 |
Leijuntaa. Maria ja Ben vasemmalla, Antti ja Eliot loikealla. Alakuvassa kultajoukkue: Katri +Mervi keskellä, Elina+Tupla oikealla |
 |
| Metrisen esteen palautusta. Erinomaisesti Hiski senkin suoritti. |
Kun meillä on ennestään (peräkkäisiltä vuosilta) hopea ja pronssi, niin uskaltaa kai jo sanoa, että His on aika hyvä ja varma hakukoira.
Kenttään tutustumisessa perjantaina en ottanut mitään muuta kuin ilmoittautumisen Riitalle, siitä heti palkkaa ja leikkiä. Tämä ihan oman pääni takia. Katselin, kun moni tahkosi telineitä yms ja paniikki iski, kun tuli hamoja.
Majoituimme tällä kertaa hotellissa ja se oli varsin mukavaa. Tosin navigaattori pyöritti meitä avajaisten jälkeen varmaan 50 kilsaa ympäri Espoota ja ilmoitti keskellä moottoritietä, että "olet perillä." Syykin selvisi, kun järjettömän haahuilun jälkeen maltoin tarkistaa osoitteen: se oli -katu eikä -tie.
Mutta oli rentouttavaa, kun pystyi jättämään jotain kädestään ilman, että se hävisi nanosekunnissa jonnekin. Vili nimittäin vietiin hyvään hoitoon "lapsuudenkotiinsa" Somerolle, eli vietimme laatuaikaa ihan kaksin Hiskin kanssa. Se oli kyllä välillä sen näköinen, että "voitaisko jäädä kokonaan tänne."
Lauantaiaamuna olimme neljännessä parissa, paikallamakuu ensimmäisenä Olin totaalihermona: tottista on treenattu tosi vähän, hyppyä ei käytännössä ollenkaan ja eteenmenoa ei yhtään vuoden aikana.
Mutta kappas: saimme tottiksesta 89,5 pistettä, mikä oli huomattavasti paremmin kuin odotin. Pisteet lähtivät vinoista perusasennoista (!), levottomasta seuraamisesta (ylläri) ja seisomisessa oli kuulemma ollut jotain töpötystä. Ynnä siitä, että ohjaaja heitti kapulaa nelisen metriä. Ja huom: olen treenannut kaksikiloisen heittämistä PALJON ja se on lentänyt vähintään 15 metriä joka kerta. Nyt kapula kertakaikkiaan tömähti maahan eikä kierinyt senttiäkään. Mutta hyppy oli hieno, a-este samoin, puhumattakaan eteenmenosta, jossa His yllätti jopa olemalla keulimatta. Oho.
Iltapäivän arvonnassa nostin numeron viisi: eli ensimmäistä ässämmissä kertaa varhaisempaan ryhmään, jipii! Mieliala nousi jo tästä pari pykälää.
Melkein samantien kaahattiinkin sitten paahteiseen esineruutuun.
Ruutuun oli piiitkä matka autoilta, epäilin jo muutaman kerran eksyneeni. Heti ensi silmäyksellä ruutu vaikutti kutkuttavalta: maasto hyvin kallioista, epätasaista, mutta hyvä näkyvyys. Oikea reuna tasaisempi ja etualalla kasvoi aika korkeaa varvikkoa. Vasen kulma nouseva. Muuten männynkäkkärää yms. Tiesin heti, että tämä ei ole helppo nakki ja että nyt on oltava tarkkana. Mutta ihan "meidän näköinen" ruutu, tämmöisiä(kin) on treenattu. Hiski oli erittäin hyvässä mielentilassa, skarpin ja halukkaan oloinen.
Lähetin tapani mukaan heti oikeaan kulmaan, jonne His ei mennyt ihan suoraan, vaan kaarsi keskelle taakse ja sieltä sai jo hajun keskimmäisestä esineestä, jota kaivoikin esiin hyvän tovin.
Oikeata kaistaa ei vielä oltu etsittu kunnolla ja lähetin Hiskin uudestaan samasta paikasta kohti oikeaa takakulmaa. His sai saman tien hajun etuesineestä, joka oli siinä varvikossa.
Sitten siirryin keskemmälle ja siitä pikkuhiljaa kohti vasenta reunaa. Hiski työskenteli hyvin, kävi vasemmassa takakulmassa ja tuli sieltä tarkistamaan etualaa. Kehuin sitä ja se lähti uudestaan vasempaan takakulmaan. Sillä kertaa se sai esineestä hajun, tarkensi ja nappasi esineen ja toi. Mikä helpotus! Aiaa oli kulunut reilu neljä minuuttia.
Olin niiiin onnellinen: edellisenä vuonna epäonnistuminen Hiksin bravuurissa jurppi pahasti. Nyt His oli oma itsensä ja minäkin tein aika hyviä ratkaisuja. Oltiin mainio tiimi :D
Yksi piste lähti siitä, että koira kävi kaksi kertaa vasemmassa kulmassa, ei kyllä reagoinut mitenkään. :O
Lauantai-iltana käytiin vielä Kauklahdessa katsomassan vanhan kodin tienoita ja tehtiin pitkä, kiva lenkki Hiskin kanssa. Ajoissa nukkumaan, koska herätys oli neljältä.
Hakurata oli Kirkkonummen puolella, Veikkolassa. Meidän vuoro oli siinä puoli yhdeksän maissa aamulla, jolloin radalla oli jo lämmin. Radan alku oli aika hämmentävä: keskilinja nousi jännästi ylämäkeen. Oikea puoli oli aikamoista kivikkoa, vasemmalla alussa oli suopursualue, sitten alaspäin laskevaa kalliota. Keskilinja kulki kallion päällä ja oli varjotonta "paistinpannua". Noin 200 metrin kohdalla oli 90 asteen kulma.
Tunsin, että ollaan hyvässä iskussa molemmat ja päätin, että nyt homma hoidetaan kotiin.
His ampaisi oikeaan kulmaan kuin Nato-ohjus - ja hävisi. En nyt tiedä, miten kauan meni, mutta pitkältä tuntui aika. Sitten näin sen aika kaukana edessäpäin menossa keskilinjan yli. Ehdin huutaa sen pois ja heitti uparit. Huh. Sitten vasemmalle ja taas hyvä pisto. Eka ukko nousi suopursikon takaa noin 100 metrin kohdalta. Sitten vaan pistoteltiin ja His risteili nätisti. Juotin koiran jossain välissä. Toinen äijä oli 200 metrissä, pahassa paikassa kallioseinämän takana. Näytölle meno oli melko ekstriimiä, onneksi His himmaili. Takaisin tullessa maalimies alkoi kirkua selkäni takana. Oli tultu käärmeen yli tai ohi tai jotain. Tämän jälkeen juotin Hiskin taas ja katsoin, että aikaa oli mennyt noin 14 minuuttia. Olin rauhallinen ja uskoin, että loppu menee hyvin.
Kuten menikin. His ei tainnut tämän jälkeen tehdä enää kuin 2-3 pistoa, kun viimeinen ukko nousi. Oli ihan radan lopussa vasemmalla puolelle.
Olin niin onnellinen! Ja varma siitä, että tulee hienot pisteet. Näytöille menotkin olivat sujuneet aika nappiin, varsinkin kun oikein kirjallisesti oli annettu ohjeet, että "voit mennä näytölle sellaista vauhtia kuin parhaaksi ja turvalliseksi katsot."
Kehuja tulikin. Sitten se Mutta. Näytöille oli kuulemma menty liian "voimattomasti" tai jotain ja lisäksi lähti pisteitä siitä, että olin käskenyt koiran maahan ennen kuin irrotin liinan. Olen käynyt Hiskin kanssa 25 kokeessa, joissa on ollut henkilöhaku ja aina tehnyt näin. Näissä kokeissa olen ollut pikaisesti laskien 15 tuomarin arvosteltavana eikä kukaan ole aikaisemmin asiasta huomauttanut. Aina sitä näköjään oppii uutta. Ilmaisuista tuli hyvä, tyydyttävä ja tyydyttävä, eli ilmaisuista lähti kahdeksan pistettä, työskentelystä kaksi. Yhteensä siis 160.
Päätin samantien, että Vilistä tehdään haukkuva vaikka väkisin.
Mutta johdossa oltiin. Sitten pitikin jännittää tuntitolkulla. Maria W. ja Ben olivat meistä vain puolen pisteen päässä. Jossain vaiheessa iltapäivää selvisi, ettei enää kukaan ei voi mennä ohi. Itkuhan siinä pääsi.
Alkoi myös valjeta se kummallinen asia, että 20 kisaajasta vain kolme, eli mitalistit, sai tuloksen. Rata oli toki vaikea, mutta en olisi uskonut ihan noin vaikeaksi.
Palkintojenjakoseremoniassa olin jotenkin ihan epätodellisissa fiiliksissä. Siis olllaanko ME tässä korkeimmalla pallilla? Kaikkein näiden vuosien ja metsissä rämpimisten jälkeen. En voi sanoa, etä tämä olisi ollut edes unelma, kun en ole oikeastaan osannut ajatellakaan mitään tällaista.
Aloin oikeastaan vasta kotimatkalla ja kotona tajuta koko homman. Taisi toinenkin kyynel tirahtaa onnitteluja lukiessa. Kiitos niistä!!!
Kaiken huipuksi tuli vielä joukkuekultakin: Elina, Katri ja minä oltiin kolmistaan T-Teamin joukkueessa ja kaikki saivat mitalin. Elina ja Tupla jäljeltä hienosti hopeaa ja Hiskin siskolikka Mervi Katrin kanssa jäljen pronssia. Eikä meitä ollut joukkueessa kuin kolme...
T-koirat olivat näissä karkeloissa aivan ylivoimaisia: Nina ja Ässä uusivat EK-mestaruutensa ja jäljeltä tuli kolmoisvoitto, kun Hanna N. + Kit nappasivat kultamitalin. Onnea ihan hirveästi kaikille!
Ja lämpimät onnittelut Marialle hopeasta, ensikertalaiselta aivan huikeaa! Onnea myös Antti A. pronssista! Oli kiva ja rehti kisa :)
KIITOS Riitta ja Pekka! KIITOS treenikaverit! KIITOS,KIITOS ja KIITOS!
Suurin kiitos kuuluu tietysti herra Hiskoselle, Hiipparilleni, tuolle työn sankarille, mahtavalle ja luotettavalle karvakamulle <3 comment-3--="">
 |
| Mestarismies otti hotellielämästä irti kaiken. Yleensä ei sänkyyn päästetä... |
Ja sitten kohti Tukholmaa...
