HISKIN JA VILIN SEIKKAILUT




sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Kotimaanmatkailu, osa 2: EK2

Käväisimme Hiskin kanssa Raahessa, eihän sitä nyt metsää lähempää löydy. Kilometrejä mittariin kertyi 1100. Kyseessä oli etsintäkoe, alokkaassa viisi koiraa, avoimessa yksi (His) ja voittajassa kaksi.
Tuomarina Juhani Petäjistö, oikein mukavanoloinen heppu, jonka kanssa olin tosin monesta tulkinnasta eri mieltä: en sitä tietenkään ääneen sanonut.
Koko perjantaipäivä hurahti - kirjaimellisesti - pohjoista kohti ajellessa ja taukoja pidellessä  ja yö nukuttiin makeasti kivassa maatilamatkailupaikassa Siikajoen rannalla.
Lauantaiaamuna hommat alkoivat jäljellä, mitä toivoinkin. Jälki lähti ihan janan kauimmaisesta päästä ja lopussa se kulki pitkän pätkän ihan tien viertä. Maasto oli oikein miellyttävää - suopursuakin vain kohtuullisesti - ja jälki Hiskille kakunpala. Pisteitä täydet 50.
Sitten hakuun: toivorikkaana katselin silmänkantamattomiin ulottuvia tasaisia mäntykankaita teiden varsilla ja kuvittelin kirmaavani sellaisilla. Totuus oli karumpi: hakumaasto oli vetistä suonreunaa ja sen tuhannen ryteikköä ja kivikkoa, oikein rakkaa, jonka päällä oli petollisen liukasta jäkälää. Hiski oli hyvässä vireessä ja motivoitunut, näin heti alueelle tullessa, että se haistoi maalimiehen vasemmassa kulmassa ja lähetin sinne. Vähän aikaa puskat heiluivat ja sitten tultiinkin rullan kanssa. Maalimies oli leveähkön metsäojan takana - tai oikeastaan kahdenkin, ikäänkuin"saaressa". Muutama koira ei ollut suostunut ylittämään ojia.
Sitten oikeaan kulmaan tyhjä, pisto jäi vähän matalaksi, mutta en ruvennut korjaamaan. Toinen tyhjä vasemmalle, oikein hyvä laatikkopisto. Sitten taas lähetys oikealle ja näin jo Hiskin nenän asennosta, että siellä on ukko, äärimmäisessä takakulmassa. Se oli sitten siinä, aikaa meni runsaat neljä minuuttia. Tuomari otti kaksi pistettä "laajoista pistoista". Hmmm, ei ne kyllä mitenkään erikoisen laajoja olleet, pikemminkin siitä liian matalasta pistosta olisi voinut nipistää pojon pari.
Nyt His joka tapauksessa näytti oikealta hakukoiralta. Pisteitä 78.
Voittajaluokan toinen koira keskeytti tässä vaiheessa.
Esineruutu: maasto taas jotain epämääräistä suonreunaa, suopursua sun muuta. "Vastaanotto" vasemmassa kulmassa, josta vein Hiskin lähetykseen oikealta. Lähetyksen jälkeen en sitten enää koiraa nähnyt, koska se hääräsi takarajalla, jota peitti läpitunkematon tureikko. Pian se kuitenkin tuli pienen nahkaremmin palasen kanssa - koesäännön mukaan selvästi alamittainen esine. Toisellä lähetyksellä sama juttu: ei hajuakaan, missä koira touhusi, mutta sieltä se jonkin ajan kuluttua pinkoi tunnistamaton muoviliuska suussaan. Aika pahat esineet, sanoisin.
Kolmas esine olisi kuulemma ollut aika edessä keskellä, pikkuriikkinen pehmolelu.
Aika riitti hyvin. Yksi piste otettiin "alueen ulkopuolella työskentelystä". Hengessäni sanoin, että miten niin, mutta ääneen en sanonut mitään. Siis 29 pistettä.
Pudotettu: hyvä rata ja hyvin merkattu. His seurasi huonosti ekan 50 metriä ja huomautin sille kerran. Sen jälkeen pysyi  hyvin mukana. Hieno nouto ja palautus.
Pieni yllätys oli, että tuomari sakotti seuraamisesta (edisti vähän) peräti kolme pojoa. Heta on saanut 17 pistettä huomattavasti heikommista suorituksista jopa voittajaluokassa.
Tarkkuus: Puiset kulmakepit - aijai sentään - ja esine ihan yhden kulmakepin vieressä. His löysi kuitenkin sen melkein heti. Menin ruutuun vastaanottamaan ja His pudotti ruuvin vasta käskyn jälkeen, mutta onnistuin lipsauttamaan sen taas maahan, mutta ihan käden viereen.
Nyt tuli tulkinta, jota en osta: tuomarin mukaan en olisi saanut mennä ruutuun, kun koira oli ottamassa esinettä. Koesäännön mukaanhan ruudussa saa olla vaikka koko ajan...Ja lisäksi hän oli sitä mieltä, että koska nostin esineen maasta, homma ei mennyt oikein. Ilmaisuksi olin ilmoittanut saman kuin aina, eli "koira ottaa esineen suuhunsa" ja ottihan se. Pisteitä pois peräti neljä, eli pojoja tuli 16. 
Tämä on ihan sama juttu kuin jos esineruudussa otettaisiin kuusi pistettä siitä, että koira pudottaa esineen liian aikaisin. Haluan tarkistaa tämän tulkinnan.
Maastopisteitä joka tapauksessa koossa yhteensä 190, mihin tietysti olin erittäin tyytyväinen.
Tottis
Kerrankin oltiin ekassa parissa, kello neljä iltapäivällä kylläkin. Ja nyt tapahtui kaikenlaista mielenkiintoista...
Paikallamakuu ensin, kuinkas muuten. Makasi rauhallisesti kuulemma, mutta nousi vasta toisella käskyllä ylös - Erittäin hyvä.
Seuraaminen. Pitkä suora meni hyvin, ei juuri vilkuilua, paitsi ihan lopussa, jipii! Mutta ei puhettakaan painamisesta kuten treeneissä, vaan seurasi suht väljästi. Muuten oli mukavan rennon oloinen, ei jännittynyt. Nopeudenvaihdot menivät myös hyvin - ja sitten: henkilöryhmä lähti menemään paikoilleen, kun oltiin tulosuoran päässä ja Hiskiltä herpaantui ote. Henkilöryhmässä se hyppäsi yhtä ihmistä vasten (!!!) eikä vaan hypähtänyt, vaan suorastaan jäi siihen notkumaan. Että niiiin rento poika :(  Alkoi hillittömästi naurattaa (onneksi), annoin lisäkäskyn ja matka jatkui. - Tyydyttävä.
Istuminen: - erinomainen (valmisteleva osuus muka kunnossa, kaukana siitä, paskanmarjat) - Erinomainen
Maahanmeno: Olisi kuulemma saanut mennä nopeammin maahan ja siirtyi vinoon sivulle. - Erittäin hyvä.
Seisominen: - Erinomainen.
Nouto: - Erinomainen
Hyppy: kolhaisi takaisintullessa takajalkansa ja jäi vinoon eteen. Minun moka: olin yksinkertaisesti liian lähellä estettä. Lisäksi minä pudotin kapulan, kun olin jo ottanut sen... - Hyvä
A-este: - Erinomainen, vaikka siirtyikin vinoon sivulle
Eteenmeno: uusi valmistelevan osuuden käskysana käytössä, lähti maha viistäen seuraamaan/paimentamaan oletettua palloa. Hieno eteenmeno, paiskautui salamana maahan ehdittyään jo melkein metsään (tuomari antoi aivan liian myöhään luvan käskyyn), lähdin menemään kohti  - ja puolivälissä matkaa His nousi seisomaan! Se nuuski kuono ylhäällä ilmaa ja sitten painui takaisin maihin syyllisen näköisenä.
Tämä meni sitten puutteelliseksi, nyyh, Hiskin bravuuri :(
Tottispisteet yhteensä 86
Yhteispisteet 276 ja EK2
Hiski hoiti taas kerran osuutensa uljaasti, hieno pieni koira: edellisen päivän se vietti kutakuinkin kokonaan autossa, sitten yön vieraassa paikassa ja koko päivän reuhdottiin oudoissa maastoissa. Sää oli paras mahdollinen: ei juuri satanut, lämpötila siinä 10 asteen tienoilla, oli helppo hengittää. Hiski söi ja joi hyvin.
Sen ainoa raivostuttava piirre näissä tilanteissa on räyhääminen muille koirille, siihen ei tepsi näköjään mikään.
Oli tosi kivaa porukkaa, pohjoisen väki on leppoisaa ja huumorintajuista :) Sitäpaitsi siellä oli tosi hyviä koirakoita: vallankin yksi aivan upea briardi ja sen taitava ohjaaja.
Nyt tarvis varmaan alkaa opetella voin tottista...

9 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Hurjan suuret onnittelut! Olette te kyllä taitava parivaljakko! Joskus tuo arvostelu on kyllä vähän... noh, erikoista, kun takerrutaan johonkin pikkurillin asentoihin. Mutta tosi hienosti Herra Hiskoselta, vautsi vau!

Saatiin muuten tänään ihan samat pisteet maastosta ja tottiksesta :)

Anonyymi kirjoitti...

Perun puheeni pisteiden osalta, teillä pisteen parempi tottis, meillä maasto :)

-sama

Laura kirjoitti...

Olette te kyllä loistavia :)). Onnea vielä, ihan mahtavaa!

Hanna kirjoitti...

Hurja pari olette te :) !! Superisti ONNEA!!!

Saija kirjoitti...

Hirmusti onnea! Ootte te taitava kaksikko! :D

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea jälleen hienosta tuloksesta! ÄRsyttäviä tuollaiset tuomareiden pistevedätykset, kuulosti kyllä ihan turhilta tai ainakin kovin rajuilta :-(. Onneksi sillä ei nyt sinällään ollut merktitystä lopputulokseen, hieno tulos joka tapauksessa!

PiaP

Anonyymi kirjoitti...

Onnea onnea onnea ! Hieno tulos !
Jaaha, että ek:ssakin säädetään noinkin rankasti arvostelussa.
t. hanna O

Minnis kirjoitti...

Onnittelut pitkänmatkalaisille EK2-tuloksesta! Hyvä Hiski! Henkilöryhmässä halaaminen oli kyllä niin hellyttävää, että siitä olisi pitänyt muutama piste saada ehdottomasti. Teillä on tosiaan ollut aivan hurjan tuloksekas kevät - mitä vielä ehdittekään kauden kuluessa. Treeni-iloa jatkoonkin! :)
t. Minna & tursakkeet

Susan Miiro kirjoitti...

Hurja tahti täälläkin! Ihan valtavan suuret onnittelut siirrosta voittajaluokkaa upealla tuloksella!!