Se alkoi sitten heti. Treenit vesisateessa uudenvuodenpäivänä. Saijan kanssa esineruutu, puolikas sellainen ja neljä esinettä. Teemana tässä - kuten tulevissakin treeneissä - piilotukset, joilla yritän saada virettä ja vauhtia vähän laimennettua. Hyvin meni.
Ja tottiksen teemana taas on - perusasento. Onhan se vinkeetä, että pian viisi vuotta täyttävä koira, joka on kolminkertainen käyttövalio ja lisäksi tottelevaisuusvalio, ei osaa perusasentoa. Mutta lähdetään siis liikkeelle tosiasioiden tunnustamisesta.
Itse asiassa perusasentotreenit aloitettiin jo uudenvuodenaattona toijalalaisten avustuksella ja tänään jatkettiin Saijan kanssa. Yksin en tee hommaa enää ollenkaan.
Ja hyvää uutta vuotta itsekullekin!
tiistai 1. tammikuuta 2013
sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Tilitys
Joka vanhoja muistelee ja niin edelleen...
Mutta kun kisarumba on nyt takanapäin, muistelen silmäänpiston uhallakin hitusen.
Koekausi ei olisi voinut loppua parempiin fiiliksiin! Kankaanpään lähes täydellinen suoritus hakukokeen joka osa-alueella oli riemu- ja työvoitto, olkoonkin, että rata oli helppo.
Koko kesän on tuntunut siltä, että haku on - treenikaverit sitä jankutusta joutuivat kestämään (anteeksi!) - "paska laji". Tympeä mieliala jäi päälle SM-kisoista, joista ei enää sen enempää, mutta vähän väärä käsitys koiran taidoista siellä taisi syntyä.
Mutta en mä muutoinkaan täysin tyytyväinen ollut, kun tavoitteena on sellainen tekninen ja tottismainen työskentely, jota haussa nykyään vaaditaan.
Ilmeisesti olen aivan viime aikoina onnistunut löytämään oikeat treenitavat ja oikeat treenattavat asiat. Ja sitäpaitsi haku nyt kertakaikkiaan on laji, jossa koira kypsyy hitaammin tai ainakin sen valmennus jokaikiseen nippelijuttuun kestää tosi kauan, varmaan viitisen vuotta. Perusetsinnän koiralle opettaa puolessa vuodessa.
Ilmaisukoukerot olen joutunut oppimaan kantapään kautta - osittain naurettavien tulkintojen takia. Mutta hyvä niin: ainakin tiedän (ehkä), mitä kaikkea tuomarin päähän saattaa pälkähtää...
Ja edelleen voin olla tyytyväinen siihen(kin), että valeilmaisujen määrä on nolla - sekä treeneissä että kisoissa.
-------------------------------------------------------------------------
EK: kokonaisuutena kisat menivät hyvin ja rotumestaruuskin tuli, mutta SM-kisa oli hirveä pettymys, joka kirvelee vieläkin, sillä Hiski on oikeasti huippu EK-osaaja, jota olen valmentanut nimenomaan eekoohon pikkupennusta asti. Voipi olla, että EK - vaikka rakas laji onkin ollut - jää nyt tuon pettymyksen takia tauolle - tuskin saan itseäni enää psyykattua lajin pariin. Ehkä palaan siihen sitten, kun Hiski on eläkeiässä.
--------------------------------------------------------------------------
Jälki ei olisi tällä kaudella oikeastaan voinut mennä paremmin kuin meni: viisi koejälkeä (eekoot mukaanlukien): ei yhtään takajälkeä, jokaiselta jäljeltä löytyivät kaikki kepit, kaikki Hiskin nostamina, hyvin erilaisia maastoja ja erityyppisiä janoja. Kaikista kolmesta varsinaisesta kisajäljestä tuli täydet pisteet. Hiski on Jälkikoira isolla Jiillä. Hiskihän myös valioitui jäljeltä tänä vuonna.
-------------------------------------------------------------------------
Kuudesta kokeesta neljässä esineruudusta nousi kolme esinettä, yhdessä kaksi ja yhdessä vain yksi (se kirottu SM...).
-------------------------------------------------------------------------
Tottis on ollut nousujohteista. Tokon treenaaminen söi keväällä aikaa tottiksen treenaamiselta ja hypyn treenaaminen piti aloittaa ihan alusta. Mutta kehitys on kehittynyt. Tottiksen pisteet kronologisessa järjestyksessä: 83 (jolla ei päästy maastoon...), 89, 92, 92, 94, 96 ja 97. Voisiko tuon selvemmin sanoa? Jotain on vissiin tehty oikeinkin...Ja nyt voidaan kumota se väite, että runsas kisaaminen pilaa tottiksen. Meillä on käynyt juuri päinvastoin.
Kankaanpään kisassa tuli niin hyvä mieli tottisarvosteluja kuunnellessa, ettei tosikaan. Kun tuomari kehuu ihan sydämensä pohjasta sekä koiraa että ohjaajaa ja se myös näkyy hänestä - vaikka siis muistaa mainita virheetkin - olo on kuin lottovoittajalla. Tätä fiilistä yritän nyt vaalia ja viedä mukanani ensi kauden kisoihin.
--------------------------------------------------------
Ainiin: olihan se tokokin...Hiskistä tuli toukokuussa tokovalio. Miksiköhän tuo ei tunnu oikein miltään? Varmaan siksi, että toko ei ole minun lajini, ei nappaa niin yhtään.
Uudet kujeet?
Hakutreenit ovat edelleen menneet tosi hyvin. Ehkäpä sittenkin ensi kesän - noh, katsotaan nyt.
Hakua ja esineitä yritetään treenata läpi talven, tottista myös. Hallivuoroja en ota ollenkaan. Seuraaminen on se ikuisuusprojekti, jota treenataan, muu kaipaa oikeastaan vain ylläpitoa. Se pitäisi saada levollisemmaksi, paikkaa taaksepäin ja kontakti kestäväksi. Ja fiilis hyväksi...
Viestiin yritän saada kunnon otteen, vaikka vasta yhden kerran tuota on Levekin leirin jälkeen päästy treenaamaan.Uskon kyllä, että se on Hiskin laji.
.Ja FH-jälkeä jo aloin treenata. Yllättävän vaikeita peltojäljet ovat Hiskille vaan olleet, en oikein tiedä miksi. Mutta ei se mitään. Kokeisiin kuulemma on melkein mahdoton päästä :(
Mutta kun kisarumba on nyt takanapäin, muistelen silmäänpiston uhallakin hitusen.
Koekausi ei olisi voinut loppua parempiin fiiliksiin! Kankaanpään lähes täydellinen suoritus hakukokeen joka osa-alueella oli riemu- ja työvoitto, olkoonkin, että rata oli helppo.
Koko kesän on tuntunut siltä, että haku on - treenikaverit sitä jankutusta joutuivat kestämään (anteeksi!) - "paska laji". Tympeä mieliala jäi päälle SM-kisoista, joista ei enää sen enempää, mutta vähän väärä käsitys koiran taidoista siellä taisi syntyä.
Mutta en mä muutoinkaan täysin tyytyväinen ollut, kun tavoitteena on sellainen tekninen ja tottismainen työskentely, jota haussa nykyään vaaditaan.
Ilmeisesti olen aivan viime aikoina onnistunut löytämään oikeat treenitavat ja oikeat treenattavat asiat. Ja sitäpaitsi haku nyt kertakaikkiaan on laji, jossa koira kypsyy hitaammin tai ainakin sen valmennus jokaikiseen nippelijuttuun kestää tosi kauan, varmaan viitisen vuotta. Perusetsinnän koiralle opettaa puolessa vuodessa.
Ilmaisukoukerot olen joutunut oppimaan kantapään kautta - osittain naurettavien tulkintojen takia. Mutta hyvä niin: ainakin tiedän (ehkä), mitä kaikkea tuomarin päähän saattaa pälkähtää...
Ja edelleen voin olla tyytyväinen siihen(kin), että valeilmaisujen määrä on nolla - sekä treeneissä että kisoissa.
-------------------------------------------------------------------------
EK: kokonaisuutena kisat menivät hyvin ja rotumestaruuskin tuli, mutta SM-kisa oli hirveä pettymys, joka kirvelee vieläkin, sillä Hiski on oikeasti huippu EK-osaaja, jota olen valmentanut nimenomaan eekoohon pikkupennusta asti. Voipi olla, että EK - vaikka rakas laji onkin ollut - jää nyt tuon pettymyksen takia tauolle - tuskin saan itseäni enää psyykattua lajin pariin. Ehkä palaan siihen sitten, kun Hiski on eläkeiässä.
--------------------------------------------------------------------------
Jälki ei olisi tällä kaudella oikeastaan voinut mennä paremmin kuin meni: viisi koejälkeä (eekoot mukaanlukien): ei yhtään takajälkeä, jokaiselta jäljeltä löytyivät kaikki kepit, kaikki Hiskin nostamina, hyvin erilaisia maastoja ja erityyppisiä janoja. Kaikista kolmesta varsinaisesta kisajäljestä tuli täydet pisteet. Hiski on Jälkikoira isolla Jiillä. Hiskihän myös valioitui jäljeltä tänä vuonna.
-------------------------------------------------------------------------
Kuudesta kokeesta neljässä esineruudusta nousi kolme esinettä, yhdessä kaksi ja yhdessä vain yksi (se kirottu SM...).
-------------------------------------------------------------------------
Tottis on ollut nousujohteista. Tokon treenaaminen söi keväällä aikaa tottiksen treenaamiselta ja hypyn treenaaminen piti aloittaa ihan alusta. Mutta kehitys on kehittynyt. Tottiksen pisteet kronologisessa järjestyksessä: 83 (jolla ei päästy maastoon...), 89, 92, 92, 94, 96 ja 97. Voisiko tuon selvemmin sanoa? Jotain on vissiin tehty oikeinkin...Ja nyt voidaan kumota se väite, että runsas kisaaminen pilaa tottiksen. Meillä on käynyt juuri päinvastoin.
Kankaanpään kisassa tuli niin hyvä mieli tottisarvosteluja kuunnellessa, ettei tosikaan. Kun tuomari kehuu ihan sydämensä pohjasta sekä koiraa että ohjaajaa ja se myös näkyy hänestä - vaikka siis muistaa mainita virheetkin - olo on kuin lottovoittajalla. Tätä fiilistä yritän nyt vaalia ja viedä mukanani ensi kauden kisoihin.
--------------------------------------------------------
Ainiin: olihan se tokokin...Hiskistä tuli toukokuussa tokovalio. Miksiköhän tuo ei tunnu oikein miltään? Varmaan siksi, että toko ei ole minun lajini, ei nappaa niin yhtään.
Uudet kujeet?
Hakutreenit ovat edelleen menneet tosi hyvin. Ehkäpä sittenkin ensi kesän - noh, katsotaan nyt.
Hakua ja esineitä yritetään treenata läpi talven, tottista myös. Hallivuoroja en ota ollenkaan. Seuraaminen on se ikuisuusprojekti, jota treenataan, muu kaipaa oikeastaan vain ylläpitoa. Se pitäisi saada levollisemmaksi, paikkaa taaksepäin ja kontakti kestäväksi. Ja fiilis hyväksi...
Viestiin yritän saada kunnon otteen, vaikka vasta yhden kerran tuota on Levekin leirin jälkeen päästy treenaamaan.Uskon kyllä, että se on Hiskin laji.
.Ja FH-jälkeä jo aloin treenata. Yllättävän vaikeita peltojäljet ovat Hiskille vaan olleet, en oikein tiedä miksi. Mutta ei se mitään. Kokeisiin kuulemma on melkein mahdoton päästä :(
 |
| Hyvästi, kesä |
sunnuntai 28. lokakuuta 2012
Kai se sitten on hakukoira(kin)
Halusin testata Hiskin hakutason "oikeassa" hakukokeessa, kun EK-kisojen haut ovat olleet vähän mitä sattuu.
Saimme paikan Kankaanpäästä. Viikolla oli melkoinen tuska saada vaihdettua nastat alle talven yllätettyä taas kerran autoilijat. Olivatkin todella tarpeen, sillä Kankaanpäässä vallitsi täysi talvi.
Hakurata oli tasaisella mäntykankaalla, ihana paikka! Helpohko alue, mutta pari risteävää tietä antoi lisähaastetta, samoin hämypiilot, joita oli siellä täällä rataa. Sain risteilytettyä Hiskin tosi hyvin: koiran näki melkein koko ajan ja se oli helppo kutsua pois hyvään aikaan. Paria lukuunottamatta Hiski teki loistavat, syvät laatikkopistot ja tuli pois joko itse tai pillin kutsumana.
Eka ukko oli noin sadassa metrissä vasemmalla, toinen kai jossain parinsadan metrin tienoilla ja viimeinen aivan äärimmäisessä takanurkassa maapiilossa. Kaikki olivat Hiskille kakunpaloja. Aikaa meni 12 minuuttia...
Ilmaisuista täydet pisteet, tuomari kehotti muitakin ottamaan niistä oppia, öhöm. Kaksi pistettä lähti työskentelystä: toinen niistä parista matalasta pistosta, toinen ohjaajan kiireestä, hehheh.
Mutta siis huippupisteet 168.
Voittajassa kaikki olivat rullakoiria (4 kpl) ja runsas hämypiilojen määrä tuotti vaikeuksia. Kaikki muut koirat tekivät valeilmaisuja, muutama useamman.
Esineruutu
Ei paha: kolme esinettä vajassa kahdessa minuutissa. 30 p.
Tottis
Jäljellä oli tässä vaiheessa enää yksi voi-pari, kaksi muuta oli keskeyttänyt. Kun aloitimme, alkoi sataa tiskirätin kokoisia lumihiutaleita. His ensin p-makuuseen. Sieltä sitten nostin ylös hiskinmallisen lumipaakun, kun oli meidän suoritusvuoro.
Tuomari aloitti meidän arvostelumme sellaisilla kehuilla, että olin pillahtaa itkuun. Miinuksia meni vajaista perusasennoista, muuta en oikein muista, kun olin niin liikuttunut. 97 pistettä.
Yhteispisteiksi kertyi siis hämmästyttävät 295 pojoa. Kaipa hakua sitten on pakko jatkaa... Hiski oli ainakin tänään aivan liekeissä hakuradalla. Ja kerrankin tehtiin hommia yhdessä.
Saimme paikan Kankaanpäästä. Viikolla oli melkoinen tuska saada vaihdettua nastat alle talven yllätettyä taas kerran autoilijat. Olivatkin todella tarpeen, sillä Kankaanpäässä vallitsi täysi talvi.
Hakurata oli tasaisella mäntykankaalla, ihana paikka! Helpohko alue, mutta pari risteävää tietä antoi lisähaastetta, samoin hämypiilot, joita oli siellä täällä rataa. Sain risteilytettyä Hiskin tosi hyvin: koiran näki melkein koko ajan ja se oli helppo kutsua pois hyvään aikaan. Paria lukuunottamatta Hiski teki loistavat, syvät laatikkopistot ja tuli pois joko itse tai pillin kutsumana.
Eka ukko oli noin sadassa metrissä vasemmalla, toinen kai jossain parinsadan metrin tienoilla ja viimeinen aivan äärimmäisessä takanurkassa maapiilossa. Kaikki olivat Hiskille kakunpaloja. Aikaa meni 12 minuuttia...
Ilmaisuista täydet pisteet, tuomari kehotti muitakin ottamaan niistä oppia, öhöm. Kaksi pistettä lähti työskentelystä: toinen niistä parista matalasta pistosta, toinen ohjaajan kiireestä, hehheh.
Mutta siis huippupisteet 168.
Voittajassa kaikki olivat rullakoiria (4 kpl) ja runsas hämypiilojen määrä tuotti vaikeuksia. Kaikki muut koirat tekivät valeilmaisuja, muutama useamman.
Esineruutu
Ei paha: kolme esinettä vajassa kahdessa minuutissa. 30 p.
Tottis
Jäljellä oli tässä vaiheessa enää yksi voi-pari, kaksi muuta oli keskeyttänyt. Kun aloitimme, alkoi sataa tiskirätin kokoisia lumihiutaleita. His ensin p-makuuseen. Sieltä sitten nostin ylös hiskinmallisen lumipaakun, kun oli meidän suoritusvuoro.
Tuomari aloitti meidän arvostelumme sellaisilla kehuilla, että olin pillahtaa itkuun. Miinuksia meni vajaista perusasennoista, muuta en oikein muista, kun olin niin liikuttunut. 97 pistettä.
Yhteispisteiksi kertyi siis hämmästyttävät 295 pojoa. Kaipa hakua sitten on pakko jatkaa... Hiski oli ainakin tänään aivan liekeissä hakuradalla. Ja kerrankin tehtiin hommia yhdessä.
tiistai 23. lokakuuta 2012
Se sujui :)
Tänään hakutreeneissä onnistui kaikki, myös tyhjät pistot: ne olivat tarpeeksi syviä ja suoria, His kääntyi hyvin takarajalla eteenpäin, ei takapistoja, ei matalia pistoja, ei vinouksia. Kolme maalimiestä. Olisi ollut semmoinen 170 pisteen keikka :) On meinaan treenattu (eli korjattu, korjattu ja korjattu...) pelkkää suoraanmenoa aikalailla viime aikoina - oliskohan nyt vihdoin jokin loksahtanut kohdilleen? Kun pitkän aikaa on tuntunut siltä, että homma junnaa täysin paikoillaan.
Tai sitten tää oli vaan sattumaa - pitäisköhän lopettaa tähän, niin jäisi hyvä fiilis...
Tai sitten tää oli vaan sattumaa - pitäisköhän lopettaa tähän, niin jäisi hyvä fiilis...
tiistai 2. lokakuuta 2012
Mutapainia Parkanossa
Tulipahan ryvettyä mudassa ja nähtyä sekin päivä, että Hiippari tulee pudotetun radalta takaisin ilman hanskaa...
Tarkemmin sanottuna pyrähdimme sunnuntaina EK-kokeessa Lilin ja Herin seurana Parkanossa, kun saimme peruutuspaikan. Parkanossa pitää kerran kaudessa käydä, kun sieltä jää aina hauskoja muistoja. Eikä tämäkään kerta pettänyt ;)
Jälki tietty ensin. Jana oli mielenkiintoinen pujottelurata tiuhaan kasvavien männynnysien välistä. Kyllä His sen kohtuusuoraan selvitti ja nosti (taas:))))) jäljen oikeaan suuntaan. Pientä pöljäilyä (nosti päänsä, palasi pätkän matkaan ja palasi taas takaisin) tosin harrasti, kun justiinsa takaa kaahasi auto, jossa räkytettiin täysillä. Pari pistettä lähti tuosta.
Jälkeä kuvaa parhaiten jäljenpolkijan kommentti (=Maisa T., SM-kisojen hopeamitalisti) "siinä oli ainakin 80 ojaa, jotka konttasin läpi"...Ei ehkä ihan kahdeksaakymmentä, mutta ei paljon puuttunutkaan. Oli käynyt niin, että jäljiltä oli käyty repimassä krepit ja osa jälkimaastoista oli kaadettu. Järjestäjät olivat joutuneet ottamaan käyttöön hätäsuunnitelman, joka meidän kohdalla oli ojitettu suo höystettynä hakkuuaukealla. Ensialkuun suohon putosi joka askeleella noin pohjetta myöten, on muuten tehokasta jalkajumppaa. Sitten oli niitä valtaojia. Kun viime aikoina on satanut hieman, lähes pystysuorat saviseinämät olivat liukasta löllöä, josta ei otetta saanut mitenkään. Niinpä putosin jokaisen ojan pohjalle vähintään kolme kertaa. Siitä olisi kyllä saanut näpsää kuvaa juutuupeen. Eihän Hiskillä mitään ongelmia ollut, se oli ihan liekeissä ja napsi kaikki kepit, tietty. Minähän en ole ikuna yhtäkään keppiä jäljiltä löytänyt.
Jäljeltä esineruutuun, jossa His nosti kaikki esineet>30 pistettä. Ihan tyytyväinen en silti ollut. koska Hiippari jumittui kiertämään vasenta puolta yhä uudestaan ja aikaakin meni neljä minuuttia, mikä on Hiskille paljon. Jälkikäteen tuli kyllä mieleen, että siellä vasemmalla oli juostu paljon enemmän esineitä viemässä, kun me oltiin neljänsinä eikä oikealla puolelle ollut yhtään esinettä...Tuskin kävivät enää alkutallauksen jälkeen oikealla. Eli annoin Hiskille synninpäästön.
Sitten pudotettuun. Vanha, tuttu rata, tämä nyt on se kuuluisa kakunpala, jos mikään. No just. Seuraaminen oli jo ihan outoa: His imppasi koko matkan maata. Lähti hakemaan kuin nappi housuista ja siinä melkein vihellellen odottelin, että muutaman sekunnin kuluttua kumpareen takaa ryysii rusakko punainen hanska hampaissaan. Vaan ei näy. Eikä näy. Eikä näy - sitten näkyy rusakko, vaan ei hanskaa.
Oli tapahtunut seuraavaa: kolmevärinen rusakko kiitää mahanalus jalkoja täynnä suoraan esineen yli, jatkaa ja jatkaa tien yli parkkipaikalle asti, ihmettelee hetken, kääntyy, haistelee ohimennen jotkut pissat matkalla, ei kiinnitä hanskaan mitään huomiota ja jatkaa matkaansa pokkana takaisin. Nollahan siitä napsahti. Vähän niinkuin moilasena olin.
Vasta kun palasin porukoitten luokse, joku huomautti, että "opiskelittekos te sitä viestiä hiljaittain?" Heureka! Levekin leirillä kaksi viikkoa sitten hinkattiin edestakaista juoksuttamista. mikä oli Hiskistä ihan sairaan hienoa. Tulikos sen jälkeen treenattua pudotettua - eipä tainnut tulla ;)
Otin siinä samassa paikassa vielä uusinnan ja kyllähän His sitten muisti kupletin juonen ja teki täydellisen suorituksen.
Haku. Voi hyvää päivää. Hanurista koko homma. Mitä enemmän treenataan, sitä huonommaksi menee. Aukea suopursikkorata, oikeastaan ei ollenkaan puita, vasemmalla vähän kallioita. Lähetin Hiskin ensin oikealle, kaarsi jossain kohtaa eteenpäin ja jatkoi sen verran päättäväisesti menoaan, etten viheltänyt takaisin. Olisi pitänyt. Hiippari juoksi koko alueen läpi, ja oli jo ylittämässä keskilinjaa radan lopussa (varmaan haistoi mm:n toisella puolella), jolloin vihelsin pois. Tuli sentään, lähetin vasemmalle ja taas His kaarsi eteenpäin, ei mennyt tähänkään kulmaan (montakohan kulmatreeniä on tehty...). En viheltänyt pois (koska sain siitä ajan loppumisesta SM-kisoissa jonkun trauman) ja niinpä Hiippari sitten kaahasi taas sinne sataseen ja tuli rullan kanssa. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tuomari ei pysynyt meidän perässä, seistiin varmaan minuutti siellä piilolla. Keskilinjalle palatessa His sikaili oikein huolella: ei seurannut ja kusaisikin kerran. Lähetin uudestaan oikeaan kulmaa, jonne herra nyt suvaitsi ampaista suoraan ja nosti maassa makaavan ukon.
Me ei siis liikuttu keskilinjan alusta metriäkään...Eihän semmoisesta työskentelypisteitä irtoa. En ollut tyytyväinen itseeni enkä Hiskiin enkä varsinkaan meidän yhteistyöhön. Ilmaisut sentään olivat ok.
Tuomariharjoittelijaa (ei mikään poikanen, vaan kokenut hakutuomari...) homma nauratti. Sanoi, jotta "pitää kyllä ihailla ohjaajan kylmäverisyyttä ja rauhallisuutta." No, onhan tuokin jotain. 63/70 p.
Seuraavana oli tarkkuusruutu, johon mennessä aloin Hiskille jo aika tiukkana. Esine nousikin ripeästi ja nikottelematta. 20/20 p.
Tottis
Meitä oli enää kolme kuudesta jäljellä, me oltiin Lilin ja Herin parina. Hiski oli ollut koko päivän lievästi sanoen vallaton/kuriton, joten vähän hirvitti, mitä hommasta ylimalkaan tulee. Päädyin käyttämään "ravisteltava ennen käyttöä"-tekniikkaa. Otin tiukan seuraamissession ennen kentälle menoa ja lisäksi puhuttelin Hiskin ynnä otin kiukkuisen asennon ja asenteen heti kättelyssä. Se tepsi!
Hiski oli ihan, että "ahaa, sori mamma, kyllä mä teen parhaani." Ja teki kanssa. Paikallamakuu oli ensin.
Saimme jopa seuraamisesta erinomaisen, taisi muuten olla urallamme peräti ensimmäinen kerta. Ei se kyllä erinomainen ollut, erittäin hyvä ehkä.
Kaikki muu meni kutakuinkin nappiin, A-esteelle possu kyllä nyt varasti. Maahanmeno olisi saanut olla nopeampi ja stoppi muistaakseni myös. Mutta pisteitä joka tapauksessa 96, jihuu! Kauden parhaat pojot, koko ajan on parantuneet.
Tottispisteet on menneet näin: 83, 89, 94, 92, 96. Ei kovin paha. EK:ssa on kuitenkin jo pitkä päivä takana ennen tottista, eli turnauskestävyyttä löytyy.
Heri ja Lili ottivat tuosta vaan EK3-koularin, jihaaaaaa! Upeeta, mahtavaa, onnea! Hienot maastopisteet, tottiksessa Heriä alkoi jo vähän kyrsiä, mutta pisteet ylittivät komeesti koularirajan. Lopputuloksena vahva kakkostulos 261 :)))
Nyt kun me ei enää treenata tokoa, käytän tokon hinkkaamiseen kuluneen ajan muuhun käytöstreeniin yms kurinpitoon lenkeillä, on meinaan vähän lipsuttu.
Hiskin vahvin osaamisalue on kyllä jälki, vaikka sitä on treenattu vähiten. Haun kohtaloa harkitsen nyt ihan tosissani. Annan meille vuoden aikaa: jos silloin junnataan samassa pisteessä kuin nyt, laji saa jäädä. Jos ei viiden vuoden aktiivisella treenillä saa koiraa tekemään kisoissa kunnollisia tyhjiä laatikkopistoja, niin tuskin siinä seuraavat viisi vuottakaan auttaa.
Tarkemmin sanottuna pyrähdimme sunnuntaina EK-kokeessa Lilin ja Herin seurana Parkanossa, kun saimme peruutuspaikan. Parkanossa pitää kerran kaudessa käydä, kun sieltä jää aina hauskoja muistoja. Eikä tämäkään kerta pettänyt ;)
Jälki tietty ensin. Jana oli mielenkiintoinen pujottelurata tiuhaan kasvavien männynnysien välistä. Kyllä His sen kohtuusuoraan selvitti ja nosti (taas:))))) jäljen oikeaan suuntaan. Pientä pöljäilyä (nosti päänsä, palasi pätkän matkaan ja palasi taas takaisin) tosin harrasti, kun justiinsa takaa kaahasi auto, jossa räkytettiin täysillä. Pari pistettä lähti tuosta.
Jälkeä kuvaa parhaiten jäljenpolkijan kommentti (=Maisa T., SM-kisojen hopeamitalisti) "siinä oli ainakin 80 ojaa, jotka konttasin läpi"...Ei ehkä ihan kahdeksaakymmentä, mutta ei paljon puuttunutkaan. Oli käynyt niin, että jäljiltä oli käyty repimassä krepit ja osa jälkimaastoista oli kaadettu. Järjestäjät olivat joutuneet ottamaan käyttöön hätäsuunnitelman, joka meidän kohdalla oli ojitettu suo höystettynä hakkuuaukealla. Ensialkuun suohon putosi joka askeleella noin pohjetta myöten, on muuten tehokasta jalkajumppaa. Sitten oli niitä valtaojia. Kun viime aikoina on satanut hieman, lähes pystysuorat saviseinämät olivat liukasta löllöä, josta ei otetta saanut mitenkään. Niinpä putosin jokaisen ojan pohjalle vähintään kolme kertaa. Siitä olisi kyllä saanut näpsää kuvaa juutuupeen. Eihän Hiskillä mitään ongelmia ollut, se oli ihan liekeissä ja napsi kaikki kepit, tietty. Minähän en ole ikuna yhtäkään keppiä jäljiltä löytänyt.
Jäljeltä esineruutuun, jossa His nosti kaikki esineet>30 pistettä. Ihan tyytyväinen en silti ollut. koska Hiippari jumittui kiertämään vasenta puolta yhä uudestaan ja aikaakin meni neljä minuuttia, mikä on Hiskille paljon. Jälkikäteen tuli kyllä mieleen, että siellä vasemmalla oli juostu paljon enemmän esineitä viemässä, kun me oltiin neljänsinä eikä oikealla puolelle ollut yhtään esinettä...Tuskin kävivät enää alkutallauksen jälkeen oikealla. Eli annoin Hiskille synninpäästön.
Sitten pudotettuun. Vanha, tuttu rata, tämä nyt on se kuuluisa kakunpala, jos mikään. No just. Seuraaminen oli jo ihan outoa: His imppasi koko matkan maata. Lähti hakemaan kuin nappi housuista ja siinä melkein vihellellen odottelin, että muutaman sekunnin kuluttua kumpareen takaa ryysii rusakko punainen hanska hampaissaan. Vaan ei näy. Eikä näy. Eikä näy - sitten näkyy rusakko, vaan ei hanskaa.
Oli tapahtunut seuraavaa: kolmevärinen rusakko kiitää mahanalus jalkoja täynnä suoraan esineen yli, jatkaa ja jatkaa tien yli parkkipaikalle asti, ihmettelee hetken, kääntyy, haistelee ohimennen jotkut pissat matkalla, ei kiinnitä hanskaan mitään huomiota ja jatkaa matkaansa pokkana takaisin. Nollahan siitä napsahti. Vähän niinkuin moilasena olin.
Vasta kun palasin porukoitten luokse, joku huomautti, että "opiskelittekos te sitä viestiä hiljaittain?" Heureka! Levekin leirillä kaksi viikkoa sitten hinkattiin edestakaista juoksuttamista. mikä oli Hiskistä ihan sairaan hienoa. Tulikos sen jälkeen treenattua pudotettua - eipä tainnut tulla ;)
Otin siinä samassa paikassa vielä uusinnan ja kyllähän His sitten muisti kupletin juonen ja teki täydellisen suorituksen.
Haku. Voi hyvää päivää. Hanurista koko homma. Mitä enemmän treenataan, sitä huonommaksi menee. Aukea suopursikkorata, oikeastaan ei ollenkaan puita, vasemmalla vähän kallioita. Lähetin Hiskin ensin oikealle, kaarsi jossain kohtaa eteenpäin ja jatkoi sen verran päättäväisesti menoaan, etten viheltänyt takaisin. Olisi pitänyt. Hiippari juoksi koko alueen läpi, ja oli jo ylittämässä keskilinjaa radan lopussa (varmaan haistoi mm:n toisella puolella), jolloin vihelsin pois. Tuli sentään, lähetin vasemmalle ja taas His kaarsi eteenpäin, ei mennyt tähänkään kulmaan (montakohan kulmatreeniä on tehty...). En viheltänyt pois (koska sain siitä ajan loppumisesta SM-kisoissa jonkun trauman) ja niinpä Hiippari sitten kaahasi taas sinne sataseen ja tuli rullan kanssa. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun tuomari ei pysynyt meidän perässä, seistiin varmaan minuutti siellä piilolla. Keskilinjalle palatessa His sikaili oikein huolella: ei seurannut ja kusaisikin kerran. Lähetin uudestaan oikeaan kulmaa, jonne herra nyt suvaitsi ampaista suoraan ja nosti maassa makaavan ukon.
Me ei siis liikuttu keskilinjan alusta metriäkään...Eihän semmoisesta työskentelypisteitä irtoa. En ollut tyytyväinen itseeni enkä Hiskiin enkä varsinkaan meidän yhteistyöhön. Ilmaisut sentään olivat ok.
Tuomariharjoittelijaa (ei mikään poikanen, vaan kokenut hakutuomari...) homma nauratti. Sanoi, jotta "pitää kyllä ihailla ohjaajan kylmäverisyyttä ja rauhallisuutta." No, onhan tuokin jotain. 63/70 p.
Seuraavana oli tarkkuusruutu, johon mennessä aloin Hiskille jo aika tiukkana. Esine nousikin ripeästi ja nikottelematta. 20/20 p.
Tottis
Meitä oli enää kolme kuudesta jäljellä, me oltiin Lilin ja Herin parina. Hiski oli ollut koko päivän lievästi sanoen vallaton/kuriton, joten vähän hirvitti, mitä hommasta ylimalkaan tulee. Päädyin käyttämään "ravisteltava ennen käyttöä"-tekniikkaa. Otin tiukan seuraamissession ennen kentälle menoa ja lisäksi puhuttelin Hiskin ynnä otin kiukkuisen asennon ja asenteen heti kättelyssä. Se tepsi!
Hiski oli ihan, että "ahaa, sori mamma, kyllä mä teen parhaani." Ja teki kanssa. Paikallamakuu oli ensin.
Saimme jopa seuraamisesta erinomaisen, taisi muuten olla urallamme peräti ensimmäinen kerta. Ei se kyllä erinomainen ollut, erittäin hyvä ehkä.
Kaikki muu meni kutakuinkin nappiin, A-esteelle possu kyllä nyt varasti. Maahanmeno olisi saanut olla nopeampi ja stoppi muistaakseni myös. Mutta pisteitä joka tapauksessa 96, jihuu! Kauden parhaat pojot, koko ajan on parantuneet.
Tottispisteet on menneet näin: 83, 89, 94, 92, 96. Ei kovin paha. EK:ssa on kuitenkin jo pitkä päivä takana ennen tottista, eli turnauskestävyyttä löytyy.
Heri ja Lili ottivat tuosta vaan EK3-koularin, jihaaaaaa! Upeeta, mahtavaa, onnea! Hienot maastopisteet, tottiksessa Heriä alkoi jo vähän kyrsiä, mutta pisteet ylittivät komeesti koularirajan. Lopputuloksena vahva kakkostulos 261 :)))
Nyt kun me ei enää treenata tokoa, käytän tokon hinkkaamiseen kuluneen ajan muuhun käytöstreeniin yms kurinpitoon lenkeillä, on meinaan vähän lipsuttu.
Hiskin vahvin osaamisalue on kyllä jälki, vaikka sitä on treenattu vähiten. Haun kohtaloa harkitsen nyt ihan tosissani. Annan meille vuoden aikaa: jos silloin junnataan samassa pisteessä kuin nyt, laji saa jäädä. Jos ei viiden vuoden aktiivisella treenillä saa koiraa tekemään kisoissa kunnollisia tyhjiä laatikkopistoja, niin tuskin siinä seuraavat viisi vuottakaan auttaa.
maanantai 24. syyskuuta 2012
Uusi laji!
Me kun ollaan Hiipparin kanssa tämmösiä palveluskoirailun sekatyömiehiä, niin päätettiin kokeilla taas uutta lajia. Tai siis minä päätin, mutta ei Hiskillä mitään asiaa vastaan näyttänyt olevan.
Levekin maastoleirille Siivikkalaan saatiin viikonloppuna Nummelan pariskunta kertomaan viestistä ja näyttämään vähän mallia koirillaan.
Leiriläistenkin koirat pääsivät juoksentelemaan edestakaisin. Kaikki koirat olivat päteviä ja tykkäsivät touhusta eikä His tehnyt poikkeusta. Rapa roiskui, kun nulikka paahtoi menemään. Kyllä tekisi mieli jatkaa, saa nyt nähdä, onnistuuko treenikaverien kanssa kakkosohjaileminen jatkossa, kun ei perheestä löydy sitä toista päätä.
Leiri oli oikein antoisa: lauantaina ehdittiin viestin lisäksi esineruutuilla ja jälkeillä ja sunnuntaina hakuiltiin sateessa koko päivä. Hiipparikin teki pitkästä aikaa kunnon pitkän radan ja tukun tyhjiä. Olin oikein tyytyväinen, vaikka jouduinkin uusimaan paljon pistoja. Mutta pysyin rauhallisena, hyvä minä :) Ohjaajan pysyminen tyynenä taitaakin olla meillä se juttu...
Lopuksi hukattiin ensin yksi koira, sitten yksi ohjaaja. Kun hukattu koira oli löytänyt eksyneen ohjaajan (vahingossa), hukattiin sankarikoiran ohjaaja. Joka sitten ei ollutkaan hukassa, vaan etsimässä koiraansa. Sen pituinen se.
Levekin maastoleirille Siivikkalaan saatiin viikonloppuna Nummelan pariskunta kertomaan viestistä ja näyttämään vähän mallia koirillaan.
Leiriläistenkin koirat pääsivät juoksentelemaan edestakaisin. Kaikki koirat olivat päteviä ja tykkäsivät touhusta eikä His tehnyt poikkeusta. Rapa roiskui, kun nulikka paahtoi menemään. Kyllä tekisi mieli jatkaa, saa nyt nähdä, onnistuuko treenikaverien kanssa kakkosohjaileminen jatkossa, kun ei perheestä löydy sitä toista päätä.
Leiri oli oikein antoisa: lauantaina ehdittiin viestin lisäksi esineruutuilla ja jälkeillä ja sunnuntaina hakuiltiin sateessa koko päivä. Hiipparikin teki pitkästä aikaa kunnon pitkän radan ja tukun tyhjiä. Olin oikein tyytyväinen, vaikka jouduinkin uusimaan paljon pistoja. Mutta pysyin rauhallisena, hyvä minä :) Ohjaajan pysyminen tyynenä taitaakin olla meillä se juttu...
Lopuksi hukattiin ensin yksi koira, sitten yksi ohjaaja. Kun hukattu koira oli löytänyt eksyneen ohjaajan (vahingossa), hukattiin sankarikoiran ohjaaja. Joka sitten ei ollutkaan hukassa, vaan etsimässä koiraansa. Sen pituinen se.
lauantai 8. syyskuuta 2012
Piirin mestiksissä
 |
| Tämmöisen jäljen Hiski ajoi huipputarkasti. |
Kisoistahan me taas itsemme Hiskin kanssa löydettiin, piirin PK-sellaisista ja tällä kertaa jäljeltä, se kun näyttää olevan Hispanderin vahvinta osaamisaluetta tällä hetkellä.
Treenit ovat tosin sisältäneet tänä kesänä alle tusinan verran vieraita jälkiä eivätkä ainoatakaan 1,5 kilometrin pituista jälkeä. Lyhyitä jana- ja keppitreenejä sinne sun tänne.
Ja tottiksen treenaaminen surkean PK SM-keikan jälkeen on ollut suorastaan olematonta.
Jäljelle oli ilmottautunut 12 koirakkoa, joista yksi jäi pois.
Tottis ensin.
Kiteytyksenä: His oli sujuvasti palannut seuraamissikailuunsa (ei ole saanut aikoihin runtua, vain positiivista palautetta...) Tuomari (Matti V.) sanoi, että seuraaminen oli enemmän paimentamista kuin seuraamista ja oikeassa oli. Siirtymät olivat sitä samaa "emmäänyviitti kontaktia pitää"-häröilyä. Metrisen esteen se päätti hypätä ihan itte ilman turhia käskyjen odotteluja, kun jäin muutamaksi sekunniksi arpomaan, uusisinko pieleen menneen heiton. Ihan hemmetin hienosti hyppäsikin, vaikka kapula oli ihan esteen takana ja hirmu vinossa oikealla. Poika on loikkinut omin päin pihassa huvikseen pallo suussa esteen yli (siis sen metrisen). Tätä se teettää, kun hyppytreenit onnistuvat liian hyvin :) Tuo omatoimisuus sitten pudotti hypyn erinomaisesta hyvään.
Kaikki muu oli peruskauraa.
Tuomari sanoi melkein ensimmäiseksi arvostelussaan, että "koira on halukas ja osaava" ja "ohjaajajakin on halukas, muttei osaava." Hekoheko. Selvisi, että ohjaajan osaamattomuus tarkoitti tätä: unohdin (se treenaamattomuus!), että istumisen jälkeen kävellään vain 15 askelta. Ynnä käskyni eivät kuulemma ole koesäännön mukaisia!!! Matin mielestä ei saisi käyttää kuin niitä käskyjä, jotka on säännöissä mainittu! Eli: "seuraa", "maahan", "seiso", "tuo", "irti", "hyppy" ja "eteen". Minulla on noista käytössä vain "hyppy". Tämmöinen asiantila on kuulemma ollut esillä tuomarikokouksissa...
Ei MV kuulemma kuitenkaan vähentänyt pisteitä noista - vielä. Olisi kiva pikaisesti tietää, aletaanko tällaista käytäntöä nyt noudattaa yleisemminkin. Pisteitä 92.
Jälki
Arvonnassa numero kuusi. Jäljille köröteltiin (tai oikeastaan kaahattiin) tasan 54 kilsaa jonnekin Sastamalaan. Kun kyselin, onko näkynyt sienestäjiä, jäljen nro kuusi polkija tokaisi, että "se on kyllä kamalan kivistä ja mäkistä maastoa." Vaihdoinpa kiireesti kumpparit vaelluskenkiin...
Jana lähti jyrkähköön ylämäkeen. His eteni vaudikkaasti ja viivasuoraan ja puikkasi 30 metrin kohdalla vasemmalle, palasi tekemään pienen varmistuksen oikealle ja itsevarmasti takaisin vasemmalle. Hieno jana! Sitten mentiin - oli meinaan louhikkoista, JYRKKÄÄ ylämäkeä ja louhikkoista alamäkeä. Kivan liukasta kaatosateen jäljiltä. Ajattelin, ettei aika riitä millään, kun vauhti oli olosuhteiden pakosta välillä hitaanpuoleista. Hiski napsi keppejä tasaiseen tahtiin. Kepit olivat pieniä ja huomaamattomia: vaalea veistokohta ja numerokin ihan minimaalisia. Hiski otti kulmat todella tarkasti, myös kaksi terävää kulmaa pystyin hyvin erottamaan. Ei minkäänlaista pyörimistä eikä säätämistä. Näytti nauttivan hommasta joka hetki. Lopussa maasto oli jo helpompaa. Siellä oli jo myös varmasti harhoja, mutta eivät tuntuneet missään. Hiski ei vaikuttanut yhtään väsyneeltä jäljen lopussa. Oma kunto kesti loppujen lopuksi tuon 1,5 kilsan ylös-alas-kivikossa kampeamisen oikein hyvin, päinvastoin kuin sen SM-haun juoksun. Kumma juttu.
Kuusi keppiä palautettiin ja ajeltiin hyvillä mielin takaisin Kangasalle. Jäljeltä ansaitut täydet, eli 170.
Ratamestari kyseli vielä kentällä anteeksipyytelevänä, "miten selvisit siitä kauheesta maastosta?"
Esineruutu oli mielenkiintoisesti rinteessä, oikea puoli ylempänä. His toi kaikki kolme esinettä alle kahdessa minuutissa. Läpikotaisin märän lapsen rukkasen kanssa His nysväsi huolella ja roikotti suupielessään vaikean näköisesti takaisin. Märkiä esineitä on siis treenattava!!! Pistotin järkevästi ja His meni just sinne, minne pitikin.
Esineistä 29, piste meni aiheellisesti rukkasen hylkimisestä.
Yhteispisteet 291, mutta eipä tuolla hellinnyt voittoa, "vain" hopea, sillä Saara ja Pingu ottivat hulppeat 294 pistettä ja nappasivat piirimestaruuden. Tuloksia taisi tulla kaikkiaan viisi kappaletta.
Hiskin suoritus jäljellä (ja esineruudussakin melkein) oli kutakuinkin täydellinen joka suhteessa. Osaispa olla pilaamatta tätä tasoa.
Tottiksessakin Hiippari on huippu - kunhan (taas kerran...) saan ajattua sille kaaliin, että seuraamisessa ei paimennella.Ja tätäkin kautta superkiitokset järjestäjille: kauhea vaiva on ollut erityisesti jäljissä, kun ne oli tehty todella huolellisesti etukäteen suunnitellen (hankalienkin) maastojen mukaan. Ihan mahtavaa oli myös, että kisaajille oli koko päivän tarjolla ruokaa ja kahvia ilmaiseksi. Mikäs oli kisatessa, vaikka välillä sadekin ropsahteli!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)