HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Se on menoa sitten

Ensimmäisen kerran tänä aamuna alkoi jännittää ihan jäätävästi, mahanpohjaa ja sydänalaa myöten. Ei pitäisi lukea noita fb-päivityksiä, joiden mukaan joku käy joka ikinen päivä (!) tottiskentällä ja maastotreeneissä ja aina kaikki menee superisti.
Tässä on ollut kaikenlaista muuta härdelliä - yksi oikeinkin kurja juttu, ei koiriin liittyvä - sen verran, ettei ole kauheasti ehtinyt stressata SM-kisoja. Tänä iltana tiedossa ilmeisesti ensimmäinen rauhallinen ilta herran aikoihin. Saapihan pakattua.
Varmaan olisi yhtä ja toista voinut tehdä enemmän ja toisin, mutta kun tämä ei nyt kuitenkaan koko elämä ole, niin saa riittää. Hiski on terve, yritteliäs ja iloinen poika, enempää ei voi toivoa. Tottiksessa se on ollut vähän liiankin innokas, mikä on näkynyt mm siinä, ettei pysty istumaan melkein ollenkaan, p-ajäykkänä nääs :O Tai ainakin toinen etutassu on pakko jättää ylös...Eteenmenoihin siedätys epäonnistui täydellisesti, joten olen jättänyt ne kentällä kokonaan pois. Herran haltuun.
Muistaisipa itse nyt kaiken, mitä pitää, kun ei ole vuoden aikana kisattu kertaakaan.
Haku ja esineruudut ovat menneet hyvin, mutta mistäs sitä koskaan tietää, kun on vieras maasto ja jännityskoomassa töppäilevä ohjaaja, joka voi mokata kaiken. Kaksi viimeistä hakutreeniä pelkkää motivointia.Koiraan luotan täysin.
Suurin jännitysmomentti on sää. Esineruutuun lauatai-iltapäivänä joutuvat kaikki yhtä kuumassa, mutta sunnuntain haussa arvonta ratkaisee paljon. On aivan eri asia päästä maastoon aamuviileässä seitsemältä kuin kauheassa paahteessa kahdentoista jälkeen. Silläkin tosin on merkitystä, onko maasto avoimehkossa (=kuumassa) mäntymetsässä vai varjoisassa kuusikossa. Hiskin kuumankestävyys on kyllä ollut treeneissä parasta a-ryhmää. Mutta autojakaan tuskin saa varjoon metsässä - kauhea funtsiminen viilennyshommista jo etukäteen.
Mutta sunnuntai-iltana sitten tiedetään enemmän. Yritän nyt psyykata itseni rentoutumaan ja nauttimaan :D


1 kommentti:

Päkäpaimenet kirjoitti...

Mää en voi lähettää meidän arpaonnea teille (sillä molemmissa viestikisoissa olen vetänyt viimeisen nron ja hakukisoissa toiseks viimeisen), mutta pidän sormet ja varpaat ristissä arpaonnelle! Ja tietty kaikelle muullekin! Te kyllä osaatte molemmat :)