Mutalassa

Tiistaina 17.3. tottista Mutalassa
Ajoimme siis Mutalan (oikein auratulle, mitä ylellisyyttä!) kentälle, jossa tapasimme Hanna.T:n ynnä velipoika Huin sekä Lauran ja äippä-Glendan. Viimeksimainittu ei kyllä kauheesti perustanut Hiski-pojastaan, vaan ärähteli vihaisesti Hiskin lähentelyille.
Seuraaminen. Intensiivistä kuten aina, mutta poikittamista siellä täällä. Sain vinkiksi kävellä oikealla jalalla vähän eteen sivuittain, mutta katse eteenpän (tätä Arja ilmeisesti koitti mulle selittää Längelmäellä...) ja se tuntui auttavan: itse en osaa sanoa, mutta niin Hanna ja Laura väittivät.
Muutama liikkeestä istuminen, Laura naksautti tarpeeksi nopeasta.
Liikkeestä maahanmeno ei onnistunut nytkään (kyllä se kotona osaa), joten siirrymme palkkaamaan nopeasti lelulla heti eteen.
Sitten Hui tuli suorittamaan ja Hiski jäi paikallamakuuseen. Nyt se pysyi paikoillaan jopa Huin luoksetulotreeneissä. Siitä olin tyytyväinen. Otin siinä myös sivulla maahanmenoja ja ylösnousuja, jotka menivät ihan hyvin.
Toisessa osassa otin Hiskille noutoa, ensin ihan läheltä luovutuksen ja sitten vauhtipalautuksen, ei loppuun asti, vaan heitin lelun, kun His oli vielä hyvässä vauhdissa.
Muutama edestä sivulle siirtyminen (sivulta eteen siirtymistä His ei vielä osaa, kun sitä ei ole sille opetettu). Huilla oli muuten tosinopeat ja hienot siirtymiset/takapään käyttö!
Seuraamista taas hieman sillä ristiaskeleella. Lauran ja hannan mielestä ok.
Liikkeestä seisomisessa His ei pysähtynyt tarpeeksi nopeasti (kyllä se tämänkin kotona osaa :)). Hannalta (ihan livenä esitettynä) tuli hyvä kikka nopean stoppaamisen treenaamiseen namien avulla.
Suurkiitokset seurasta ja avusta Laura ja Hanna! Valitettavasti oli vähän kiire pois enkä ehtinyt nähdä äiti-Glendan treeniä ollenkaan.

Iltamyöhällä kiireisen päivän ja illan jälkeen raahauduin vielä Hiskin kanssa iltapissalenkille. Lähipuistossa meitä lähestyi tankinkokokoisen, mustan lapukan perässään hinaama keski-ikäinen nainen, joka huuteli savonmurteella jo kaukaa: "Suapiko tulla leikkimmään? " Mikäs siinä, päästin Hiskin irti ja mentiin viereiselle aidatulle pallokentälle. En ole elämässäni nähnyt yhtä lihavaa labbista (kuulemma 10 kuukauden ikäinen, ressu!). Hiski kiipeili reippaasti noin kolme kertaa itseään suuremman tynnyrin kylkiä pitkin ja löytyi siitä mötikästäkin eloa ja ytyä, kun Hiski oli sitä vähän aikaa ravistellut. His kyllä oli koko ajan kirjaimellisesti niskan päällä, se on melkoinen äijä. Nainen (Mikkelistä käymässä) puhua papatti taukoamatta: yritin siinä väsyneenä pari kertaa sanoa jotain, mutta en saanut lausetta loppuun. Selvisi, että lapukan omistajalla oli aikaisemmin ollut perhoskoira, joka oli näyttelyssä purrut tuomaria. Nyt oli labbiksenkin kanssa kuulemma ongelmia: "kun sille pittee aina olla heittämässä palloa ja semmosta ja on niin levoton." Lopulta kutsuin Hiski luokse. Kädessäni oli yksi kuivamuonannappula, lapukka tuli siihen myös, jolloin Hiski rähähti (ruoka). Lapukan mamma alkoi huutaa hädissään: "Ei saa, ei saa!" Minä laitoin Hiskin kiinni, kiitettiin leikkiseurasta ja lähdettiin kotiin.