Jälkiä

Tässä on melkein puolivahingossa tullut jäljesteltyä kummankin koiran kanssa lähes urakalla, oikein olen innostunut. Ihan itte olen kaikki jäljet polkenut.
Hiskille olen tehnyt paljon janatreeniä. Mielestäni olen nyt hiffannut, mikä saa sen ottamaan takajäljen. His odottaa multa vahvistusta: nostaa jäljen oikeaan suuntaan, menee melkein liinanmitan, pysähtyy ja jää katsomaan, lähdenkö perään. Ellen lähde, kääntyy ja rynnii takajäljelle. 
Olen nyt sitten antanut jäljestää takaisin tielle, mutta en ole varma, auttaaako tuo vaivaan. Muutaman janan olen ottanut niin, että irrotan liinan kokonaan lähetyksessä (ettei jäisi kiinni). Itse en liiku mihinkään. His pysähtyy mentyään oikeaan suuntaan ja kun näkee, että seison siellä, kääntyy takajäljelle. Muutaman kerran se on jo kuitenkin vilkaisunsa jälkeen lähtenyt jatkamaan matkaa. Silloin minäkin lähden liikkeelle.
Seuraavassa vaiheessa teen niin (tein jo kerran), että pistän kaikin voimin vastaan, kun His lähtee oikeaan suun taan. Ideana on, että sillä pitää olla itseluottamusta edetä minusta välittämättä sinne, minne haluaa. Ei se myöhemmin enää jäljellä multa mitään kysele. Jollain lailla olen saanut tuon janatouhun ihan itse aikaan.
Janojen lisäksi poljin päivänä muutamana Hiskille yhden n. 1,5 kilsaa pitkän jäljen. Se olikin varsin hauskaa helvetillisen kamalassa, oudossa maastossa ilman gepsiä, jonka olen nyt sitten hukannut :(  Toistakymmentä vuotta se palveli, sniff.
Mutta siis Hiskin jälki sisälsi kaiken mahdollisen lähes läpipääsemättömistä ryteiköistä jyrkkiin mäkiin, risukasoihin, monttuihin, suohon. kivikoihin ynnä muihin pirkanmaalaismetsien ihanuuksiin. Siitä ei puuttunut myöskään kaikenasteisia kulmia. Oli myös hirvittävän hikinen sää (eikä tietenkään vettä mukana) ja hyttysiä niin paljon, etten ihan heti moista muista nähneeni. Enkä kyllä niiden seasta plus silmiin valuvan hien takia paljon mitään nähnytkään.
Mutta His ajoi jäljen aivan loistavasti: viidestä kepistä tosin yksi jäi, se, jonka tahallani laitoin niin pahaan paikkaan, että olisi ollutkin ihme, jos olisi sen nostanut. Viimeisellä parillasadalla metrillä His vaikutti jo hiukan uupuneelta, mutta ei se tahtia haitannut.

Vilpertti sitten. Mr Williamilla on nyt jokin loksahtanut kohdalleen jättikorvien välissä. Se on ajanut muutaman alo-luokan mittaisen jäljen oikein hyvin, pääasiassa jopa tarkasti ja maltillisesti. Lukuunottamatta pariasataa metriä jäljen alussa, silloin vielä mennään täyttä höökää savu korvista nousten. Ja jäljennosto on melko mielenkiintoisen näköistä syöksähtelyä. Mutta aina oikeaan suuntaan... Ja kun alkuhöyryt on päästelty, työskentely näyttää jo ihan oikealta jäljestykseltä. kulmat Vili selvittää ja ja kepit nousevat. Kaiken lisäksi Vili menee kepillä maahan, mitä en ole siltä vaatinut enkä opettanut. Mitenkään en puutu mihinkään Vilin tekemisiin missään vaiheessa.
Ehdottomasti pitää nyt tehdä Vlppertille pitkiä jälkiä, ei se noilla 200-300 metriä pitkillä ehdi tasaantua yhtään. Ja vieraitakin jälkiä tarttis saada: nyt sille on semmoisia tehty tasan yksi.

Esineitä on treenattu jälkien vanhentumista odotellessa ja yhden ruudun tein paikkaan, jossa oli alussa jyrkkä alamäki ja lopussa suopursikko. Molemmat pojat selvisivät haasteesta hyvin, Vili ehkä jopa hiukan paremmin kuin Hiski. Tosin se ensimmäistä kertaa vaihtoi esinettä lennosta ja esineen pureskelustakaan ei ole päästy eroon. Mutta eiköhän se siitä.
Ainiin: Vilille otettu myös pudotettua esinettä alokkaan matkalta. Jumaleissön, mikä lento! Ei epäilystäkään, etteikö tästä tulisi Vilin lemppari.

Pientä päivitystä

VILPERTTI
 Se isoin ja tärkein, eli ääni. Uskaltaisin (melkein) sanoa, että ongelma alkaa olla aikalailla selätetty. Jossain kohtaa vielä joskus saattaa mölyä esiintyä, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Ja osaan melkein ennakoida jo tilanteet,
Mikä on tepsinyt? Nämä: aina ensimmäiseksi leikkiä so kunnon  revittelyä. Joko jo parkkiksella tai kentällä. Kentälle mennään yleensä nelivedolla, siinä vaiheessa saattaa vielä jodlata ja annan tehdä niin.
Leikkimisen jälkeen rauha ja keskittyminen. Eli Vili maahan, pallo maahan ja minä kiertelen ympärillä. Välillä otan pallon itselleni, välillä vapautan Vilin pallolle, välillä käsken suoraan seuruuseen niin, että pallo on kädessä. Tai perusasentoon niin, että pallo on välillä kädessä koiran pään päällä, välillä siirtyy kainaloon. Tai maasta siitä kaukokäskyjumppaa tai eteentuloja. Ja sitten taas leikkiä.Paljon.
Erityisen iloinen olen siitä, että tämä kaikki onnistuu nyt aivan hipihiljaa myös aika pahoissa häiriöissä: muiden koirien ja ihmisten aikana.
Haastetta on vielä vauhdikkaissa liikkeissä, tai itse asiassa niihin valmistautumisessa, eli odottamisessa. Mutta kyllä niidenkin kanssa pärjätään.
Kovin paljon uutta en ole opettanut, mutta kyllä Vili kaikki tokon alo-luokan liikkeet osaa kohtuullisesti ja osan pk-tottiksen ykkösluokankin liikkeistä, mutta ei niissä varmuutta vielä ole. Esimerkiksi ruutua en ole edes yrittänyt sille opettaa. Ollaan keskitytty nyt mielentilaan (sekä koiran että ohjaajan)  ja yhteistyöhön ja nyt alkaa olla tosi kiva fiilis kentällä.
Maastossa Vilillä on ollut yhdet hakutreenit/vko. Aivan perusasioissa mennään edelleen: suoria pistoja  syvälle ja ilmaisua. Erilaisia piiloja myös. Viime treeneissä Vili tuli vähän vahingossa tehneeksi toistakymentä pistoa (nelisen tyhjää) aika haastavassa maastossa kuumassa säässä, mutta eihän se ollut edes väsynyt...
Ilmaisukäytöstä pitää nyt treenata vielä erikseen: Vilillä on hyvä, kantava haukku, mutta se haukkuu liian levottomasti, ei pysy paikallaan. Kun ei millään malta...
Jälkiä on tehty 1-2 kpl/vko, metsään. Ihan pientä rauhoittumista on havaittavissa. Viimeksi kävi niin, että kaaduin pahassa kivikossa ja ihan spontaanisti mylvin melkoisia ärräpäitä. Vili vähän vilkaisi taakseen ja puksutti sitten taas täyttä vauhtia eteenpäin. Ei se yhtään pehmeä ole töitä tehdessään,  herkkä koira olisi lopettanut hommat siihen paikkaan. Keppimotivaatio on hyvä ja jäljellä poika pysyy.
Esineruuduissa Vili on melko pro: niitä on tehty myös 1-2 kpl/vko, edelleen kaistaleperiaatteella, eli aina kaikki esineet samalla kaistaleella peräkkäin, koska en halua sen oppivan tolkutonta ruudussa ympäri ämpäri juoksentelua. Tätä tehdään varmaan loppuvuosi.

HIIPPARI. Kävihän setämies hakemassa Hämeenkyröstä JK3-tuloksen pistein 289. Eli nyt on kilpailuoikeus taas kolmeen lajiin SM-kisoissa.
Kokeen jälkeen Hiskin kanssa on tehty ainoastaan janoja ja mitä mielikuvituksellisimpia kikkoja sen jälkeen ynnä harhoja ja keppien piilotuksia.  Yhtään varsinaista jälkeä ei ole tehty. Esineruuduissa (kaisaleilla): ei valittamista.
Tottiksessa olemme Hiskin kanssa ottaneet melkein pelkästään kuuntelutreenejä ja erilaisia rutiinien rikkomisia. Eipä ole ollut tylsää. Ei myöskään katselijoilla ;)
Hämeenkyrön kokeen perusteella on syytä treenata jossain välissä myös luoksetulojen loppuvaihetta (lähemmäs) ja kapulan luovutuksia (lähemmäs). Ja yllätys: eteenmenoa. Siinä His ensimmäistä kertaa elämässään hidasti ja ennakoi. Eipä ole uskallettu eteenmenoja treenata ollenkaan sattuneesta syystä. Nyt on ehkä pakko.