HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Se on menoa sitten

Ensimmäisen kerran tänä aamuna alkoi jännittää ihan jäätävästi, mahanpohjaa ja sydänalaa myöten. Ei pitäisi lukea noita fb-päivityksiä, joiden mukaan joku käy joka ikinen päivä (!) tottiskentällä ja maastotreeneissä ja aina kaikki menee superisti.
Tässä on ollut kaikenlaista muuta härdelliä - yksi oikeinkin kurja juttu, ei koiriin liittyvä - sen verran, ettei ole kauheasti ehtinyt stressata SM-kisoja. Tänä iltana tiedossa ilmeisesti ensimmäinen rauhallinen ilta herran aikoihin. Saapihan pakattua.
Varmaan olisi yhtä ja toista voinut tehdä enemmän ja toisin, mutta kun tämä ei nyt kuitenkaan koko elämä ole, niin saa riittää. Hiski on terve, yritteliäs ja iloinen poika, enempää ei voi toivoa. Tottiksessa se on ollut vähän liiankin innokas, mikä on näkynyt mm siinä, ettei pysty istumaan melkein ollenkaan, p-ajäykkänä nääs :O Tai ainakin toinen etutassu on pakko jättää ylös...Eteenmenoihin siedätys epäonnistui täydellisesti, joten olen jättänyt ne kentällä kokonaan pois. Herran haltuun.
Muistaisipa itse nyt kaiken, mitä pitää, kun ei ole vuoden aikana kisattu kertaakaan.
Haku ja esineruudut ovat menneet hyvin, mutta mistäs sitä koskaan tietää, kun on vieras maasto ja jännityskoomassa töppäilevä ohjaaja, joka voi mokata kaiken. Kaksi viimeistä hakutreeniä pelkkää motivointia.Koiraan luotan täysin.
Suurin jännitysmomentti on sää. Esineruutuun lauatai-iltapäivänä joutuvat kaikki yhtä kuumassa, mutta sunnuntain haussa arvonta ratkaisee paljon. On aivan eri asia päästä maastoon aamuviileässä seitsemältä kuin kauheassa paahteessa kahdentoista jälkeen. Silläkin tosin on merkitystä, onko maasto avoimehkossa (=kuumassa) mäntymetsässä vai varjoisassa kuusikossa. Hiskin kuumankestävyys on kyllä ollut treeneissä parasta a-ryhmää. Mutta autojakaan tuskin saa varjoon metsässä - kauhea funtsiminen viilennyshommista jo etukäteen.
Mutta sunnuntai-iltana sitten tiedetään enemmän. Yritän nyt psyykata itseni rentoutumaan ja nauttimaan :D


perjantai 11. heinäkuuta 2014

Jäbä kreasi


Suuri ajattelija itse

Nyt alkaa olla haun treenaaminen paketissa. Kolme treeniä on vielä kalendeerumissa ennen ässämmiä ja nekin otetaan rennosti.
Takana on nyt kaksi kisamaista treeniä - viimeinen tältä aamulta - ja aika monta 300 metrin rataa. Yksikään maalimies ei ole jäänyt nostamatta, yhtään valeilmaisua ei ole ollut ja pistot ovat olleet 90-prosenttisesti hyviä. Puhtia riittää radan loppuun ja ylikin, Hiski on nyt huippukunnossa.
Kiintorullan kanssa on ollut kylläkin teknisiä ongelmia, eli kaksi kertaa rulla on irronnut kiinnityksistään, ensimmäisellä kerralla ompeleet ja toisella koko kiinnityskuminauha.
Tämän aamun kisamaisissa treeneissä - ihanaiset Jani, Miikku, Anne ja Suski järjestivät semmoisen ilman, että minun tarvitsi tehdä mitään - kävi niin, että rulla oli tippunut liitoksistaan toiselle maalimiehelle mennessä. Ihmettelin, kun koira viipyy ja viipyy. Huutelinkin siinä. Lopulta His tuli - pieni keppi suussaan. Maalimies oli tiukassa umpparissa, mutta oli huomannut, että koira oikein istahti miettimään, hyvä, ettei raapinut päätään. Lopulta sillä sytytti: keppi! Siitä se mamma tietää, että olen löytänyt ukon. Ja keppi mulle tuotiin. Olin aivan äimänä ja liikuttunut tästä päättelyä vaatineesta luovasta ratkaisusta. Hiski tosiaan ajattelee!
Viime sunnuntaina rata päättyi järvelle ja His pääsi loppupalkaksi suoraan uimaan. Olihan poitsu onnessaan.
Esineruutuja on tehty harvakseltaan. Viimeinen Kyröskoskella oli sikavaikea, Hiskillekin. Muutama varmaan vielä tallaillaan.
Tottista, hmmm, edelleen harvakseltaan. Kisamainen tottis oli Kyröskoskella kahdella kentällä yhtaikaa. His oli aika hyvässä mielentilassa ja painoikin seuraamisessa melkoisesti, mutta siitä siitä viis. Olen koittanut saada paikkaa taaksepäin, mutta eihän se onnistu, ei millään. Istuminen oli liian hidas. Mun on myös pakko yrittää saada kaksikiloinen lentämään kauemmas, nyt olen pyytänyt porukoita arvioimaan heittotekniikkaani, joka on kuulemma kutakuinkin syvältä. Minkä kyllä tiesinkin.
Mutta nyt ei seuraavien kolmen viikon aikana kauheesti enää treenata eikä stressata, on paljon ihan muuta ohjelmaa, onneksi. Pääpaino on hyvän fiiliksen säilyttämisessä. Kivointa on, että ollaan molemmat - ainakin toistaiseksi terveitä ja hyvässä kunnossa. Koputtaa päätään.