Ryskettä metsässä

Vili Juha Korrin koulutuksessa. Kuvat Piia Heinilä

Lempäälän metsistä on kuulunut melkoinen rytinä, kun Vily-boy on pistellyt menemään jäljellä. Voi pojat sitä huumaa. Jäljen imu kiidättää poikaa semmoisessa nenäkuplassa, että ihan sama, roikkuuko siellä liinan päässä joku onneton inehmo eli ei.
No joka tapauksessa Vili jäljestää upeasti ja tarkasti. Ja vauhtikin on pahimmasta jo selvästi tasaantunut, kun sille on tehty sikavaikeita jälkiä (myös vieraita): on ollut terävää, suoraa, kaarrosta, kivien ja kaatuneiden puiden ylityksiä, tiehämyjä ja ties mitä. Ainoa, mikä nyt vähän tökkii, on keppien nostaminen. Ei Vilpertin keppimotivaatiossa varsinaisesti vikaa ole, se ei vaan yksinkertaisesti kerkiä eikä muista siinä höyrytessään aina nostaa keppiä. Nyt ollaan tehty pelkästään yhden tai korkeintaan kahden kepin jälkiä ja kepillä oleiluun on panostettu oikein urakalla. Ruokahan on toki Vilpertöörille aivan sivuseikka: pääasia, että keppiä heitetään ja että sitä saa PURRA.
Veikkaan joka tapauksessa, että Vilistä kehittyy vielä mahtava jälkikoira. Ellen onnistu pilaamaan sitä.
Jälkiä on pyritty Vilin kanssa ajamaan 1-2 kappaletta/vko.
Hakuillessa korpi ryskää yhtälailla, kun Mr Vilpastus on asialla. Vauhti on sanalla sanoen hirmuinen. Olemme edenneet siihen pisteeseen, että mukana ovat myös tyhjät pistot (1-2/treeni), joiden kanssa ei toistaiseksi mitään ongelmaa, sinne jonnekin horisonttiinhan nulikka uppoaa, kaartaa eteenpäin ja tulee kutsuttaessa pois. Hallinta piilolla on kunnossa, vielä esiintyy vähän turhaa liikehtimistä haukkuessa, mutta ei pahasti. Ainoa homma, joka ei ihan vielä vörki, on piiloilta pois tulo, kun olisi niin kaamea kiire päästä jatkamaan. Mutta tasaantunee varmasti ajan kanssa. Toivon mukaan.
Hakutreenit/1 krt/vko
Esineruudussa olemme edenneet maltillisesti, koska haluan kaikin keinoin välttää Vilin juoksentelua sinne sun tänne ruudussa. Siksi esineet ovat edelleen pääsääntöisesti peräkkäin oikealla kaistaleella. Jos ovat muualla, viedään yhdessä. Näin on sujunut hyvin.
Muutama EK:n pudotettu esinekin on otettu ja se(kin) on ehkä maailman siisteintä Vilin mielestä.
Tottis- ja tokorintamalla on puuhattu kaikenlaista ja suht ahkerastikin. Juha Korrin koulutuksessakin olimme ja Juhan mukaan kyseessä on "erittäin kiihkeä koira". No ehkä vähän.
Sen verran on kokeiltu hyppäämistä, että Vili ylittää komeasti metrisen kapulan kanssa. Jätetään hautumaan.
Tottiksessa ollaan siinä pisteessä, että BH-koe menisi varmaan läpi jo, mutta odotamme kevättä.
Olemme käyneet kerran viikossa Koirakoutsilla Jalosen Mikan toko-koulutuksessa ja se on kyllä ollut tosi hyödyllistä. Saa nyt nähdä, mihin tokossa päädytään.
Pientä ääntelyä aina silloin tällöin esiintyy ja edelleen vältän kaikkia kiihdyttäviä liikkeitä, esimerkiksi kiertoa ja ruutua tai ainakin ne tehdään "toisin", ei koskaan lähettämällä.
Mielentila edellä  mennään Vilin kanssa kaikessa koulutuksessa. Ja mahdollisimman paljon laumapalkan kanssa.
Mutta hauska tuon kanssa on puuhata, kun se on aina mukana sata lasissa ja vähän ylikin. Ei tartte virpoa...

Hiski on lähinnä jäljestänyt. Olen tehnyt sille kaikenlaisia keppijippoja, kaivanut keppejä maahan, niin, että pää vain näkyy, kätkenyt keppejä risukasoihin, käyttänyt tosi pieniä keppejä ja toisaalta taas maksikeppejä. Yms.
Esineruudussa se on ollut edelleen pro.
Tottiksessa Hiskin kanssa on vain hulluteltu ja hömpötelty: olen mm tanssinut valssia sen kanssa kentällä - se on muuten Hiipparista tosi hienoa -  ja tehnyt sille kaikenlaista kuuntelutreeniä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla sambaa, Hiskillä on selvästi parempi rytmitaju kuin mulla. Mitään "kunnollista" ei tottisrintamalla ole Hiskin ole hommailtu.Eikä ole aikomus jatkossakaan puuhailla mitään järkevää ennen ensi kesää. Yhdessä vaan pidetään hauskaa.

Voihan Hiski!

Tarkkana. Kuva: Minna Saarinen

Vuoden 2016 PK SM-kisat Lapualla on taputeltu. Ja millaiset kisat! Oli niin rattoisa viikonloppu, että tuntui lomalta, vaikka ihan tosissamme oltiin kilpailemassakin. Lajina oli tällä kertaa jälki, jota ei olla vielä Hiskin kanssa ässämmissä kokeiltu. Hyvä valinta, täytyy sanoa, leppoisaa ja rentoa meininkiä verrattuna eekoohon ja hakuun. Kotona en ole ollut rättipoikki kuten aina ennen. Eikä Hiskikään ole ollut yhtään väsynyt.
Kenttään tutustumisessa olimme yhdessä neljän muun T-koiran kanssa. Pidin tiukasti kiinni alkuperäisestä suunnitelmastani, eli en ottanut muuta kuin ilmottautumisen, lähtöjä ja leikkiä. ja kapulan heittoja ilman koiraa. Kaikki muut tekivät teline- ja kapulatreeniä ja eteenmenoja. 
Olimme tottiksessa vuorossa vasta lauantai-iltapäivänä puoli neljän maissa, mikä vähän hirvitti etukäteen, mutta ei sitten ollutkaan yhtään hassumpaa. Lisäksi olimme kolmesta kentästä keskimmäisellä, eli molemmilla puolilla huudettiin käskyjä ja ammuttiin. Eipä hetkauttanut Hiskiä mitenkään.
Suoritusvuorossa ensin, mikä on ohjaajan pollalle se parempi vaihtoehto. Jouduimme aika pitkään odottamaan paalupaikalla perusasennossa, mutta Hiski tuntui jo siinä tosi hyvältä ja tarkkaavaiselta, joten lähdimme liikkeelle hyvällä pössiksellä. Seuraaminen oli aivan superia! Sen jälkeen kaikki tuntui niin kevyeltä. Jäävät liikkeet kaikki oikein, pientä edistämistä, vinoja perusasentoja, mutta ei pahempaa.
Kapula lensi paljon pitemmälle kuin viime vuonna ja palautus oli hieno, aivan eteen ja suoraan.
Metrisellä ohjaaja sitten kämmi: antoi  tasamaanoudon käskyn eikä ollenkaan hyppää-komentoa. Hiski empi muutaman sekunnin, mietti vissiin, että "mitä toi ny taas sekoilee" ja hyppäsi sitten hienosti. Kruunasin aivopieruiluni paijaamalla Hiskiä päähän luovutustilanteessa, en yhtään tiedä, miksi.
A-esteellä kapula kieri pahasti vinoon, mutta tiesin, että Hiski selvittää homman kuten tekikin. En uusinut.
Eteenmenossa pieni hidastelu lopussa, muuten hyvä.
Kun tuomari (Jussi Vaahtoniemi) aloitti jotenkin näin: "koira suorittaa iloisesti, energisesti ja voimakkaasti", alkoi jo heti pillityttää. Tätä mää olen niin odottanut... Arvosanat olivat melkein kaikki muistaakseni erittäin hyvää, yksi erinomainen ja yksi hyvä (se hyppyeste). Minusta hyvin arvioitu kaikki. Saldona 92,5 pistettä! Ja taas itketti. Ilosta siis. Maastopaikka oli varma.
Ja oli muuten Tendingin koirien parhaat pisteet ja jälkikoirien toiseksi parhaat, öhöm. 
Tulipa muuten mieleen, että Hiski on nyt käynyt seitsemät ässämmät ja sen tottispisteet ovat olleet välillä 98-88. Eli melko tasaisen varmaa työtä, vaikka mä aina ajattelen, että me ollaan ihan surkeita tottiksessa. Ehkä ei sitten ollakaan.
Ja maasto: vedin arvonnassa  numeron kaksi, eli kävi melkoinen munkki. Ei tarvinnut kauaa odottaa, startattiin sunnuntaiaamuna jäljelle hyvin nukutun yön jälkeen kello 8.15. His otti odotetusti takajäljen - se on nyt ollut tämän kesän vitsaus - muuten jana oli hyvä, eteni vähän vinosti, mistä rokotettiin. Maasto oli hyvin, hyvin vaihtelevaa: paljon suopursua, märkää, upottavaa maata, risukkoa, liukkaita kallioita. Kulmia oli kuulemma seitsemän ja kaksi piikkiä. Hiski jäljesti hyvin ja varmasti, yhdessäkään kulmassa ei näkyvää säätöä. Silti maastoon jäi yksi keppi, varmaan jonnekin sinne suopursikkoon tai risukkoon.  Mutta hyvin poika veti! Kiva aamulenkki :) Mitään kiirettä ei ollut luovutukseen.
Esineruutu ei näyttänyt pahalta, mutta His ei ollut ihan timmissä mielentilassa täällä, en oikein tiedä, miksi. Se jäi vähän nutaamaan ja vaikutti hiukan epävarmalta. Alue käytiin kyllä hyvin läpi, mutta keskellä ollut etuesine jäi. Kaikki esineet oliuvat keskellä peräkkäin. Hyvä idea.
Maastopisteet yhteensä 162, kokonaispisteet 254,5. Sijoitus kymmenes. Eipä huono, kun osallistujia jäljellä oli melkein 50.
Olin todella tyytyväinen: Hiskihän ei ole lainkaan "erikoistunut" jälkeen ja viime vuodet sen kanssa on harrastettu pääsääntöisesti hakua, muutama jälki syksyisin on poljettu. Kolmen vuoden sisällä 1,5 kilsan jälkiä on ollut noin neljä, kaikki muut lyhyempiä. Melkein kaikki jäljet olen polkenut itse. Mutta olen aina tiennyt, että His on myös lahjakas jälkikoira.
T-koirat pärjäsivät taas hienosti: Tarja ja Nomi ottivat jäljen kultaa, jälkikonkarit Hanna ja Kit pronssia. EK:ssa Nina ja Ässä hopeaa ja Saara ja Pingu.mummo pronssia.
Tykkäsin Lapuan kisoissa ihan kaikesta: ympäristöstä, majoituksesta, säästä, järjestelyistä, ihmisistä. Nautin.
Ennenkaikkea tykkäsin yli kaiken Hiskistä! Se on kyllä varsinainen ihmerekku: paranee vaan koko ajan sekä kotona että töissä. Sen kanssa kaikki on niin kivaa.
Kotona sitten odottikin ripulinen, mutta iki-ihana Vili-nulikka, mutta se toipuu jo kovaa vauhtia.

Jälkiä

Tässä on melkein puolivahingossa tullut jäljesteltyä kummankin koiran kanssa lähes urakalla, oikein olen innostunut. Ihan itte olen kaikki jäljet polkenut.
Hiskille olen tehnyt paljon janatreeniä. Mielestäni olen nyt hiffannut, mikä saa sen ottamaan takajäljen. His odottaa multa vahvistusta: nostaa jäljen oikeaan suuntaan, menee melkein liinanmitan, pysähtyy ja jää katsomaan, lähdenkö perään. Ellen lähde, kääntyy ja rynnii takajäljelle. 
Olen nyt sitten antanut jäljestää takaisin tielle, mutta en ole varma, auttaaako tuo vaivaan. Muutaman janan olen ottanut niin, että irrotan liinan kokonaan lähetyksessä (ettei jäisi kiinni). Itse en liiku mihinkään. His pysähtyy mentyään oikeaan suuntaan ja kun näkee, että seison siellä, kääntyy takajäljelle. Muutaman kerran se on jo kuitenkin vilkaisunsa jälkeen lähtenyt jatkamaan matkaa. Silloin minäkin lähden liikkeelle.
Seuraavassa vaiheessa teen niin (tein jo kerran), että pistän kaikin voimin vastaan, kun His lähtee oikeaan suun taan. Ideana on, että sillä pitää olla itseluottamusta edetä minusta välittämättä sinne, minne haluaa. Ei se myöhemmin enää jäljellä multa mitään kysele. Jollain lailla olen saanut tuon janatouhun ihan itse aikaan.
Janojen lisäksi poljin päivänä muutamana Hiskille yhden n. 1,5 kilsaa pitkän jäljen. Se olikin varsin hauskaa helvetillisen kamalassa, oudossa maastossa ilman gepsiä, jonka olen nyt sitten hukannut :(  Toistakymmentä vuotta se palveli, sniff.
Mutta siis Hiskin jälki sisälsi kaiken mahdollisen lähes läpipääsemättömistä ryteiköistä jyrkkiin mäkiin, risukasoihin, monttuihin, suohon. kivikoihin ynnä muihin pirkanmaalaismetsien ihanuuksiin. Siitä ei puuttunut myöskään kaikenasteisia kulmia. Oli myös hirvittävän hikinen sää (eikä tietenkään vettä mukana) ja hyttysiä niin paljon, etten ihan heti moista muista nähneeni. Enkä kyllä niiden seasta plus silmiin valuvan hien takia paljon mitään nähnytkään.
Mutta His ajoi jäljen aivan loistavasti: viidestä kepistä tosin yksi jäi, se, jonka tahallani laitoin niin pahaan paikkaan, että olisi ollutkin ihme, jos olisi sen nostanut. Viimeisellä parillasadalla metrillä His vaikutti jo hiukan uupuneelta, mutta ei se tahtia haitannut.

Vilpertti sitten. Mr Williamilla on nyt jokin loksahtanut kohdalleen jättikorvien välissä. Se on ajanut muutaman alo-luokan mittaisen jäljen oikein hyvin, pääasiassa jopa tarkasti ja maltillisesti. Lukuunottamatta pariasataa metriä jäljen alussa, silloin vielä mennään täyttä höökää savu korvista nousten. Ja jäljennosto on melko mielenkiintoisen näköistä syöksähtelyä. Mutta aina oikeaan suuntaan... Ja kun alkuhöyryt on päästelty, työskentely näyttää jo ihan oikealta jäljestykseltä. kulmat Vili selvittää ja ja kepit nousevat. Kaiken lisäksi Vili menee kepillä maahan, mitä en ole siltä vaatinut enkä opettanut. Mitenkään en puutu mihinkään Vilin tekemisiin missään vaiheessa.
Ehdottomasti pitää nyt tehdä Vlppertille pitkiä jälkiä, ei se noilla 200-300 metriä pitkillä ehdi tasaantua yhtään. Ja vieraitakin jälkiä tarttis saada: nyt sille on semmoisia tehty tasan yksi.

Esineitä on treenattu jälkien vanhentumista odotellessa ja yhden ruudun tein paikkaan, jossa oli alussa jyrkkä alamäki ja lopussa suopursikko. Molemmat pojat selvisivät haasteesta hyvin, Vili ehkä jopa hiukan paremmin kuin Hiski. Tosin se ensimmäistä kertaa vaihtoi esinettä lennosta ja esineen pureskelustakaan ei ole päästy eroon. Mutta eiköhän se siitä.
Ainiin: Vilille otettu myös pudotettua esinettä alokkaan matkalta. Jumaleissön, mikä lento! Ei epäilystäkään, etteikö tästä tulisi Vilin lemppari.

Pientä päivitystä

VILPERTTI
 Se isoin ja tärkein, eli ääni. Uskaltaisin (melkein) sanoa, että ongelma alkaa olla aikalailla selätetty. Jossain kohtaa vielä joskus saattaa mölyä esiintyä, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Ja osaan melkein ennakoida jo tilanteet,
Mikä on tepsinyt? Nämä: aina ensimmäiseksi leikkiä so kunnon  revittelyä. Joko jo parkkiksella tai kentällä. Kentälle mennään yleensä nelivedolla, siinä vaiheessa saattaa vielä jodlata ja annan tehdä niin.
Leikkimisen jälkeen rauha ja keskittyminen. Eli Vili maahan, pallo maahan ja minä kiertelen ympärillä. Välillä otan pallon itselleni, välillä vapautan Vilin pallolle, välillä käsken suoraan seuruuseen niin, että pallo on kädessä. Tai perusasentoon niin, että pallo on välillä kädessä koiran pään päällä, välillä siirtyy kainaloon. Tai maasta siitä kaukokäskyjumppaa tai eteentuloja. Ja sitten taas leikkiä.Paljon.
Erityisen iloinen olen siitä, että tämä kaikki onnistuu nyt aivan hipihiljaa myös aika pahoissa häiriöissä: muiden koirien ja ihmisten aikana.
Haastetta on vielä vauhdikkaissa liikkeissä, tai itse asiassa niihin valmistautumisessa, eli odottamisessa. Mutta kyllä niidenkin kanssa pärjätään.
Kovin paljon uutta en ole opettanut, mutta kyllä Vili kaikki tokon alo-luokan liikkeet osaa kohtuullisesti ja osan pk-tottiksen ykkösluokankin liikkeistä, mutta ei niissä varmuutta vielä ole. Esimerkiksi ruutua en ole edes yrittänyt sille opettaa. Ollaan keskitytty nyt mielentilaan (sekä koiran että ohjaajan)  ja yhteistyöhön ja nyt alkaa olla tosi kiva fiilis kentällä.
Maastossa Vilillä on ollut yhdet hakutreenit/vko. Aivan perusasioissa mennään edelleen: suoria pistoja  syvälle ja ilmaisua. Erilaisia piiloja myös. Viime treeneissä Vili tuli vähän vahingossa tehneeksi toistakymentä pistoa (nelisen tyhjää) aika haastavassa maastossa kuumassa säässä, mutta eihän se ollut edes väsynyt...
Ilmaisukäytöstä pitää nyt treenata vielä erikseen: Vilillä on hyvä, kantava haukku, mutta se haukkuu liian levottomasti, ei pysy paikallaan. Kun ei millään malta...
Jälkiä on tehty 1-2 kpl/vko, metsään. Ihan pientä rauhoittumista on havaittavissa. Viimeksi kävi niin, että kaaduin pahassa kivikossa ja ihan spontaanisti mylvin melkoisia ärräpäitä. Vili vähän vilkaisi taakseen ja puksutti sitten taas täyttä vauhtia eteenpäin. Ei se yhtään pehmeä ole töitä tehdessään,  herkkä koira olisi lopettanut hommat siihen paikkaan. Keppimotivaatio on hyvä ja jäljellä poika pysyy.
Esineruuduissa Vili on melko pro: niitä on tehty myös 1-2 kpl/vko, edelleen kaistaleperiaatteella, eli aina kaikki esineet samalla kaistaleella peräkkäin, koska en halua sen oppivan tolkutonta ruudussa ympäri ämpäri juoksentelua. Tätä tehdään varmaan loppuvuosi.

HIIPPARI. Kävihän setämies hakemassa Hämeenkyröstä JK3-tuloksen pistein 289. Eli nyt on kilpailuoikeus taas kolmeen lajiin SM-kisoissa.
Kokeen jälkeen Hiskin kanssa on tehty ainoastaan janoja ja mitä mielikuvituksellisimpia kikkoja sen jälkeen ynnä harhoja ja keppien piilotuksia.  Yhtään varsinaista jälkeä ei ole tehty. Esineruuduissa (kaisaleilla): ei valittamista.
Tottiksessa olemme Hiskin kanssa ottaneet melkein pelkästään kuuntelutreenejä ja erilaisia rutiinien rikkomisia. Eipä ole ollut tylsää. Ei myöskään katselijoilla ;)
Hämeenkyrön kokeen perusteella on syytä treenata jossain välissä myös luoksetulojen loppuvaihetta (lähemmäs) ja kapulan luovutuksia (lähemmäs). Ja yllätys: eteenmenoa. Siinä His ensimmäistä kertaa elämässään hidasti ja ennakoi. Eipä ole uskallettu eteenmenoja treenata ollenkaan sattuneesta syystä. Nyt on ehkä pakko.

Maastoa, maastoa

On siis päästy aloittamaan maastokausi ja kylläpä onkin kirmailtu kuin vasikat laitumella.
Vilin kanssa on hakuiltu, Hiskin kanssa jäljestelty ja molemmille on tallottu esineruutua.
Tottisteltukin on jonkin verran.
Vilin haku on hyvällä mallilla. Olemme treenanneet nyt keväällä kolmessa eri paikassa ja joka paikassa on sujunut yhtä hyvin. Ilmaisut ovat ällistyttävän hyvät ja sadetanssi maalimiehen ympärillä loppunut kokonaan. Pistot ovat suoria ja lähihakukin onnistuu, eli nenä on auki, vaikka vauhtia on melkoisesti.
Hiskin jäljestys on myös sujunut mukavasti: olen saanut sille kaksi vierasta jälkeä, joista toinen oli yli kilometrin pituinen ja jäätävän vaikea. Omia jälkiä en ole laskenut, mutta ehkä kymmenkunta.
Lyhyillä jäljillä olen panostanut vaikeuteen. Tänään poljin jäljen Ideaparkin taakse roskien ja koiranpaskaläjien keskelle. Hyvin meni, paitsi, että His nosti kaksi kertaa jalkaa kesken kaiken ja jatkoi sitten jäljestämistä ihan kuin ei mitään.  Oli ilmeisesti pakko jättää postia kesken kiireiden...
Keppejä on jäänyt kaksi, janat on olleet pääsääntöisesti erinomaisia: kaksi kertaa on lähtenyt väärään suuntaan, mutta korjannut itse.
Vilin jäljet ovat olleet lyhyitä, vauhti on edelleen jäätävä, mutta talttumaan päin. Kepit se nostaa hyvin, hosuu ja sählää kuin viimeistä päivää, mutta pysyy jollain käsittämättömällä tavalla jäljellä. Olen tehnyt myös kulmia, ei mitään ongelmaa. Tänään otin ekan "janan", eli jäljennoston lyhyeltä matkalta. No problem.
Esineruudut. Hiskillä muuten jees, mutta muuan Timo-bc (törkimys nosti jalkaakin) ennen Hiskiä ruudussa aiheutti melkoisen tunnemyrskyn ja pojan keskittyminen kärsi kovan kolauksen. Tämä "ne muut jätkät" on Hiskin kompastuskivi. Lisää sotkettuja ruutuja siis.
Vili on edistynyt esineissä kovasti. Etsii hyvin ja tuo lähes mälväämättä. Pyrin siihen, että hakee esineet  aina ohjaukseni mukaan eikä sinkoile missä sattuu. Ans kattoo.
Tottikset... Huoh. Hiskin kanssa ei ole oikein mitään suunnitelmaa.  On tehty vähän sitä sun tätä.
Vilin kanssa olen keskittynyt mielialaan. Aika paljon tehty ihan kotitreeniä ja aivan perusasioita. Kentällä se vetää niin koville kierroksille, että en edes yritä kuin jotain aivan pientä ja helppoa.
On harjoiteltu esim kättelemistä, mikä on Vilille aivan käsittämätön ja kiihdyttävä toiminto :)

Videoita, uusi yritys

https://www.youtube.com/watch?v=r5SKR8DyZLU&feature=youtu.be Vilpertti noutaa

https://www.youtube.com/watch?v=UMNqqICZiTQ&feature=youtu.be Vilpertti pitää

 https://www.youtube.com/watch?v=rEWv8IcfFgc&feature=youtu.be Vilpertti seuraa

https://www.youtube.com/watch?v=vK6gYInVZdc&feature=youtu.be Vilpertti kaukoilee

Kivaahan meillä on

Ettei nyt jäisi sellaista kuvaa, että meidän elämä on pelkkää ongelmaa ja vinkumissiedätystä, niin korostettakoon, että pääasiassa meno Vilin kanssa on rattoisaa ja helppoa. Se on kotioloissa  huomaamaton ja rauhallinen ja iloinen: nytkin vaikka on tehty pelkkää remmilenkkiä toista viikkoa. Se tunkee viereen sohvalle ja päänsä syliin ja makaa aina jalan päällä (nytkin), kun olen koneella. Ja  antaa veivata itsensä vaikka minkälaisiin asentoihin. Hiski saa hepulin jo, jos sitä tarttuu tassusta...
Vili odottaa ulosmenoa kiltisti ja hiljaa ja tuokakuppia käsketyssä asennossa vaikka kuinka kauan.
Se on innokas tekemään kaikkea, olipa kyse sitten tottiksesta, tokosta, hausta, jäljestä
 tai esineistä. Motivointiongelmia ei tunneta: vire nousee ihan virittämättä pelkästä tekemisen ajatuksesta. Pehmeydestään huolimatta se ei ole mikään alleenpissaaja, vaikka korotan ääntäni. Vilillehän ei juuri tarvitsekaan, mutta Hiski vaatii joskus vähän volyyminnostoa.
Ja kun Vili keskittyy ja tietää, mitä tehdään ja miten, se on ihan hipihiljaa, vaikka on fiiliksissä. Odotan kieli pitkällä, että noi helkutin lumet häväisivät ja päästäisiin maastoon.
Eilisiltana kävimme Levekin ulkokentällä ja autolla Vilistä lähti ääntä kuin pienestä hinaajasta. Kentällä irtosi enää pari tuskin havaittavaa piipahdusta ja Vili oli oikein superhessu. Otettiin ampumista ja henkilöryhmääkin.
Hiskikin pääsi vähän höntsäilemään ja jallitin sitä eteenmenojen kanssa oikein urakalla, hähää.

Lisää gurujen ääniviisauksia: "Kaikki pitää vinkuvalle koiralle opettaa tosi hyvin ja tarkasti, että se varmasti tietää, mitä sinä haluat sen tekevän. Ja itse ei saa hermostua missään tilanteessa." Tämän olen huomannut itsekin, mutta oli hyvä kuulla vahvistus. Suurpiirteiselle, kohtuullisen kärsimättömälle ohjaajallehan tää on helppoa kuin heinänteko :) Pitää nyt  vaan yrittää kasvaa ihmisenä ja ohjaajana.