HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 11. lokakuuta 2009

Peha pois alta

Peha-koe oli ja meni 10.10. Ensimmäisen kerran mun "ratamestariurallani" kävi niin, ettei saatu yhtään tulosta :( Mukana oli viisi koirakkoa, joista yksi ei päässyt maastoon. Maasto oli ihan normimetsää eikä piilojen pitänyt olla mitenkään ylivoimaisissa paikoissa. Pari ohjaajaa kämmi homman itse ja kahden koiran suoritukset oli aika syvältä...
Eniten kiukutti kuitenkin tottiksessa sattunut välikohtaus, kun sakemanniuros räyhäsi ja irvisteli ilmoittautumisessa tosi pahasti ja olisi käynyt kiinni Usko-rotikkaan, ellei olisi ollut remmissä (pehassa ilmoittaudutaan koira kytkettynä). Seuraus oli se, että Usko ampui paikallamakuusta sakun suuntaan (pysähtyi kyllä käskystä). Ja juuri kun me sille on saatu vahva paikallamakuu kovalla työllä, grrrr. Oli Miian eka koe, tuomari meinasi vielä tehdä ilmoituksen aggressiivisesta koirasta (Uskosta) ja sakun omistaja pääsi kuin koira veräjästä (hehheh). Perui sitten kyllä, mutta Usko ei päässyt tottiksesta läpi. Muut liikkeet olivat menneet ihan mukavasti. Olin koko päivän tosi kiukkuinen.
Jos olisin ollut tuomari, olisin ilmoittanut heti sakun ohjaajalle, että tää oli sitten tässä.

Treenit on jääneet tosi vähiin. Hiskin kanssa on otettu parin askeleen seuraamisia ja kontaktitreeniä edelleen (peilin edessä kotona mm), ilman lelupalkkoja yhä. Tätä jatketaan, matkaa ei pidennetä yhtään, ennenkuin paikkka ja asenne on kohdallaan. Saaliilta laumavietille, se on talven teema.
Jonten "pallostaluopumistreeniä" on tehty kotona. Hiskille ei siihen luopumiseen riitä tuntikaan...Telkkaria katsellessa tuota harrastetaan, ei kentällä pysty erkkikään seisomaan tommosta aikaa.
Olkkarissa myös kaukoja, jotka on nyt vähän parantuneet.

Hakutreenit sunnuntaina 11.10.
Hetalle pitkästä aikaa kaksi ukkoa radalla, jonka keskilinja kulki kahden mäen välissä. Toinen alussa, toinen lopussa (100 m). Saaatiin siihen pari tyhjääkin, hienoja pistoja tyttö teki ja oli ihan onnessaan.
Sitten Hiski...Poika oli oksentanut juuri ennen treenejä ja ripulikin näytti iskeneen, joten hiukan himmailin treeniä.
Neljä ukkoa. Ekan piston piti mennä näin: lähetän Hiskin oikeaan kulmaan, etenen keskilinjalla, mm menee ihan keskilinjan läheltä piiloon ja His löytää takaisintullessaan. Käytännössä homma meni näin: Hiski syöksähti ensin varmaan 100 metrin syvyyteen, sitten ampaisi 50 metriä keskilinjan suuntaisesti ja kun huusin, rynnisti keskilinjan yli toiselle puolelle ja siellä ryysi taas horisonttiin asti. Vannon, että tämä kaikki tapahtui noin 30 sekunnissa, eli en ehtinyt oikeastaan tehdä yhtään mitään ja koko sakki katseli ns. monttu auki. Vähän meni piirustukset uusiksi. Seuraava mm oli ison kiven takana noin 20 metrissä ja taas His juoksi kuin heikkopäinen ...Seuraava piilo oli korkean mäen päällä, ihan ookoo ja viimeinen taas noin 30 metrissä, ookoo.
Rullien kanssa ei ollut mitään ongelmia missään vaiheessa.
Nojoo, seuraava treeni suunnitellaan hiukan paremmin, nyt herran ylipursuava into ja vimma ylitti nenän- ja järjenkäytön mennen tullen.

Ei kommentteja: