Ei vingahdustakaan, rullailua

Projekti "rennosti kohti äänettömyyttä" etenee pitkin harppauksin tommosta koikkelehtimisvertausta käyttääkseni.
 Olemme olleet taas kaksi kertaa Kantoluodon syynissä: satuin saamaan koirakkopaikan Lempäälään erään yhdistyksen järjestämään koulutukseen lauantaille ja taas maanantaina ajeltiin Vihtiin.
Olin jo ennen lauantain sessiota tehnyt sellaisen havainnon, että Vili on alkanut passivoitua perusasennossa. Eli kun jäykistyminen/jännite/patoaminen ei ole mulle kelvannut, poika on mennyt epävarmaksi. En ole oikein tiennyt, miten suhtautuisin tuohon, joten Jarin "koulu" tuli just sopivaan saumaan. Jari teki ihan saman havainnon. Asiaa lähdettiin heti korjaamaan nopeammalla palkkauksella ja pitämällä palkka kainalon kohdalla. Muutenkin sain ohjeeksi palkata nyt yhtään viivyttelemättä ja heti oikeasta mielentilasta. Sain myös ohjeita leikittämisestä: enemmän saalistamista ja liikettä. Muuten Vili oli oikein innokas ja iloinen. Ja täysin äänetön uudessakin paikassa. Jes!
Menin heti sunnuntai-iltana hallille treenamaan uusien ohjeiden mukaan ja homma alkoi heti pelittää paremmin. Eikä ääntä nytkään...
Maanantai-iltana Vili näytti sitten parastaan enkä minäkään ollut täysin toivoton (liian jäykkä edelleen kuulemma kuitenkin). Nyt saimme jopa ensimmäisen kerran ottaa pikku pätkän seuraamista (tosi hienosti!) - ja annoin oikein liki-käskynkin, jestas, mikä edistys. Eikä käsky aiheuttanut minkäänlaista vinkuvonkua tai edes inahdusta. Aah! Sain myös taas hyviä ohjeita ihan kehujen äänensävyjä myöten. Ja edelleen liikettä palkkaamisiin, se näyttää purkavan Vilin jännitystä hyvin.
Muidenkin treeneistä bongasin taas paljon hyviä vinkkejä mm rauhalliseen kapulatreeniin, piti heti kotona kokeilla ja vörkki hyvin. Seuraava kerta kahden viikon kuluttua onkin sitten viimeinen... Sitten ollaan omillamme. Hui. Ehkä tuolle voisi jo jotain uuttakin uskaltaa opettaa?

Haussa on jatkettu Vilin kanssa rullatreenejä, toistoja on nyt kasassa 42 kappaletta. Oikein hyvin sekin homma edistyy. Vili ymmärtää nyt, ettei rulla ole se palkka, vaan maalimiehelle mennään uudestaan ja se varsinainen palkka tulee sieltä. Ottaa rullan hyvin, vahvistan vielä tuomista (en aina) ja pitää hyvinsiihen saakka, kunnes annan irrotusluvan. Pari piiloakin on ollut jo käytössä. Satunnaista haukkumista esiintyy, mutta paljon vähemmän kuin oletin. Vilin koko olemus on paljon rennompi kuin haukkuessa ja leikkii maalimiehen kanssa paljon paremmin näin. Saa nähdä, mitä tapahtuu, kun päästään taas oikeisiin pistoihin... Mutta niiden aika ei ole vielä.
Muutamia täysmittaisia esineruutuja: molemmilla mennyt ihan tuubiin. Vilille edelleen kaisteleilla. Ääntelyä ei juuri esiinny. Nyt täytyy kohta uskaltaa vähän edetä, homma sujuu vähän "liiankin" hyvin. Vilin nenätyö on ihan huippuluokkaa ja kun  malttia on tullut lisää, hyvältä näyttää.
Tarkkuusruutua on myös tehty molemmille.  Vilille olen opettanut pikkuesineen ilmaisun talvella olkkarin karvamatolla: se menee maahan esine etukäpälien välissä ja tökkäisee sitä nenällä. Nyt homma on siiretty metsään ja sujuu sielläkin  ihmeellisen rauhallisesti ja rennosti. Olen ilmeisesti onnistunut opettamaan tämän asian Vilille juuri oikeassa mielentilassa: se ei sählää eikä tohota, vaan etsii maltillisesti ja ilmaisee korrektisti. On jo melkein parempi kuin Hiski.
Muutama pudotettu esine on otettu myös kummallekin ihan metsätiellä. Pitäis päästä tekemään umpimetsään.
Ja jäljelle tarttis päästä. Pian! Ei jaksaisi odottaa.