2xleiri + muuta

On sitten tullut vähän leireiltyä. Viime viikonloppuna Jämillä Tendingin porukoitten kanssa ja tässä viikonvaihteessa Tuusulan koirakerhon leirillä Räyskälässä hakukouluttajana.
Molemmilla leireillä oli tosi kivat ilmat. Nää syysleirit on just mun makuuni. Kesäleirejä vaivaa yleensä infernaalinen kuumuus ynnä hyttyset ja paarmat.
Jämillä olimme kolme kertaa hakuryhmässä ja kerran tottistelemassa. Huikeat hakumaastot, mm piilo kolmen metrin syvyydessä maan alla. En nyt ihan muista, miten kaikki meni, pistoja ainakin jonkin verran oiottiin, muttei pahasti.
Tottikseen sain muutaman hyvä vinkin kokeneilta bc-ihmisiltä, niitä testaillaan. Kyse on lähinnä eteenmenosta sekä noutokapulan palautusvauhdista. joka on ollut hidastumaan päin.
Välissä viikolla on tehty joku jälkikin, viimeksi Miko polkaisi kilsan jäljen Innilän lenkkeilymaastoihin. Eipä olisi voinut taas paremmin mennä. Hiski on edelleen huippu jäljestäjä.

Tämä viikonvaihde hurahti sitten taas leirillä, nyt hakukouluttajan roolissa. Seitsemän mahtavaa koiraa ja tosi kivoja ihmisiä. Oli tosi hauskaa ja opin itsekin taas paljon. Kiitos kaikille!
Lauantaina oltiin metsässä semmoset 10 tuntia, tänään sunnuntaina kuutisen. Happeakin siis tuli sopivasti haukattua.
Hiski tempaisi viikonlopun aikana kolme treeniä: ensin oli la-ap mielikuvatreeni/kuusi ukkoa, sitten la-ip kahden ukon ja muutaman tyhjän treeni ja sunnuntaina vajaan parinsadan metrin sokkotreeni, johon olin tosi tyytyväinen. His teki erinomaiset tyhjät laatikkopistot ja loistavat ilmaisut. Eipä paljonkaan huomautettavaa.
Esineruutujakin on tehty muutama, vain kaistaleita, kun kukaan ei viitsi talloa mun kanssani koko ruutua...

Tylsyyden karkotus

Olin tänään kouluttamassa hakua hoffiporukalle ynnä yhdelle briardille. Kivoja koiria, kivoja ohjaajia, tosi mukava päivä  eikä edes satanut, vaikka piti. Yleinen virhe hakumetsässä tuntuu olevan, että tehdään liian tylsiä treenejä. Kaikille koirille - ja varmaan ohjaajillekin - saatiin lisää intoa.Itsekin sain :)
Hiskille - kuten kaikille - tehtiin kaksi kierrosta. Tallattiin 200 metrin rata. Jätän nyt vähäksi aikaa ilmaisun kokonaan pois eikä se etsiminenkään kovin keskeisessä osassa ole, sillä His osaa sen - keskityn risteilyyn ja palaan siinä selvästi taaksepäin. Ei tyhjiä  vähään aikaan. 
Ensimmäisellä kierroksella kaikki maalimiehet - 8 kappaletta - olivat suoraan edessä. Päätin, että annan pistojen olla jatkossa suosista kohtuulajoja, koska se on Hiskille luontaista, ei siitä saa sovinnolla mitään pistotikkaajaa. Toiselle puolelle maalimiehelle lähetys aina ohjaajan kautta, mutta mahdollisimman säättämättä: tässä on vielä koreografiassa miettimisen paikka. Yhden piston jouduin oikomaan, mutta oikomisetkin teen nyt niin kannustavasti kuin mahdollista. Toinen vaihtoehto olisi määrätietoinen käskyttely, mutta se ei ole johtanut hyvään tulokseen so johtaa väärään mielialaan.
Toisella kierroksella otettiin mukaan eteenpäin kääntymisen vahvistaminen ääniavuilla ynnä siten, että maalimiehet kuljettivat Hiskiä takarajalla eteenpäin.Nyt oikaisin muistaakseni pari pistoa, joista kumpikin korjaus meni aivan nätisti, kehuin ja jopa palkkasin hyvästä vierelle tulosta. Taas tuli huomatuksi miten tärkeä oma lähetysasento on, vaikka se onkin vauhdissa aika hankala asemoida.Jos koiran lähettä vasemmalle takaviistoon, niin sinnehän se menee eikä suoraan.
Molemmat treenikerrat menivät erinomaisesti. Pelkkiä risteilytreenejä tehdään nyt ainakin koko syksy lumentuloon saakka.
 

On se vaan niin jälkikoira

Taas kerran ihmettelin tänään, miksi mä kiusaan itseäni tahkoamalla hakua, jossa koko ajan pulpahtelee uusia ongelmia, säätöjä ja tulkintoja, kun mulla on aivan huippu jälkikoira, jonka kanssa ei tartte muuta kuin talsia perässä ja kehua keppien nostosta?
Lili polki Hiskille 700 metriä pitkän jäljen ja oli kuulemma koittanut tehdä kaikenlaista jäynää. Kepitkin semmosia nysiä ja Sara kävi vielä haahuilemassa harhoja jäljelle. Nojoo, turhaanpa yrittivät, ei missään pienintäkään ongelmaa! Janakin ihan super...
Notta miksi oi miksi se saakelin haku?
No varmaan siksi, ettei elämä vaan vahingossakaan olisi liian helppoa.
Lisäksi Hiskille kolmen esineen kaistale-esineruutu, joka oli sille aivan liian helppo ynnä tarkkuusruutu (ensimmäinen vuoteen), jossa tuskin ehdin päästää sen ruutuun, kun esine oli jo suussa. 
Joten taaspa opimme, ettei treenaaminen kannata.
Poljin Herille ja Derpalle jäljet ja oli muuten tosi kivaa. Ja ylimalkaan oli harvinaisen kivaa treenata päivällä.Kiitos Lili ja Sara!

Haastetta taas piisaa

On me jotain  tehty. Muun muassa pari esinetreeniä, joissa Hiski on ollut huono. Kisaaminen on vähän verottanut tota kaistelehakua ilmeisesti. Ja sitten on ollut yksi varsinainen hakutreeni, jossa Hiski oli tosihuono.
Toisin sanoen tyhjä pisto vasemmalle kinthaalle ei onnistunut, ei sitten niin millään. His kampesi koko ajan taaksepäin ja kun otin uudestaan, alkoi tehdä semmosta nysäpistoa ja kun sekään ei kelvannut, rupesi syömään ruohoa eikä tullut enää käskystä ollenkaan lähetettäväksi. Siinä vähän alkoi savu nousta korvista. Vein nulikan sitten henkilökohtaisesti sinne takarajalle, käveltiin keskilinjan suuntaisesti yhdessä eteenpäin, jätin pojan sinne istumaan ja lähetin toiselle puolelle maalimiehelle. Voi hyvää päivää.  Haku on välillä ihan kauheeta. Että muka pelkkää ylläpitotreeniä jo tässä vaiheessa. Katin kontit.

Ja järkättiinhän me porukalla Levekin historian eka hakukoe, joka onnistui kaikin puolin oikein hyvin. Aikaa vaan meni etukäteisjärjestelyissä aika rutosti, kun tein radan täysin uuteen maastoon , hmmm, kahteen tai oikeastaan kolmeenkin kertaan.

Pelkkää hupia

On sitten viimeisen päälle vältetty treenaamista kaksi viikkoa. Lähinnä on hulluteltu, sikäli, kun mitään on tehty.
Pihassa olen yrittänyt opettaa Hiskille muun muassa jalkojen välistä pujottelua. Ei se kauhean hyvin suju, kun minä olen kömpelö ja hidas ja His aivan liian nopea ja kiihkeä.
Sen sijaan olen innostunut tekemään Hiskille eräänlaisia ratoja, tyyliin putken kautta ruutuun, ruudussa istumaan, sieltä otetaan tunari tai metallikapula, tuodaan se hypyn kautta putkeen ja siitä suoraan järveen jne. Tää on semmosta touhua, jostame molemmat tykätään kauheesti :) Ja loistavaa kuuntelu- ynnä ohjattavuustreeniä.
Kentällä on käyty pari kertaa vain leikkimässä, kun treenikaverit ovat tarvinneet henkilöryhmää.
Hakua on ollut yksi kerta ja siinä olin itse maalimiehenä kolme kertaa, Saija juoksi näytöille. Kivaa.
Kaksi pikku jälkeä on tehty, nekin tavallaan humputteluina. Tein kyllä jäynää, konttasin kivien yli ynnä muuta. Janalla ei mitään käskyä, vaan annoin nostaa ihan oma-aloitteisesti jäljet ihan vaan kävelemällä kohti. Hyvin sujui ja voi jumankekka sitä intoa! Hiippari ei ollut pysyä nahoissaan.
Esineitä koirat ovat hakeneet pihassa kilpaa. Heta on siinä touhussa edelleen pistämätön!
--------------------------------------------------------------------------------------
Hakua olen miettinyt nyt oikein tosissani ja syvällisesti (jos hakua nyt voi syvällisesti ajatella).
Puutteita on: 1.näytöille menon hitaudessa (vain kisoissa) ja 2. ohjattavuudessa.
Näytöt jätän nyt toistaiseksi kokonaan ja keskityn ongelmaan nro 2. Siinä otan nyt oppia suojelun piilonkierroista sekä agiliitäjistä ynnä omista esineruutuideoista, joita voi soveltaa myös hakuun. Miten temppu tehdään, jää nähtäväksi, mutta joka tapauksessa nyt aloitetaan tavallaan ihan alusta. Suuri osa hommasta tapahtuu ihan muualla kuin metsässä ja luultavasti otan käyttöön myös kaistaleet. Ohjattavuuden parantaminen on itse asiassa aloitettu jo noilla oman pihan radoilla.

Hiskille haun SM hopeaa!!!

Yli vaan

Ohjaaja kurkkii

Todistettavasti se seurasi edes hetkittäin kunnolla. Kuvat Jari-Pekka Filppu

Totta se on :))) Takana äärimmäisen jännittävä ja tunteikaskin viikonloppu PK SM-kisoissa. Aika erilaiset fiilikset kuin viime vuoden kisojen jälkeen.
Järjestelyt toimivat hienosti. Kisakeskuksessa en sattuneesta syystä paljon päässyt valitettavasti aikaa viettämään.
Juuri nyt tunnelmat ovat vähän ristriitaiset. Olen ikionnellinen: lopputulos on sellainen, josta en ole edes uskaltanut uneksia ja Hiski on aivan mahtava. Mutta...
Aloitetaanpas alusta.  
Tottis meni itse asiassa vähän odotettua paremmin, erittäin hiskimäisesti. Ei tullut esteiden kiertämisiä esimerkiksi - ne olivat aika monelle koirakolle kohtalokkaita. Omat heittoni eivät olleet hyviä, vaikka olen treenannut niitä päivittäin...Tasamaanoudosta heltisi liian lyhyen heiton takia vain hyvä: His pystyy paljon parempaan. Ja estenoudon heiton onneksi uusin. Erinomaiset saimme muistaakseni estenoudosta ja a-estenoudosta ja p-makuusta. Jäävät olivat kaikki kuulemma "teräviä" ja eteenmenon maahanmeno nopea. Eteenmenoa His kyttäsi ihan sikana, puolimetriä keulien. Mutta se seuraaminen...Siitä tyydyttävä ja kaikista valmistelevista taas tuttuun tapaan rokotukset. Vain yksi vino perusasento, se on sentään hinkattu kuntoon.
Yleisesti tuomari totesi, että koiran suorittaminen on "iloista" (tätä sanaa ei muuten ole vielä ikinä Hiskin tottiksesta käytetty). "Ohjaaja ohjasi rauhallisesti (!) ja koeohjeen mukaisesti."
Pisteitä 92,5 eli hakukoirien toiseksi parhaat.

Iltapäivän maastoarvonnassa onnistuin kiskaisemaan itselleni numeron 20, mikä tiesi sitä, että jonotin lauantaina esineruutuun neljä tuntia ylöjärveläisen varastoalueen parkkipaikalla. Puskiin oli matkaa... Ruutuun pääsin puoli kahdeksalta illalla. Seura oli kyllä rattoisaa ja aika kului viimeistä tuntia lukuunottamatta ihan hyvin. Mutta olihan siinä tietty eroa, kun ensimmäiset pääsivät pois heti neljän pintaan.
Ruudusta tuli pois enimmäkseen vähän pettyneen oloista sakkia: yhtä ja kahta esinettä oli noussut, muutama oli löytänyt kolme ja pisteitä oli lähtenyt milloin mistäkin syystä.
Muistaakseni kuudennen koirakon jälkeen kävi ilmi, että ruudun lähetyslinjan vieressä oli maa-ampiaispesä ja ampparit olivat jo melko kiukkuisia. Siksi ruudusta viipaloitiin pois osa ja sitä jatkettiin takaosasta. Ruudusta tuli tämän takia ylisyvä, vaikka lähetyslinjaakin tietysti siirrettiin. Esim. Hiski pyrki sinne etuosaan tallatulle, mutta nyt ei käytössä olevalle alueelle ja siinähän meni aikaa turhaan. Lisäksi ruudusta tuli vinoneliö...Mutta näillä mentiin.
Hiskin vuoro tosiaan oli puoli kahdeksalta. Ennen Hiskiä ruudussa  ja sen ulkopuolella oli siis seilannut 19 koiraa, osa tehnyt asiansakin sinne. Esineitäkin taatusti oli siirrelty.
Ruutu oli muutenkin haastava: aika iso mäki takaosassa, jyrkin alue vasemmalla. Ensimmäisen esineen löytyminen kesti aika kauan, toisen myös. Hiski teki kuitenkin töitä olan takaa. Hoidettiin hosumatta kaistale kerrallaan ja pari kertaa kehuin Hiskiä työskentelystä, kun se alkoi selvästi olla vähän epävarma. Kului neljä minuuttia ja vasta kaksi esinettä oli löytynyt.
Vasemmalla lohkolla en enää nähnyt Hiskiä ollenkaan, mutta päätin luottaa koiraan ja antaa sille työskentelyrauhan. Se kannatti, sillä muutamaa sekuntia ennen aikaa se viiletti viimeisen esineen kanssa lähetyslinjalle. Huh.
Tuomari kehui koiran työskentelyä kovasti, mutta nipisti pisteen ohjaajan työskentelystä. Jos oikein käsitin, olisi pitänyt ohjailla koiraa enemmän. En yhtään ymmärrä, miksi. Olin erittäin tyytyväinen sekä koiraan että itseeni. Esineruudussa me ollaan löydetty oma yhteinen sävel.
Lauantain jälkeen olimme haun johdossa kuuden pisteen erolla seuraavaan. Pikkasen alkoi olla paineita eikä tullut uni illalla silmään.

Sunnuntaina sitten se haku. Alkupää (onnelliset!) aloitti seitsemältä aamun viileydessä. Meidän vuoro oli iltapäivällä 15.15.
Vaikka kuinka olen  yrittänyt, en löydä mitään positiivista viimeisenä olemisesta. Olisi ollut kohtuullista käyttää toisena päivänä vaikka käänteistä järjestystä, jottei samojen koirakoiden olisi tarvinnut joutua odottelemaan molempina päivinä.
Minähän sain toki olla kotona (olisin mieluummin  ollut kisakeskuksessa, mutta en pystynyt). Heräsin äärimmäisen huonosti nukutin yön jälkeen viideltä ja päivä oli pitkä...Hermoilin hirveästi enkä pystynyt keskittymään mihinkään enkä lepäämään enkä syömään :(
Sää lämpesi ja lämpesi eikä kaivattua sadetta eikä pilviä näkynyt. Lähdin sitten sinne Nokialle, jossa odottelin vielä kolmisen tuntia radalle pääsyä.
Tukikohtana oli hieno metsästysmaja, hyvät parkkipaikat, ruokailumahdollisuus ja vessa. Ihan luksusta. Tosin en edelleenkään pystynyt syömään mitään tai juomaan edes kahvia.
Radalle koira vietiin vieraan auton takakontissa - en tykännyt. Minulle selvisi vasta ihan lähtiessä, ettei mukaan voi ottaa loppupalkkoja tms, koska radalta tultiin pois eri kautta kuin mentiin. Tästä hätäännyin taas vähän lisää, koska Hiski on tottunut tiettyihin rituaaleihin ennen radalle menoa, mm se tarvitsee odotellessa purun patukkaan tai palloon.  Sellaista ei olla mahdollista ottaa mukaan, hyvä, kun vesipullot sain sullottua taskuihin. Hermoilin siis aina vaan enemmän.
His oli sitten ihan väärässä mielentilassa, lentoon lähdössä ja ampaisikin lapasesta suunnilleen heti, kun päästiin  radan alkuun.
Sekä ohjaajan että koiran mielentila oli sieltä ja syvältä. Kaiken lisäksi unohdin kuitenkin laskea 200 metrin jälkeen ne askeleet.
Ukot toki löytyivät - eka vasemmalla jossain 100 metrissä, kaksi ihan radan lopussa molemmin puolin. Kaikki käsittääkseni 50 metrissä. Näytöt olivat kamalia (hitaita) ja Hiski teki suunnilleen kaikki virheensä, joita en nyt halua muistella enempää.
Pisteitä 150, aivan oikein tuomaroitu, ei sanan sijaa.
Kun tultiin ulos radalta, Nina M. katsoi heti, että Hiskin näyttövaljaat olivat aivan päin mäntyä päällä.Valjaat olivat varmasti kiristäneet tosi ilkeästi etujalan "kainaloa" - kysymysmerkiksi jää, miten paljon tuo vaikutti Hiskin työskentelyyn. Todennäköisesti melkoisesti päätellen sen käyttäytymisestä radalla: meni sitä haluttomammaksi, mitä kauemmas edettiin, ei normaalia Hiskiä. Melkoinen moka ohjaajalta SM-kisoissa, kun kulta on jo melkein näpeissä - vaikea pistää paremmaksi.
Että näin. Päällimmäinen tunne oli aluksi lievä pettynys ja järkytys, vaikka Nina heti laski, että saimme hopeaa. Olin niin vihainen itselleni. Aika nopeasti kuitankin jo alkoi naurattaa se oma tyriminen ja olin onnellinen hopeasta.
Kisakeskuksessa vasta oikein tajusin, että on tullut jotain voitettua, kun kaikki onnittelivat. Ja oli ihanaa seistä siellä palkintopallilla: on tässä töitäkin tehty!
__________________________________________

Vielä vähän hakuradasta. Keskilinjana oli mutkitteleva, kapea polku. Juuri sellaista maastoa jossa ei tee mieli treenata ja jollaisesta tykkään kaikkein vähiten: hirveästi kaatuneita puita, risukkoa, isoja kiviä, onkaloita. Ei juuri korkeuseroja. Kerran kaaduin näytölle mennessä, mutten päästänyt prrrkl  irti liinasta. Huono näkyvyys, hyvin vaikea löytää lähetyspaikkaa, koira katosi näkyvistä, kun sen oli lähettänyt.
Piilot olivat tylsiä ja erottuivat maastosta minun makuuni liikaakin: yksi maalimies lisäksi makasi melkein peittämättä maassa. Ei mitään jännää eikä yllättävää.  
Me ollaan treenattu korkeuseroja, ojia, tienylityksiä, maapiiloja, hiekkakuoppia, maastovaihdoksia jne jne.Nyt ei ollut mitään erilaista, vain pirkanmaalaista normiryteikkömetsää ja normipiiloja.
Mutta ei se toki maaston vika ollut, ettei haku mennyt nappiin. Olisin vain odottanut vähän toisentyyppistä maastoa ja ylläreitä. Rata oli toki ihan kelvollinen, kokonaisuus alkaen niistä kuljetuksista oli "pelastuskoirakoemainen." Ratamestarin osa ei toki ole helppo ja paljon oli panostettu huoltoon, sinänsä hienoa.
Eli tämä ei nyt ole mitään valitusta, vaan ihan vaan oma näkemykseni. Asiaa voi katsoa niin monelta kantilta.

Nyt on semmoinen fiilis, notta lopettaisko koko haun "huipulla". Toisaalta olisi mahdollisuus päästä NOM-ksaan ensi vuonna ja ne ovat kaiken lisäksi Suomessa...Tämä vain tarkoittaisi sitä, että pitäisi aloittaa kaikki alusta ja/tai saada h:n hyvä koutsi, joka osaisi sanoa, mitä tehdään noille meidän kuprukohdille, jos mitään on tehtävissä.
Ja se seuraaminen - kyllä se vaan nyt on sillä tavalla, että Hiskin kanssa siinä(kään) ei auta muu kuin  raatokuri.  Nyt ollaan tahkottu koko kesä lähtöjä ja vietin nostatusta kivakiva-menetelmällä. Mutta kun se kyttää sitä eteenmenoa, niin se kyttääminen on vaan kertakaikkiaan karsittava. Eli eteenmenoja nimenomaan nyt treenataan, sitten kun taas treenataan.
Just nyt haku ei kyllä nappaa yhtään. Viestiä tai jälkeä kehiin. 

Ja maastoistahan ei ole sitten kuvia. Sekä hakuradalla että esineruudussa oli ollut kuvaaja, joka oli napsinut kaikista muista vaikka millä mitalla kuvia, mutta mites sitä nyt viimeisestä... Ja kun tulin hakuradalta, ei majalla enää saanut kahvia eikä kisakeskuksessa pullaa. Siitä nyt jäi vähän hampaankoloon ;)

Mutta tässä siis huikea lopputulos: HOPEAMITALI. Kiitos treenikamut, kiitos koko lähipiiri, että olette kestäneet tätä touhua  ja KIITOS oma hra Hiskoseni: ilman sinua elämä olisi niin paljon köyhempää :)

 

T-Team Soprt Dogsin kultamitalijoukkue: oikealta Leea, Heidi (jäljen kultaa), Katri ja minä. Koirissa kahdet sisarukset: Hiskin vieressä Mervi, sitten  Fani + Kaiku.

PS. Erityiskiitos järjestäjille siitä, että nyt muistettiin myös 4. ja 5. sijalle päässeitä. Mehän oltiin EK:ssa Lahdessa neljänsiä tai oikeastaan samat pisteet pronssimitalin saaneen kanssa, mutta maasto ratkaisi. Se oli yhtä tyhjän kanssa, kukaan tuskin huomasi. Ja Paimiossa, ekoissa SM-kisoissa His ylsi hirveissä olosuhteissa viidenneksi. Olisi ollut mahtavaa, jos se olisi noteerattu jotenkin.

Se on sit siinä

Haut
Yksi ei niin täydellisesti mennyt treeni (takapistoja, kurittomuutta) ja kaksi pientä, helppoa ja - tottakai - hyvin mennyttä.
Ja edelleen tilanne on se, että kaikki riippuu nyt ohjaajasta.: Hiski kyllä hoitaa tonttinsa, luotan siihen sataprosenttisesti.
Esineruutu
Maanantaina mallia motivointi ja tsemppaus, vain kolme esinettä kaistaleina, viimeisenä oma pallo. Eihän tollanen huonosti voi mennä.
Tottis
Kisamainen pe-iltana Toijalassa, 12 koiraa. Lähes kaikki liikkeet, aika tiuhaan palkaten, myös siirtymistä.Hiski oli sellaisessa vireessä, josta tykkään kovasti: keskittynyt, hyvin vireinen, muttei ylivireessä. Kaikki liikkeet hyvin, noudot upeita. Eteenmenoa en uskaltanut ottaa...
Oli kivat ja leppoisat treenilöiset ylimalkaan ja jäi tosi kiva fiilis.
Ja tässäkin ohjaaja on se heikoin lenkki - varsinkin ne heitot... Pakko kuivaharjoitella ensi viikolla vielä.
Mutta siis  kulunutta kliseetä käyttääkseni: näillä mennään. Ei enää treenin treeniä ennen ensi viikonloppua: ohjelmassa työhommien lisäksi on mm asuntomessuja, kesäteatteria, auton korjaamista (ynnä yksi Sunin haastattelu, joka ei huvittais yhtään...) ja Hiskille paljon vapaana kirmailua ja uimista ynnä Katrin hieronta tiistaina ja sen jälkeen lepoa ja rentoilua.

Joo: loppuviikosta on siis joku hauska jutska, jossa tapaa vanhoja ja uusia tuttuja, saa shoppailla tarvikekojuissa ja syödä mukavassa seurassa hyvää ruokaa lauantai-iltana. Jos jos oikein hyvä mäihä käy, pääsee Hiskin kanssa lauantaina etsimään esineitä ja sunnuntaina kipittämään pitkää hakurataa, jonka jotkut mukavat ihmiset ovat rakentaneet ihan meitä varten :)
Siitä marssista me ei kyllä Hiskin kanssa kauheesti tykätä...
Mutta näitä odotellessa.