Lystiä olla pitää/Kantoluodon kurssi alkoi

Ihan vaan kuvitusta

Jari Kantoluodon kurssi, 1. kerta 16.1.

Teoriaa:

Ohjaajalla pitää olla mielikuva siitä, millaisen suorituksen haluaa. Arvosteluperuste pk-kokeessa: vietti-tekniikka-harmonia

Edellytykset koulutukselle: ympäristö, sosiaalisuus, suhde ohjaajaan, motivaatio. Nuoren koiran annetaan tutustua tilaan ja ympäristöön rauhassa

Tunnetila oppimiseen: tunnetila ei ole sama kuin vire.

Hyvä tunnetila: varma, innokas, utelias, keskittynyt, motivoitunut. Kun koira on prosessoiva, se on ns ratkaisemisen tilassa ja sen pystyy haastamaan (eli keksimään itse, mitä pitäisi tehdä.

Tottelevaisuuden kulmakivet:

-yhteistyö, aktiivisuus, keskittyminen, motivaatio

Ohjaajan asenteen pitää olla positiivinen, innostava ja utelias. Koiran pitää tuntea, kuinka ylpeä olet siitä.

Kehuminen: koiraa ei huijata. Sävy on tärkeä. Ymmärrä, mitä tunnetta haet koiralta. Elä sitä tunnetta omalla tunteella, äänellä, eleillä, vartalolla. Hyvä ohjaaja on kuin metodinäyttelijä.

Hyvässä ohjaamisessa koira lukee ohjaajaansa. Pitää myös tuntea oma tasonsa.

Koulutat itseäsi ja koiraasi varten, et ketään et ketään muuta varten.

Koulutuksen vaiheet

Aloituksessa helppoja, turvallisia juttuja>onnistumisia, varmuutta

Sitten mahdollinen uusi opetettava asia. Jos ei heti onnistu, ei haittaa, aina voi yrittää uudestaan. Älä näytä koiralle pettymystä, koira ei tiedä epäonnistuneensa.

Lopetus: kuin alussa

Yhteistyön perusta: HYVÄ SUHDE

Auktoriteetti=luottamusta ja mielihyvää. Auktoriteetilla on resurssit. Ei tarkoita pelkoa eikä alistamista.

Positiivinen kierre: ohjaaja on AINA vastuussa koiran motivaatiosta. Ohjaajan mielihyvä välittyy koiraan jne

Motivointi: ruoka, saalis,oppiminen (koira haluaa oppia). Ei ole ”oikeaa” tapaa leikkiä koiran kanssa. Koira valitsee

Mitä parempi auktoriteetti, sitä positiivisemmin voi kouluttaa.

Laumavietin käyttö (itse asiassa ainoa vietti, jos Kantoluoto puhuu) on ainoa, joka on kokeessa mukana.

Kantoluoto opettaa ensi halutut käytökset vahvoiksi koiran oman aktiivisuuden avulla. Sitten vasta liitetään käskyt mukaan.  Sen jälkeen yleistetään käytökset ja viedään ns ärsykekontrolliin so vahvistetaan vain oikeaa käytöstä, poistetaan palkkion mahdollisuus.

Luopuminen. Koira luopuu palkkiosta saadakseen palkkion. Opetetaan aktiivinen luopuminen Koira on luopumisen tilassa oikeastaan koko koulutuskaarensa ajan.

Oppimisen palastelu: harjoitusten ei tarvitse olla kokeenomaisia.

Milloin koira osaa: lue osaamista >miten erilaiset ympäristöt vaikuttavat, miten ohjaajan mieliala vaikuttaa.

Aktiivisuus

Aktiivisuuden määrittää aina se, kuka tekee aloitteen, koira vai ohjaaja. Jos ohjaaja tekee aloitteen, koira on reaktiivinen. Jos koira tekee aloitteen, se on aktiivinen.

Viettienergia ei ole aktiivisuutta. Korkeassa energiassa työskentelevä koira voi olla reaktiivinen, matalassa vietissä toimiva koira voi olla aktiivinen.

Vahvistetaan koiran aktiivisuutta. Koira oppii erittäin nopeasti, kun se itse tekee aloitetta. samalla se vahvistuu henkisesti tekemiseen. Älä vahvista riehumista ja holtitonta viettiä. Älä vahvista vaatimista ja dominointia.Vahvista aktiivista keskittymistä ja sitä, että koira ”kysyy” mitä tehdään. Uudessa ympäristössä tärkeintä on varma tunne koiralla.

Palkalla ei houkutella, sen saa vasta, kun on tehnyt ohjaajalle jotain, EI palkalle

Jari kehotti välttämään hosumista ja olemaan kärsivällinen sellaisenkin koiran kanssa, joka tuntuu oppivan hitaasti. Hän itse ei ole koskaan mennyt kokeeseen alle 3,5-vuotiaan koiran kanssa.

Treenit:

Viiden kerran kurssilla on vain nuoria koiria, suurin osa pentuja. Mukana on: kolme bokseria, neljä sakemannia, bernhardilainen ja kaksi bortsua. Kaikille tehtiin aluksi samanlainen treeni. Koiran kanssa tultiin sisälle ja sen annettiin tutustua paikkaan, haistella ihmisiä jne. Koirissa näkyi hyvin eroja tässä ”ympäristöopissa”: osa oli hyvin epävarmoja, moni pöhisi ja oli karvat pystyssä, joku mielisteli (Vili), muutama ei ollut moinaankaan.

Jossain vaiheessa  (joillakin tähän meni paljon aikaa) jokainen koira (osa oli liinassa) katsoi ohjaajaansa, josta heti naks ja palkka. Useimmat tajusivat pian, mikä on homman nimi ja alkoivat tarjota kontaktia. Oli myös koiria, joille kontaktin hakeminen oli jo tuttua. Tässä vaiheessa ei kiinnitetty koiran asentoon tms mitään huomiota.

Seuraavassa vaiheessa otettiin käteen namia, näytettiin se koiralle ja nostettiin käsi ylös. Palkan sai vasta, kun lakkasi tavoittelemasta kättä.

Toisella kierroksella koirat olivat jo yllättävän hyvin kartalla, eli se meni melkein kaikilta huomattavasti paremmin kuin ensimmäinen.

Vili on kurssilla vanhimmasta päästä. Se rynnisti tietenkin morjestamaan kaikkia – vähän mielistellen. Jari tulkitsi sen stressin merkiksi. Vili alkoi hyvin pian tarjota perusasentoa, jota ei kuitenkaan nyt haluttu, eikä seuraamistakaan, mutta jonkinlaista liikettä kyllä. Liikettä tehtiin sitten niin, että minä pääasiassa peruuttelin ja Vili seurasi edessä.  Jari naksautti aina, kun Vili näytti rennolta ja minä palkkasin namilla. Huomasin itsekin muutaman kerran, kuinka Vilin suu aukesi ja siltä pääsi jonkinlainen huokaus. Sen verran siinä tuli sivussa seuraamistakin tehtyä, että Vili kehui sitä hyvän näköiseksi, ilme ja paikka kuulemma oikein mainiot. Häntä saisi olla ylempänä J Se ei kyllä nyt heilunutkaan yhtään, sen verran jännittynyt poika oli. Vinkumista ei juuri ollut, pari pientä vingahdusta.

Toisella kierroksella oli kumma kyllä vaikeampi saada Vili rentoutumaan. Vili myös vinkui jo tullessaan. Kerroin, ettei ruoka ole kovin hyvä palkka Vilille ja otettiin pallo avuksi. Jari otti itselleen pallon ja pisti sen kainaloonkin, mutta rentoutta ei vaan näkynyt eikä kuulunut. Niinpä Jari istui lattialle ja alkoi leikittää Viliä siinä. Aluksi Vili kieri katollaan maassa, pussaili Jaria ja haukahteli. Sai sitten juonen päästä kiinni ja näytti rentoutuvan ja Jari heitteli palloa jonkin aikaa.

Kotiläksyksi sain rentoutumistreenit Vilin kanssa (myös minun pitäisi olla paljon rennompi). En saa missään tapauksessa palkata sitä jännittyneestä tilasta.

Ostin kaikki Jarin opit täysin. Ensimmäinen guru, joka osuu ihan asian ytimeen minun mielestäni.

Jatketaan Vilin kanssa panostaen koiran omaan aktiivisuuteen, yhteiseen lystinpitoon, keskittymiseen ja rennon tunnetilan vahvistamíseen.

Möllitokoa ja vähän muutakin

Tuorein tapaus ensin, eli Vilin tämänpäiväinen aloluokan möllitoko, joka kuuluu valkkuryhmän ohjelmistoon. "Tuomarina" Krista Karhu.
Voihan vinku. Vili vinkui poikkeuksellisen paljon jo heti halliin tullessa ja vuoroa odotellessa.  Ulkona oli riehuttu ihan kunnolla ja hartaasti, ei vaikutusta. Tässä vaiheessa jo tiesin, mitä on tulossa.
Liikkeet onnistuivat ihan sillälailla kuin Vili ne osaakin, mutta lukuunottamatta paikallamakuuta ja kapulanpitoa ääntä tuli tasaisesti vähän väliä.
Eli: paikallamakuu 10. Asento ei kylläkään ollut oikein hyvä, mutta Vili oli rauhallinen ja tarkkaavainen.
Seuraaminen 7,5. Painoi ja taisi vähän vilkuillakin. Vingahdus jokaisen käskyn kohdalla. Pisteet lähtivät ääntelystä ja painamisesta. Painamiselle en sivumennen sanoen meinaa tehdä mitään.
Liikkeestä maahanmeno 8. Nopea maahanmeno ja hyvä seuraaminen, mutta alkuvinghdus ja armoton ulvahdus sivulle siirtymisessä. Reippaalla pompulla sivulle niinkuin kaikissa sivullesiirtymisissä.
Luoksetulo 7. Ihmeellinen matala ja hidas luoksetulo. Kuulemma törmäsi, en muista. Ja ääntä. tietenkin.
Noutoesineen pitäminen 10. Tässä ei mitään vikaa, ei pureskelua eikä ääntä.
Kauko-ohjaus. 8. Jäi puoli-istuvaan asentoon. Ei muuta vikaa eikä ääntä.
Estehyppy 7. Tuijotteli estettä jo menenssä sen näköisenä, että kohta vingun. Ja vinkuikin. Ja kuulemma törmäsi, tähänkään en tosin kiinnittänyt huomiota enkä meinaa yrittää korjata.
Kokonaisvaikutus 7. Se ääntely...
Summa summarum: joka liikkeestä (paitsi makuu ja kapulanpito) lähti 2-3 pistettä ääntelyn takia kuten tokossa lähtee. En tiedä, jännitinkö sitten senverran, että Vili sen jotenkin vaistosi - en kylläkään pahasti - vai mikä sen vinkumisen provosoi. Ei se palkattomuuskaan kovin erikoista ole, ollaan tehty palkattomia treenejä kyllä.Mutta eihän toi nyt kovin hyvältä näytä tietenkään eikä ole mitään asiaa oikeisiin kokeisiin. En mä silti mitenkään huolissani ole: jos toko ei kulje, niin ei sitten kulje, ei se ole mulle mikään elinehto. PK-puolella pärjätään varmasti pienen vinkumisenkin kanssa ja siellä hyvästä vireestä on enemmän hyötyä kuin haittaa.Pääasia, että säilyy ilo ja into eikä ala mikään päähänottaminen pilaamaan suhdetta ja treenejä!Vili tekee aina parhaansa.

Olen nyt saanut eri guruilta aika erilaisia neuvoja tuon ääntelyn suhteen ja alan itse olla vähän sekaisin niistä enkä varmaan ole ollut enää tarpeeksi johdonmukainen kokeilujeni kanssa. Mutta tuntuu kyllä nyt siltä, ettei Vili ole enää ihan oma iloinen itsensä, vaan vaikuttaa ´tokotreeneissä vähän ahdistuneelta - melkeinpä masentuneelta - kun sille on tehty aika paljon häiriötreenejä ja varmaan liikaa myös sellaisia ryhmätreenejä, jotka on olleet sille liian vaikeita ja on jouduttu ottamaan paljon toistoja. Meillä ei ole enää ollut niin hauskaa kuin joskus...Ehkä se on myös jossain määrin stressaantunut.
Mietin myös sitä, että kun kiihkeältä koiralta koittaa kauheasti saada sitä kiihkeyttä/virettä pois, niin meneekö siinä pöpelikköön, eli lopputulos on ihan muuta kuin piti? Niinpä ajattelin nyt pitää totaalitauon, tuumausviikot kaikesta treenaamisesta ja varsinkin tokosta, joka ei muutenkaan ole ihan mun lemppari.

Maastossa on Vilin kanssa ennen lumentuloa jatkettu jäljestämistä, joka on mennyt kivasti, kepitkin nousevat. Myös Hiskille olen polkenut jälkiä, sen kanssa on keskitytty keppitarkkuuteen. Esineruutuja myös on tehty molemmille.
Muutama pudotettu esinekin on otettu kummallekin, ihan superia.
Haussa on pitänyt ottaa vähän takapakkia, kun siellä liiat kierrokset johtivat siihen, että Vili alkoi repiä pressuja maalimiehen päältä. Nyt ketjutetaan taaksepäin: Vili alustalle, mm eteen, haukkuu, minä komennan, jos porsastelee, ei maalimies. Minä myös palkkaan, ettei Vilillä ole mitään syytä alkaa kaivella palkkaa.
PK-tottis Vilin kanssa SDP:hallilla on mennyt ihan kivasti ja aika äänettömästikin, kun siellä saa tehdä juttuja ihan omassa tahdissa ja moodissa. Hiskin kanssa on tehty kaikenlaisia kivoja hömpöttelyjuttuja. Se on ihan liekeissä jo mennessään.
Ensi viikolla Vili pääsee kasvattajan luo paimentamaan. Jännää :)

Vili possuilee

.
 

Ryskettä metsässä

Vili Juha Korrin koulutuksessa. Kuvat Piia Heinilä

Lempäälän metsistä on kuulunut melkoinen rytinä, kun Vily-boy on pistellyt menemään jäljellä. Voi pojat sitä huumaa. Jäljen imu kiidättää poikaa semmoisessa nenäkuplassa, että ihan sama, roikkuuko siellä liinan päässä joku onneton inehmo eli ei.
No joka tapauksessa Vili jäljestää upeasti ja tarkasti. Ja vauhtikin on pahimmasta jo selvästi tasaantunut, kun sille on tehty sikavaikeita jälkiä (myös vieraita): on ollut terävää, suoraa, kaarrosta, kivien ja kaatuneiden puiden ylityksiä, tiehämyjä ja ties mitä. Ainoa, mikä nyt vähän tökkii, on keppien nostaminen. Ei Vilpertin keppimotivaatiossa varsinaisesti vikaa ole, se ei vaan yksinkertaisesti kerkiä eikä muista siinä höyrytessään aina nostaa keppiä. Nyt ollaan tehty pelkästään yhden tai korkeintaan kahden kepin jälkiä ja kepillä oleiluun on panostettu oikein urakalla. Ruokahan on toki Vilpertöörille aivan sivuseikka: pääasia, että keppiä heitetään ja että sitä saa PURRA.
Veikkaan joka tapauksessa, että Vilistä kehittyy vielä mahtava jälkikoira. Ellen onnistu pilaamaan sitä.
Jälkiä on pyritty Vilin kanssa ajamaan 1-2 kappaletta/vko.
Hakuillessa korpi ryskää yhtälailla, kun Mr Vilpastus on asialla. Vauhti on sanalla sanoen hirmuinen. Olemme edenneet siihen pisteeseen, että mukana ovat myös tyhjät pistot (1-2/treeni), joiden kanssa ei toistaiseksi mitään ongelmaa, sinne jonnekin horisonttiinhan nulikka uppoaa, kaartaa eteenpäin ja tulee kutsuttaessa pois. Hallinta piilolla on kunnossa, vielä esiintyy vähän turhaa liikehtimistä haukkuessa, mutta ei pahasti. Ainoa homma, joka ei ihan vielä vörki, on piiloilta pois tulo, kun olisi niin kaamea kiire päästä jatkamaan. Mutta tasaantunee varmasti ajan kanssa. Toivon mukaan.
Hakutreenit/1 krt/vko
Esineruudussa olemme edenneet maltillisesti, koska haluan kaikin keinoin välttää Vilin juoksentelua sinne sun tänne ruudussa. Siksi esineet ovat edelleen pääsääntöisesti peräkkäin oikealla kaistaleella. Jos ovat muualla, viedään yhdessä. Näin on sujunut hyvin.
Muutama EK:n pudotettu esinekin on otettu ja se(kin) on ehkä maailman siisteintä Vilin mielestä.
Tottis- ja tokorintamalla on puuhattu kaikenlaista ja suht ahkerastikin. Juha Korrin koulutuksessakin olimme ja Juhan mukaan kyseessä on "erittäin kiihkeä koira". No ehkä vähän.
Sen verran on kokeiltu hyppäämistä, että Vili ylittää komeasti metrisen kapulan kanssa. Jätetään hautumaan.
Tottiksessa ollaan siinä pisteessä, että BH-koe menisi varmaan läpi jo, mutta odotamme kevättä.
Olemme käyneet kerran viikossa Koirakoutsilla Jalosen Mikan toko-koulutuksessa ja se on kyllä ollut tosi hyödyllistä. Saa nyt nähdä, mihin tokossa päädytään.
Pientä ääntelyä aina silloin tällöin esiintyy ja edelleen vältän kaikkia kiihdyttäviä liikkeitä, esimerkiksi kiertoa ja ruutua tai ainakin ne tehdään "toisin", ei koskaan lähettämällä.
Mielentila edellä  mennään Vilin kanssa kaikessa koulutuksessa. Ja mahdollisimman paljon laumapalkan kanssa.
Mutta hauska tuon kanssa on puuhata, kun se on aina mukana sata lasissa ja vähän ylikin. Ei tartte virpoa...

Hiski on lähinnä jäljestänyt. Olen tehnyt sille kaikenlaisia keppijippoja, kaivanut keppejä maahan, niin, että pää vain näkyy, kätkenyt keppejä risukasoihin, käyttänyt tosi pieniä keppejä ja toisaalta taas maksikeppejä. Yms.
Esineruudussa se on ollut edelleen pro.
Tottiksessa Hiskin kanssa on vain hulluteltu ja hömpötelty: olen mm tanssinut valssia sen kanssa kentällä - se on muuten Hiipparista tosi hienoa -  ja tehnyt sille kaikenlaista kuuntelutreeniä. Seuraavaksi ajattelin kokeilla sambaa, Hiskillä on selvästi parempi rytmitaju kuin mulla. Mitään "kunnollista" ei tottisrintamalla ole Hiskin ole hommailtu.Eikä ole aikomus jatkossakaan puuhailla mitään järkevää ennen ensi kesää. Yhdessä vaan pidetään hauskaa.

Voihan Hiski!

Tarkkana. Kuva: Minna Saarinen

Vuoden 2016 PK SM-kisat Lapualla on taputeltu. Ja millaiset kisat! Oli niin rattoisa viikonloppu, että tuntui lomalta, vaikka ihan tosissamme oltiin kilpailemassakin. Lajina oli tällä kertaa jälki, jota ei olla vielä Hiskin kanssa ässämmissä kokeiltu. Hyvä valinta, täytyy sanoa, leppoisaa ja rentoa meininkiä verrattuna eekoohon ja hakuun. Kotona en ole ollut rättipoikki kuten aina ennen. Eikä Hiskikään ole ollut yhtään väsynyt.
Kenttään tutustumisessa olimme yhdessä neljän muun T-koiran kanssa. Pidin tiukasti kiinni alkuperäisestä suunnitelmastani, eli en ottanut muuta kuin ilmottautumisen, lähtöjä ja leikkiä. ja kapulan heittoja ilman koiraa. Kaikki muut tekivät teline- ja kapulatreeniä ja eteenmenoja. 
Olimme tottiksessa vuorossa vasta lauantai-iltapäivänä puoli neljän maissa, mikä vähän hirvitti etukäteen, mutta ei sitten ollutkaan yhtään hassumpaa. Lisäksi olimme kolmesta kentästä keskimmäisellä, eli molemmilla puolilla huudettiin käskyjä ja ammuttiin. Eipä hetkauttanut Hiskiä mitenkään.
Suoritusvuorossa ensin, mikä on ohjaajan pollalle se parempi vaihtoehto. Jouduimme aika pitkään odottamaan paalupaikalla perusasennossa, mutta Hiski tuntui jo siinä tosi hyvältä ja tarkkaavaiselta, joten lähdimme liikkeelle hyvällä pössiksellä. Seuraaminen oli aivan superia! Sen jälkeen kaikki tuntui niin kevyeltä. Jäävät liikkeet kaikki oikein, pientä edistämistä, vinoja perusasentoja, mutta ei pahempaa.
Kapula lensi paljon pitemmälle kuin viime vuonna ja palautus oli hieno, aivan eteen ja suoraan.
Metrisellä ohjaaja sitten kämmi: antoi  tasamaanoudon käskyn eikä ollenkaan hyppää-komentoa. Hiski empi muutaman sekunnin, mietti vissiin, että "mitä toi ny taas sekoilee" ja hyppäsi sitten hienosti. Kruunasin aivopieruiluni paijaamalla Hiskiä päähän luovutustilanteessa, en yhtään tiedä, miksi.
A-esteellä kapula kieri pahasti vinoon, mutta tiesin, että Hiski selvittää homman kuten tekikin. En uusinut.
Eteenmenossa pieni hidastelu lopussa, muuten hyvä.
Kun tuomari (Jussi Vaahtoniemi) aloitti jotenkin näin: "koira suorittaa iloisesti, energisesti ja voimakkaasti", alkoi jo heti pillityttää. Tätä mää olen niin odottanut... Arvosanat olivat melkein kaikki muistaakseni erittäin hyvää, yksi erinomainen ja yksi hyvä (se hyppyeste). Minusta hyvin arvioitu kaikki. Saldona 92,5 pistettä! Ja taas itketti. Ilosta siis. Maastopaikka oli varma.
Ja oli muuten Tendingin koirien parhaat pisteet ja jälkikoirien toiseksi parhaat, öhöm. 
Tulipa muuten mieleen, että Hiski on nyt käynyt seitsemät ässämmät ja sen tottispisteet ovat olleet välillä 98-88. Eli melko tasaisen varmaa työtä, vaikka mä aina ajattelen, että me ollaan ihan surkeita tottiksessa. Ehkä ei sitten ollakaan.
Ja maasto: vedin arvonnassa  numeron kaksi, eli kävi melkoinen munkki. Ei tarvinnut kauaa odottaa, startattiin sunnuntaiaamuna jäljelle hyvin nukutun yön jälkeen kello 8.15. His otti odotetusti takajäljen - se on nyt ollut tämän kesän vitsaus - muuten jana oli hyvä, eteni vähän vinosti, mistä rokotettiin. Maasto oli hyvin, hyvin vaihtelevaa: paljon suopursua, märkää, upottavaa maata, risukkoa, liukkaita kallioita. Kulmia oli kuulemma seitsemän ja kaksi piikkiä. Hiski jäljesti hyvin ja varmasti, yhdessäkään kulmassa ei näkyvää säätöä. Silti maastoon jäi yksi keppi, varmaan jonnekin sinne suopursikkoon tai risukkoon.  Mutta hyvin poika veti! Kiva aamulenkki :) Mitään kiirettä ei ollut luovutukseen.
Esineruutu ei näyttänyt pahalta, mutta His ei ollut ihan timmissä mielentilassa täällä, en oikein tiedä, miksi. Se jäi vähän nutaamaan ja vaikutti hiukan epävarmalta. Alue käytiin kyllä hyvin läpi, mutta keskellä ollut etuesine jäi. Kaikki esineet oliuvat keskellä peräkkäin. Hyvä idea.
Maastopisteet yhteensä 162, kokonaispisteet 254,5. Sijoitus kymmenes. Eipä huono, kun osallistujia jäljellä oli melkein 50.
Olin todella tyytyväinen: Hiskihän ei ole lainkaan "erikoistunut" jälkeen ja viime vuodet sen kanssa on harrastettu pääsääntöisesti hakua, muutama jälki syksyisin on poljettu. Kolmen vuoden sisällä 1,5 kilsan jälkiä on ollut noin neljä, kaikki muut lyhyempiä. Melkein kaikki jäljet olen polkenut itse. Mutta olen aina tiennyt, että His on myös lahjakas jälkikoira.
T-koirat pärjäsivät taas hienosti: Tarja ja Nomi ottivat jäljen kultaa, jälkikonkarit Hanna ja Kit pronssia. EK:ssa Nina ja Ässä hopeaa ja Saara ja Pingu.mummo pronssia.
Tykkäsin Lapuan kisoissa ihan kaikesta: ympäristöstä, majoituksesta, säästä, järjestelyistä, ihmisistä. Nautin.
Ennenkaikkea tykkäsin yli kaiken Hiskistä! Se on kyllä varsinainen ihmerekku: paranee vaan koko ajan sekä kotona että töissä. Sen kanssa kaikki on niin kivaa.
Kotona sitten odottikin ripulinen, mutta iki-ihana Vili-nulikka, mutta se toipuu jo kovaa vauhtia.

Jälkiä

Tässä on melkein puolivahingossa tullut jäljesteltyä kummankin koiran kanssa lähes urakalla, oikein olen innostunut. Ihan itte olen kaikki jäljet polkenut.
Hiskille olen tehnyt paljon janatreeniä. Mielestäni olen nyt hiffannut, mikä saa sen ottamaan takajäljen. His odottaa multa vahvistusta: nostaa jäljen oikeaan suuntaan, menee melkein liinanmitan, pysähtyy ja jää katsomaan, lähdenkö perään. Ellen lähde, kääntyy ja rynnii takajäljelle. 
Olen nyt sitten antanut jäljestää takaisin tielle, mutta en ole varma, auttaaako tuo vaivaan. Muutaman janan olen ottanut niin, että irrotan liinan kokonaan lähetyksessä (ettei jäisi kiinni). Itse en liiku mihinkään. His pysähtyy mentyään oikeaan suuntaan ja kun näkee, että seison siellä, kääntyy takajäljelle. Muutaman kerran se on jo kuitenkin vilkaisunsa jälkeen lähtenyt jatkamaan matkaa. Silloin minäkin lähden liikkeelle.
Seuraavassa vaiheessa teen niin (tein jo kerran), että pistän kaikin voimin vastaan, kun His lähtee oikeaan suun taan. Ideana on, että sillä pitää olla itseluottamusta edetä minusta välittämättä sinne, minne haluaa. Ei se myöhemmin enää jäljellä multa mitään kysele. Jollain lailla olen saanut tuon janatouhun ihan itse aikaan.
Janojen lisäksi poljin päivänä muutamana Hiskille yhden n. 1,5 kilsaa pitkän jäljen. Se olikin varsin hauskaa helvetillisen kamalassa, oudossa maastossa ilman gepsiä, jonka olen nyt sitten hukannut :(  Toistakymmentä vuotta se palveli, sniff.
Mutta siis Hiskin jälki sisälsi kaiken mahdollisen lähes läpipääsemättömistä ryteiköistä jyrkkiin mäkiin, risukasoihin, monttuihin, suohon. kivikoihin ynnä muihin pirkanmaalaismetsien ihanuuksiin. Siitä ei puuttunut myöskään kaikenasteisia kulmia. Oli myös hirvittävän hikinen sää (eikä tietenkään vettä mukana) ja hyttysiä niin paljon, etten ihan heti moista muista nähneeni. Enkä kyllä niiden seasta plus silmiin valuvan hien takia paljon mitään nähnytkään.
Mutta His ajoi jäljen aivan loistavasti: viidestä kepistä tosin yksi jäi, se, jonka tahallani laitoin niin pahaan paikkaan, että olisi ollutkin ihme, jos olisi sen nostanut. Viimeisellä parillasadalla metrillä His vaikutti jo hiukan uupuneelta, mutta ei se tahtia haitannut.

Vilpertti sitten. Mr Williamilla on nyt jokin loksahtanut kohdalleen jättikorvien välissä. Se on ajanut muutaman alo-luokan mittaisen jäljen oikein hyvin, pääasiassa jopa tarkasti ja maltillisesti. Lukuunottamatta pariasataa metriä jäljen alussa, silloin vielä mennään täyttä höökää savu korvista nousten. Ja jäljennosto on melko mielenkiintoisen näköistä syöksähtelyä. Mutta aina oikeaan suuntaan... Ja kun alkuhöyryt on päästelty, työskentely näyttää jo ihan oikealta jäljestykseltä. kulmat Vili selvittää ja ja kepit nousevat. Kaiken lisäksi Vili menee kepillä maahan, mitä en ole siltä vaatinut enkä opettanut. Mitenkään en puutu mihinkään Vilin tekemisiin missään vaiheessa.
Ehdottomasti pitää nyt tehdä Vlppertille pitkiä jälkiä, ei se noilla 200-300 metriä pitkillä ehdi tasaantua yhtään. Ja vieraitakin jälkiä tarttis saada: nyt sille on semmoisia tehty tasan yksi.

Esineitä on treenattu jälkien vanhentumista odotellessa ja yhden ruudun tein paikkaan, jossa oli alussa jyrkkä alamäki ja lopussa suopursikko. Molemmat pojat selvisivät haasteesta hyvin, Vili ehkä jopa hiukan paremmin kuin Hiski. Tosin se ensimmäistä kertaa vaihtoi esinettä lennosta ja esineen pureskelustakaan ei ole päästy eroon. Mutta eiköhän se siitä.
Ainiin: Vilille otettu myös pudotettua esinettä alokkaan matkalta. Jumaleissön, mikä lento! Ei epäilystäkään, etteikö tästä tulisi Vilin lemppari.

Pientä päivitystä

VILPERTTI
 Se isoin ja tärkein, eli ääni. Uskaltaisin (melkein) sanoa, että ongelma alkaa olla aikalailla selätetty. Jossain kohtaa vielä joskus saattaa mölyä esiintyä, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Ja osaan melkein ennakoida jo tilanteet,
Mikä on tepsinyt? Nämä: aina ensimmäiseksi leikkiä so kunnon  revittelyä. Joko jo parkkiksella tai kentällä. Kentälle mennään yleensä nelivedolla, siinä vaiheessa saattaa vielä jodlata ja annan tehdä niin.
Leikkimisen jälkeen rauha ja keskittyminen. Eli Vili maahan, pallo maahan ja minä kiertelen ympärillä. Välillä otan pallon itselleni, välillä vapautan Vilin pallolle, välillä käsken suoraan seuruuseen niin, että pallo on kädessä. Tai perusasentoon niin, että pallo on välillä kädessä koiran pään päällä, välillä siirtyy kainaloon. Tai maasta siitä kaukokäskyjumppaa tai eteentuloja. Ja sitten taas leikkiä.Paljon.
Erityisen iloinen olen siitä, että tämä kaikki onnistuu nyt aivan hipihiljaa myös aika pahoissa häiriöissä: muiden koirien ja ihmisten aikana.
Haastetta on vielä vauhdikkaissa liikkeissä, tai itse asiassa niihin valmistautumisessa, eli odottamisessa. Mutta kyllä niidenkin kanssa pärjätään.
Kovin paljon uutta en ole opettanut, mutta kyllä Vili kaikki tokon alo-luokan liikkeet osaa kohtuullisesti ja osan pk-tottiksen ykkösluokankin liikkeistä, mutta ei niissä varmuutta vielä ole. Esimerkiksi ruutua en ole edes yrittänyt sille opettaa. Ollaan keskitytty nyt mielentilaan (sekä koiran että ohjaajan)  ja yhteistyöhön ja nyt alkaa olla tosi kiva fiilis kentällä.
Maastossa Vilillä on ollut yhdet hakutreenit/vko. Aivan perusasioissa mennään edelleen: suoria pistoja  syvälle ja ilmaisua. Erilaisia piiloja myös. Viime treeneissä Vili tuli vähän vahingossa tehneeksi toistakymentä pistoa (nelisen tyhjää) aika haastavassa maastossa kuumassa säässä, mutta eihän se ollut edes väsynyt...
Ilmaisukäytöstä pitää nyt treenata vielä erikseen: Vilillä on hyvä, kantava haukku, mutta se haukkuu liian levottomasti, ei pysy paikallaan. Kun ei millään malta...
Jälkiä on tehty 1-2 kpl/vko, metsään. Ihan pientä rauhoittumista on havaittavissa. Viimeksi kävi niin, että kaaduin pahassa kivikossa ja ihan spontaanisti mylvin melkoisia ärräpäitä. Vili vähän vilkaisi taakseen ja puksutti sitten taas täyttä vauhtia eteenpäin. Ei se yhtään pehmeä ole töitä tehdessään,  herkkä koira olisi lopettanut hommat siihen paikkaan. Keppimotivaatio on hyvä ja jäljellä poika pysyy.
Esineruuduissa Vili on melko pro: niitä on tehty myös 1-2 kpl/vko, edelleen kaistaleperiaatteella, eli aina kaikki esineet samalla kaistaleella peräkkäin, koska en halua sen oppivan tolkutonta ruudussa ympäri ämpäri juoksentelua. Tätä tehdään varmaan loppuvuosi.

HIIPPARI. Kävihän setämies hakemassa Hämeenkyröstä JK3-tuloksen pistein 289. Eli nyt on kilpailuoikeus taas kolmeen lajiin SM-kisoissa.
Kokeen jälkeen Hiskin kanssa on tehty ainoastaan janoja ja mitä mielikuvituksellisimpia kikkoja sen jälkeen ynnä harhoja ja keppien piilotuksia.  Yhtään varsinaista jälkeä ei ole tehty. Esineruuduissa (kaisaleilla): ei valittamista.
Tottiksessa olemme Hiskin kanssa ottaneet melkein pelkästään kuuntelutreenejä ja erilaisia rutiinien rikkomisia. Eipä ole ollut tylsää. Ei myöskään katselijoilla ;)
Hämeenkyrön kokeen perusteella on syytä treenata jossain välissä myös luoksetulojen loppuvaihetta (lähemmäs) ja kapulan luovutuksia (lähemmäs). Ja yllätys: eteenmenoa. Siinä His ensimmäistä kertaa elämässään hidasti ja ennakoi. Eipä ole uskallettu eteenmenoja treenata ollenkaan sattuneesta syystä. Nyt on ehkä pakko.

Maastoa, maastoa

On siis päästy aloittamaan maastokausi ja kylläpä onkin kirmailtu kuin vasikat laitumella.
Vilin kanssa on hakuiltu, Hiskin kanssa jäljestelty ja molemmille on tallottu esineruutua.
Tottisteltukin on jonkin verran.
Vilin haku on hyvällä mallilla. Olemme treenanneet nyt keväällä kolmessa eri paikassa ja joka paikassa on sujunut yhtä hyvin. Ilmaisut ovat ällistyttävän hyvät ja sadetanssi maalimiehen ympärillä loppunut kokonaan. Pistot ovat suoria ja lähihakukin onnistuu, eli nenä on auki, vaikka vauhtia on melkoisesti.
Hiskin jäljestys on myös sujunut mukavasti: olen saanut sille kaksi vierasta jälkeä, joista toinen oli yli kilometrin pituinen ja jäätävän vaikea. Omia jälkiä en ole laskenut, mutta ehkä kymmenkunta.
Lyhyillä jäljillä olen panostanut vaikeuteen. Tänään poljin jäljen Ideaparkin taakse roskien ja koiranpaskaläjien keskelle. Hyvin meni, paitsi, että His nosti kaksi kertaa jalkaa kesken kaiken ja jatkoi sitten jäljestämistä ihan kuin ei mitään.  Oli ilmeisesti pakko jättää postia kesken kiireiden...
Keppejä on jäänyt kaksi, janat on olleet pääsääntöisesti erinomaisia: kaksi kertaa on lähtenyt väärään suuntaan, mutta korjannut itse.
Vilin jäljet ovat olleet lyhyitä, vauhti on edelleen jäätävä, mutta talttumaan päin. Kepit se nostaa hyvin, hosuu ja sählää kuin viimeistä päivää, mutta pysyy jollain käsittämättömällä tavalla jäljellä. Olen tehnyt myös kulmia, ei mitään ongelmaa. Tänään otin ekan "janan", eli jäljennoston lyhyeltä matkalta. No problem.
Esineruudut. Hiskillä muuten jees, mutta muuan Timo-bc (törkimys nosti jalkaakin) ennen Hiskiä ruudussa aiheutti melkoisen tunnemyrskyn ja pojan keskittyminen kärsi kovan kolauksen. Tämä "ne muut jätkät" on Hiskin kompastuskivi. Lisää sotkettuja ruutuja siis.
Vili on edistynyt esineissä kovasti. Etsii hyvin ja tuo lähes mälväämättä. Pyrin siihen, että hakee esineet  aina ohjaukseni mukaan eikä sinkoile missä sattuu. Ans kattoo.
Tottikset... Huoh. Hiskin kanssa ei ole oikein mitään suunnitelmaa.  On tehty vähän sitä sun tätä.
Vilin kanssa olen keskittynyt mielialaan. Aika paljon tehty ihan kotitreeniä ja aivan perusasioita. Kentällä se vetää niin koville kierroksille, että en edes yritä kuin jotain aivan pientä ja helppoa.
On harjoiteltu esim kättelemistä, mikä on Vilille aivan käsittämätön ja kiihdyttävä toiminto :)