Tottis
Oli ihan ensimmäisenä. His oli ihan hirveessä vedossa, puoli metriä irti maasta, en ollut juuri ehtinyt aamulla sitä lenkittääkään.
Meinasin pyörtyä, kun näin Mäntän kentän, se oli todella PIENI (ei juuri yli 50 metriä kanttiinsa). Lisäksi kentän päädyssä oli joku ihmeellinen betoniaita. Näin heti, ettei tuossa täysimittaista eteenmenoa esim. pystyisi tekemään. Seuraamiskaaviota tekevä koira kulki tosi läheltä paikallamakaavaa koiraa. Paikallamakuusta lähtikin kesken kuusi kymmenestä osallistuneesta koirasta.
Paikallamakuuseen ensin, His ehti oikein ladata akkuja...Pysyi kuitenkin. Hermoilin kyllä aikalailla.
Seuraaminen oli sitten juuri niin kamalaa kuin se on viime aikoina ollut: levotonta, levotonta, kierrokset kaakossa. Henkilöryhmä meni kuitenkin hyvin. Koko ajan oli vähän siinä ja siinä, että His pysyi lapasessa.
Ylimalkaan kaikki muu meni hyvin, vain kaikki seuraamisosiot olivat todella huonoja: siis jäävien valmistelevat ja eteenmenon valmisteleva osuus.
Hyppyesteellä onnistuin ensin heittämään kapulan aivan liikaa vasemmalle, sitten liikaa oikealle. Sain uusia molemmat ja kolmannen kerran heitin sitten kaikkein surkeimmin (harvinaisen kierivä kapula :(), mutta en enää voinut pyytää uusimista, joten annoin käskyn varmana siitä, että His kiertää takaisin(kapula oli varmaan kaksi metriä esteen sivulla) - mutta eipäs kiertänytkään. Sen verran oli kerännyt kierroksia mamman hölmöilystä, ettei suostunut irrottamaan kapulasta ekalla käskyllä, mulkoili vaan hiskimäiseen tapaan...
Pisteitä herui 93, missä oli kyllä monta pistettä liikaa.
Jälki
Kävi koko ajan koveneva tuuli, lähes myrsky, joka alkoi vähän huolestuttaa. Odoteltiin aika pitkään jäljelle pääsyä Katja ja Zen olivat viimeisten jäljestäjien joukossa myös.
Jana oli kerrassan upea: His lähti kuin tykinkuula ja kääntyi päättäväisesti heti oikeaan suuntaan, eli vasemmalle. Eka keppi oli vasta 300 metrin kohdalla ja siinä vaiheessa alkoi pieni uskonpuute kyllä iskeä...Mutta yhtä lukuunottamatta loput kepit nousivat hienosti. Maasto oli kohtuumukavaa, mäkistä kyllä, mutta ei muuten mitään ihmeellistä. Ihan normijälki kerrankin. Kulmia taisi olla viisi kpl. Hiskillä ei ollut mitään vaikeuksia missään kohtaa.
Lopussa odotti yllätys. Jälki päättyi (lisäksi ihan lopussa oli kulma) keskelle synkkää metsää, tietä ei ollut mailla eikä halmeilla. Mulle kyllä sanottiin lähdössä, että kuutoskepiltä pitää sitten antaa koiran jäljestää tielle, mutta en sentään kuvitellut, että tielle olisi monta sataa metriä.
Janalta tuli ihan aiheellisesti täydet pisteet, yhden kepin puuttumisesta meni 20 pojoa, eli jäljeltä pisteitä 150.
Esineruutu oli viimeisenä. Oltiin Hiskin kanssa ruudussa toiseksi viimeisiä ja näin pois tulevien ihmisten ilmeistä, ettei se kovin vaikea rasti ollut. Kuten ei ollutkaan. Eka esine oli oikealla takana kannon päällä: valtava pehmolelu, jonka otin Hiskiltä tosi äkkiä pois: se oli jo sen näköinen, että "tää on selvästi lelu, mää saan varmaan pitää tämän." Toisella pistolla tuli keskeltä takaa lippalakki. Aikaa meni alle kaksi minuuttia.
Pisteitä 30.
Eli yhteensä saimme 273 pistettä, millä irtosi luokkavoitto. Tähän oli tosi kiva lopettaa syksyn kisakausi. Kaiken lisäksi järjestävä seura tarjosi soppaa ja kakkukahvit Timo Nopasen eläköitymisen kunniaksi.
Katja ja Zen tulivat toiseksi 270 pisteellä. Parin tottis oli silmiähivelevää ja siitä tuomari antoi ihan ansaitusti 98 pistettä.
maanantai 28. syyskuuta 2009
lauantai 26. syyskuuta 2009
Hakutreeni, muttei hakua
Hakutreenit la-iltapäivänä muille, Hiskille pieni terapeuttinen jälki.
Miia teki suoran n. 300 metriä pitkän pätkän, jonka päälle Jaana talloi kolmisen varttia myöhemmin kaksi harhaa. Harha oli siis nyt tuoreempi, ihan teknisistä syistä. Kolme pientä keppiä.
Vanheni hakutreeni ajan, eli runsaat kaksi tuntia. Miia meni jäljen päähän hyvin peitettynä.
Jälki nousi hyvin oikeaan suuntaan. Ekasta harhasta His porhalsi ohi reagoimatta, toiselle (takajäljelle) pyrki sinnikkäästi. Toiseen suuntaan ei harhajälkeä enää edes tarkistanut, vaikutti suorastaan huojentuneelta, kun oikea jälki löytyi.
Kepit nousivat sujuvasti, ja Miian löytymisestä ruokakupin kanssa oli tosi, tosi ilahtunut.
Miia teki suoran n. 300 metriä pitkän pätkän, jonka päälle Jaana talloi kolmisen varttia myöhemmin kaksi harhaa. Harha oli siis nyt tuoreempi, ihan teknisistä syistä. Kolme pientä keppiä.
Vanheni hakutreeni ajan, eli runsaat kaksi tuntia. Miia meni jäljen päähän hyvin peitettynä.
Jälki nousi hyvin oikeaan suuntaan. Ekasta harhasta His porhalsi ohi reagoimatta, toiselle (takajäljelle) pyrki sinnikkäästi. Toiseen suuntaan ei harhajälkeä enää edes tarkistanut, vaikutti suorastaan huojentuneelta, kun oikea jälki löytyi.
Kepit nousivat sujuvasti, ja Miian löytymisestä ruokakupin kanssa oli tosi, tosi ilahtunut.
perjantai 25. syyskuuta 2009
Vähän tottista ja esineitä
Viikon 39 tottikset
1. Hiskin kanssa Toijalassa, yksin. Kaikki liikkeet pelkillä kehuilla ja nameilla, ei leluja eikä palloja.
Seuraamisessa edisti ihan törkeesti koko ajan. Jäävien valmistelevat osuudet kamalia, istumisliikkeessä jäi seisomaan, kiersi hyppyesteen takaisin. Että semmosta "edistystä".
2. Uskon ja Miian kanssa paritreeni Sulkavuoressa. Ei mitään palkkoja mistään.
Paikallamakuu ensin, ok. Sitten tein ISON virheen: jäätiin odottamaan suoritusvuoroamme niin, että Hiski näki, kun Miia vei Uskolle eteenmenopurkin. Ei saanut enää silmiään irti kentän päädystä eikä pystynyt keskittymään mihinkään. Niinpä:
seuraaminen oli aivan järkyttävää, His pompahteli pitkällä suoralla eteen, tuijotti koomassa kentän päähän (kontaktista ei tietoakaan) ja käännöksen jälkeen jäi TAAKSE. En ollut huomaavinani, vaan jatkoin koiraan katsomatta. Loppu meni siedettävästi.
Jäävien valmistelevat taas kamalia.
Nouto ok.
Telineitä ei ollut, joten niitä ei otettu.
Eteenmeno. Jätin pallon taakse ja lähetin matkaan. Meni se - ihme kyllä - joskaan ei suoraan.
Jonkin ajan kuluttua otin seuraamisen uudestaan, nyt pätkistä palkaten. Ihan hyvin.
Esineruutu
Tuuli kävi lähetyssivulta päin.
Kolme esinettä kummallakin koiralla. Vasemman takakulman esine oli molemmille tosi vaikea: siitä ei varmaan saanut hajua kuin menemällä ruudun takarajalta ulos. Hiskin ollessa hommissa takarajalle ilmaantui myös sienestäjiä, jotka vähän sotkivat systeemejä.
1. Hiskin kanssa Toijalassa, yksin. Kaikki liikkeet pelkillä kehuilla ja nameilla, ei leluja eikä palloja.
Seuraamisessa edisti ihan törkeesti koko ajan. Jäävien valmistelevat osuudet kamalia, istumisliikkeessä jäi seisomaan, kiersi hyppyesteen takaisin. Että semmosta "edistystä".
2. Uskon ja Miian kanssa paritreeni Sulkavuoressa. Ei mitään palkkoja mistään.
Paikallamakuu ensin, ok. Sitten tein ISON virheen: jäätiin odottamaan suoritusvuoroamme niin, että Hiski näki, kun Miia vei Uskolle eteenmenopurkin. Ei saanut enää silmiään irti kentän päädystä eikä pystynyt keskittymään mihinkään. Niinpä:
seuraaminen oli aivan järkyttävää, His pompahteli pitkällä suoralla eteen, tuijotti koomassa kentän päähän (kontaktista ei tietoakaan) ja käännöksen jälkeen jäi TAAKSE. En ollut huomaavinani, vaan jatkoin koiraan katsomatta. Loppu meni siedettävästi.
Jäävien valmistelevat taas kamalia.
Nouto ok.
Telineitä ei ollut, joten niitä ei otettu.
Eteenmeno. Jätin pallon taakse ja lähetin matkaan. Meni se - ihme kyllä - joskaan ei suoraan.
Jonkin ajan kuluttua otin seuraamisen uudestaan, nyt pätkistä palkaten. Ihan hyvin.
Esineruutu
Tuuli kävi lähetyssivulta päin.
Kolme esinettä kummallakin koiralla. Vasemman takakulman esine oli molemmille tosi vaikea: siitä ei varmaan saanut hajua kuin menemällä ruudun takarajalta ulos. Hiskin ollessa hommissa takarajalle ilmaantui myös sienestäjiä, jotka vähän sotkivat systeemejä.
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Jälkileiri Kiteellä
18.-20.9.
SPL:n järjestämä leiri, kouluttajina kokeneita rajavartija-koiramiehiä. Olin metsäjälkiryhmässä, jossa oli viisi koirakkoa ja kaksi kouluttajaa. Tykkäsin kovasti näiden vähäeleisten rajan miesten arkisesta koulutustyylistä.
Jälkiä poljettiin Hiskille kolme kappaletta, kaikki vieraiden. Kaikki 1,5-2,5 tuntia vanhoja. Olisi voitu saada vielä "yön yli"-jälki, mutta en nyt halunnut kokeilla sellaista. Joskus myöhemmin syksyllä ehkä sitten.
Ensimmäinen jälki la-aamuna, 300-400 metriä pitkä, kaksi kulmaa,kaksi keppiä. Jana ehkä 20 metriä.
Toinen jälki la-ip: kouluttajien polkema "pimeä jälki", eli en tiennyt etukäteen yhtään, montako kulmaa, pituutta tms. Jäljennostomatkaa oli ainakin 50 metriä, janaa ei oltu merkattu mitenkään.
Jälki oli noin kilometrin pituinen, kulmia ja mutkia epälukuinen määrä, osa jäljestä kulki vilkasliikenteisen kutostien pientaretta. Yksi tienylitys, jossa jäljentekijä oli kulkenut pätkän matkaa tietä pitkin, ennenkuin poikkesi tien toiselle puolelle ja siellä kulkenut taas tien vierustaa, ennenkuin lähti taas kunnolla toiselle puolelle. Keppejä ei - yllätys, yllätys - ollut, vaan esineitä, eli pieniä mustia sukanpaloja + hylsy + lopussa hanska.
Kolmas jälki sunnuntaina: kaksi harhajälkeä ylitti jäljen. Harhat olivat noin 10 minuuttia vanhempia kuin varsinainen jälki. Tarkoitus oli, että alussa olisi ollut (ja muilla olikin ) semmoinen vähintään 100 metrin pätkä, jonka aikana koira olisi ehtinyt leimautua varsinaiseen jälkeen. Kävi kuitenkin niin, että justiinsa siinä Hiskin jäljen alussa (tietysti) oli otettu kiinni haavoittunutta metsoa, eli se oli ihan sotkettu. Niinpä jäljestys aloitettiin alle 50 metrin päässä harhasta. Molempien harhojen jälkeen oli keppi, samoin lopussa.
Yhteenveto kouluttajien kommenteista:
+ jäljennostot suoria ja erittäin varmoja
+ jäljestys itsevarmaa ja siitä näkee, ettei koiraa ole autettu ja että se ratkaisee ongelmat itsenäisesti
+ koira on hyvin motivoitunut ja maavainuinen
+ tien ylityksessäkään ei nostanut nenäänsä, vaan jatkoi jäljestämistä tiellä ja nosti jäljen varmasti toisella puolella tietä
+ kulmissa toimii oikein (rajavartijat opettavat koiransa nimenomaan tarkistamaan kulmat hyvin ja moneen kertaan, eivät edes hae sitä peltojäljen tyyluiä, jossa kulmat ajetaan tarkasti kulmaa pitkin)
+ harhojen tarkistukset hyvin: ensimmäisen tarkisti molempiin suuntiin, toista ei tarvinnut enää tarkistaa
+ ilmaisee hyvin esineet (nosti kangaspalatkin, vaikka esineitä ei ole koskaan ollut jäljellä. Hylsy ei kylläkään noussut)
- vauhtia (varsinkin ekalla jäljellä) ehkä hiukan liikaa
- esineeltä saisi lähteä vähän rauhallisemmin ja esineellä voisi rauhoittua pitempään. Itse lähden esineeltä liian nopeasti koiran perään (totta: juuri tässä tilanteessa Harjavallassa tuli se hukka)
- häiriintyi ohi suhahtavista autoista (itse tiesin etukäteen Hiskin autokammon), nosti päätään ja jopa murisi! Jatkoi kyllä ihan hyvin.
En siis ilmeisesti ole pilannut koiraa, vaikka olen joutunut pelottavan paljonkin painostamaan sitä ja sillä on ollut tosi hankalia ja ylivaikeita jälkiä. Kiteellä näkyi, miten hirveän paljon helpompi koiran on jäljestää puhtaassa maastossa - siis kun ei ole ihan sikana harhoja, eläinten jälkiä ja puskissa kökkiviä marjastajia ynnä muuta.
Olivat myös sitä mieltä, että koira ei ole yhtään väsynyt tai kyllästynyt eivätkä meinanneet millään uskoa, että Hiski olisi joskus hukannut jäljen... On kuulemma niin helppolukuinen koira, että on ihan ohjaajan vika, jos ei huomaa, ettei koira ole jäljellä :(
Kehotettiin jatkamaan samaan malliin ja vaikeuttamaan aina vaan lisää jälkiä. Lyhyitä jälkiä vaikka kovalla alustalla kannattaa tehdä vaihteluna välillä.
Harhoja pitää nyt treenata erityisesti kontrolloiduissa oloissa.
Erityisen mielissäni olin siitä, että Hiskille on tullut tehtyä vaihtelevia ja yllätyksellisiäkin jälkiä: niiden merkitystä kouluttajat korostivat erityisesti. Ryhmässäni olleet ihmiset olivat tehneet koirilleen mahdottoman kaavamaisia jälkiä. Eräskin halusi, että 3-vuotiaalle pennusta asti jäljestäneelle koiralle (briardi, ihan huippuhyvä jäljestäjä muuten) krepattaisiin 300 metriä pitkä kahden kulman jälki alusta loppuun! Ei luottanut koiraansa yhtään.
Näin myös, miten suht kokeneet sakutkin kääntyivät ohjaajan puoleen, kun tuli vaikea paikka tai lopettivat jäljestyksen kokonaan...
Perjantai-illan luennosta en saanut kovin paljon irti. Luennoitsija keskittyi aika paljon pennun peltojälkiopastukseen ipo-pohjalta eikä kaikki opit oikein olleet meikäläisen mieleen...
Nämä asiat luennoitsijalta "ostin":
¤ 90 pros. oppimisesta on tunneoppimista
¤ Koira rauhoitetaan aina kunnolla ennen jäljestystä.
¤ Laitetaan koira hetkeksimaahan rauhoittumaan, kun opetetaan alustalta toisenlaiselle siirtymisiä. Näin koiralle jää aikaa tottua hajukuvan muutokseen.
¤ Väärän jäljen ajamisessa käytetään passiivista oikaisemista. Koiralle järjestetään vartavasten "ansa", esim. niin, että se saadaan lähtemään jotain uraa pitkin, kun jälki meneekin muualle. Ohjaaja päästää liinasta irti ja jää seisomaan paikalleen. Odotetaan vaikka maailman tappiin mitään puhumatta ja tekemättä niin kauan, että koira lähtee etsimään hukkunutta jälkeä oma-aloitteisesti.
Näitä en ostanut:
Pentua opetettaessa namit laitetaan kantapään alle kannalla poljettuun kuoppaan ja vaaditaan ottamaan jokainen nami. Pentu on liinassa alusta asti ja kulmat otetaan mukaan jäljelle melkein heti.
Koiraa voidaan nälättää jopa viisi vuorokautta - alkaa olla melkoista eläinrääkkäystä mun mielestäni.
Ja esineruutu tehtiin lauantai-illan päätteeksi vielä.
Hiskille kolme vierasta esinettä valmiina. Ja hyvin meni taas, mutta menköön :)
Mahdottoman hyvä mieli jäi leiristä :D
SPL:n järjestämä leiri, kouluttajina kokeneita rajavartija-koiramiehiä. Olin metsäjälkiryhmässä, jossa oli viisi koirakkoa ja kaksi kouluttajaa. Tykkäsin kovasti näiden vähäeleisten rajan miesten arkisesta koulutustyylistä.
Jälkiä poljettiin Hiskille kolme kappaletta, kaikki vieraiden. Kaikki 1,5-2,5 tuntia vanhoja. Olisi voitu saada vielä "yön yli"-jälki, mutta en nyt halunnut kokeilla sellaista. Joskus myöhemmin syksyllä ehkä sitten.
Ensimmäinen jälki la-aamuna, 300-400 metriä pitkä, kaksi kulmaa,kaksi keppiä. Jana ehkä 20 metriä.
Toinen jälki la-ip: kouluttajien polkema "pimeä jälki", eli en tiennyt etukäteen yhtään, montako kulmaa, pituutta tms. Jäljennostomatkaa oli ainakin 50 metriä, janaa ei oltu merkattu mitenkään.
Jälki oli noin kilometrin pituinen, kulmia ja mutkia epälukuinen määrä, osa jäljestä kulki vilkasliikenteisen kutostien pientaretta. Yksi tienylitys, jossa jäljentekijä oli kulkenut pätkän matkaa tietä pitkin, ennenkuin poikkesi tien toiselle puolelle ja siellä kulkenut taas tien vierustaa, ennenkuin lähti taas kunnolla toiselle puolelle. Keppejä ei - yllätys, yllätys - ollut, vaan esineitä, eli pieniä mustia sukanpaloja + hylsy + lopussa hanska.
Kolmas jälki sunnuntaina: kaksi harhajälkeä ylitti jäljen. Harhat olivat noin 10 minuuttia vanhempia kuin varsinainen jälki. Tarkoitus oli, että alussa olisi ollut (ja muilla olikin ) semmoinen vähintään 100 metrin pätkä, jonka aikana koira olisi ehtinyt leimautua varsinaiseen jälkeen. Kävi kuitenkin niin, että justiinsa siinä Hiskin jäljen alussa (tietysti) oli otettu kiinni haavoittunutta metsoa, eli se oli ihan sotkettu. Niinpä jäljestys aloitettiin alle 50 metrin päässä harhasta. Molempien harhojen jälkeen oli keppi, samoin lopussa.
Yhteenveto kouluttajien kommenteista:
+ jäljennostot suoria ja erittäin varmoja
+ jäljestys itsevarmaa ja siitä näkee, ettei koiraa ole autettu ja että se ratkaisee ongelmat itsenäisesti
+ koira on hyvin motivoitunut ja maavainuinen
+ tien ylityksessäkään ei nostanut nenäänsä, vaan jatkoi jäljestämistä tiellä ja nosti jäljen varmasti toisella puolella tietä
+ kulmissa toimii oikein (rajavartijat opettavat koiransa nimenomaan tarkistamaan kulmat hyvin ja moneen kertaan, eivät edes hae sitä peltojäljen tyyluiä, jossa kulmat ajetaan tarkasti kulmaa pitkin)
+ harhojen tarkistukset hyvin: ensimmäisen tarkisti molempiin suuntiin, toista ei tarvinnut enää tarkistaa
+ ilmaisee hyvin esineet (nosti kangaspalatkin, vaikka esineitä ei ole koskaan ollut jäljellä. Hylsy ei kylläkään noussut)
- vauhtia (varsinkin ekalla jäljellä) ehkä hiukan liikaa
- esineeltä saisi lähteä vähän rauhallisemmin ja esineellä voisi rauhoittua pitempään. Itse lähden esineeltä liian nopeasti koiran perään (totta: juuri tässä tilanteessa Harjavallassa tuli se hukka)
- häiriintyi ohi suhahtavista autoista (itse tiesin etukäteen Hiskin autokammon), nosti päätään ja jopa murisi! Jatkoi kyllä ihan hyvin.
En siis ilmeisesti ole pilannut koiraa, vaikka olen joutunut pelottavan paljonkin painostamaan sitä ja sillä on ollut tosi hankalia ja ylivaikeita jälkiä. Kiteellä näkyi, miten hirveän paljon helpompi koiran on jäljestää puhtaassa maastossa - siis kun ei ole ihan sikana harhoja, eläinten jälkiä ja puskissa kökkiviä marjastajia ynnä muuta.
Olivat myös sitä mieltä, että koira ei ole yhtään väsynyt tai kyllästynyt eivätkä meinanneet millään uskoa, että Hiski olisi joskus hukannut jäljen... On kuulemma niin helppolukuinen koira, että on ihan ohjaajan vika, jos ei huomaa, ettei koira ole jäljellä :(
Kehotettiin jatkamaan samaan malliin ja vaikeuttamaan aina vaan lisää jälkiä. Lyhyitä jälkiä vaikka kovalla alustalla kannattaa tehdä vaihteluna välillä.
Harhoja pitää nyt treenata erityisesti kontrolloiduissa oloissa.
Erityisen mielissäni olin siitä, että Hiskille on tullut tehtyä vaihtelevia ja yllätyksellisiäkin jälkiä: niiden merkitystä kouluttajat korostivat erityisesti. Ryhmässäni olleet ihmiset olivat tehneet koirilleen mahdottoman kaavamaisia jälkiä. Eräskin halusi, että 3-vuotiaalle pennusta asti jäljestäneelle koiralle (briardi, ihan huippuhyvä jäljestäjä muuten) krepattaisiin 300 metriä pitkä kahden kulman jälki alusta loppuun! Ei luottanut koiraansa yhtään.
Näin myös, miten suht kokeneet sakutkin kääntyivät ohjaajan puoleen, kun tuli vaikea paikka tai lopettivat jäljestyksen kokonaan...
Perjantai-illan luennosta en saanut kovin paljon irti. Luennoitsija keskittyi aika paljon pennun peltojälkiopastukseen ipo-pohjalta eikä kaikki opit oikein olleet meikäläisen mieleen...
Nämä asiat luennoitsijalta "ostin":
¤ 90 pros. oppimisesta on tunneoppimista
¤ Koira rauhoitetaan aina kunnolla ennen jäljestystä.
¤ Laitetaan koira hetkeksimaahan rauhoittumaan, kun opetetaan alustalta toisenlaiselle siirtymisiä. Näin koiralle jää aikaa tottua hajukuvan muutokseen.
¤ Väärän jäljen ajamisessa käytetään passiivista oikaisemista. Koiralle järjestetään vartavasten "ansa", esim. niin, että se saadaan lähtemään jotain uraa pitkin, kun jälki meneekin muualle. Ohjaaja päästää liinasta irti ja jää seisomaan paikalleen. Odotetaan vaikka maailman tappiin mitään puhumatta ja tekemättä niin kauan, että koira lähtee etsimään hukkunutta jälkeä oma-aloitteisesti.
Näitä en ostanut:
Pentua opetettaessa namit laitetaan kantapään alle kannalla poljettuun kuoppaan ja vaaditaan ottamaan jokainen nami. Pentu on liinassa alusta asti ja kulmat otetaan mukaan jäljelle melkein heti.
Koiraa voidaan nälättää jopa viisi vuorokautta - alkaa olla melkoista eläinrääkkäystä mun mielestäni.
Ja esineruutu tehtiin lauantai-illan päätteeksi vielä.
Hiskille kolme vierasta esinettä valmiina. Ja hyvin meni taas, mutta menköön :)
Mahdottoman hyvä mieli jäi leiristä :D
torstai 17. syyskuuta 2009
Passeli peltojälki yms
Peltojälki nro 3. 17.9.
Pituutta 1 km, 1,5 tuntia vanha, 5 kpl keppejä. Viisi suoraa kulmaa, kaksi terävää. Aamuruuat jälleen jäljelle kylvettyinä, niin, että alussa ja lopussa enemmmän,keskellä vain vähän. Tuulista.
Ei tynnyrivaljaita nytkään. Jäljen nosto kaukaa, ei käskyä. Hienosti sujui. Jatkoi vauhdilla, ensimmäinen keppi jäi, puhdas työtapaturma. Kaikki kulmat hienosti ja varmasti, vain yhdessä teki laajemman tarkistuskaaren. Loput kepit nosti riemukkaasti. Nappuloista ei syönyt varmaan kymmentäkään, mikä oli kyllä ihme: nälkä olisi kyllä pitänyt olla, koska sai illalla vain puolet normaaliannoksestaan eikä aamulla mitään.
Onneksi mulla oli sapustaa vielä purkissakin, ettei tarvinnut tyhjin vatsoin jäljeltä lähteä :)
Nyt Hiskonen oli oikein elementissään taas. Kokisikohan se nuo tynnyrivaljaat jonkinlaisena pakkopaitana kuitenkin...?
Esineruutu
Täysimittainen, huonosti tallattu ruutu. Kolme esinettä, yksi oikealla takakulmassa kahden mättään välissä, yksi samalla linjalla oikeassa edessä, kolmas vasemmalla aika keskellä.
Hiski toi heti oikean etuesineen, mutta takaa ei löytynyt. Haki sitten sen toisen etuesineen. En pistottanut yhtään, annoin hakea ihan omalla tyylillä. Jätin näihin kahteen.
Heta sai hakea kolmannen ja joutuikin tekemään aikalailla töitä sen eteen.
Hetalle vielä pudotettu esine, matkaa lähetyspaikalta esineelle melkein 300 metriä. Hakihan se senkin.
Huomenaamulla sitten suunnataan Hiskin kanssa Kiteelle jälkileirille rajavartijoiden oppiin. Odotan kovasti, että saan uusia vinkkejä ja paljon pohdittavaa. Hetan pudotan matkalla Katrin hyvään hoitoon.
Pituutta 1 km, 1,5 tuntia vanha, 5 kpl keppejä. Viisi suoraa kulmaa, kaksi terävää. Aamuruuat jälleen jäljelle kylvettyinä, niin, että alussa ja lopussa enemmmän,keskellä vain vähän. Tuulista.
Ei tynnyrivaljaita nytkään. Jäljen nosto kaukaa, ei käskyä. Hienosti sujui. Jatkoi vauhdilla, ensimmäinen keppi jäi, puhdas työtapaturma. Kaikki kulmat hienosti ja varmasti, vain yhdessä teki laajemman tarkistuskaaren. Loput kepit nosti riemukkaasti. Nappuloista ei syönyt varmaan kymmentäkään, mikä oli kyllä ihme: nälkä olisi kyllä pitänyt olla, koska sai illalla vain puolet normaaliannoksestaan eikä aamulla mitään.
Onneksi mulla oli sapustaa vielä purkissakin, ettei tarvinnut tyhjin vatsoin jäljeltä lähteä :)
Nyt Hiskonen oli oikein elementissään taas. Kokisikohan se nuo tynnyrivaljaat jonkinlaisena pakkopaitana kuitenkin...?
Esineruutu
Täysimittainen, huonosti tallattu ruutu. Kolme esinettä, yksi oikealla takakulmassa kahden mättään välissä, yksi samalla linjalla oikeassa edessä, kolmas vasemmalla aika keskellä.
Hiski toi heti oikean etuesineen, mutta takaa ei löytynyt. Haki sitten sen toisen etuesineen. En pistottanut yhtään, annoin hakea ihan omalla tyylillä. Jätin näihin kahteen.
Heta sai hakea kolmannen ja joutuikin tekemään aikalailla töitä sen eteen.
Hetalle vielä pudotettu esine, matkaa lähetyspaikalta esineelle melkein 300 metriä. Hakihan se senkin.
Huomenaamulla sitten suunnataan Hiskin kanssa Kiteelle jälkileirille rajavartijoiden oppiin. Odotan kovasti, että saan uusia vinkkejä ja paljon pohdittavaa. Hetan pudotan matkalla Katrin hyvään hoitoon.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Peltojäljet ja rullatreeni
Maanantaipäivä kului oksennellessa, päänsärky kruunasi olon. Koiria päästelin silloin tällöin pihaan, mutta kuuden jälkeen Hiskillä meni hermo: "Eiks tänään tosiaan tehdä mitään muuta? Nouse ny jo ylös!" Se kävi tökkimässä ja paiskomassa käpälällä, raapi ovea ja kun mikään ei auttanut, koitti tuijottamalla saada mua liikkeelle.
Peltojälki 1. 15.9.
Pituutta 750 metriä. Latasin aamuruuat sinne sun tänne. Tein samanmallisen kaavion kuin EK-jäljellä Pälkäneelle: semmoset rappuset, neljä kulmaa peräkkäin. Vanhensin 1,5 tuntia. Jana noin 40 metriä. Keppejä neljä.
Ilma oli optimaalinen: tuuleton ja aamukostea, ruoho sopivan pituista. Ei mitään häiröitä.
Jana ja jäljen nosto hyvät (nämä edes on viime aikoina onnistuneet). Kaksi ekaa kulmaa menivät ihan kohtuullisesti: ensimmäisessä tosin His teki niin,että jäljesti vähän aikaa oikeaan suuntaan ja sitten palasi tarkistamaan.
Sitten tultiin kolmanteen kulmaan, jälki poikkesi vasemmalle, mutta His mennä tössötti vaan suoraan eteenpäin. Ihan pokkana, nenä maassa, suu kiinni. Annoin mennä viitisenkymmentä metriä: ei näkyvää muutosta, että se olisi huomannut jäljen jääneen kauas taakse...Kai se olisi paahtanut suoraan vaikka kilsan, jos olisin antanut.
Saihan se jäljen uudestaan nostettua - keppi jäi sitten siihen sotkuun - ja jatkoi ojan yli sänki/multapellolle, jonne olin tehnyt kiekan. Loppu meni siedettävästi: kummallisia sivuhyppäyksiä jäljeltä tosin vähän siellä täällä. Kaksi seuraavaa keppiä nousi kuitenkin reippaasti.
Haku/rullatreeni
Sääksjärvellä. Hiskillä neljä ukkoa, joista yksi vieras. Kaikki 20-metrissä. Ei mitään ihmeeellistä, intoa kuin pienessä kylässä. Kerran pudotti rullan, kun oli jo vierellä, muuten ok. Nää treenit rupeaa olemaan vähän tylsiä ja samanlaisia.
Peltojälki 2. 16.9.
Aamuruuat taas jäljellä. Mittaa reilut 800 metriä, kuusi kulmaa + yksi terävä. 5 kpl keppejä. 1,5 tuntia vanha. Jana jotain 30metrin hujakoilla. Nyt tuuli enemmän kuin eilen, muuten olosuhteet taas mainiot.
Kun piti lähteä ajamaan jälkeä,huomasin,että varsinaiset jäljestysvermeet - liina+tynnyrivaljaat - oli jääneet kotiin. His sai sitten ajaa tavallisista valjaistaan, eli päältä, ja näyttöliinan kanssa.
Annoin nostaa jäljen ihan vapaasti, mikä menikin vallan mainiosti taas.
Muutamassa kulmassa "ylimitoitettua" tarkistelua, muuten sujui oikein hyvin. Yksi keppi jäi, mutta viis siitä. His vaikutti nyt jotenkin rennommalta ja varmemmalta. Mulle tuli mieleen, että olisiko "oikeiden" jälkivarusteiden puuttuminen vaikuttanut asiaan...Jos se on saanut joissakin hankalissa tilanteissa epämiellyttäviä tuntemuksia noista tynnyrivaljaista (menevät vatsan alta ja pallien vierestä) ja paineistuu niistä? Arvailua kaikki, mutta taidan jatkaa kokeilua.
Peltojälki 1. 15.9.
Pituutta 750 metriä. Latasin aamuruuat sinne sun tänne. Tein samanmallisen kaavion kuin EK-jäljellä Pälkäneelle: semmoset rappuset, neljä kulmaa peräkkäin. Vanhensin 1,5 tuntia. Jana noin 40 metriä. Keppejä neljä.
Ilma oli optimaalinen: tuuleton ja aamukostea, ruoho sopivan pituista. Ei mitään häiröitä.
Jana ja jäljen nosto hyvät (nämä edes on viime aikoina onnistuneet). Kaksi ekaa kulmaa menivät ihan kohtuullisesti: ensimmäisessä tosin His teki niin,että jäljesti vähän aikaa oikeaan suuntaan ja sitten palasi tarkistamaan.
Sitten tultiin kolmanteen kulmaan, jälki poikkesi vasemmalle, mutta His mennä tössötti vaan suoraan eteenpäin. Ihan pokkana, nenä maassa, suu kiinni. Annoin mennä viitisenkymmentä metriä: ei näkyvää muutosta, että se olisi huomannut jäljen jääneen kauas taakse...Kai se olisi paahtanut suoraan vaikka kilsan, jos olisin antanut.
Saihan se jäljen uudestaan nostettua - keppi jäi sitten siihen sotkuun - ja jatkoi ojan yli sänki/multapellolle, jonne olin tehnyt kiekan. Loppu meni siedettävästi: kummallisia sivuhyppäyksiä jäljeltä tosin vähän siellä täällä. Kaksi seuraavaa keppiä nousi kuitenkin reippaasti.
Haku/rullatreeni
Sääksjärvellä. Hiskillä neljä ukkoa, joista yksi vieras. Kaikki 20-metrissä. Ei mitään ihmeeellistä, intoa kuin pienessä kylässä. Kerran pudotti rullan, kun oli jo vierellä, muuten ok. Nää treenit rupeaa olemaan vähän tylsiä ja samanlaisia.
Peltojälki 2. 16.9.
Aamuruuat taas jäljellä. Mittaa reilut 800 metriä, kuusi kulmaa + yksi terävä. 5 kpl keppejä. 1,5 tuntia vanha. Jana jotain 30metrin hujakoilla. Nyt tuuli enemmän kuin eilen, muuten olosuhteet taas mainiot.
Kun piti lähteä ajamaan jälkeä,huomasin,että varsinaiset jäljestysvermeet - liina+tynnyrivaljaat - oli jääneet kotiin. His sai sitten ajaa tavallisista valjaistaan, eli päältä, ja näyttöliinan kanssa.
Annoin nostaa jäljen ihan vapaasti, mikä menikin vallan mainiosti taas.
Muutamassa kulmassa "ylimitoitettua" tarkistelua, muuten sujui oikein hyvin. Yksi keppi jäi, mutta viis siitä. His vaikutti nyt jotenkin rennommalta ja varmemmalta. Mulle tuli mieleen, että olisiko "oikeiden" jälkivarusteiden puuttuminen vaikuttanut asiaan...Jos se on saanut joissakin hankalissa tilanteissa epämiellyttäviä tuntemuksia noista tynnyrivaljaista (menevät vatsan alta ja pallien vierestä) ja paineistuu niistä? Arvailua kaikki, mutta taidan jatkaa kokeilua.
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Piirimestikset takana - onneksi
Piirimestikset sitten olivat ja menivät - aika onnistuneesti kaiketi.
Aikalaillahan tuo töitä teetti ja juoksutti, mutta mukava päivä oli kaikenkaikkiaan, sääkin suosi.
Hanna ja Veeti voittivat EK:n piirimestaruuden: PALJON ONNEA siitä!!
Edelleen oli hiukan haikea olo, kun Heta kökötti autossa, olisi se aika suvereeni maastossa ollut, siitä olen ihan varma. Mutta ei voi mitään.
Hiskin kanssa ajoin jämäjäljen (siis 500 metriä, 4 keppiä), joka oli jätetty käyttämättä, koska siinä maastossa oli palloillut joku iso perhe. Se ehti vanheta jo jotain 2,5 tuntia ainakin.
Enpä oikein tiedä, oliko tuo taas niin hyvä ajatus - jana meni hyvin ja jälki nousi kivasti, ajokin pikku hetken. His ei sitten enää tiennytkään, mitä jälkeä pitäisi ajaa, niin paljon erilaisia jälkiä varmaan siinä alussa oli, eli se sinkoili vähän siellä täällä. Ja uusia marjastajia/sienestäjiä pursui juuri siihen, missä me mentiin. Löytyi sitten kuitenkin ilmeisesti kakkoskeppi ja ihan viimeinen. His yritti kyllä ihan tosissaan, mutta kovin oli vaikeeta. Kohtamua alkaa jo ahistaa, kun nämä meidän vieraat jäljet on aina tämmösiä ylihankalia :( Ei ole oikein saatu kunnon onnistumista aikoihin niistä.
Aikalaillahan tuo töitä teetti ja juoksutti, mutta mukava päivä oli kaikenkaikkiaan, sääkin suosi.
Hanna ja Veeti voittivat EK:n piirimestaruuden: PALJON ONNEA siitä!!
Edelleen oli hiukan haikea olo, kun Heta kökötti autossa, olisi se aika suvereeni maastossa ollut, siitä olen ihan varma. Mutta ei voi mitään.
Hiskin kanssa ajoin jämäjäljen (siis 500 metriä, 4 keppiä), joka oli jätetty käyttämättä, koska siinä maastossa oli palloillut joku iso perhe. Se ehti vanheta jo jotain 2,5 tuntia ainakin.
Enpä oikein tiedä, oliko tuo taas niin hyvä ajatus - jana meni hyvin ja jälki nousi kivasti, ajokin pikku hetken. His ei sitten enää tiennytkään, mitä jälkeä pitäisi ajaa, niin paljon erilaisia jälkiä varmaan siinä alussa oli, eli se sinkoili vähän siellä täällä. Ja uusia marjastajia/sienestäjiä pursui juuri siihen, missä me mentiin. Löytyi sitten kuitenkin ilmeisesti kakkoskeppi ja ihan viimeinen. His yritti kyllä ihan tosissaan, mutta kovin oli vaikeeta. Kohtamua alkaa jo ahistaa, kun nämä meidän vieraat jäljet on aina tämmösiä ylihankalia :( Ei ole oikein saatu kunnon onnistumista aikoihin niistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)