen sanoen meinaa tehdä mitään.
Liikkeestä maahanmeno 8. Nopea maahanmeno ja hyvä seuraaminen, mutta alkuvinghdus ja armoton ulvahdus sivulle siirtymisessä. Reippaalla pompulla sivulle niinkuin kaikissa sivullesiirtymisissä.
Luoksetulo 7. Ihmeellinen matala ja hidas luoksetulo. Kuulemma törmäsi, en muista. Ja ääntä. tietenkin.
Noutoesineen pitäminen 10. Tässä ei mitään vikaa, ei pureskelua eikä ääntä.
Kauko-ohjaus. 8. Jäi puoli-istuvaan asentoon. Ei muuta vikaa eikä ääntä.
Estehyppy 7. Tuijotteli estettä jo menenssä sen näköisenä, että kohta vingun. Ja vinkuikin. Ja kuulemma törmäsi, tähänkään en tosin kiinnittänyt huomiota enkä meinaa yrittää korjata.
Kokonaisvaikutus 7. Se ääntely...
Summa summarum: joka liikkeestä (paitsi makuu ja kapulanpito) lähti 2-3 pistettä ääntelyn takia kuten tokossa lähtee. En tiedä, jännitinkö sitten senverran, että Vili sen jotenkin vaistosi - en kylläkään pahasti - vai mikä sen vinkumisen provosoi. Ei se palkattomuuskaan kovin erikoista ole, ollaan tehty palkattomia treenejä kyllä.Mutta eihän toi nyt kovin hyvältä näytä tietenkään eikä ole mitään asiaa oikeisiin kokeisiin. En mä silti mitenkään huolissani ole: jos toko ei kulje, niin ei sitten kulje, ei se ole mulle mikään elinehto. PK-puolella pärjätään varmasti pienen vinkumisenkin kanssa ja siellä hyvästä vireestä on enemmän hyötyä kuin haittaa.Pääasia, että säilyy ilo ja into eikä ala mikään päähänottaminen pilaamaan suhdetta ja treenejä!Vili tekee aina parhaansa.

Olen nyt saanut eri guruilta aika erilaisia neuvoja tuon ääntelyn suhteen ja alan itse olla vähän sekaisin niistä enkä varmaan ole ollut enää tarpeeksi johdonmukainen kokeilujeni kanssa. Mutta tuntuu kyllä nyt siltä, ettei Vili ole enää ihan oma iloinen itsensä, vaan vaikuttaa ´tokotreeneissä vähän ahdistuneelta - melkeinpä masentuneelta - kun sille on tehty aika paljon häiriötreenejä ja varmaan liikaa myös sellaisia ryhmätreenejä, jotka on olleet sille liian vaikeita ja on jouduttu ottamaan paljon toistoja. Meillä ei ole enää ollut niin hauskaa kuin joskus...Ehkä se on myös jossain määrin stressaantunut.
Mietin myös sitä, että kun kiihkeältä koiralta koittaa kauheasti saada sitä kiihkeyttä/virettä pois, niin meneekö siinä pöpelikköön, eli lopputulos on ihan muuta kuin piti? Niinpä ajattelin nyt pitää totaalitauon, tuumausviikot kaikesta treenaamisesta ja varsinkin tokosta, joka ei muutenkaan ole ihan mun lemppari.

Maastossa on Vilin kanssa ennen lumentuloa jatkettu jäljestämistä, joka on mennyt kivasti, kepitkin nousevat. Myös Hiskille olen polkenut jälkiä, sen kanssa on keskitytty keppitarkkuuteen. Esineruutuja myös on tehty molemmille.
Muutama pudotettu esinekin on otettu kummallekin, ihan superia.
Haussa on pitänyt ottaa vähän takapakkia, kun siellä liiat kierrokset johtivat siihen, että Vili alkoi repiä pressuja maalimiehen päältä. Nyt ketjutetaan taaksepäin: Vili alustalle, mm eteen, haukkuu, minä komennan, jos porsastelee, ei maalimies. Minä myös palkkaan, ettei Vilillä ole mitään syytä alkaa kaivella palkkaa.
PK-tottis Vilin kanssa SDP:hallilla on mennyt ihan kivasti ja aika äänettömästikin, kun siellä saa tehdä juttuja ihan omassa tahdissa ja moodissa. Hiskin kanssa on tehty kaikenlaisia kivoja hömpöttelyjuttuja. Se on ihan liekeissä jo mennessään.
Ensi viikolla Vili pääsee kasvattajan luo paimentamaan. Jännää :)
Vili possuilee
.
 






lauantai 15. lokakuuta 2016

Ryskettä metsässä



Vili Juha Korrin koulutuksessa. Kuvat Piia Heinilä


Lempäälän metsistä on kuulunut melkoinen rytinä, kun Vily-boy on pistellyt menemään jäljellä. Voi pojat sitä huumaa. Jäljen imu kiidättää poikaa semmoisessa nenäkuplassa, että ihan sama, roikkuuko siellä liinan päässä joku onneton inehmo eli ei.
No joka tapauksessa Vili jäljestää upeasti ja tarkasti. Ja vauhtikin on pahimmasta jo selvästi tasaantunut, kun sille on tehty sikavaikeita jälkiä (myös vieraita): on ollut terävää, suoraa, kaarrosta, kivien ja kaatuneiden puiden ylityksiä, tiehämyjä ja ties mitä. Ainoa, mikä nyt vähän tökkii, on keppien nostaminen. Ei Vilpertin keppimotivaatiossa varsinaisesti vikaa ole, se ei vaan yksinkertaisesti kerkiä eikä muista siinä höyrytessään aina nostaa keppiä. Nyt ollaan tehty pelkästään yhden tai korkeintaan kahden kepin jälkiä ja kepillä oleiluun on panostettu oikein urakalla. Ruokahan on toki Vilpertöörille aivan sivuseikka: pääasia, että keppiä heitetään ja että sitä saa PURRA.
Veikkaan joka tapauksessa, että Vilistä kehittyy vielä mahtava jälkikoira. Ellen onnistu pilaamaan sitä.
Jälkiä on pyritty Vilin kanssa ajamaan 1-2 kappaletta/vko.
Hakuillessa korpi ryskää yhtälailla, kun Mr Vilpastus on asialla. Vauhti on sanalla sanoen hirmuinen. Olemme edenneet siihen pisteeseen, että mukana ovat myös tyhjät pistot (1-2/treeni), joiden kanssa ei toistaiseksi mitään ongelmaa, sinne jonnekin horisonttiinhan nulikka uppoaa, kaartaa eteenpäin ja tulee kutsuttaessa pois. Hallinta piilolla on kunnossa, vielä esiintyy vähän turhaa liikehtimistä haukkuessa, mutta ei pahasti. Ainoa homma, joka ei ihan vielä vörki, on piiloilta pois tulo, kun olisi niin kaamea kiire päästä jatkamaan. Mutta tasaantunee varmasti ajan kanssa. Toivon mukaan.
Hakutreenit/1 krt/vko
Esineruudussa olemme edenneet maltillisesti, koska haluan kaikin keinoin välttää Vilin juoksentelua sinne sun tänne ruudussa. Siksi esineet ovat edelleen pääsääntöisesti peräkkäin oikealla kaistaleella. Jos ovat muualla, viedään yhdessä. Näin on sujunut hyvin.
Muutama EK:n pudotettu esinekin on otettu ja se(kin) on ehkä maailman siisteintä Vilin mielestä.
Tottis- ja tokorintamalla on puuhattu kaikenlaista ja suht ahkerastikin. Juha Korrin koulutuksessakin olimme ja Juhan mukaan kyseessä on "erittäin kiihkeä koira". No ehkä vähän.
Sen verran on kokeiltu hyppäämistä, että Vili ylittää komeasti metrisen kapulan kanssa. Jätetään hautumaan.
Tottiksessa ollaan siinä pisteessä, että BH-koe menisi varmaan läpi jo, mutta odotamme kevättä.
Olemme käyneet kerran viikossa Koirakoutsilla Jalosen Mikan toko-koulutuksessa ja se on kyllä ollut tosi hyödyllistä. Saa nyt nähdä, mihin tokossa päädytään.
Pientä ääntelyä aina silloin tällöin esiintyy ja edelleen vältän kaikkia kiihdyttäviä liikkeitä, esimerkiksi kiertoa ja ruutua tai ainakin ne tehdään "toisin", ei koskaan lähettämällä.
Mielentila edellä  mennään Vilin kanssa kaikessa koulutuksessa. Ja mahdollisimman paljon laumapalkan kanssa.
Mutta hauska tuon kanssa on puuhata, kun se on aina mukana sata lasissa ja vähän ylikin. Ei tartte virpoa...

Hiski on lähinnä jäljestänyt. Olen tehnyt sille kaikenlaisia keppijippoja, kaivanut keppejä maahan, niin, että pää vain näkyy, kätkenyt keppejä risukasoihin, käyttänyt tosi pieniä keppejä ja toisaalta taas maksikeppejä. Yms.
Esineruudussa se on ollut edelleen pro.
Tottiksessa Hiskin kanssa on vain hulluteltu ja hömpötelty: olen mm tanssinut valssia sen kanssa kentällä - se on muuten Hiipparista tosi hienoa -  ja tehnyt sille kaikenlaista kuuntelutreeniä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla sambaa, Hiskillä on selvästi parempi rytmitaju kuin mulla. Mitään "kunnollista" ei tottisrintamalla ole Hiskin ole hommailtu.Eikä ole aikomus jatkossakaan puuhailla mitään järkevää ennen ensi kesää. Yhdessä vaan pidetään hauskaa.




tiistai 9. elokuuta 2016

Voihan Hiski!

Tarkkana. Kuva: Minna Saarinen



Vuoden 2016 PK SM-kisat Lapualla on taputeltu. Ja millaiset kisat! Oli niin rattoisa viikonloppu, että tuntui lomalta, vaikka ihan tosissamme oltiin kilpailemassakin. Lajina oli tällä kertaa jälki, jota ei olla vielä Hiskin kanssa ässämmissä kokeiltu. Hyvä valinta, täytyy sanoa, leppoisaa ja rentoa meininkiä verrattuna eekoohon ja hakuun. Kotona en ole ollut rättipoikki kuten aina ennen. Eikä Hiskikään ole ollut yhtään väsynyt.
Kenttään tutustumisessa olimme yhdessä neljän muun T-koiran kanssa. Pidin tiukasti kiinni alkuperäisestä suunnitelmastani, eli en ottanut muuta kuin ilmottautumisen, lähtöjä ja leikkiä. ja kapulan heittoja ilman koiraa. Kaikki muut tekivät teline- ja kapulatreeniä ja eteenmenoja. 
Olimme tottiksessa vuorossa vasta lauantai-iltapäivänä puoli neljän maissa, mikä vähän hirvitti etukäteen, mutta ei sitten ollutkaan yhtään hassumpaa. Lisäksi olimme kolmesta kentästä keskimmäisellä, eli molemmilla puolilla huudettiin käskyjä ja ammuttiin. Eipä hetkauttanut Hiskiä mitenkään.
Suoritusvuorossa ensin, mikä on ohjaajan pollalle se parempi vaihtoehto. Jouduimme aika pitkään odottamaan paalupaikalla perusasennossa, mutta Hiski tuntui jo siinä tosi hyvältä ja tarkkaavaiselta, joten lähdimme liikkeelle hyvällä pössiksellä. Seuraaminen oli aivan superia! Sen jälkeen kaikki tuntui niin kevyeltä. Jäävät liikkeet kaikki oikein, pientä edistämistä, vinoja perusasentoja, mutta ei pahempaa.
Kapula lensi paljon pitemmälle kuin viime vuonna ja palautus oli hieno, aivan eteen ja suoraan.
Metrisellä ohjaaja sitten kämmi: antoi  tasamaanoudon käskyn eikä ollenkaan hyppää-komentoa. Hiski empi muutaman sekunnin, mietti vissiin, että "mitä toi ny taas sekoilee" ja hyppäsi sitten hienosti. Kruunasin aivopieruiluni paijaamalla Hiskiä päähän luovutustilanteessa, en yhtään tiedä, miksi.
A-esteellä kapula kieri pahasti vinoon, mutta tiesin, että Hiski selvittää homman kuten tekikin. En uusinut.
Eteenmenossa pieni hidastelu lopussa, muuten hyvä.
Kun tuomari (Jussi Vaahtoniemi) aloitti jotenkin näin: "koira suorittaa iloisesti, energisesti ja voimakkaasti", alkoi jo heti pillityttää. Tätä mää olen niin odottanut... Arvosanat olivat melkein kaikki muistaakseni erittäin hyvää, yksi erinomainen ja yksi hyvä (se hyppyeste). Minusta hyvin arvioitu kaikki. Saldona 92,5 pistettä! Ja taas itketti. Ilosta siis. Maastopaikka oli varma.
Ja oli muuten Tendingin koirien parhaat pisteet ja jälkikoirien toiseksi parhaat, öhöm. 
Tulipa muuten mieleen, että Hiski on nyt käynyt seitsemät ässämmät ja sen tottispisteet ovat olleet välillä 98-88. Eli melko tasaisen varmaa työtä, vaikka mä aina ajattelen, että me ollaan ihan surkeita tottiksessa. Ehkä ei sitten ollakaan.
Ja maasto: vedin arvonnassa  numeron kaksi, eli kävi melkoinen munkki. Ei tarvinnut kauaa odottaa, startattiin sunnuntaiaamuna jäljelle hyvin nukutun yön jälkeen kello 8.15. His otti odotetusti takajäljen - se on nyt ollut tämän kesän vitsaus - muuten jana oli hyvä, eteni vähän vinosti, mistä rokotettiin. Maasto oli hyvin, hyvin vaihtelevaa: paljon suopursua, märkää, upottavaa maata, risukkoa, liukkaita kallioita. Kulmia oli kuulemma seitsemän ja kaksi piikkiä. Hiski jäljesti hyvin ja varmasti, yhdessäkään kulmassa ei näkyvää säätöä. Silti maastoon jäi yksi keppi, varmaan jonnekin sinne suopursikkoon tai risukkoon.  Mutta hyvin poika veti! Kiva aamulenkki :) Mitään kiirettä ei ollut luovutukseen.
Esineruutu ei näyttänyt pahalta, mutta His ei ollut ihan timmissä mielentilassa täällä, en oikein tiedä, miksi. Se jäi vähän nutaamaan ja vaikutti hiukan epävarmalta. Alue käytiin kyllä hyvin läpi, mutta keskellä ollut etuesine jäi. Kaikki esineet oliuvat keskellä peräkkäin. Hyvä idea.
Maastopisteet yhteensä 162, kokonaispisteet 254,5. Sijoitus kymmenes. Eipä huono, kun osallistujia jäljellä oli melkein 50.
Olin todella tyytyväinen: Hiskihän ei ole lainkaan "erikoistunut" jälkeen ja viime vuodet sen kanssa on harrastettu pääsääntöisesti hakua, muutama jälki syksyisin on poljettu. Kolmen vuoden sisällä 1,5 kilsan jälkiä on ollut noin neljä, kaikki muut lyhyempiä. Melkein kaikki jäljet olen polkenut itse. Mutta olen aina tiennyt, että His on myös lahjakas jälkikoira.
T-koirat pärjäsivät taas hienosti: Tarja ja Nomi ottivat jäljen kultaa, jälkikonkarit Hanna ja Kit pronssia. EK:ssa Nina ja Ässä hopeaa ja Saara ja Pingu.mummo pronssia.
Tykkäsin Lapuan kisoissa ihan kaikesta: ympäristöstä, majoituksesta, säästä, järjestelyistä, ihmisistä. Nautin.
Ennenkaikkea tykkäsin yli kaiken Hiskistä! Se on kyllä varsinainen ihmerekku: paranee vaan koko ajan sekä kotona että töissä. Sen kanssa kaikki on niin kivaa.
Kotona sitten odottikin ripulinen, mutta iki-ihana Vili-nulikka, mutta se toipuu jo kovaa vauhtia.

lauantai 25. kesäkuuta 2016

Jälkiä

Tässä on melkein puolivahingossa tullut jäljesteltyä kummankin koiran kanssa lähes urakalla, oikein olen innostunut. Ihan itte olen kaikki jäljet polkenut.
Hiskille olen tehnyt paljon janatreeniä. Mielestäni olen nyt hiffannut, mikä saa sen ottamaan takajäljen. His odottaa multa vahvistusta: nostaa jäljen oikeaan suuntaan, menee melkein liinanmitan, pysähtyy ja jää katsomaan, lähdenkö perään. Ellen lähde, kääntyy ja rynnii takajäljelle. 
Olen nyt sitten antanut jäljestää takaisin tielle, mutta en ole varma, auttaaako tuo vaivaan. Muutaman janan olen ottanut niin, että irrotan liinan kokonaan lähetyksessä (ettei jäisi kiinni). Itse en liiku mihinkään. His pysähtyy mentyään oikeaan suuntaan ja kun näkee, että seison siellä, kääntyy takajäljelle. Muutaman kerran se on jo kuitenkin vilkaisunsa jälkeen lähtenyt jatkamaan matkaa. Silloin minäkin lähden liikkeelle.
Seuraavassa vaiheessa teen niin (tein jo kerran), että pistän kaikin voimin vastaan, kun His lähtee oikeaan suun taan. Ideana on, että sillä pitää olla itseluottamusta edetä minusta välittämättä sinne, minne haluaa. Ei se myöhemmin enää jäljellä multa mitään kysele. Jollain lailla olen saanut tuon janatouhun ihan itse aikaan.
Janojen lisäksi poljin päivänä muutamana Hiskille yhden n. 1,5 kilsaa pitkän jäljen. Se olikin varsin hauskaa helvetillisen kamalassa, oudossa maastossa ilman gepsiä, jonka olen nyt sitten hukannut :(  Toistakymmentä vuotta se palveli, sniff.
Mutta siis Hiskin jälki sisälsi kaiken mahdollisen lähes läpipääsemättömistä ryteiköistä jyrkkiin mäkiin, risukasoihin, monttuihin, suohon. kivikoihin ynnä muihin pirkanmaalaismetsien ihanuuksiin. Siitä ei puuttunut myöskään kaikenasteisia kulmia. Oli myös hirvittävän hikinen sää (eikä tietenkään vettä mukana) ja hyttysiä niin paljon, etten ihan heti moista muista nähneeni. Enkä kyllä niiden seasta plus silmiin valuvan hien takia paljon mitään nähnytkään.
Mutta His ajoi jäljen aivan loistavasti: viidestä kepistä tosin yksi jäi, se, jonka tahallani laitoin niin pahaan paikkaan, että olisi ollutkin ihme, jos olisi sen nostanut. Viimeisellä parillasadalla metrillä His vaikutti jo hiukan uupuneelta, mutta ei se tahtia haitannut.

Vilpertti sitten. Mr Williamilla on nyt jokin loksahtanut kohdalleen jättikorvien välissä. Se on ajanut muutaman alo-luokan mittaisen jäljen oikein hyvin, pääasiassa jopa tarkasti ja maltillisesti. Lukuunottamatta pariasataa metriä jäljen alussa, silloin vielä mennään täyttä höökää savu korvista nousten. Ja jäljennosto on melko mielenkiintoisen näköistä syöksähtelyä. Mutta aina oikeaan suuntaan... Ja kun alkuhöyryt on päästelty, työskentely näyttää jo ihan oikealta jäljestykseltä. kulmat Vili selvittää ja ja kepit nousevat. Kaiken lisäksi Vili menee kepillä maahan, mitä en ole siltä vaatinut enkä opettanut. Mitenkään en puutu mihinkään Vilin tekemisiin missään vaiheessa.
Ehdottomasti pitää nyt tehdä Vlppertille pitkiä jälkiä, ei se noilla 200-300 metriä pitkillä ehdi tasaantua yhtään. Ja vieraitakin jälkiä tarttis saada: nyt sille on semmoisia tehty tasan yksi.

Esineitä on treenattu jälkien vanhentumista odotellessa ja yhden ruudun tein paikkaan, jossa oli alussa jyrkkä alamäki ja lopussa suopursikko. Molemmat pojat selvisivät haasteesta hyvin, Vili ehkä jopa hiukan paremmin kuin Hiski. Tosin se ensimmäistä kertaa vaihtoi esinettä lennosta ja esineen pureskelustakaan ei ole päästy eroon. Mutta eiköhän se siitä.
Ainiin: Vilille otettu myös pudotettua esinettä alokkaan matkalta. Jumaleissön, mikä lento! Ei epäilystäkään, etteikö tästä tulisi Vilin lemppari.


tiistai 14. kesäkuuta 2016

Pientä päivitystä

VILPERTTI
 Se isoin ja tärkein, eli ääni. Uskaltaisin (melkein) sanoa, että ongelma alkaa olla aikalailla selätetty. Jossain kohtaa vielä joskus saattaa mölyä esiintyä, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Ja osaan melkein ennakoida jo tilanteet,
Mikä on tepsinyt? Nämä: aina ensimmäiseksi leikkiä so kunnon  revittelyä. Joko jo parkkiksella tai kentällä. Kentälle mennään yleensä nelivedolla, siinä vaiheessa saattaa vielä jodlata ja annan tehdä niin.
Leikkimisen jälkeen rauha ja keskittyminen. Eli Vili maahan, pallo maahan ja minä kiertelen ympärillä. Välillä otan pallon itselleni, välillä vapautan Vilin pallolle, välillä käsken suoraan seuruuseen niin, että pallo on kädessä. Tai perusasentoon niin, että pallo on välillä kädessä koiran pään päällä, välillä siirtyy kainaloon. Tai maasta siitä kaukokäskyjumppaa tai eteentuloja. Ja sitten taas leikkiä.Paljon.
Erityisen iloinen olen siitä, että tämä kaikki onnistuu nyt aivan hipihiljaa myös aika pahoissa häiriöissä: muiden koirien ja ihmisten aikana.
Haastetta on vielä vauhdikkaissa liikkeissä, tai itse asiassa niihin valmistautumisessa, eli odottamisessa. Mutta kyllä niidenkin kanssa pärjätään.
Kovin paljon uutta en ole opettanut, mutta kyllä Vili kaikki tokon alo-luokan liikkeet osaa kohtuullisesti ja osan pk-tottiksen ykkösluokankin liikkeistä, mutta ei niissä varmuutta vielä ole. Esimerkiksi ruutua en ole edes yrittänyt sille opettaa. Ollaan keskitytty nyt mielentilaan (sekä koiran että ohjaajan)  ja yhteistyöhön ja nyt alkaa olla tosi kiva fiilis kentällä.
Maastossa Vilillä on ollut yhdet hakutreenit/vko. Aivan perusasioissa mennään edelleen: suoria pistoja  syvälle ja ilmaisua. Erilaisia piiloja myös. Viime treeneissä Vili tuli vähän vahingossa tehneeksi toistakymentä pistoa (nelisen tyhjää) aika haastavassa maastossa kuumassa säässä, mutta eihän se ollut edes väsynyt...
Ilmaisukäytöstä pitää nyt treenata vielä erikseen: Vilillä on hyvä, kantava haukku, mutta se haukkuu liian levottomasti, ei pysy paikallaan. Kun ei millään malta...
Jälkiä on tehty 1-2 kpl/vko, metsään. Ihan pientä rauhoittumista on havaittavissa. Viimeksi kävi niin, että kaaduin pahassa kivikossa ja ihan spontaanisti mylvin melkoisia ärräpäitä. Vili vähän vilkaisi taakseen ja puksutti sitten taas täyttä vauhtia eteenpäin. Ei se yhtään pehmeä ole töitä tehdessään,  herkkä koira olisi lopettanut hommat siihen paikkaan. Keppimotivaatio on hyvä ja jäljellä poika pysyy.
Esineruuduissa Vili on melko pro: niitä on tehty myös 1-2 kpl/vko, edelleen kaistaleperiaatteella, eli aina kaikki esineet samalla kaistaleella peräkkäin, koska en halua sen oppivan tolkutonta ruudussa ympäri ämpäri juoksentelua. Tätä tehdään varmaan loppuvuosi.

HIIPPARI. Kävihän setämies hakemassa Hämeenkyröstä JK3-tuloksen pistein 289. Eli nyt on kilpailuoikeus taas kolmeen lajiin SM-kisoissa.
Kokeen jälkeen Hiskin kanssa on tehty ainoastaan janoja ja mitä mielikuvituksellisimpia kikkoja sen jälkeen ynnä harhoja ja keppien piilotuksia.  Yhtään varsinaista jälkeä ei ole tehty. Esineruuduissa (kaisaleilla): ei valittamista.
Tottiksessa olemme Hiskin kanssa ottaneet melkein pelkästään kuuntelutreenejä ja erilaisia rutiinien rikkomisia. Eipä ole ollut tylsää. Ei myöskään katselijoilla ;)
Hämeenkyrön kokeen perusteella on syytä treenata jossain välissä myös luoksetulojen loppuvaihetta (lähemmäs) ja kapulan luovutuksia (lähemmäs). Ja yllätys: eteenmenoa. Siinä His ensimmäistä kertaa elämässään hidasti ja ennakoi. Eipä ole uskallettu eteenmenoja treenata ollenkaan sattuneesta syystä. Nyt on ehkä pakko.


perjantai 22. huhtikuuta 2016

Maastoa, maastoa

On siis päästy aloittamaan maastokausi ja kylläpä onkin kirmailtu kuin vasikat laitumella.
Vilin kanssa on hakuiltu, Hiskin kanssa jäljestelty ja molemmille on tallottu esineruutua.
Tottisteltukin on jonkin verran.
Vilin haku on hyvällä mallilla. Olemme treenanneet nyt keväällä kolmessa eri paikassa ja joka paikassa on sujunut yhtä hyvin. Ilmaisut ovat ällistyttävän hyvät ja sadetanssi maalimiehen ympärillä loppunut kokonaan. Pistot ovat suoria ja lähihakukin onnistuu, eli nenä on auki, vaikka vauhtia on melkoisesti.
Hiskin jäljestys on myös sujunut mukavasti: olen saanut sille kaksi vierasta jälkeä, joista toinen oli yli kilometrin pituinen ja jäätävän vaikea. Omia jälkiä en ole laskenut, mutta ehkä kymmenkunta.
Lyhyillä jäljillä olen panostanut vaikeuteen. Tänään poljin jäljen Ideaparkin taakse roskien ja koiranpaskaläjien keskelle. Hyvin meni, paitsi, että His nosti kaksi kertaa jalkaa kesken kaiken ja jatkoi sitten jäljestämistä ihan kuin ei mitään.  Oli ilmeisesti pakko jättää postia kesken kiireiden...
Keppejä on jäänyt kaksi, janat on olleet pääsääntöisesti erinomaisia: kaksi kertaa on lähtenyt väärään suuntaan, mutta korjannut itse.
Vilin jäljet ovat olleet lyhyitä, vauhti on edelleen jäätävä, mutta talttumaan päin. Kepit se nostaa hyvin, hosuu ja sählää kuin viimeistä päivää, mutta pysyy jollain käsittämättömällä tavalla jäljellä. Olen tehnyt myös kulmia, ei mitään ongelmaa. Tänään otin ekan "janan", eli jäljennoston lyhyeltä matkalta. No problem.
Esineruudut. Hiskillä muuten jees, mutta muuan Timo-bc (törkimys nosti jalkaakin) ennen Hiskiä ruudussa aiheutti melkoisen tunnemyrskyn ja pojan keskittyminen kärsi kovan kolauksen. Tämä "ne muut jätkät" on Hiskin kompastuskivi. Lisää sotkettuja ruutuja siis.
Vili on edistynyt esineissä kovasti. Etsii hyvin ja tuo lähes mälväämättä. Pyrin siihen, että hakee esineet  aina ohjaukseni mukaan eikä sinkoile missä sattuu. Ans kattoo.
Tottikset... Huoh. Hiskin kanssa ei ole oikein mitään suunnitelmaa.  On tehty vähän sitä sun tätä.
Vilin kanssa olen keskittynyt mielialaan. Aika paljon tehty ihan kotitreeniä ja aivan perusasioita. Kentällä se vetää niin koville kierroksille, että en edes yritä kuin jotain aivan pientä ja helppoa.
On harjoiteltu esim kättelemistä, mikä on Vilille aivan käsittämätön ja kiihdyttävä toiminto :)





perjantai 25. maaliskuuta 2016

Videoita, uusi yritys

https://www.youtube.com/watch?v=r5SKR8DyZLU&feature=youtu.be Vilpertti noutaa

https://www.youtube.com/watch?v=UMNqqICZiTQ&feature=youtu.be Vilpertti pitää

 https://www.youtube.com/watch?v=rEWv8IcfFgc&feature=youtu.be Vilpertti seuraa

https://www.youtube.com/watch?v=vK6gYInVZdc&feature=youtu.be Vilpertti kaukoilee

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kivaahan meillä on

Ettei nyt jäisi sellaista kuvaa, että meidän elämä on pelkkää ongelmaa ja vinkumissiedätystä, niin korostettakoon, että pääasiassa meno Vilin kanssa on rattoisaa ja helppoa. Se on kotioloissa  huomaamaton ja rauhallinen ja iloinen: nytkin vaikka on tehty pelkkää remmilenkkiä toista viikkoa. Se tunkee viereen sohvalle ja päänsä syliin ja makaa aina jalan päällä (nytkin), kun olen koneella. Ja  antaa veivata itsensä vaikka minkälaisiin asentoihin. Hiski saa hepulin jo, jos sitä tarttuu tassusta...
Vili odottaa ulosmenoa kiltisti ja hiljaa ja tuokakuppia käsketyssä asennossa vaikka kuinka kauan.
Se on innokas tekemään kaikkea, olipa kyse sitten tottiksesta, tokosta, hausta, jäljestä
 tai esineistä. Motivointiongelmia ei tunneta: vire nousee ihan virittämättä pelkästä tekemisen ajatuksesta. Pehmeydestään huolimatta se ei ole mikään alleenpissaaja, vaikka korotan ääntäni. Vilillehän ei juuri tarvitsekaan, mutta Hiski vaatii joskus vähän volyyminnostoa.
Ja kun Vili keskittyy ja tietää, mitä tehdään ja miten, se on ihan hipihiljaa, vaikka on fiiliksissä. Odotan kieli pitkällä, että noi helkutin lumet häväisivät ja päästäisiin maastoon.
Eilisiltana kävimme Levekin ulkokentällä ja autolla Vilistä lähti ääntä kuin pienestä hinaajasta. Kentällä irtosi enää pari tuskin havaittavaa piipahdusta ja Vili oli oikein superhessu. Otettiin ampumista ja henkilöryhmääkin.
Hiskikin pääsi vähän höntsäilemään ja jallitin sitä eteenmenojen kanssa oikein urakalla, hähää.

Lisää gurujen ääniviisauksia: "Kaikki pitää vinkuvalle koiralle opettaa tosi hyvin ja tarkasti, että se varmasti tietää, mitä sinä haluat sen tekevän. Ja itse ei saa hermostua missään tilanteessa." Tämän olen huomannut itsekin, mutta oli hyvä kuulla vahvistus. Suurpiirteiselle, kohtuullisen kärsimättömälle ohjaajallehan tää on helppoa kuin heinänteko :) Pitää nyt  vaan yrittää kasvaa ihmisenä ja ohjaajana.


 


sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Äänestäajattelua edelleen

Kävin tokon karsintakokeita katselamassa Tamskin uudella hallilla. Halli oli hieno ja hitto, miten taitavia koiria!
Itse sain taas uutta ajateltavaa ääntelyhommeleista. Puhuin aika monenkin "gurun" kanssa ja mieleeni jäi erityisesti tämä lause (en edes muista, kenen): "Vinkumisesta on paljon hankalampi päästä eroon kuin haukkumisesta, koska koira ei välttämättä ollenkaan tiedosta vinkumistaan". Bingo!
Olen tykönäni nimittäin jo vähän aikaa ollut sitä mieltä, ettei Vili tajua vinkuvansa. Siksi siihen on niin vaikea vaikuttaa. Mistä syystä koira, joka on hirveän nöyrä ja tottelevainen ja uskoo kaiken ensimmäisestä huomautuksesta, jatkaa vinkumista, vaikka sitä paheksuttaisiin tuhat kertaa? Esimerkiksi kun Vilille sanottiin, ettei tassusidettä saa repiä, se ei sitten enää tehnyt niin, ei kertaakaan. Vinkuminen taas: se ei edes ymmärrä vinkuvansa.
Mistä taas tullaan siihen, ettei vinkumiseen voi vaikuttaa millään muulla tavalla kuin saamalla koiran mielentila sellaiseksi, ettei sen "tarvitse" vinkua. Ja tässä se on se jutun suola.
Miten tähän päästään, onkin sitten toinen juttu.
Ne namijipot, mitä olen Vilin kanssa tehnyt, eivät toimi mitenkään suoraviivaisesti. Joskus näyttävät  vörkkivän, joskus eivät. Silloin kun Vili on kovassa vireessä, ne eivät toimi ollenkaan, vaan pikemminkin turhauttavat ja tuottavat ääntä. Treenihallilla/kentällä mikään selänkääntäminen ei myöskään kovin hyvin toimi, jos virettä on liikaa, silloin Vili vain ulisee lisää. Toistaiseksi parhaaksi tavaksi on osoittautunut se, että Vili saa purkaa itseään leluun treenien alussa: sen jälkeen se pystyy rauhoittumaan ja olemaan hiljaa.
Toisaalta "alkurauhoittumista" (=ei tehdä mitään) on ehkä testattu aivan liian häiriöisissä paikoissa, eli ihan vierssä toiset koirat juoksevat ja haukkuvat, lelut lentelevät nokan edestä. Rauhoitu siinä sitten. Niinpä rauhoittumista tehdään nyt ulkosalla suht leppoisissa paikoissa, mielentilaa oppien
Sen sijaan lenkeillä ja autosta lähdettäessä olen soveltanut selänkääntötekniikkaa. Autolta ei ole nyt kertaakaan irtauduttu metsään, kaupungille tms ennenkuin Vili rauhoittuu, lakkaa tempomasta ja hiljenee, tulee viereen ja ottaa kontaktin. Olen ottanut aikaa ja pisimmillään seisoin auton vieressä 18 minuuttia, minkä ajan Vili vinkui taukoamatta. Nyt aikaa menee enää noin puolet tuosta. Lenkeillä pysähdellään, jolloin vinkuminen yleensä alkaa heti. Matkaa ei jatketa, ennnenkuin möly taukoaa ja kontakti on otettu.
Olen myös lenkittänyt Vilin aina ilman Hiskiä, muuten hommasta ei tule mitään. On ollut suhteellisen rasittavaa lenkittää ja ulkoiluttaa koirat erikseen ja jumpata tätä pysähtely/selänkääntämistemppuilua, mutta tätä jatketaaan kyllä, vaikka henki menisi.
Tämä on muuten todella mielenkiintoista! Tänään sain Vilin hakuradan keskilinjalle ihan hiljaisena poikana, jee!. Autolta tulo kesti kyllä melko kauan...
Treenihalleilusta pidetään nyt taukoa.
 


lauantai 27. helmikuuta 2016

Odotus palkittiin

Donitsitarinalla oli onnellinen loppu. Tai miten sen nyt ottaa. Mutta siis Vilin kannalta.
Tukkasomisteen nielemistä seuraavana yönä heräsi  neljältä kakomisääniin. Laitoin valot ja lähdin tokkuraisena katsomaan, mistä oksennuskasa löytyisi. Etsin ja etsin, vaan en löytänyt. Päättelin, ettei kakominen tuottanut tulosta, koska vielä aamullakaan ei missään näkynyt mitään.
Seuraavana päivänä tapasin Katin tottistreenien merkeissä ja hän kertoi, miten tuttavansa sakemanni oli jouduttu leikkaamaan, kun se oli syönyt tukkadonitsin, joka ei sitten suostunut poistumaan.
 Alkoi hirveästi hirvittää ja niinpä annostelin Vilille tuhdit tujaukset parafiiniöljyä, jotta esine tulisi  toisesta päästä liukkaasti ulos.
Illalla tuli vieraita. Istuivat ruokahuoneen sohvalle pöydän ääreen ja yksi nousi samantien aika nopeasti - housuntakamukseensa oli litistynyt yrjöinen donitsi, jonka Vili oli köynyt yökkäämässä tyynyjen taakse.
Asiaan kuuluu, että Vilkin suolikin alkoi sitten toimia yömyöhällä melko vilkkaasti


torstai 25. helmikuuta 2016

Esine-etsintää. Sitä odotellessa

Tänä aamuna tapahtui se, mitä olen hiukan jo ounastellutkin tulevaksi: Vili nielaisi kiihkoissaan esineruutuesineen.
Tein koirille tuonne takapihalle ruutusuikaleen (kun teloin polveni kaivaessani autoa lumihangesta ja lenkittely on vähän vaivalloista) ja vein Vilille valmiiksi kolme esinettä ihan sen perälle. Se ei meinannut pysyä nahoissaan, mutta sain lopulta hiljaisen lähetyksen (jee!)  ja Vili tuli salamana esineen takaisin esineen - suuren, kankaisen tukkadonitsin - kanssa.
Mälväsi esinettä ihan sikana. Käskin pitää, mutta mälväys senkun jatkui ja siinä samassa koko komeus hävisikin jo kitusiin. Jäi vain hölmityneenä toljottava koira. Täh? Missä esine? Ja ennenkaikkea: missä mun palkka? Ilme oli liiankin tuttu Hetan ajoilta: hoffineidolla oli tapana klunksautella esineruutuesineitä kurkkuunsa silloin tällöin.
Ajattelin, että olisi parasta saada puklautettua hiussomiste samantien ulos (ei kyllä ole aikomus käyttää sitä). Kotona on aina 3-prosenttista vetyperoksidia näitten tilnateitten varalta. Annoin Vilille sitä reilusti ja sitten odoteltiin. Ja odoteltiin vähän lisää. Ei mitään. Puolen tunnin päästä annoin uuden tuhdin annoksen. Ei mitään. Eli eipä ole poikaa kovin helppo saada yrjöämään.
Sinne jäi ja nyt odotellaan nyt, milloin koriste putkahtaa toisesta päästä. Hetahan söi joskus kokonaiset sukkahousutkin ja kerran verkkokassin. Molemmat tulivat ulos ns luonnollista tietä. Kerran se oksensi ison kuusenkävyn kahden vuorokauden kuluttua sen nauttimisesta.
Ah, näitä ihania muistoja.
Ja nyt on näköjään Vililtä taas kynnestäkin pala poissa, veri vaan roiskuu. Se tekee pihassa noita hirvetä spurtteja ja jarrutuksia Hiskin peräss. Kynnet ei sitä kestä. Tämmönen päivä.

tiistai 23. helmikuuta 2016

Äänittelyä, osa 4

Äänikokeilut jatkuvat ja ovat enimmäkseen onnistuneet.
Vuhuu-hallilla olikin häiriöitä enemmän kuin laki sallii: kaksi räkyttävää koiraa, pari säntäilevää pentua. Muun muassa.
Vili oli täpäkkä. Pari ihan vaatimatonta uikahdusta, muuten hieno. Kouluttajakin kehui, että oli tosi tasapainoisen näköistä seuraamista. Ja kaikki muukin meni tuubiin.
Ihan perusasennosta lähdettiin ja vähän lelulla leikkimistä alkuun. Siitä kaukoja (!!!) takapalkalla  monen metrin päästä (!!!) . Sain kivoja vinkkejä tähän.
Liikkeestä pysähtymisiä, ja edestä sivulle siirtymiä (äänettä!!!).
Etukäteislenkillä kyllä pysähdeltiin ja käänneltiin selkää ahkerasti, kun maltamaton miäs vaati vinkumalla vauhtia masiinaan.

SDP:lläkin kivat treenit vieraassa ryhmässä, oli kouluttajakin. Annoin Vilin aluksi vähän rallatella, useita rauhoittumistaukoja myöhemmin. Takapalkka  toimi täälläkin: jumittaa/hidastaa kyllä aikalailla, mutta siitä nyt viis. Kaukoja tehdään joka tapauksessa ainakin nyt näin.
Tiukkaa teki semmoinen treeni, jossa seurautettiin koirakot ympyrästä askel kerrallaan kohti keskustaa, eli toinen koira oli aina lähempänä ja lähempänä. Ihan pakko oli haistaa pikkasen sitä valkoista ihanaa tyyppiä... Uusinnoilla tämäkin alkoi sujua.
Ja piipahduksia oli tosi vähän! Tehtiin jopa kohtuupitkä seuraamispätkä, jossa oli aika monta käännöstä. Ja hyppy - ilman vingahdusta, namipalkka ensin eteen, lupa ottaa ja käsky. Jopa edestä sivulle siirtymiset teki hiljaa.
Ja nyt oli pikkasen liikkurihuuteluakin. Paikallamakuu häröilevän lajitoverin vieressä  meni hyvin. Miten nämä häiriköt aina sattuvatkin Vilin viereen :) Eipähän tule sitten joskus kokeessa yllätyksenä, jos joku lähtee vierestä litomaan.

Wuffin halli näyttää jostain syystä olevan hankalin paikka mitä äänenkäyttöön tulee. En tiedä, olisiko Vili oppinut jo siellä jotenkin vähän väärän mielentilan. Tai minä... Nytkin ääntelyä oli alkuun- tosin ei niin pahasti kuin edelliskerralla. Piippaminen vähenee selvästi sen jälkeen, kun pääsee tekemään  ja sen jälkeen purkamaan isteään. Myöhemmässä vaiheessa hommat onnstuvat enimmäkseen ihan hiljaa.

Sunnuntaina oli hakutreeni, jossa Vili teki taas piilonkiertoja, vain viimeisellä ilmaisu. Pätevä poika: ja mikä hauskinta, keskilinjalla alkaa olla jopa jonkinasteista hallintaa.

perjantai 19. helmikuuta 2016

Äänittelyä, osa 3


Netistä taas nyysittyä. Jessica S.:llä on mm tällaisia ohjeita:
Piippaava koira, syynä liian korkea vire
1. Annetaan koiralle lelu ennen treenejä, saa rallatella kentällä lelun kanssa. Ei vetoleikkejä, ne nostavat virettä entisestään. Sopii myös ei-piippaavalle koiralle, joka on kovilla kierroksilla jo kentälle tultaessa.
2 Laitetaan nameja maahan koiran eteen, koira perusasentoon, kontaktista saa luvan syödä nameja. Kun on syönyt kaikki, käsky seuraa (tms.)>; rauhallisempi viretila.
3. Luoksetulossa: namit koiran jalkojen eteen, ohjaaja pois koiran luota -> saa ottaa, koira syö namit ->kutsu

Kohdasta 1: en ihan tiedä tuosta rallattelusta, mutta Hiski esim hyötyy siitä, että se saa purkaa itseään puremalla palloa tai patukkaa ennen hommia. Siitä lähdetään suoraan tiettyihin rutiineihin. Vilin kanssa olen nyt ottanut tuota "pakkorauhoittumista" alkuun, mutta se ei toimi kovin hyvin, vaan tuntuu pikemminkin lisäävän turhautumista ja sitä kautta piippaamista. Rauhoittumista on ehkä parempi tehdä vasta sitten, kun on ensin vähän päästelty höyryjä. Mutta tietyt rutiinit pitää nyt aina olla treeneihin tullessa kuten Hiskinkin kanssa.

Saimme to-iltana tunnin "lahjavuoron" hallille (Kiitos, Ilona!) ja nyt olikin oikein hyvänmielen treeni. Vililtä ei montaa piipahdusta päässyt. Kokeiltiin soveltaen noita Jessican vinkkejä.
Näin se meni.
Ensin teimme ulkona pienen lenkin ja jo´autolta lähtiessa alkoi tuttu piipitys. Joka kerta, kun ääntä tuli, käänsi selän ja pysähdyin. Kun piipaa loppui, kehuin ja liikuttiin eteenpäin (rasittavaa, juu). Näin tultiin takaisin halliin pihaan. Oven edessä istu-käsky, siitä sisään sivulla-käskyn+namien kanssa (ahdas käytävä, jolla muita koiria)>Ei ääntä.
Sitten kentälle istumaan, nami eteen, sai luvan ottaa ja siitä pätkä seuruuta. Pari toistoa>Ei ääntä.
Sitten istumaan, nami eteen, siirryin muutaman metrin päähän ja annoin luvan ottaa ja kutsuin luokse. Muutama toisto>ei ääntä. Lisäksi lennosta liikkellelähtöjä, ne teki hyvin.
Sitten otin patukan oikeaan käteen, sanoin "tottikseen", tuli perusasentoon oitusti, heitin motskun ja annoin rallatella hetken>Vain leikkiääntä.
Sen jälkeen maahan-käsky ja siinä pötköteltiin hetki, palkkailin.>ei ääntä.
Sitten tuli mieleen kokeilla kaukoja takapalkalla, mikä ei ole ennen onnistunut. Nytpähän onnistui ja pääsin jopa siirtymään muutaman metrin, ilman että Vili pompsahti eteenpäin. Hitaitahan nuo vaihdot olivat  ja Vili oli vähän ihmeissään, mutta paranivat kerta kerralta. Ja Vili oli hiirenhiljaa!
Mistä sitten rohkaisutuinkin kokeilemaan myös seuraamista takapalkalla. Ja kas, sehän vörkki kivasti.
Ja äänettömästi. Jatkamme kokeilua.
Sitten testasin hiukan hyppyä (siis aivan matala). Tämä oli odotetusti paha: Vili ei voinut olla vingahtamatta, kun siirryin esteen toisella puolelle. Tein sitten tässäkin niin, että jätin namin Vilin eteen, annoin ottaa sen ja vasta sitten kutsuin. Muistaakseni tämä onnistui.
Edestä sivuille siirtymiset olivat niitä kohtia, joissa esiintyi edelleen piippausta, paitsi silloin, kun mulla oli lelupalkka näkyvissä.
Kotona osaa siirtyä äänettömästi, joten kyllä tämäkin on työstettävissä.
Mitään kovin vauhdikasta ei tehty, ei esim kiertoja ja vire pysyikin järjellisenä. 
Kaikenkaikkiaan nyt jäi tosi kiva fiilis.

Olen tehnyt Vilin kanssa myös sitä, että jätän sen kaupan eteen (no, eteen ja eteen, sinne seinustalle kuitenkin) ja menen itse nurkan taakse.Ensimmäiselle kerralla tästä seurasi kamala ulina, on vähentynyt koko ajan. Käyn palkkaamassa, kun hiljenee.
 Ja autosta poistuessakin on nyt Vilin kanssa nollatoleranssi: autosta hypätään alas, istutaan ja ollaan hetki hiljaa. Vasta sitten pääsee juoksemaan Hiskin kanssa

Ja onhan tämä nyt miljuuna kertaa parempi tilanne kuin se, että koira olisi matkalaukku, jota pitää virpoa ja miettiä pää punaisena, miten sen saisi vireeseen


keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Äänittelyä osa 2

Ääniasiat edelleen keskiössä. Tiia G. antoi hyviä neuvoja, kiitos niistä!
Nyt testissä on selän kääntäminen heti, jos piipaata esiintyy. Hallilla homma ei oikein onnistunut, liikaa häiriöitä ja liikaa virettä. Kotona sen sijaan reagointi oli varsin hyvä. Tätä jatketaan jokas tapauksessa.

Tällaisen, kiinnostavn tekstin löysin netistä:
"Ilmeisesti nykyajan uusavuttomuudesta ja koiranlukutaidottomuudesta kielii se, että hermorakenne ja piippaus kytketään yhteen. Kuvitellaan, että hiljainen koira on hyvähermoinen, piippaava huonohermoinen.
Tosiasiat ovat kuitenkin varsin usein ihan muuta. Valitettavasti koiran vähäinen vietikkyys ja jopa passiivisuus eivät ole hyvähermoisuutta. Koiralla voi olla heikko hermorakenne, mutta jos sillä ei yksinkertaisesti ole viettiä ja temperamenttia, ongelma ei välttämättä tule normielämässä erityisesti esiin. Voisi sanoa, että vietit ja hermorakenne ovat tasapainossa.
Kun puhutaan viettitasoltaan voimakkaammista koirista (esim. käyttölinjaiset), puhutaan koirista, joita täytyy osata viedä eteenpäin oikein. Suoraan sanottuna hyvin harvinaisia ovat ne koirat, jotka ääntelevät siksi, että niiden hermorakenne ei kestä olla hiljaa.
Viettiominaisuuksiltaan voimakas koira on sen sijaan erittäin helppo opettaa purkamaan niin viettiä kuin viettipäämäärän estymisestä johtuvaa turhautumista ei-toivotulla tavalla. Moni osaamaton pystyy kyllä nostamaan koiran viettiä, sekä tietoisesti että tiedostamattaan, mutta sen hallinta ja koiran toiminta-alueella pitäminen on useille varsin haastavaa."
Siinä se pähinänkuoressa. Nyt siis testataan ohjaajan taidot. Huhhuh

maanantai 15. helmikuuta 2016

Äänittelyä

Vili käyttää ääntään paljon ja vivahteikkaasti. Se on lähes mykän Hiskin jälkeen outoa. Jotkut äänet ovat aivan ihania, esimerkiksi tyytyväinen mörinä, kun köllitään sohvalla vierekkäin. Jotkut äänet sen sijaan ovat kieltämättä ärsyttäviä, ennenkaikkea piippaaminen.
 Olen vakaasti päättänyt, että Vilin ääntely on haaste, ei ongelma. Se tarkoittaa, että on tiedettävä, missä tilanteissa ja miksi ääntä lähtee. Ja sitten on osattava tehdä johtopäätökset so mietittävä, miten ääntelyyn suhtaudun.
Siksi alan nyt kirjata näitä tilanteita.
Kotona Vili ei oikeastaan piippaa koskaan. Alkuun se kyllä vinkui vaikka kuinka paljon. Se odottaa ruokakuppia hiirenhiljaa, samoin ulosmenoa yms. Harvoin se enää sisätiloissa ynisee, vaikka tehtäisiin jotain tottisliikkeitä. Tämä on sikäli rohkaisevaa, että piippaamiselle selvästikin pystyy tekemään jotain.
Yleisesti ottaen: ääntelyä esiintyy tilanteissa, joissa LÄHDETÄÄN tekemään jotain, esimerkiksi mennään tokohalliin, hakuradalle tai jäljelle. Eli ENNEN kuin on vielä tehty mitään. Yleensä ääntely loppuu, kun tekeminen alkaa. Mutta ei ihan aina.
Toinen tilanne, missä ääntely tulee esiin, on sellainen, jossa Vili on EPÄVARMA so ei tiedä, mitä sen pitäisi tehdä. Silloin ääntely ei enää ole piippaamista, vaan yltyy haukuksi. - Mitä hittoa sä akka oikein tarkoitat!?! Näissä tilanteissa superdominoiva Hiski yleensä alkaa näpsiä ja näytellä hampaitaan.
Esimerkiksi nouto oli alkuun yhtä haukkumista, kunnes Vili alkoi osata asian.  Nyt se hakee kapulan äänettömästi. mutta luovutuksessa tulee helposti pieniä piipahduksia.
Kiertäminen sai  myös aluksi aikaan hirvittävän räkytyksen, mutta se jäi pois, kun homma alkoi sujua. Tosin haukkumista esiintyy nytkin, jos kierrettävä kohde on liian kaukana. Epävarmuus siis iskee. 
Edestä sivulle siirtyminen on myös liike, josa Vili herkästi kiljahtaa.
Miten suhtautua ääntelyyn niin, että se loppuisi? Perusperiaate on tetysti, ettei piippaamisella saa mitään eikä pääse mihinkään. Kotona tämä on useimmiten aika helppo toteuttaa, treeneissä ei välttämättä niinkään. Piipatusta liikkeestä ei tietenkään palkata. Autossa mellakoinnista olen kieltänyt ja hiljaisuudesta siellä kehunut välittömästi. En osaa vielä sanoa, tuottaako tämä tulosta. '
Olen myös yrittänyt opettaa "hiljaa"-käskyä. Eli ensin "hauku" ja sitten "hiljaa". Liian aikaista sanoa, miten toimii, tuskin kovin hyvin ainakaan joka tilanteessa.
Periaate on tietenkin, ettei piipaa-liikkeistä palkata. Usein se on aika hankalaa enkä lähde ollenkaan siihen, että esim. odotellaan hiljentymistä, ennenkuin pääsee tekemään, se ei auta. Jos ääni ei lopu esim. seuraamiseen lähdettäessä, tehdään jotain muuta, eli sellaista, jossa se loppuu. Useimmiten se on maahan-käsky. Toistoilla piippaamista ei juuri koskaan saa pois, liikkeen helpottamisella kyllä. Sivulle siirtymisessä saattaa käydä niin, että juuri kun saat hiljaisen siirtymän, perusasento onkin vino... Koita siinä sitten palkata ja selvittää koiralle, mistä halutaan. Tämä on hankala.
Jos esim. noudossa piippi tulee eteentulossa, yleensä auttaa, kun lyhentää matkaa. Tärkeää olisi joka tapauksessa päästä palkkaamaan oikeasta suorituksesta.
Olen myös yrittänyt tehdä tottista paljolti niin, ettei vire nousisi kovin korkealle so sosiaalisella palkalla ja ja nameilla.
En ole vielä ihan täysin ratkaissut sitäkään, miten lähtötilanne saataisiin rauhoitettua parhaiten, koska siinä vaiheessa vinkumista esiintyy paljon. Hakuradalle mennessä remmistä jarruttaminen, suunnanvaihdot yms vain pahentavat tilannetta. Seuraavaksi kokeilen kunnon haukuttamista ennen varsinaista treeniä.
Tottiskentällä/hallilla kokeillaan nyt sekä hiljentämistää tekemisen kautta  (suoraan perusasentoon>palkka että rauhoittumista maassamakaamalla/häkissä. Eilen piti viedä Vili melkein heti kokonaan pois, kun siltä meni ihan kuppi nurin. Uudella kierroksella se oli aika hiljaa.
Esineruutu on meillä nyt äänenkäytön koelaboratoriona.  Kun esine viedään Vilin kanssa yhdessä kaistaleen takarajalle, se ampaisee suoraan ja äänettömästi hakemaan sen. Jos vien sen yksin tai se on viety valmiiksi, Vili pyörii ja haukkuu. ja haukkuu. Ja käy hakemassa lähettämistä yhä uudestaan kauhealla metelillä. Eli on epävarma. Nyt tehdään niin, että ensin viedään esine yhdessä, Vili hakee sen. Sitten pidetään tauko ja hetken päästä vien esineen valmiiksi suunilleen samaan paikkaan niin, ettei Vili näe. Näin se on edelleen hipihiljaa. Yritän saada Vilin mielentilan ruudussa sellaiseksi, että se voi olla itsevarma. Toivon, että siitä tulee sille hyvä ja tasapainoinen moodi, joka kestää myöhemmin myös vaikeammat tilanteet. 
Yleensä sanotaan, että "vuotavalla" koiralla on huono hermorakenne, kun se ei pysty korkeassa vietissä patoamaan ääntään. En usko, etä Vilin kohdalla on kyse siitä, vaan liian korkeasta vireestä ja siitä, jota se ei vielä osaa hallita (eikä ohjaaja)..Vili on joka tapauksessa mainio otus.










torstai 11. helmikuuta 2016

Summausta

Haku:
Piilonkiertoja on tehty nyt yhteensä 10 kpl. Idea ei ole vielä(kään) oikein auennut Vilille :) Hiskikin on juossut myös piilonkiertoja ihan terapiana.
Pari ilmaisutreeniä Vilille. Kyllä siitä ääntä lähtee ainakin

Muut maastot:
2 kpl pudotettuja (molemmille). Supereita molemmat poijaat
2 kpl esineruutuja (molemmille). Tästä tulee hyvä (=Vili). Hiski on jo :)
2 kpl keppitreeniä. Vili nostaa kepakot riemukkaasti, jes!

Tottista/tokoa SDP:llä, Wuffin hallissa ja Vuhuu-hallissa: pikku seuraamista, jääviä, luoksetuloja, hiukan hypyn alkeita (ihan matala). Nyt on treenattu erikseen paljon myös rauhoittumista.
Murkkuikä alkaa ilmeisesti tuntua sikäli, että Vili ottaa nyt helposti häiriöitä kesken tekemisen, joten nyt tehdään kaikkea helppoa ja kivaa eikä paineisteta. Äänenkäytön kanssa pitää edelleen olla tarkkana
Kotona seuraamista imuttamalla ja perusasentojumppaa. Edestä sivulle siirtymistä vähän on kokeiltu myös. Se on vielä aika hankalaa.

Hiskille olen tehnhyt yhden superkarseen (joskin lyhyen) jäljen. Jälki kulki pihassa mm sisälle rantasaunaan, terassille ja vesilätäkköjen läpi. Kyllä se sen vaan taisteli urhoollisesti loppuun, on se semmoinen sankari että. Näitä pitäisi yrittää tehdä lisää, kun ehtisi.
Hiski on  "tottistellut" so edelleen lähinnä hömpötellyt Wuffin hallilla tiistaisin. 


perjantai 22. tammikuuta 2016

Tottistelua, älyvapauksia ja piilonkiertoja


Normitilanne pihassa: Hiski torveilee keppinsä kanssa ja Vili väijyy
Nyt on ryhdistäydytty ja tottisteltu aika paljon (pakkastenkin takia), lähinnä Vilin kanssa. Hiski on hömpötellyt: sille on tehty vähän kuuntelutreeniä, mm: ensin hyppyesteeelle (matala), sieltä paalulle, jonka takana kaukot, sitten käsky kapulalle ja esteen yli takaisin. Ja n x erilaisia variaatioita tästä, Ynnä esim. eteentulo putken läpi, seuraamista laukka-askelin  (ohjaaja) sun muuta älyvapaata touhua. Ainakin on ollut hauskaa. Myös kanssatreenaajilla.
Todennäköisesti viimeiset ulkotottikset Levekin kentällä oli tässä taannoin. Vilin kanssa aloitettiin vauhdikkaasti Ilonan ja Millin kanssa kapulatreeneillä. Vili oli taas niin pro! Tehtiin sekä vauhtinoutoja että luovutuksia. Paluussa se tuppaa tekemään banaania, siihen auttaa kyllä pakoonjuoksu.
Kun porukkaa oli paikalla enemmän, päätimme kokeilla myös henkilöryhmää. Se oli hankalaa, ennenkaikkea siksi, että ääntelystä ei yllättäen meinannut tulla loppua ja siksi oli vaikea ajoittaa palkkaamista.
Wuffin hallilla iltana muutamana Vili tempaisi  ekan ryhmäpaikallamakuunsa. Pari minuuttia. Seuruuta tietysti myös, imuttamalla ja lelulla, liikkeestä maahanmenoja, avuin tietty. Muutama luoksetulo, jotka olivat vähän  tahmeita, semmosta "täh, mitäs tää ny on"-tyyppiä.

Olemme käyneet myös Vuhuun hallilla "tavoitteellisten pentujen treeneissä", ihan häiriöiden ja erilaisen ympäristön takia. Viliä olisi ihan tajuttomasti kiinnostanut esim. vieressä häröilevä russelin pentu. Paljon perusasentojumppaa nameilla, nopeita maahanmenoja. Kouluttaja huomautti Vilin lonkallemenosta, jonka kanssa pitääkin ruveta olemaan tarkempi. Jo istumisasennossa olisi kuulemma toivomisen varaa, se "harottaa". Hyvä huomio.

Saimme äkkilähtönä peruutusvuoron SDP:lle "kisaavien koirien" ryhmään. Öööhöm ja huhhuh - mutta meni ihan mukavasti,Vili keskittyi kivasti. Sielläkin tehtiin ryhmämakuu ja jopa ihan kisamaisesti kaksi minuuttia. Hienosti Vili pärjäsi, jäin tietysti ihan lähelle ja palkkasin tiuhaan. Ensimmäistä kertaa myös minuutin ryhmäistuminen kisamaisesti, hyvin sekin.
Sitten seuraamista hyvissä häiriöissä lelun kanssa. Vähän jääviä, pysähtyen ja avuin. Paljon leikkiä.
Ja vielä pari noutoakin. Vili ei halunnut luopua kapulasta, se on jo liian ihana. Pari luoksetuloa, taas vähän ällistyneen oloinen rekku.
Mutta kaikenkaikkiaan erittäin postiivinen sessio. Otamme nyt vakipaikan tästä ryhmästä.

Ja 21.1. pääsimme uudestaan (hirmuisessa pakkasessa) käymään SDP:llä. Seurautin Viliä agitelineitten vierestä ja sepäs oliskin aika vaikeaa, hyvä, hyvä häiriö, hyvä.
Sivulle siirtymisiä edestä, mitä on nyt jumpattu kotonakin. Melkoisen pompun kanssa tämä tapahtuu :D
Kokeilimme myös pikkuisen ihan matalaa uutta hyppytelinettä. Ymmärtää idean, riittää.
Ja Hiskin kanssa taas kaikenlaista pöljäilyä. On oikeastaan tosi mukavaa, kun ei tartte kauheesti välittää, kunhan kehittelee erilaisia tsydeemejä ja His on täysillä mukana.
Ja nyt olemme myös muutaman kerran treenanneet Vilpertin kanssa "tuomarille" ilmoittautumista ja luoksepäästävyyden tarkistamista. Eihän siinä mitään muuta ongelmaa ole kuin hillitön pusuttelu, mutta eiköhän sekin siitä.

Kaikenkaikkiaan: olen Vilin tottiksen suhteen luottavainen. Seuraamisesta tulee  hieno tai tosihieno, ellen onnistu nyt sössimään (mikä on tietenkin enemmän kuin todennäköistä). Vilillä on mahtava asenne ja meillä on hyvä yhteinen tekemisen meininki, mitä on kyllä rakennettukin. Tämä on sikäli historiallista, että seuraaminen on ollut mulle kaikkien koirien kanssa inhokki. Olisko mahdollista, että mä olen oppinut jotain?
Sen verran filosofointia, että aina vaan paremmin ymmärrän nyt Vilin kanssa sen, miten paljon ohjaajan oma mielentila vaikuttaa.Vili on niin herkkä koira, että se ei varmaan anna helposti anteeksi, jos päästän oman fiilikseni repsahtamaan. Parempi sitten olla treenaamatta.

Ja sunnuntaina 17.1. oli kentällä pienimuotoiset maastotreenit. Vili harjoitteli piilonkiertoja molemmin puolin "keskilinjaa". Tässä on tarjoituksena saada pojalle lihasmuistiin, että oikealle puolelle pistolle lähetettäessä piilo kierretään oikealta vasemmalla - liike jatkuu vasemmalle, jonne palkka lentää - ja vasemmalle lähetettäessä vasemmalta oikealle. Eli opetetaan takapistojen välttämistä. Hakuhan on nykyään hyvin pitkälti tottis-/tekniikkalaji.

22.1.Kävimme tänään Vilin kanssa eläinlääkärissä. Siltä on kolmesta varpaasta kynsi lohjennut kärjestä, aika paljon tullut vertakin. Kynnet eivät kuitenkaan ole lähteneet lohkeamaan kynsivallia kohti. Varmuuden vuoksi ab-kuuri ja kynsiä pitää putsata ja tarkkailla tiiviisti, nuolemaan ei saa päästää yhtään. Ei Vili ole kyllä yrittänytkään.
Olipa poika taas reipas ja iloinen. Ja pussaileva... Ja painoi muuten 17,3 kiloa.Painoa on kertynyt 1,5 kk:ssa 400 grammaa lisää. Veikkaukseni on, että Vilistä tulee kutakuinkin Hiskin kokoinen kaveri. Se on hyvä koko ;)
Mitäs sihtailet?


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Video, Vili seuraa

Kyllä se jo vähän osaa

Vilin seuruuta Wuffin hallilla Nekalassa joulukuun lopulla 2015.
Tammikuun alku on mennyt pakkasen kourissa. Uusi "aluevaltaus" on ollut pudotettu esine, jota Vili rrrakastaa. Tehty muutaman kerran metsäautotiellä.
Vilille 1 kpl esineruutua. 1 kpl ilmaisua 10.1. mennessä. Ei tottista
Hiskille 2 jälkeä, 1 esineruutu 10.12. mennessä. Ei tottista